Liverpoolin liki ennätysmäinen meno Englannin Valioliigassa on kirvoittanut pitkin kautta keskustelua ja kommentointia pitkin internettiä niin iltapäivämedioissa kuin myös jalkapalloon keskittyneillä foorumeilla. Äänekkäimmät kyseisen seuran fanit ovat esittäneet kuola suupielessä väitteitä, että "tämän kauden Liverpool on kaikkien aikojen kovin joukkue", vaikka joukkue ei ole vielä edes voittanut mitään tällä kaudella. On myös heitetty ilmoille väitteitä, että "Trent Alexander-Arnold on kaikkien aikojen top 3 pelaaja omalla pelipaikallaan" ja niin edelleen. Olen seurannut tätä kyseistä keskustelua kohtuullisen tarkasti, mutta ulkopuolelta, koska ennen lopullisia tuloksia tuollaisten asioiden huutelu tai kommentointi ei ole faktuaalisesti järkevää.
Nyt niitä tuloksia on sitten saatu. Viimeisen noin kuukauden aikana Liverpool on pudonnut kotimaisesta FA Cupista ja viime yönä tuli lähtö lauluun Euroopan suurimmasta seurajoukkuekilpailusta eli UCL:sta. Liverpoolin saldoksi tältä kaudelta tulee jäämään Valioliigan mestaruus kiitos sen tähän mennessä hankkiman suuren pistejohdon. Tosin tuona samana ajanjaksoja eli edellisen noin kuukauden aikana on joukkueen pelissä nähty hyytymistä senkin kilpailun puolella. Silläkin suunnalla menivät mahdollisuudet tappiottomaan kauteen.
Otetaan kiinni tuohon väitteeseen, että "Liverpool on kaikkien aikojen kovin joukkue", vaikka koko väite itsessään onkin täyttä huumoria viimeisimpien tulosten pohjalta. Ensinnäkin kaikkien aikojen kovinta seurajoukkuetta on todella hankala määritellä, koska kyseessä on ainakin johonkin pisteeseen asti mielipide. Jalkapallolla lajina on todella pitkä historia ja sen varrelle mahtuu jos jonkinlaisia superjoukkueita. Sieltä löytyy 1950-luvun lopun Real Madridia, Johan Cruyffin pelaajana johtamaa Ajaxia, 60-luvun Internazionalea, 70-luvun Bayern Müncheniä vain muutamia mainitakseni vuosikymmenten takaa. Tällä vuosituhannella ollaan päästy todistamaan kausia ja joukkueita, joiden aikana UCL-voittaja on voittanut myös kaikki kotimaiset kilpailunsa eli voittanut ns. triplan. Ne ovat myös huikeita historiallisia saavutuksia. Liverpoolilta oltaisiin vaadittu triplaa, jotta sillä olisi ollut edes asiaa keskusteluun siitä, mikä joukkue voisi olla se kaikkien aikojen kovin. Eli siis sillä triplalla olisi päässyt vasta väittelyyn mukaan. Nyt sitä triplaa ei oltu edes lähellä eli puheet Liverpoolin kaikkien aikojen kovimmuudesta voidaan tuomita pelkäksi kuolasuiden höpöilyksi. Tämä on yksiselitteinen tulosten tukema fakta. Itse asiassa tämän kauden Liverpool ei ole edes yksiselitteisesti kaikkien aikojen paras valioliigajoukkue, koska ainakin '99 kevään triplaan päättäneellä ManUlla ja 2003-04 tappiottoman liigakauden pelanneella Arsenalilla on sanansa sanottavana tuossa keskustelussa.
Mutta mistä tulee julkaisun otsikko "rapakausi"? No sen pohjalta päästään siirtymään hyvin Englannin Valioliigan puolelle. Liverpool käytännössä voittaa sen, ellei sitten tapahdu kaikkien aikojen lipsahdusta. Liverpoolin meno Valioliigassa on ollut ainakin tuloksellisesti ennätysmäistä ja sen sarjajohto taitaa edelleenkin olla ennätysmäinen. Jos kuitenkin hetki tarkastellaan Valioliigan tämän kauden tilannetta Liverpoolin päähaastajien osalta, niin huomataan, että kaikki niistä joukkueista ovat pelanneet vähintään jonkin verran heikommin kuin muutamana edellisenä kautena! Manchester City on pudottanut jo tässä vaiheessa tätä kautta enemmän pisteitä kuin kahdella edellisellä yhteensä ja joukkue on myös kärsinyt loukkaantumisista varsinkin puolustuksessa jonkin verran kriittisesti. Manchester United on pelannut myös ailahtelevasti ja kärsinyt loukkaantumisista. Esimerkiksi Paul Pogba on ollut sivussa lähes koko kauden. Lisäksi jostain ihmeellisestä syystä ManU päätti viime kesänä hankkiutua eroon kahdesta nimekkäästä hyökkäyspään pelaajasta ilman, että hankkivat tilalle ketään isomman kaliiberin korvaajaa. Chelsea kärsi viime kesänä siirtokieltoaan ja menetti samaan aikaan Eden Hazardin eli heikentyi jonkin verran hyökkäyspäästä sekin. Arsenalin ja Tottenhamin peli ja organisaatiot ovat olleet niin sekaisin tämän kauden aikana, että molemmat ovat päätyneet vaihtamaan valmentajaa/manageria kesken kauden. Siinä lyhykäisyydessään listausta siitä, kuinka Liverpoolin realistiset haastajat, muut Valioliigan suuret joukkueet, ovat pelanneet tällä kaudella normaalitasoaan heikommin. Foorumikielellä tällaista kutsutaan usein "rapakaudeksi".
Liverpool toki ansaitsee mestaruutensa, jos ja kun se eniten pisteitä sarjassaan kerää. Ja jo sen on aika mestaruus voittaakin, kun edellisestä on aikaa 30 vuotta. Toteutuessaan tämä olisi seuralle ja organisaatiolle sen ensimmäinen nykymuotoisen Valioliigan mestaruus. Organisaatiolla on takanaan pitkä, hieno ja menestyksekäs historia ja on hienoa nähdä, että se vihdoin päättää kotimaassaan vuosikymmeniä kestäneen korpivaelluksen ja ottaa sen mestaruuden. Siitä toki vilpittömät onnittelut seuran kannattajille ja samalla totean, ettei tämän kirjoituksen ole todellakaan tarkoitus vähätellä Liverpoolia, vaan hieman muistuttaa tosimaailman reaaliteeteista ja pudottaa pahimmat hypettäjät takaisin maan pinnalle. Liverpoolin otteet Englannin ulkopuolella tämän kauden aikana kun eivät tue väitteitä siitä, että tämän kauden Liverpoolilla olisi mitään asiaa keskusteluun kaikkien aikojen parhaasta. Joukkue pelasi Euroopassa 8 ottelua, joiden aikana se voitti kiistatta belgialaisen Genkin ja itävaltalaisen Salzburgin, mutta ei pystynyt voittamaan tällä kaudella Italian Serie A:n keskikastiin jämähtänyttä Napolia, eikä pudottamaan Espanjan La Ligassa sijoista 3-6 taistelevaa Atletico Madridia. Dominointi Englannissa ei riittänyt europeleissä oikein mihinkään, se on tilastollinen fakta.
torstai 12. maaliskuuta 2020
perjantai 19. tammikuuta 2018
Vuoden Urheilijan valinta herättää keskustelua jälleen kerran
Jokatammikuinen Suomen Urheilugaala pidettiin jälleen eilen, missä jaettiin kaikenlaisia kunnianosoituksia, urapalkintoja ja muita vastaavia monille urheilussa mukana olleille ja oleville. Illan huippuohjelmanumerona oli tietenkin Vuoden Urheilijan valinta, josta päättää urheilutoimittajain liitto omine kriteereineen. Kovin moni tuskin yllättyi, että voittajaksi valittiin viime keväänä Lahden kotikisoissa kaksi mitalia voittanut hiihtäjä Iivo Niskanen.
Valinta ei sinällään yllätä itseänikään, koska viime vuosina on ollut selkeästi nähtävissä, mikä valitsijoiden näkökanta ja kriteerit ovat. En ole perehtynyt jokaiseen äänioikeutettuun, mutta käsitykseni mukaan todella moni äänioikeutettu on jo iäkkäämpi ihminen, jopa eläkeläinen, joten se nyt ei varsinaisesti yllätä, että siellä aika selkeästi pidetään (maasto)hiihtoa ja keihäänheittoa yms. yleisurheilulajeja korkeammassa arvossa kuin muita lajeja. Kärjistäen ja ilkeästi voisi sanoa, että jonkunlainen arvokisamitali hiihdosta tai keihäästä käytännössä takaa sen Vuoden Urheilijan valinnan aika suoraan. Sen verran vanhoillista porukkaa tuntuu valitsijaväki olevan.
Viime vuonna meillä oli muutama muukin todella kovan luokan urheilija, menestynytkin sellainen, jolle olisi voinut tuon tittelin antaa sen sijaan, että taas valittiin hiihtäjä. Puhun tässä tietenkin nyt Lauri Markkasesta ja Henri Kontisesta. Jos Markkasesta aloitetaan, niin hänen aiheuttamansa koripallobuumi, koti EM-kisojen "maskottina" toimiminen ja tietenkin hurjan hieno ja ennätyksiäkin rikkova sisääntulo NBAhan ovat sellaisia juttuja, joiden normaalioloissa pitäisi enemmän kuin riittää Vuoden Urheilijan titteliin. NBA:ssa pelaa 30 organisaatiota, joiden pelaavat kokoonpanot koostuvat noin 12 pelaajasta per joukkue. Markkanen on ollut keskimääräistä parempi pelaaja, erinomainenkin, noin 360 pelaajan joukossa maailman kovimmassa koripalloliigassa! Koripallo on myöskin lajina suuri, maailman top 3 palloilulaji.
Sitten Henri Kontinen, tenniksen nelinpelin jos ei nyt absoluuttisesti maailman paras, niin yksi maailman parhaista, top 5 nyt ainakin. Viime vuonna tuli nelinpelin Grand Slam-voittoa, maailmanlistan ykkössijaa ja niin edelleen. Tennistä harrastetaan ympäri maailman käytännössä melkein jokaisessa maassa jollain tasolla. Eipä tule kovin montaa pientä maata mieleen, missä tenniksen Grand Slam-turnausvoittaja ja maailman listan ykkönen ei kelpaa Vuoden Urheilijaksi.
Sinällään Niskasen voitto ei ole väärä, kun tarkastelee hänenkin saavutuksiaan. Kaksi MM-mitalia, varsinkaan se henkilökohtainen sellainen, ei vahingossa tule, ainakaan kovin usein. Tosin Matti Heikkinen sellaisenkin "vahinkomitalin" on pöljänä päivänä todistetusti kerran voittanut. Niskasen voitto on tavallaan perusteltu tietyillä kriteereillä, mutta parempiakin ja "nykyaikaisempiakin" vaihtoehtoja olisi ollut, kuten tuossa listasin. Valitsijaväki hirttäytyy omasta mielestäni aivan liikaa noihin vanhoihin lajeihin ja kriteereihinsä. Heidän pitäisi oikeasti tulla jo tälle vuosituhannelle ja lopettaa se "kun karpaasit räkä poskella hiihtävät niin se on sitä oikeaa urheilua"-ajattelutapa. Hiihto on hieno laji, erittäin hyvä kuntoilulaji, mutta nyt eletään jo kohta 2020-lukua, enää emme ole viime vuosituhannella. Nostan tässä nyt esille jälleen kritiikkiä ja ehdotusta tuota Vuoden Urheilijan valintajärjestelmää kohtaan. Mielestäni on aivan liian pieni otanta, että muutama sata toimittajaa, eläkeläistä, saa tässä ajassa "itsevaltaisesti" päättää omine selkeästi ainakin osin kalkkeutuneine kriteereineen ja arvomaailmoineen näin ison palkinnon kohtalosta. En ole viemässä heiltä äänioikeutta, mutta itse antaisin myös tavalliselle kansalle vaikutusmahdollisuuden. Sosiaalisen median kautta on helppo äänestää, joten miksei esim. annettaisi kansalle 50 % painoarvoa somen kautta äänestämällä ja nykyisille äänioikeutetuille toista 50 %? Taitavat nykyiset äänioikeutetut ja eläkeläiset vaan pelätä oman uskottavuutensa puolesta, jos kansa tulisi omilla prosenteillaan ja muuttaisi heidän oman valintatuloksensa toisenlaiseksi...
Oma valintani olisi ollut Lauri Markkanen. Sitten sijoilla 2-3 jossain järjestyksessä Henri Kontinen ja Iivo Niskanen.
Valinta ei sinällään yllätä itseänikään, koska viime vuosina on ollut selkeästi nähtävissä, mikä valitsijoiden näkökanta ja kriteerit ovat. En ole perehtynyt jokaiseen äänioikeutettuun, mutta käsitykseni mukaan todella moni äänioikeutettu on jo iäkkäämpi ihminen, jopa eläkeläinen, joten se nyt ei varsinaisesti yllätä, että siellä aika selkeästi pidetään (maasto)hiihtoa ja keihäänheittoa yms. yleisurheilulajeja korkeammassa arvossa kuin muita lajeja. Kärjistäen ja ilkeästi voisi sanoa, että jonkunlainen arvokisamitali hiihdosta tai keihäästä käytännössä takaa sen Vuoden Urheilijan valinnan aika suoraan. Sen verran vanhoillista porukkaa tuntuu valitsijaväki olevan.
Viime vuonna meillä oli muutama muukin todella kovan luokan urheilija, menestynytkin sellainen, jolle olisi voinut tuon tittelin antaa sen sijaan, että taas valittiin hiihtäjä. Puhun tässä tietenkin nyt Lauri Markkasesta ja Henri Kontisesta. Jos Markkasesta aloitetaan, niin hänen aiheuttamansa koripallobuumi, koti EM-kisojen "maskottina" toimiminen ja tietenkin hurjan hieno ja ennätyksiäkin rikkova sisääntulo NBAhan ovat sellaisia juttuja, joiden normaalioloissa pitäisi enemmän kuin riittää Vuoden Urheilijan titteliin. NBA:ssa pelaa 30 organisaatiota, joiden pelaavat kokoonpanot koostuvat noin 12 pelaajasta per joukkue. Markkanen on ollut keskimääräistä parempi pelaaja, erinomainenkin, noin 360 pelaajan joukossa maailman kovimmassa koripalloliigassa! Koripallo on myöskin lajina suuri, maailman top 3 palloilulaji.
Sitten Henri Kontinen, tenniksen nelinpelin jos ei nyt absoluuttisesti maailman paras, niin yksi maailman parhaista, top 5 nyt ainakin. Viime vuonna tuli nelinpelin Grand Slam-voittoa, maailmanlistan ykkössijaa ja niin edelleen. Tennistä harrastetaan ympäri maailman käytännössä melkein jokaisessa maassa jollain tasolla. Eipä tule kovin montaa pientä maata mieleen, missä tenniksen Grand Slam-turnausvoittaja ja maailman listan ykkönen ei kelpaa Vuoden Urheilijaksi.
Sinällään Niskasen voitto ei ole väärä, kun tarkastelee hänenkin saavutuksiaan. Kaksi MM-mitalia, varsinkaan se henkilökohtainen sellainen, ei vahingossa tule, ainakaan kovin usein. Tosin Matti Heikkinen sellaisenkin "vahinkomitalin" on pöljänä päivänä todistetusti kerran voittanut. Niskasen voitto on tavallaan perusteltu tietyillä kriteereillä, mutta parempiakin ja "nykyaikaisempiakin" vaihtoehtoja olisi ollut, kuten tuossa listasin. Valitsijaväki hirttäytyy omasta mielestäni aivan liikaa noihin vanhoihin lajeihin ja kriteereihinsä. Heidän pitäisi oikeasti tulla jo tälle vuosituhannelle ja lopettaa se "kun karpaasit räkä poskella hiihtävät niin se on sitä oikeaa urheilua"-ajattelutapa. Hiihto on hieno laji, erittäin hyvä kuntoilulaji, mutta nyt eletään jo kohta 2020-lukua, enää emme ole viime vuosituhannella. Nostan tässä nyt esille jälleen kritiikkiä ja ehdotusta tuota Vuoden Urheilijan valintajärjestelmää kohtaan. Mielestäni on aivan liian pieni otanta, että muutama sata toimittajaa, eläkeläistä, saa tässä ajassa "itsevaltaisesti" päättää omine selkeästi ainakin osin kalkkeutuneine kriteereineen ja arvomaailmoineen näin ison palkinnon kohtalosta. En ole viemässä heiltä äänioikeutta, mutta itse antaisin myös tavalliselle kansalle vaikutusmahdollisuuden. Sosiaalisen median kautta on helppo äänestää, joten miksei esim. annettaisi kansalle 50 % painoarvoa somen kautta äänestämällä ja nykyisille äänioikeutetuille toista 50 %? Taitavat nykyiset äänioikeutetut ja eläkeläiset vaan pelätä oman uskottavuutensa puolesta, jos kansa tulisi omilla prosenteillaan ja muuttaisi heidän oman valintatuloksensa toisenlaiseksi...
Oma valintani olisi ollut Lauri Markkanen. Sitten sijoilla 2-3 jossain järjestyksessä Henri Kontinen ja Iivo Niskanen.
keskiviikko 17. tammikuuta 2018
Ronaldo de Assis Moreira - Kaikki ammattilaisurat päättyvät aikanaan
Tänään on uutisoitu, että Ronaldinho on virallisesti ilmoittanut ammattilaisuransa loppumisesta, mitä jalkapalloon tulee. Muutaman kerran olen mielessäni tätä kirjoitusta valmistellut, kun tämä lopettamisuutinen on kuitenkin ollut tuloillaan jossain vaiheessa jo vuosien ajan, kun kyseessä on kuitenkin pelaaja, joka on syntynyt vuonna 1980 ja yleensä niitä lopettamisuutisia saadaan lueskella, jossain vaiheessa pelaajan ohittaessa sen 35 vuoden ikärajan. Joillain se lopettaminen tulee aiemmin ja joillain myöhemmin noilla kohdilla ikää. Tästä huolimatta olen tässä kohdassa hieman sanaton.
Wikipedia kertoo tilastojen muodossa ja englanniksi tekstinäkin brassitähden urasta ja nuoruudesta, joten en kovin tarkkaa läpikäyntiä ja toistoa ala siitä tekemään. Halukkaat löytävät kyllä tietoa vaikka tuon linkin takaa. Tämän julkaisun kuitenkin aiheesta teen ihan siksi, että kyseessä on ehdottomasti oma tähänastinen kaikkien aikojen suosikkipelaaja ja siksi haluan tällaisen julkaisun laittaa esille.
Suurelle yleisölle, kuin myös toki näin eurooppalaisena myös itselleni, Ronaldinho tuli tutuksi viimeistään MM-kisoissa 2002, jotka pelattiin Japanissa ja Etelä-Koreassa, kuten varmasti muistamme. Nuo kisathan päättyivät Brasilian mestaruuteen, kun finaalissa kaatui Saksa 2-0. Ronaldo ja Rivaldo olivat hyökkäyksellisesti silloin Brasilian isoimmat ja tunnetuimmat nimet, mutta Ronaldinho, jota myös "pikku-Ronaldoksi" tuolloin joissain piireissä muistaakseni kutsuttiin, nousi viimeistään tietoisuuteen. Monet varmasti muistavat sen upean vaparimaalin Englantia vastaan pudotuspeleissä, kun Ronaldinho yllätti David Seamanin aikalailla "housut kintuissa" lähes puolesta kentästä. Voittomaaliksihan tuo jäi ja yhdeksi MM-kisojen legendasuoritukseksi. Linkin takaa löytyy tuokin, niin ei tarvitse kenenkään pidempään etsiä.
Ronaldinho oli vuotta ennen noita kisoja siirtynyt Gremiosta, jossa hän ammattilaisuransa aloitti, Pariisiin PSG:n riveihin. Pariisilaiset eivät olleet tuolloin lähellekään sillä tasolla kuin nykypäivänä ja esimerkiksi viimeisin mestaruus oli tullut keväällä 1994, kun Ronaldinho 2001 joukkueeseen siirtyi. Pariisissa vierähti kaksi kautta, yksi molemmin puolin MM-kultaa 2002, ja kesällä 2003 tie vei sitten blaugranan riveihin FC Barcelonaan. Siellä brassitähti vietti 5 kautta, jota voidaan ainakin seurajoukkuetasolla pitää hänen menestyksekkäinpänä aikanaan. Silloin Ronaldinho saavutti suurimmat menestyksensä henkilökohtaisella tasolla ja joukkuetasolla myös. Nuo menestykset löytyvät ja ovat nähtävillä esimerkiksi tuon Wikipedia-linkin takana. Omalla kohdalla hienoimpia noista menestyksistä olivat tietenkin hänen henkilökohtaisella tasolla saavuttamansa parhaan pelaajan palkinnot ja FC Barcelonan johdattaminen ensimmäiseen nykymuotoisen UCL:n voittoon.
Sittemmin Barca siirtyi Ronaldinhon aina niin yllättävästä sambafutiksesta Josep Guardiolan valmentamaan järjestelmällisempään tikitakaan, jota ilmensivät kentällä näkyvimmin tietenkin kolmikko Messi-Xavi-Iniesta, jonka varmasti kaikki muistamme. Ronaldinhon matka jatkui Barcasta eteenpäin AC Milaniin, missä meno ei enää sitten ollutkaan enää ihan niin menestyksekästä, vaikka Ronaldinho toki aina silloin tällöin pilkahduksia menneestä esittikin. Kävipä hän Milanin riveissä pelaamassakin Barcaa vastaan ja sai erittäin suuret suosionosoitukset niin faneilta kuin entisiltä pelikavereiltaankin. Milanosta matka vei sitten takaisin Atlantin yli ja uran loppu sujui Brasiliassa ja lyhyellä reissulla Meksikossa.
Ronaldinhon ura absoluuttisella huipulla oli lyhyehkö, mutta sitäkin näyttävämpi ja menestyksekkäämpi. Varsin tyypilliseen brasilialaiseen tapaan hänen lapsuutensa ei ollut mikään helppo tai varakas. Sittemmin Eurooppaan ammattilaiseksi ja isoihin rahoihin käsiksi pääseminen toki helposti altistaa kiusauksille, makealle elämälle ja bilettämiselle. Niin taisi käydä Ronaldinhollekin, joka sitten joudutti matkaa poispäin Barcasta ja uran hiipumista keskimääräistä nopeammin. Se oli ja on tietenkin ikävämpi asia näin suuren fanin kannalta, mutta silti olen kiitollinen siitä, että olen noin hienoa pelaajaa päässyt seuraamaan ja fanittamaan. Mieluummin ne 5 upeaa ja menestyksekästä kautta Barcassa(+toki kaikki muutkin hänen hienot aikansa Euroopassa ja muuallakin), joista on jäänyt muistoihin rutosti hienoja suorituksia, kuin 10+ kautta keskinkertaisuutta! Kovin moni vierasjoukkueen pelaaja ei ole saanut Santiago Bernabeuta nousemaan suosiosta seisaalleen ja taputtamaan, mutta Ronaldinho on siihen pystynyt. Ei voi kuin ihailla näitä videon suorituksia ja olla kiitollinen, että on päässyt todistamaan niitä!
Barcan nykyinen suurin tähti Lionel Messi on jo ehtinyt kommentoimaan uutista ja kiittämään "oppi-isäänsä" ja kuinka tämä helpotti nuoren teini-ikäisen argentiinalaisen elämää tämän tullessa mukaan Barcan edustusjoukkueeseen. Ronaldinho oli silloin maailman paras ja Messi on ollut sitä hänen jälkeensä. Mantteli on kulkeutunut hienosti eteenpäin pukuhuoneen sisällä sukupolvelta toiselle.
Kiitos sinulle Ronaldinho Gaucho kaikista menneistä vuosista, iloista ja suruista. Kiitos, että olit suuri osa teini-ikääni ja varhaisaikuisuuttani. Kiitos siitä satumaisesta illasta alkukesästä 2006, kun olit johdattamassa FC Barcelonaa UCL:n voittoon. Yli kymmenen vuotta vanha ja nuhraantunut fanipaitasi on edelleen oma aarteeni ja kunniapaikalla seinälläni. Olkoot eläkevuotesi iloiset, rauhaisat ja nautinnolliset.
Wikipedia kertoo tilastojen muodossa ja englanniksi tekstinäkin brassitähden urasta ja nuoruudesta, joten en kovin tarkkaa läpikäyntiä ja toistoa ala siitä tekemään. Halukkaat löytävät kyllä tietoa vaikka tuon linkin takaa. Tämän julkaisun kuitenkin aiheesta teen ihan siksi, että kyseessä on ehdottomasti oma tähänastinen kaikkien aikojen suosikkipelaaja ja siksi haluan tällaisen julkaisun laittaa esille.
Suurelle yleisölle, kuin myös toki näin eurooppalaisena myös itselleni, Ronaldinho tuli tutuksi viimeistään MM-kisoissa 2002, jotka pelattiin Japanissa ja Etelä-Koreassa, kuten varmasti muistamme. Nuo kisathan päättyivät Brasilian mestaruuteen, kun finaalissa kaatui Saksa 2-0. Ronaldo ja Rivaldo olivat hyökkäyksellisesti silloin Brasilian isoimmat ja tunnetuimmat nimet, mutta Ronaldinho, jota myös "pikku-Ronaldoksi" tuolloin joissain piireissä muistaakseni kutsuttiin, nousi viimeistään tietoisuuteen. Monet varmasti muistavat sen upean vaparimaalin Englantia vastaan pudotuspeleissä, kun Ronaldinho yllätti David Seamanin aikalailla "housut kintuissa" lähes puolesta kentästä. Voittomaaliksihan tuo jäi ja yhdeksi MM-kisojen legendasuoritukseksi. Linkin takaa löytyy tuokin, niin ei tarvitse kenenkään pidempään etsiä.
Ronaldinho oli vuotta ennen noita kisoja siirtynyt Gremiosta, jossa hän ammattilaisuransa aloitti, Pariisiin PSG:n riveihin. Pariisilaiset eivät olleet tuolloin lähellekään sillä tasolla kuin nykypäivänä ja esimerkiksi viimeisin mestaruus oli tullut keväällä 1994, kun Ronaldinho 2001 joukkueeseen siirtyi. Pariisissa vierähti kaksi kautta, yksi molemmin puolin MM-kultaa 2002, ja kesällä 2003 tie vei sitten blaugranan riveihin FC Barcelonaan. Siellä brassitähti vietti 5 kautta, jota voidaan ainakin seurajoukkuetasolla pitää hänen menestyksekkäinpänä aikanaan. Silloin Ronaldinho saavutti suurimmat menestyksensä henkilökohtaisella tasolla ja joukkuetasolla myös. Nuo menestykset löytyvät ja ovat nähtävillä esimerkiksi tuon Wikipedia-linkin takana. Omalla kohdalla hienoimpia noista menestyksistä olivat tietenkin hänen henkilökohtaisella tasolla saavuttamansa parhaan pelaajan palkinnot ja FC Barcelonan johdattaminen ensimmäiseen nykymuotoisen UCL:n voittoon.
Sittemmin Barca siirtyi Ronaldinhon aina niin yllättävästä sambafutiksesta Josep Guardiolan valmentamaan järjestelmällisempään tikitakaan, jota ilmensivät kentällä näkyvimmin tietenkin kolmikko Messi-Xavi-Iniesta, jonka varmasti kaikki muistamme. Ronaldinhon matka jatkui Barcasta eteenpäin AC Milaniin, missä meno ei enää sitten ollutkaan enää ihan niin menestyksekästä, vaikka Ronaldinho toki aina silloin tällöin pilkahduksia menneestä esittikin. Kävipä hän Milanin riveissä pelaamassakin Barcaa vastaan ja sai erittäin suuret suosionosoitukset niin faneilta kuin entisiltä pelikavereiltaankin. Milanosta matka vei sitten takaisin Atlantin yli ja uran loppu sujui Brasiliassa ja lyhyellä reissulla Meksikossa.
Ronaldinhon ura absoluuttisella huipulla oli lyhyehkö, mutta sitäkin näyttävämpi ja menestyksekkäämpi. Varsin tyypilliseen brasilialaiseen tapaan hänen lapsuutensa ei ollut mikään helppo tai varakas. Sittemmin Eurooppaan ammattilaiseksi ja isoihin rahoihin käsiksi pääseminen toki helposti altistaa kiusauksille, makealle elämälle ja bilettämiselle. Niin taisi käydä Ronaldinhollekin, joka sitten joudutti matkaa poispäin Barcasta ja uran hiipumista keskimääräistä nopeammin. Se oli ja on tietenkin ikävämpi asia näin suuren fanin kannalta, mutta silti olen kiitollinen siitä, että olen noin hienoa pelaajaa päässyt seuraamaan ja fanittamaan. Mieluummin ne 5 upeaa ja menestyksekästä kautta Barcassa(+toki kaikki muutkin hänen hienot aikansa Euroopassa ja muuallakin), joista on jäänyt muistoihin rutosti hienoja suorituksia, kuin 10+ kautta keskinkertaisuutta! Kovin moni vierasjoukkueen pelaaja ei ole saanut Santiago Bernabeuta nousemaan suosiosta seisaalleen ja taputtamaan, mutta Ronaldinho on siihen pystynyt. Ei voi kuin ihailla näitä videon suorituksia ja olla kiitollinen, että on päässyt todistamaan niitä!
Barcan nykyinen suurin tähti Lionel Messi on jo ehtinyt kommentoimaan uutista ja kiittämään "oppi-isäänsä" ja kuinka tämä helpotti nuoren teini-ikäisen argentiinalaisen elämää tämän tullessa mukaan Barcan edustusjoukkueeseen. Ronaldinho oli silloin maailman paras ja Messi on ollut sitä hänen jälkeensä. Mantteli on kulkeutunut hienosti eteenpäin pukuhuoneen sisällä sukupolvelta toiselle.
Kiitos sinulle Ronaldinho Gaucho kaikista menneistä vuosista, iloista ja suruista. Kiitos, että olit suuri osa teini-ikääni ja varhaisaikuisuuttani. Kiitos siitä satumaisesta illasta alkukesästä 2006, kun olit johdattamassa FC Barcelonaa UCL:n voittoon. Yli kymmenen vuotta vanha ja nuhraantunut fanipaitasi on edelleen oma aarteeni ja kunniapaikalla seinälläni. Olkoot eläkevuotesi iloiset, rauhaisat ja nautinnolliset.
sunnuntai 14. tammikuuta 2018
Bayern München - Liian hyvä tekee huonoksi
Bayern on historiansa kautta eteläisen Saksan ja melkeinpä koko Saksan ylpeys. Sitä rakastetaan ja joissain piireissä sitä vihataan, mutta menestynyt se on. Viime vuosien perusteella voisi sanoa, että se on jopa liian menestynyt. Organisaatio on vienyt viimeiset Saksan Bundesliigan mestaruudet niin pitkältä ajalta, etten kirjoitushetkellä jaksanut edes tarkistaa tarkkaa lukumäärää. Bundesliigan kilpailullisuus on rapistunut viimeisen noin viiden vuoden aikana rajusti, kun käytännössä jo ennen kauden alkua tiedetään, mille organisaatiolle lopulta mestaruudesta jaettava "salaattilautanen" seuraavana toukokuuna annetaan. Ilkeästi sanottuna Saksan Bundesliiga on muuttunut samanlaiseksi kuin Skotlannin Valioliiga. Kyseessä on ns. "yhden joukkueen liiga", jossa kilpailullisuus ja jännitys on rapistunut. Se vaikuttaa niin liigan sisäisesti kuin myös saksalaisjoukkueiden euromenestyksellisesti.
Bayernin voidaan sanoa olevan tähän suurin yksittäinen syyllinen. Tarkemmin sanottuna syypää on Bayernin pelaajapolitiikka siirtomarkkinoilla. Tällä vuosikymmenellä organisaatiosta on tullut ns. "ryöstökalastaja" tai melkeinpä joissain tapauksissa jopa "täysi ryöstäjä" tai suoranainen "rosvo". Bayern ottaa tai ostaa haluamansa pelaajat muista Saksan kärkipään organisaatioista, joka rapauttaa rankasti liigan kilpailullisuutta ja laskee liigan yleistä tasoa. Tuorein nimi spekulaatioissa on Schalken ja Saksan maajoukkueen keskikenttätähti Leon Goretzka, jota ollaan viemässä näillä puheilla viimeistään kesällä Bayernin riveihin. Käsittääkseni pelaajan sopimus on kesällä katkolla, joten hän siirtyisi silloin Müncheniin ilmaiseksi ns. Bosman-siirtona. Käytännössä Bayern siis "ryöstäisi" yhdeltä isoimmista kilpailijoistaan pelaajan ilmaiseksi. Goretzkasta tulisi yksi lisänimi pelaajalistalle, jolla on jo sellaisia isoja tähtiä kuin Robert Lewandowski, Mario Götze, Mats Hummels, Manuel Neuer, Joshua Kimmich ja niin edelleen. Käytännössä joka kesä Bayern on ostanut tai ryöstänyt vähintään yhden pelaajan muista Saksan kärkipään seuroista itselleen ja hiljalleen rapauttanut Saksan Bundesliigan tasoa. Rapautuminen on nähtävissä myös monen saksalaisjoukkueen heikkoina otteina europeleissä, niin UCL:n kuin myös UEL:n puolella.
Toki pelaajien täytyy itse haluta Bayerniin, eikä sinne ketään väkisin pakoteta. Toki pelaajat haluavat pelata Saksan suurimmassa ja "parhaassa" organisaatiossa ja taistella joka vuosi euromenestyksestä. Pitkässä juoksussa yllä mainittu politiikka ja toiminta ikävästi vaan heikentää yleistä tasoa. Tästä aiheutuu se, että Bayern ei enää joudu "tosissaan" pelaamaan omassa liigassaan saavuttaakseen jokakeväisen mestaruuden, joka tulee melkein itsestään. Tämä näyttäisi "turruttavan" pelaajia ja sitten kun keväällä tulevatkin eteen ne kovemmat europelit, joissa kohdataan muiden maiden ehdotonta huippua, ei joukkueen peli enää näytäkään niin hyvältä, eikä voittoja enää tule. Monta vuotta peräkkäin joukkue on syystä tai toisesta saanut selkäänsä lähinnä espanjalaisilta joukkueilta ja esim. Juventustakin vastaan sillä on ollut vaikeaa. Väkisin hiipii mieleen, että "helpolla" tulleet voitot kotimaassa ovat turruttaneet pelaajat, eivätkä he enää sitten saakaan itsestään parhaita suorituksia irti, kun se "tosipaikka" tuleekin eteen. Vähän samaa oli nähtävissä myös Saksan maajoukkueella 2016 kesällä EM-kisoissa. Toinen syy voi olla myös "pelituntuman puute": Saksassa pelataan muutenkin "vain" 34 kierrosta kaudessa ja lisäksi on pitkä joulutauko. Tähän kun lisätään se, että Bayernilla on paljon kovia nimiä listoillaan, niin kaikkien pitäminen peliajallisesti tyytyväisinä ja hyvässä pelituntumassa voi olla yllättävänkin vaikeaa.
Bayernin toiminnan aiheuttama rapautuminen on hyvin selvästi nähtävissä, kun katsotaan esimerkiksi meneillään olevaa kautta, joka on nyt Saksassa puolivälissä. Bayernilla oli sen omalle tasolleen suhteutettuna heikko syksy: Se vaihtoi epätyypillisesti valmentajansa Carlo Ancelottista Jupp Heynckesiin kesken syksyn. Joukkue kärsi tappioita niin omassa liigassaan kuin europeleissä. Jälkimmäisissä selkään tuli rumasti juurikin tällaisessa "kovassa pelissä" PSGtä vastaan. Näistä heikoista otteista huolimatta Bayern johtaa nyt Bundesliigaa 13 pisteellä! Itselleen heikon syksyn jälkeen Bayernilla on 13 pisteen johto! Lisäksi on hyvä muistuttaa, että nykyinen valmentaja Heynckess oli ennen tätä "hätätilapestiään" kirjaimellisesti eläkkeellä jalkapallovalmennuksesta useamman vuoden! Sieltä vaan eläkkeeltä takaisin hommiin ja rapautuneessa Saksan liigassa parissa kuukaudessa tuollaiseen johtoon. Toki on hyvä muistaa, että muillakin joukkueilla on ollut ongelmia, etupäässä Dortmundilla asiat ovat hyvinkin sekaisin. Tästä huolimatta heikosti syksyllä pelanneen Bayernin johto on liigan kilpailullisuutta ja yleistä tasoa ajatellen hälyyttävän suuri.
Bayernin politiikassa on sinällään sellainen hyväkin puoli, ettei seura ole lähtenyt siirtomarkkinoilla polttamaan käsittämättömiä määriä rahaa, kuten Valioliigassa ja Espanjan kärkipään seuroissa on viime vuosina tapahtunut suurenevassa määrin. Bayernin kulurakenne on varmasti terveellä pohjalla. Ikävästi vaan tämä on aiheuttanut edellä mainitun ongelman ja rapautumisen saksalaiseen jalkapalloon ja sen ylimmälle liigatasolle. Peruskatsojan silmin liiga ei ole enää kovinkaan mielenkiintoinen kilpailullisesta näkökulmasta. Toki Bundesliigan pelejä on edelleen futisfanina mukava katsoa, kun sellaisia sattuu kohdalle, mutta väkisin ensimmäinen mieleen hiipivä ajatus on luokkaa "niin se on se liiga, jossa jo etukäteen tiedetään, että Bayern voittaa", kun tulee puhe Saksan Bundesliigasta.
Uusi vuosi alkoi nyt tällaisella pohdinnalla. Lisäksi tämä on nyt sitten se sadas blogin teksti, eli saatiin nyt tämä merkkipaalu saavutettua. Mitä Saksassa pitäisi tehdä kilpailullisuuden pelauttamiseksi ja rapautumisen korjaamiseksi, tai ainakin hidastamiseksi?
Bayernin voidaan sanoa olevan tähän suurin yksittäinen syyllinen. Tarkemmin sanottuna syypää on Bayernin pelaajapolitiikka siirtomarkkinoilla. Tällä vuosikymmenellä organisaatiosta on tullut ns. "ryöstökalastaja" tai melkeinpä joissain tapauksissa jopa "täysi ryöstäjä" tai suoranainen "rosvo". Bayern ottaa tai ostaa haluamansa pelaajat muista Saksan kärkipään organisaatioista, joka rapauttaa rankasti liigan kilpailullisuutta ja laskee liigan yleistä tasoa. Tuorein nimi spekulaatioissa on Schalken ja Saksan maajoukkueen keskikenttätähti Leon Goretzka, jota ollaan viemässä näillä puheilla viimeistään kesällä Bayernin riveihin. Käsittääkseni pelaajan sopimus on kesällä katkolla, joten hän siirtyisi silloin Müncheniin ilmaiseksi ns. Bosman-siirtona. Käytännössä Bayern siis "ryöstäisi" yhdeltä isoimmista kilpailijoistaan pelaajan ilmaiseksi. Goretzkasta tulisi yksi lisänimi pelaajalistalle, jolla on jo sellaisia isoja tähtiä kuin Robert Lewandowski, Mario Götze, Mats Hummels, Manuel Neuer, Joshua Kimmich ja niin edelleen. Käytännössä joka kesä Bayern on ostanut tai ryöstänyt vähintään yhden pelaajan muista Saksan kärkipään seuroista itselleen ja hiljalleen rapauttanut Saksan Bundesliigan tasoa. Rapautuminen on nähtävissä myös monen saksalaisjoukkueen heikkoina otteina europeleissä, niin UCL:n kuin myös UEL:n puolella.
Toki pelaajien täytyy itse haluta Bayerniin, eikä sinne ketään väkisin pakoteta. Toki pelaajat haluavat pelata Saksan suurimmassa ja "parhaassa" organisaatiossa ja taistella joka vuosi euromenestyksestä. Pitkässä juoksussa yllä mainittu politiikka ja toiminta ikävästi vaan heikentää yleistä tasoa. Tästä aiheutuu se, että Bayern ei enää joudu "tosissaan" pelaamaan omassa liigassaan saavuttaakseen jokakeväisen mestaruuden, joka tulee melkein itsestään. Tämä näyttäisi "turruttavan" pelaajia ja sitten kun keväällä tulevatkin eteen ne kovemmat europelit, joissa kohdataan muiden maiden ehdotonta huippua, ei joukkueen peli enää näytäkään niin hyvältä, eikä voittoja enää tule. Monta vuotta peräkkäin joukkue on syystä tai toisesta saanut selkäänsä lähinnä espanjalaisilta joukkueilta ja esim. Juventustakin vastaan sillä on ollut vaikeaa. Väkisin hiipii mieleen, että "helpolla" tulleet voitot kotimaassa ovat turruttaneet pelaajat, eivätkä he enää sitten saakaan itsestään parhaita suorituksia irti, kun se "tosipaikka" tuleekin eteen. Vähän samaa oli nähtävissä myös Saksan maajoukkueella 2016 kesällä EM-kisoissa. Toinen syy voi olla myös "pelituntuman puute": Saksassa pelataan muutenkin "vain" 34 kierrosta kaudessa ja lisäksi on pitkä joulutauko. Tähän kun lisätään se, että Bayernilla on paljon kovia nimiä listoillaan, niin kaikkien pitäminen peliajallisesti tyytyväisinä ja hyvässä pelituntumassa voi olla yllättävänkin vaikeaa.
Bayernin toiminnan aiheuttama rapautuminen on hyvin selvästi nähtävissä, kun katsotaan esimerkiksi meneillään olevaa kautta, joka on nyt Saksassa puolivälissä. Bayernilla oli sen omalle tasolleen suhteutettuna heikko syksy: Se vaihtoi epätyypillisesti valmentajansa Carlo Ancelottista Jupp Heynckesiin kesken syksyn. Joukkue kärsi tappioita niin omassa liigassaan kuin europeleissä. Jälkimmäisissä selkään tuli rumasti juurikin tällaisessa "kovassa pelissä" PSGtä vastaan. Näistä heikoista otteista huolimatta Bayern johtaa nyt Bundesliigaa 13 pisteellä! Itselleen heikon syksyn jälkeen Bayernilla on 13 pisteen johto! Lisäksi on hyvä muistuttaa, että nykyinen valmentaja Heynckess oli ennen tätä "hätätilapestiään" kirjaimellisesti eläkkeellä jalkapallovalmennuksesta useamman vuoden! Sieltä vaan eläkkeeltä takaisin hommiin ja rapautuneessa Saksan liigassa parissa kuukaudessa tuollaiseen johtoon. Toki on hyvä muistaa, että muillakin joukkueilla on ollut ongelmia, etupäässä Dortmundilla asiat ovat hyvinkin sekaisin. Tästä huolimatta heikosti syksyllä pelanneen Bayernin johto on liigan kilpailullisuutta ja yleistä tasoa ajatellen hälyyttävän suuri.
Bayernin politiikassa on sinällään sellainen hyväkin puoli, ettei seura ole lähtenyt siirtomarkkinoilla polttamaan käsittämättömiä määriä rahaa, kuten Valioliigassa ja Espanjan kärkipään seuroissa on viime vuosina tapahtunut suurenevassa määrin. Bayernin kulurakenne on varmasti terveellä pohjalla. Ikävästi vaan tämä on aiheuttanut edellä mainitun ongelman ja rapautumisen saksalaiseen jalkapalloon ja sen ylimmälle liigatasolle. Peruskatsojan silmin liiga ei ole enää kovinkaan mielenkiintoinen kilpailullisesta näkökulmasta. Toki Bundesliigan pelejä on edelleen futisfanina mukava katsoa, kun sellaisia sattuu kohdalle, mutta väkisin ensimmäinen mieleen hiipivä ajatus on luokkaa "niin se on se liiga, jossa jo etukäteen tiedetään, että Bayern voittaa", kun tulee puhe Saksan Bundesliigasta.
Uusi vuosi alkoi nyt tällaisella pohdinnalla. Lisäksi tämä on nyt sitten se sadas blogin teksti, eli saatiin nyt tämä merkkipaalu saavutettua. Mitä Saksassa pitäisi tehdä kilpailullisuuden pelauttamiseksi ja rapautumisen korjaamiseksi, tai ainakin hidastamiseksi?
sunnuntai 31. joulukuuta 2017
Mohamed Salah - Tasovertailun malliesimerkki
Palautetaan blogi tauolta näin vuoden viimeisenä päivänä tällaisella humoristisella hassuttelukirjoituksella. Kuten otsikosta voi lukea, on kirjoituksen pääaiheena Liverpoolin egyptiläinen laitahyökkääjä. Salah on tällä kaudella pelannut valioliigassa 21 ottelua ja tehnyt niissä 17 maalia. Kausi on yli puolen välin ja Salah on kohdannut siis "kaikki joukkueet", joten tämän perusteella voidaan tehdä hieman tasovertailua ja hassutella. Salah pelasi kaksi edellistä kautta Italiassa AS Roman riveissä, joka tuona aikana kuului liigansa top 3-joukkueisiin. Noina kausina Salah pelasi 34 ja 31 ottelua tehden vastaavasti 14 ja 15 maalia. Simppelillä matematiikalla huomaamme, että käynnissä oleva kausi on jo nyt puolen välin kohdilla ollut Salahille maalien muodossa tehokkaampi ja "helpompi".
Seuraavaksi voidaan esittää se nettifoorumien ja -blogien yleinen kysymys - mitä tämä kertoo liigojen välisistä tasoeroista? Jos hassutellaan puhtaasti matemaattisilla faktoilla, niin huomataan, että Italiassa Salah teki pyöristettynä keskimäärin maalin noin joka toisessa pelaamassaan ottelussa eli 0,5 maalia per ottelu. Englannissa tämä luku on vastaavasti nyt siis tässä vaiheessa 17/21 = 0,809 maalia per pelattu ottelu. Vertailulukuja kun suhteutetaan mukavasti 0,8/0,5, niin saadaan vastaukseksi 1,6. Tämä kertoisi siis, että Valioliigassa on Salahin esittämien tehojen perusteella noin 60 % helpompaa tehdä maali kuin Serie A:ssa! Tästä voisi joku hassutella ja hekotella, että Italian liiga olisi tämän esimerkin perusteella noin 60 % tasokkaampi liiga!
Yllä oleva simppeli matematiikka on toki hassuttelua. Lisäksi on hyvä muistaa, ettei yhden pelaajan puolikas kausi ole vedenpitävä mittari eri liigojen tasoista. Toisaalta on myös hyvä muistaa, että viime kauden AS Roma ja tämän kauden Liverpool ovat olleet liigoissaan suhteellisen yhtä vahvoja joukkueita: Roma on Italiassa siellä sijoilla 3-5, kun mietitään joukkueen vahvuutta niin menestyksen, resurssien kuin pelaajalistan mukaan ja vastaavasti Liverpool on Englannissa noin sijoilla 4-6 samoilla mittareilla. Italiassa Roman edellä ovat ainakin Juventus ja Napoli ja Englannissa Liverpoolin edellä ovat Manchesteriläiset ja Chelsea. Molemmat joukkueet ovat myös pääsääntöisesti käyttäneet 4-3-3-ryhmitelmää, joissa Salah on pelannut laitahyökkääjän paikalla, yleensä oikealla puolella. Näiden vertailujen pohjalta voidaan siis todeta, että Salah on pelannut kahdessa noin suunnilleen saman tasoisessa joukkueessa, kun verrataan joukkueiden tasoa, resursseja ja ennakko-odotuksia niiden omissa sisäisissä liigoissa, ja suunnilleen samanlaisissa rooleissa. Englannissa niitä maaleja vaan on syntynyt jo puolen kauden aikana enemmän kuin Italiassa koko kauden aikana. Väkisin tämän takia tekisi mieli sanoa, että Italiassa osataan puolustaa paremmin kuin Englannissa...
Salahia kutsutaan ja on kutsuttu jo aikaisemminkin Italian aikoinaan tuhnuksi, koska hänen luonteeseensa ja tapoihinsa kuuluu ja on kuulunut maalipaikkojen missaaminen. Häntä ei voi sanoa kliiniseksi hyökkääjäksi, joka tekee maalin, kun paikka tulee, vaan usein niitä paikkoja vaaditaan useampia. Häntä myös pidettiin Italian aikana jonkin verran yksiulotteisena pelaajana, vikkeläkinttuisena juoksijana ja harhauttelijana, mutta pelaajana, joka ei ole omimmillaan, kun hänen joukkueensa pitäisi avata "busseja", eli syvällä makaavien vastustajajoukkueiden puolustuslinjoja. Tätä asiaa tuotiin esille myös viime kesänä, kun Salahin siirto Liverpooliin julkistettiin. Esille tuli kysymyksiä ja ihmetyksiä, että auttaako tämä yhtään siihen Liverpoolin viime kauden ongelmaan, joka nimenomaan oli tuo "bussien murtaminen". Noh, tulosta on kuitenkin Englannissa tullut maalien muodossa paremmin jo tässä vaiheessa, vaikka tuhnuilua on tapahtunut Liverpoolissakin. Taas tekisi mieli ihmetellä ja hassutella, että ovatko Italian bussit vaikeampia murtaa ja avata kuin Englannin bussit?
Salah ei kuitenkaan ole ainoa mielenkiintoinen tapaus tämän syksyn Valioliigassa. Pakkohan esille on nostaa myös Josep Guardiolan valmentama ja johtama Manchester City, joka tekaisi kaikkien aikojen voittoputkiennätyksen, on edelleen tappioitta ja pelaa erittäin tyylikästä futista. Tikitaka on tullut toimivana ja kunnolla viilattuna Englantiin ja jälki on tuhoisaa. Guardiolan ja hänen apulaisensa Mikel Artetan opit ovat menneet niin hyvin perille, että jopa Raheem Sterlingistä on saatu voideltua maalitykki ja ratkaisumaalien tekijä. Siinä toinen vikkeläkinttuinen harhauttelija, joka tekee maaleja, kun oikein kunnolla valmennetaan. Vai ovatko Valioliigan puolustajan huonontuneet viime kaudesta niin paljon, että jopa Sterling on nyt tehokas? Todellisuus lienee jotain Guardiolan ja Artetan valmennusnerouden ja Cityn ylivoimaisen materiaalin välistä, joka avaa jopa Sterlingille niin paljon maalipaikkoja, että niitä maaleja nyt vaan on pakko syntyä. Niin tai näin, Guardiolan ja tikitakan kultainen kosketus näkyy niin kentällä kuin myös tuloksissa ja sarjataulukossa. Myöskin liki rajattomilla resursseilla operoivat Chelsea ja ManU ovat jo toistakymmentä pistettä jäljessä ja mestaruus on käytännössä jo Cityn taskussa.
Se Valioliigasta ja hypätään tähän lopuksi Espanjaan ja tarkemmin sanottuna tietenkin Kataloniaan. Myöskään FC Barcelona ei ole tällä kaudella liigassaan, eikä myöskään europeleissään, hävinnyt yhtään ottelua. Ei siitä huolimatta, että kesän tähtihankinta Ousmane Dembele on ollut jo useamman kuukauden jalkavaivaisena poissa. Uusi valmentaja Ernesto Valverde on tehnyt joukkueesta erittäin vaikean voitettavan, kun omiin ei maaleja käytännössä mene ja hyökkäyskalusto Lionel Messin heiluttaessa tahtipuikkoa tekee tarvittavat maalit. Maaliviivateknologian kanssa Barcalla olisi muutama tehty maali ja jopa 4 pistettä enemmän plakkarissa tälläkin hetkellä, mutta ilman niitäkin on johto silti puolivälissä kautta joulutauolla vakuuttavat 9 pistettä ja mikä parasta, on pahin vihollinen Real Madrid jo toista kymmentä pistettä perässä. Joululahjaksikin me Barcan kannattajat saimme upean näytöksen, kun sinipurppurapaidat kävivät hakemassa Madridista hienon 0-3 voiton. Kirsikkana kakun päällä on tietenkin vielä Paulinho, joka on ollut liigassa tehokkaampi kuin Realin Cristiano Ronaldo ja Karim Benzema yhteensä!
Toivottelen tämän kirjoituksen kautta kaikille tämän lukeville hyvää tulevaa vuotta 2018! Kevään europelejä ja varsinkin tulevia kesän MM-kisoja odotellessa.
Seuraavaksi voidaan esittää se nettifoorumien ja -blogien yleinen kysymys - mitä tämä kertoo liigojen välisistä tasoeroista? Jos hassutellaan puhtaasti matemaattisilla faktoilla, niin huomataan, että Italiassa Salah teki pyöristettynä keskimäärin maalin noin joka toisessa pelaamassaan ottelussa eli 0,5 maalia per ottelu. Englannissa tämä luku on vastaavasti nyt siis tässä vaiheessa 17/21 = 0,809 maalia per pelattu ottelu. Vertailulukuja kun suhteutetaan mukavasti 0,8/0,5, niin saadaan vastaukseksi 1,6. Tämä kertoisi siis, että Valioliigassa on Salahin esittämien tehojen perusteella noin 60 % helpompaa tehdä maali kuin Serie A:ssa! Tästä voisi joku hassutella ja hekotella, että Italian liiga olisi tämän esimerkin perusteella noin 60 % tasokkaampi liiga!
Yllä oleva simppeli matematiikka on toki hassuttelua. Lisäksi on hyvä muistaa, ettei yhden pelaajan puolikas kausi ole vedenpitävä mittari eri liigojen tasoista. Toisaalta on myös hyvä muistaa, että viime kauden AS Roma ja tämän kauden Liverpool ovat olleet liigoissaan suhteellisen yhtä vahvoja joukkueita: Roma on Italiassa siellä sijoilla 3-5, kun mietitään joukkueen vahvuutta niin menestyksen, resurssien kuin pelaajalistan mukaan ja vastaavasti Liverpool on Englannissa noin sijoilla 4-6 samoilla mittareilla. Italiassa Roman edellä ovat ainakin Juventus ja Napoli ja Englannissa Liverpoolin edellä ovat Manchesteriläiset ja Chelsea. Molemmat joukkueet ovat myös pääsääntöisesti käyttäneet 4-3-3-ryhmitelmää, joissa Salah on pelannut laitahyökkääjän paikalla, yleensä oikealla puolella. Näiden vertailujen pohjalta voidaan siis todeta, että Salah on pelannut kahdessa noin suunnilleen saman tasoisessa joukkueessa, kun verrataan joukkueiden tasoa, resursseja ja ennakko-odotuksia niiden omissa sisäisissä liigoissa, ja suunnilleen samanlaisissa rooleissa. Englannissa niitä maaleja vaan on syntynyt jo puolen kauden aikana enemmän kuin Italiassa koko kauden aikana. Väkisin tämän takia tekisi mieli sanoa, että Italiassa osataan puolustaa paremmin kuin Englannissa...
Salahia kutsutaan ja on kutsuttu jo aikaisemminkin Italian aikoinaan tuhnuksi, koska hänen luonteeseensa ja tapoihinsa kuuluu ja on kuulunut maalipaikkojen missaaminen. Häntä ei voi sanoa kliiniseksi hyökkääjäksi, joka tekee maalin, kun paikka tulee, vaan usein niitä paikkoja vaaditaan useampia. Häntä myös pidettiin Italian aikana jonkin verran yksiulotteisena pelaajana, vikkeläkinttuisena juoksijana ja harhauttelijana, mutta pelaajana, joka ei ole omimmillaan, kun hänen joukkueensa pitäisi avata "busseja", eli syvällä makaavien vastustajajoukkueiden puolustuslinjoja. Tätä asiaa tuotiin esille myös viime kesänä, kun Salahin siirto Liverpooliin julkistettiin. Esille tuli kysymyksiä ja ihmetyksiä, että auttaako tämä yhtään siihen Liverpoolin viime kauden ongelmaan, joka nimenomaan oli tuo "bussien murtaminen". Noh, tulosta on kuitenkin Englannissa tullut maalien muodossa paremmin jo tässä vaiheessa, vaikka tuhnuilua on tapahtunut Liverpoolissakin. Taas tekisi mieli ihmetellä ja hassutella, että ovatko Italian bussit vaikeampia murtaa ja avata kuin Englannin bussit?
Salah ei kuitenkaan ole ainoa mielenkiintoinen tapaus tämän syksyn Valioliigassa. Pakkohan esille on nostaa myös Josep Guardiolan valmentama ja johtama Manchester City, joka tekaisi kaikkien aikojen voittoputkiennätyksen, on edelleen tappioitta ja pelaa erittäin tyylikästä futista. Tikitaka on tullut toimivana ja kunnolla viilattuna Englantiin ja jälki on tuhoisaa. Guardiolan ja hänen apulaisensa Mikel Artetan opit ovat menneet niin hyvin perille, että jopa Raheem Sterlingistä on saatu voideltua maalitykki ja ratkaisumaalien tekijä. Siinä toinen vikkeläkinttuinen harhauttelija, joka tekee maaleja, kun oikein kunnolla valmennetaan. Vai ovatko Valioliigan puolustajan huonontuneet viime kaudesta niin paljon, että jopa Sterling on nyt tehokas? Todellisuus lienee jotain Guardiolan ja Artetan valmennusnerouden ja Cityn ylivoimaisen materiaalin välistä, joka avaa jopa Sterlingille niin paljon maalipaikkoja, että niitä maaleja nyt vaan on pakko syntyä. Niin tai näin, Guardiolan ja tikitakan kultainen kosketus näkyy niin kentällä kuin myös tuloksissa ja sarjataulukossa. Myöskin liki rajattomilla resursseilla operoivat Chelsea ja ManU ovat jo toistakymmentä pistettä jäljessä ja mestaruus on käytännössä jo Cityn taskussa.
Se Valioliigasta ja hypätään tähän lopuksi Espanjaan ja tarkemmin sanottuna tietenkin Kataloniaan. Myöskään FC Barcelona ei ole tällä kaudella liigassaan, eikä myöskään europeleissään, hävinnyt yhtään ottelua. Ei siitä huolimatta, että kesän tähtihankinta Ousmane Dembele on ollut jo useamman kuukauden jalkavaivaisena poissa. Uusi valmentaja Ernesto Valverde on tehnyt joukkueesta erittäin vaikean voitettavan, kun omiin ei maaleja käytännössä mene ja hyökkäyskalusto Lionel Messin heiluttaessa tahtipuikkoa tekee tarvittavat maalit. Maaliviivateknologian kanssa Barcalla olisi muutama tehty maali ja jopa 4 pistettä enemmän plakkarissa tälläkin hetkellä, mutta ilman niitäkin on johto silti puolivälissä kautta joulutauolla vakuuttavat 9 pistettä ja mikä parasta, on pahin vihollinen Real Madrid jo toista kymmentä pistettä perässä. Joululahjaksikin me Barcan kannattajat saimme upean näytöksen, kun sinipurppurapaidat kävivät hakemassa Madridista hienon 0-3 voiton. Kirsikkana kakun päällä on tietenkin vielä Paulinho, joka on ollut liigassa tehokkaampi kuin Realin Cristiano Ronaldo ja Karim Benzema yhteensä!
Toivottelen tämän kirjoituksen kautta kaikille tämän lukeville hyvää tulevaa vuotta 2018! Kevään europelejä ja varsinkin tulevia kesän MM-kisoja odotellessa.
maanantai 1. toukokuuta 2017
Kaikkien aikojen kieltäytyjät
Vappu on aina kevään merkki, mutta se on myös aina merkki siitä, että jokavuotiset jääkiekon MM-kisat, tai kavereiden kesken Skoda Cup, on ovella. Näin on tilanne tänäkin vuonna, kun kisat alkavat Suomen osalta perjantaina ottelulla Valko-Venäjää vastaan.
Alkavat kisat ovat Leijonien nykyiselle valmennusryhmälle ja päävalmentaja Lauri Marjamäelle ensimmäiset MM-kisat. Muistamme varmasti, kuinka ryhmältä sujuivat viime syksyn World Cup ja osa varmasti on huomannut, että menneen talven Euro Hockey Tour on myös mennyt tulosten puolesta normaalia heikommin. Suomen joukkue tuleviin kisoihin julkaistiin tänään ja jo muutaman viikon ajan mediasta olemme voineet lukea, kuinka pitkä lista suomalaisia NHL-pelaajia on kieltäytynyt kisoista mitä moninaisimmin syin. On ollut "sopimustilannetta", "väsymystä", "loukkaantumisia" ja "maajoukkueuran lopettamisia". Osalla pelaajista kuten esimerkiksi Patrik Laine nuo syyt ovat olleet ihan perusteltuja, mutta esimerkiksi maalivahtiosastolla esimerkiksi Kari Lehtonen, Antti Niemi, Tuukka Rask ollaan vain todettu, ettei tulla kisoihin. Vastaavasti puolustukseen olisi ollut tarjolla Rasmus Ristolainen, mutta hänkin kieltäytyi. Leo Komarov taas julkisti maajoukkueuransa loppuneen viime syksyn World Cupiin ja Minnesota Wildin hyökkääjäkolmikko jätti myös kokonaisuudessaan tulematta kisoihin eri syiden takia. Mediasta kuuluu puheita taustalta, miksi kieltäytyjien määrä on tällä hetkellä mahdolliseen pelaajamäärään nähden jopa ennätyksellisen suuri ja syyttävä sormi osoittaa aika suoraan päävalmentaja Lauri Marjamäkeen ja hänen tiimiinsä! Onko syynä sitten henkilökemiat vaiko se kuuluisa pelikirja, vai ehkä molemmat? Sille suoraa selitystä voidaan vain arvailla. Toisen linkin takaa löytyy koko Suomen joukkue listattuna.
Kun Suomen joukkuetta kokonaisuudessaan tarkastelee, niin onhan se huolestuttavaa, että mukana ovat jälleen kerran ne samat Lasse Kukkoset, Mika Pyörälät ja kumppanit! Mukana on myös Juhamatti Aaltonen, joka vetäisi keväällä parikymmentä ottelua ilman maalia, eikä mahtunut osassa kevään pudotuspelejä edes kokoonpanoon, kun HIFK päätyi lopputuloksissa neljänneksi! Suomen tilanne pelaajarintamalla on siis tällä hetkellä niin heikko, että tällainen pelaaja joudutaan ottamaan mukaan kisoihin, kun syystä tai toisesta parempiakaan ei ole tarjolla! Minusta tämä on sekä hälyyttävää, että myös säälittävää!
Samaan aikaan rakas naapurimme Ruotsi saa mukaan jopa 16 kovan luokan NHL-pelaajaa! Venäjällä on toki myös mukana laadukas ryhmä, vaikka sielläkin loukkaantumisten takia esimerkiksi Pavel Datsyuk ja Ilya Kovalchuk ovat poissa. Kanada tulee taas mukaan kovilla nimillä ja USAkin on laadukkaan ilkeä, vaikkei esimerkiksi Patrick Kane olekaan mukana. Tsekki on taantunut huippuvuosistaan jo pidempään, mutta silti isoimpia NHL-tähtiä on kuitenkin mukana, kun esimerkiksi Jakub Voracek ja Petr Mrazek on saatu mukaan. Samaan aikaan Suomen "NHL-avut" ovat tasoa Joonas Korpisalo ja Markus Hännikäinen!
Kaikesta tästä huolimatta Suomella on silti mahdollisuus selvitä jopa mitalipeleihin asti, jos joukkue pelaa edes suunnilleen nimilistansa normaalitasolla! Tämä johtuu siitä, että Suomen alkulohkossa pelaavat joukkueet ovat Kanada, Tsekki, Sveitsi, Valko-Venäjä, Norja, Slovenia ja Ranska! "Normaalisuorituksella" Suomi sijoittuu siis alkulohkossaan noin sijoille 3-4 ja menee jatkopeleihin. Pienellä onnella puolivälierissä tulee vastaan joukkue, jonka Suomi voittaa ja selviytyy mitalipeleihin! Minusta olisi aika irvokasta, että tuollainen joukkue voisi saavuttaa kisoissa jopa mitalin! Tietysti kisoissa pelaavat ensisijaisesti ne, jotka ovat motivoituneita ja kisoissa pelataan joukkueena, eikä pelkkänä nimilistana, mutta kuitenkin. Itse näen tässä tilanteessa kaksi erittäin huolestuttavaa asiaa: ensinnäkin kieltäytyjien määrän ja toiseksi mahdollisuuden menestyä kieltäytyjistä ja joukkueen nimilistasta huolimatta.
Tulen kisoja seuraamaan jonkin verran. Mikäli Suomen ottelut sopivat omaan aikatauluuni, tulen niitä ihan uteliaisuudesta ja neutraalilla otteella kriittisesti katsomaan. Tavallaan seuraaminen on ihan mielenkiintoista, vaikkei menestystä tulisikaan, koska silloin ennakkoarvioni "ongelmista" ja joukkueen tasosta kävisi mitä todennäköisimmin toteen. Toisaalta mahdollinen menestys toisi mielenkiintoisia näkökantoja kisojen tasosta kokonaisvaltaisesti! Mahdollistahan toki on, että Suomen pelaajat ylittävät itsensä ja saavuttavat "altavastaajina" menestystä kovatasoisissa kisoissa. Toisaalta mistä se itsensä ylittäminen tällä valmennusjohdolla yhtäkkiä nyt sitten putkahtaisi, kun viime syksyn World Cup, EHT ja kisoja edeltävätkin harjoitusottelut ovat olleet sekä pelillisesti, että tuloksellisesti melkoisen vaisuja?
Alkavat kisat ovat Leijonien nykyiselle valmennusryhmälle ja päävalmentaja Lauri Marjamäelle ensimmäiset MM-kisat. Muistamme varmasti, kuinka ryhmältä sujuivat viime syksyn World Cup ja osa varmasti on huomannut, että menneen talven Euro Hockey Tour on myös mennyt tulosten puolesta normaalia heikommin. Suomen joukkue tuleviin kisoihin julkaistiin tänään ja jo muutaman viikon ajan mediasta olemme voineet lukea, kuinka pitkä lista suomalaisia NHL-pelaajia on kieltäytynyt kisoista mitä moninaisimmin syin. On ollut "sopimustilannetta", "väsymystä", "loukkaantumisia" ja "maajoukkueuran lopettamisia". Osalla pelaajista kuten esimerkiksi Patrik Laine nuo syyt ovat olleet ihan perusteltuja, mutta esimerkiksi maalivahtiosastolla esimerkiksi Kari Lehtonen, Antti Niemi, Tuukka Rask ollaan vain todettu, ettei tulla kisoihin. Vastaavasti puolustukseen olisi ollut tarjolla Rasmus Ristolainen, mutta hänkin kieltäytyi. Leo Komarov taas julkisti maajoukkueuransa loppuneen viime syksyn World Cupiin ja Minnesota Wildin hyökkääjäkolmikko jätti myös kokonaisuudessaan tulematta kisoihin eri syiden takia. Mediasta kuuluu puheita taustalta, miksi kieltäytyjien määrä on tällä hetkellä mahdolliseen pelaajamäärään nähden jopa ennätyksellisen suuri ja syyttävä sormi osoittaa aika suoraan päävalmentaja Lauri Marjamäkeen ja hänen tiimiinsä! Onko syynä sitten henkilökemiat vaiko se kuuluisa pelikirja, vai ehkä molemmat? Sille suoraa selitystä voidaan vain arvailla. Toisen linkin takaa löytyy koko Suomen joukkue listattuna.
Kun Suomen joukkuetta kokonaisuudessaan tarkastelee, niin onhan se huolestuttavaa, että mukana ovat jälleen kerran ne samat Lasse Kukkoset, Mika Pyörälät ja kumppanit! Mukana on myös Juhamatti Aaltonen, joka vetäisi keväällä parikymmentä ottelua ilman maalia, eikä mahtunut osassa kevään pudotuspelejä edes kokoonpanoon, kun HIFK päätyi lopputuloksissa neljänneksi! Suomen tilanne pelaajarintamalla on siis tällä hetkellä niin heikko, että tällainen pelaaja joudutaan ottamaan mukaan kisoihin, kun syystä tai toisesta parempiakaan ei ole tarjolla! Minusta tämä on sekä hälyyttävää, että myös säälittävää!
Samaan aikaan rakas naapurimme Ruotsi saa mukaan jopa 16 kovan luokan NHL-pelaajaa! Venäjällä on toki myös mukana laadukas ryhmä, vaikka sielläkin loukkaantumisten takia esimerkiksi Pavel Datsyuk ja Ilya Kovalchuk ovat poissa. Kanada tulee taas mukaan kovilla nimillä ja USAkin on laadukkaan ilkeä, vaikkei esimerkiksi Patrick Kane olekaan mukana. Tsekki on taantunut huippuvuosistaan jo pidempään, mutta silti isoimpia NHL-tähtiä on kuitenkin mukana, kun esimerkiksi Jakub Voracek ja Petr Mrazek on saatu mukaan. Samaan aikaan Suomen "NHL-avut" ovat tasoa Joonas Korpisalo ja Markus Hännikäinen!
Kaikesta tästä huolimatta Suomella on silti mahdollisuus selvitä jopa mitalipeleihin asti, jos joukkue pelaa edes suunnilleen nimilistansa normaalitasolla! Tämä johtuu siitä, että Suomen alkulohkossa pelaavat joukkueet ovat Kanada, Tsekki, Sveitsi, Valko-Venäjä, Norja, Slovenia ja Ranska! "Normaalisuorituksella" Suomi sijoittuu siis alkulohkossaan noin sijoille 3-4 ja menee jatkopeleihin. Pienellä onnella puolivälierissä tulee vastaan joukkue, jonka Suomi voittaa ja selviytyy mitalipeleihin! Minusta olisi aika irvokasta, että tuollainen joukkue voisi saavuttaa kisoissa jopa mitalin! Tietysti kisoissa pelaavat ensisijaisesti ne, jotka ovat motivoituneita ja kisoissa pelataan joukkueena, eikä pelkkänä nimilistana, mutta kuitenkin. Itse näen tässä tilanteessa kaksi erittäin huolestuttavaa asiaa: ensinnäkin kieltäytyjien määrän ja toiseksi mahdollisuuden menestyä kieltäytyjistä ja joukkueen nimilistasta huolimatta.
Tulen kisoja seuraamaan jonkin verran. Mikäli Suomen ottelut sopivat omaan aikatauluuni, tulen niitä ihan uteliaisuudesta ja neutraalilla otteella kriittisesti katsomaan. Tavallaan seuraaminen on ihan mielenkiintoista, vaikkei menestystä tulisikaan, koska silloin ennakkoarvioni "ongelmista" ja joukkueen tasosta kävisi mitä todennäköisimmin toteen. Toisaalta mahdollinen menestys toisi mielenkiintoisia näkökantoja kisojen tasosta kokonaisvaltaisesti! Mahdollistahan toki on, että Suomen pelaajat ylittävät itsensä ja saavuttavat "altavastaajina" menestystä kovatasoisissa kisoissa. Toisaalta mistä se itsensä ylittäminen tällä valmennusjohdolla yhtäkkiä nyt sitten putkahtaisi, kun viime syksyn World Cup, EHT ja kisoja edeltävätkin harjoitusottelut ovat olleet sekä pelillisesti, että tuloksellisesti melkoisen vaisuja?
sunnuntai 30. huhtikuuta 2017
Yhden aikakauden loppu
Pohjois-Lontoossa Englannissa on ollut käynnissä todellinen isoveli-pikkuveli-asetelma useamman vuosikymmenen, kun naapuriseurat Arsenal ja Tottenham ovat kisailleet kaupunginosan herruudesta. 22 vuotta Arsenal oli se sarjataulukon mukaan parempi ja sitä kautta oli asetelman isoveli. Kaikki putket ja aikakaudet kuitenkin päättyvät joskus ja juuri tänään Vapun aattona 2017 tuo putki päättyi. Päättyminen tapahtui kohtuullisen ironisesti juurikin Pohjois-Lontoon derbyssä, jonka kotijoukkue Tottenham voitti 2-0 nykyjoukkueen ikonien Harry Kanen ja Dele Allin maaleilla. Kyseessä oli myös sopivan ironisesti Tottenhamin nykyisen kotistadionin White Hart Lanen viiminen derby. Tämänpäiväinen voitto siis varmisti Tottenhamin sijoittumisen "isoveljensä" edelle ensimmäisen kerran sitten kevään 1995. Samalla alkaa näyttää siltä, että Arsenal jää todellakin UCL-paikkojen ulkopuolelle, jota sitäkään ei ole tapahtunut käsittääkseni tällä vuosituhannella!
Itse en ole virallisesti kummankaan joukkueen fani, mutta olen mielestäni täällä kuitenkin jo joskus blogin alkuaikoina maininnut, että "symppaan" Tottenhamia. Kyseessä on kuitenkin sellainen hienot ja pitkät perinteet omaava seura, jonka riveissä on pelannut 1990-luvulta tähän päivään hienoja pelaajia. Aloitin tosissani seuraamaan jalkapalloa MM-kisojen 1994 aikaan ja jostain syystä silloinen Tottenham oli valioliigaseuroista sellainen, jota tykkäsin jostain syystä katsoa. Niiltä ajoilta päällimmäisinä ovat jääneet mieleen sellaiset seuralegendat kuin Jürgen Klinsmann, Teddy Sheringham, Darren Anderton, David Ginola ja Sol Campbell. Huomasin symppaavani Spursia taas uudelleen viime vuosikymmenen vaihteessa, kun Rafael Van Der Vaart ja Gareth Bale johdattivat joukkueen hienoihin sijoituksiin valioliigassa ja ensimmäisellä UCL-visiitilläkin kahdeksan parhaan joukkoon.
Spursin suunta on ollut viime vuosina ylöspäin nuorten pelaajiensa ansioista. Myös nykyinen valmentaja Mauricio Pocchetino on ollut erinoimainen ja joukkueeseen sopiva käskyttäjä. Nousu ylöspäin toki alkoi jo edellisen valmentajan Harry Redknappin aikana, jonka nimi on syytä tässä mainita. Spurs on siinä mielessä todella piristävä ja esimerkillinen tapaus tämän hetken valioliigassa, että se on noussut kärkikahinoihin ja peräkkäisille UCL-sijoituksille erittäin hyvällä ja systemaattisella työllä suurten rahamäärien ja kulutuksen sijaan. Tällä kaudella näyttäisi tulevan liigassa kakkossija ja taakse näyttäisi jäävän sellaisia isolla rahalla operoivia seuroja kuin Manchester United, Manchester City ja Arsenal. Resurssit on Tottenhamissa siis onnistuttu viime vuosina käyttämään hyvin. Tai ehkä ne on muualla käytetty huomattavasti huonommin. Seuraavaksi Spursia tulee koettelemaan uuden stadionin rakennusurakka ja sen maksaminen. Saa nähdä, pystyykö "tarkan punnan joukkue" siitä huolimatta vakiinnuttamaan paikkansa jokavuotiseksi UCL-seuraksi valioliigan neljän kärkeen.
"Isoveli" Arsenal taas on menossa toiseen suuntaan. Nyt joukkue jää siis pitkästä aikaa "pikkuveli" Spursin taakse ja näyttää todella todennäköiseltä, että pitkä putki UCL-peleissä myös katkeaa. Joukkue on ollut muutenkin jo vuosia pienessä, mutta silti havaittavassa luisussa alaspäin. Tähän mennessä se on kuitenkin muiden isompien joukkueiden myöskin epäonnistuessa riittänyt niihin UCL-paikkoihin, mutta nyt sekin onni näyttäisi olevan loppu. Arsene Wengerin aika alkaa väistämättä olla loppu, vaikka vielä kirjoitushetkellä ei tiedetä, loppuuko se tähän kevääseen. Montaa kautta se ei kuitenkaan enää tule kestämään. Näin neutraalina katsojana Arsenalin kohdalla kiinnostavinta tulee tulevina vuosina olemaan seurata, kuinka vaikeaa tai helppoa joukkueella tulee olemaan, kun väistämättä se uusi valmentaja jossain vaiheessa joukkueen peräsimeen tulee ja useamman vuosikymmenen rupeama päättyy. Muistamme varmasti, kuinka vaikeaa Manchester Unitedilla oli ja on oikeastaan edelleen, kun Sir Alex Ferguson muutamia vuosia sitten eläköityi. ManU kuitenkin sukelsi kohtuullisen yllättävänkin syvälle ja on vasta nyt ihan tosissaan pullahtamassa takaisin, vaikka edelleenkin on pitkä matka siihen, että joukkue taistelisi tosissaan ja ihan oikeasti vuosittain mestaruudesta. Arsenalin kohdalla tulee olemaan aikanaan mielenkiintoista seurata, millaiset "kasvukivut" heillä muodostuu sitten uuden valmentajan kanssa. Tuleeko heillekin sukellus ja millainen se on suhteessa ManUn vastaavaan?
Itse en ole virallisesti kummankaan joukkueen fani, mutta olen mielestäni täällä kuitenkin jo joskus blogin alkuaikoina maininnut, että "symppaan" Tottenhamia. Kyseessä on kuitenkin sellainen hienot ja pitkät perinteet omaava seura, jonka riveissä on pelannut 1990-luvulta tähän päivään hienoja pelaajia. Aloitin tosissani seuraamaan jalkapalloa MM-kisojen 1994 aikaan ja jostain syystä silloinen Tottenham oli valioliigaseuroista sellainen, jota tykkäsin jostain syystä katsoa. Niiltä ajoilta päällimmäisinä ovat jääneet mieleen sellaiset seuralegendat kuin Jürgen Klinsmann, Teddy Sheringham, Darren Anderton, David Ginola ja Sol Campbell. Huomasin symppaavani Spursia taas uudelleen viime vuosikymmenen vaihteessa, kun Rafael Van Der Vaart ja Gareth Bale johdattivat joukkueen hienoihin sijoituksiin valioliigassa ja ensimmäisellä UCL-visiitilläkin kahdeksan parhaan joukkoon.
Spursin suunta on ollut viime vuosina ylöspäin nuorten pelaajiensa ansioista. Myös nykyinen valmentaja Mauricio Pocchetino on ollut erinoimainen ja joukkueeseen sopiva käskyttäjä. Nousu ylöspäin toki alkoi jo edellisen valmentajan Harry Redknappin aikana, jonka nimi on syytä tässä mainita. Spurs on siinä mielessä todella piristävä ja esimerkillinen tapaus tämän hetken valioliigassa, että se on noussut kärkikahinoihin ja peräkkäisille UCL-sijoituksille erittäin hyvällä ja systemaattisella työllä suurten rahamäärien ja kulutuksen sijaan. Tällä kaudella näyttäisi tulevan liigassa kakkossija ja taakse näyttäisi jäävän sellaisia isolla rahalla operoivia seuroja kuin Manchester United, Manchester City ja Arsenal. Resurssit on Tottenhamissa siis onnistuttu viime vuosina käyttämään hyvin. Tai ehkä ne on muualla käytetty huomattavasti huonommin. Seuraavaksi Spursia tulee koettelemaan uuden stadionin rakennusurakka ja sen maksaminen. Saa nähdä, pystyykö "tarkan punnan joukkue" siitä huolimatta vakiinnuttamaan paikkansa jokavuotiseksi UCL-seuraksi valioliigan neljän kärkeen.
"Isoveli" Arsenal taas on menossa toiseen suuntaan. Nyt joukkue jää siis pitkästä aikaa "pikkuveli" Spursin taakse ja näyttää todella todennäköiseltä, että pitkä putki UCL-peleissä myös katkeaa. Joukkue on ollut muutenkin jo vuosia pienessä, mutta silti havaittavassa luisussa alaspäin. Tähän mennessä se on kuitenkin muiden isompien joukkueiden myöskin epäonnistuessa riittänyt niihin UCL-paikkoihin, mutta nyt sekin onni näyttäisi olevan loppu. Arsene Wengerin aika alkaa väistämättä olla loppu, vaikka vielä kirjoitushetkellä ei tiedetä, loppuuko se tähän kevääseen. Montaa kautta se ei kuitenkaan enää tule kestämään. Näin neutraalina katsojana Arsenalin kohdalla kiinnostavinta tulee tulevina vuosina olemaan seurata, kuinka vaikeaa tai helppoa joukkueella tulee olemaan, kun väistämättä se uusi valmentaja jossain vaiheessa joukkueen peräsimeen tulee ja useamman vuosikymmenen rupeama päättyy. Muistamme varmasti, kuinka vaikeaa Manchester Unitedilla oli ja on oikeastaan edelleen, kun Sir Alex Ferguson muutamia vuosia sitten eläköityi. ManU kuitenkin sukelsi kohtuullisen yllättävänkin syvälle ja on vasta nyt ihan tosissaan pullahtamassa takaisin, vaikka edelleenkin on pitkä matka siihen, että joukkue taistelisi tosissaan ja ihan oikeasti vuosittain mestaruudesta. Arsenalin kohdalla tulee olemaan aikanaan mielenkiintoista seurata, millaiset "kasvukivut" heillä muodostuu sitten uuden valmentajan kanssa. Tuleeko heillekin sukellus ja millainen se on suhteessa ManUn vastaavaan?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)