perjantai 29. elokuuta 2014

Syksyn merkit

Suomen kesä oli tänä vuonna epätavallisen helteinen. Lopulta nekin kuitenkin loppuivat, lämpötila laski liki 20 astetta, sateet alkoivat ja nyt puissakin näkyy jo siellä täällä värikkäitä lehtiä. Syksyn merkit ovat selvästi ilmassa. Vieläkin paremmin syksyn saapumisen huomaa kuitenkin siitä, että jalkapallon kansalliset liigat ovat alkaneet keski-euroopassa ja meneillään olevalla viikolla myös eurocupien lohkovaiheisiin selvinneet joukkueet saatiin selville. Suomalaisittain tämä viikko on ollut historiallinen, koska juuri eilen torstaina 28.8. oma kotimainen HJK varmisti ensimmäisenä suomalaisjoukkueena paikan Eurooppaliigan, eli entisen UEFA Cupin, lohkovaiheeseen ja saa tätä vasten loppuvuoden aikana tililleen vielä 6 erittäin kovatasoista euro-ottelua. Tätä kannattaa hieman jo juhlia, koska edellisestä vastaavanlaisesta visiitistä tulee tänä syksynä täyteen 15 vuotta, kun HJK oli mukana UCL-lohkovaiheessa.

UCL:stä puheen ollen alkulohkoihin selvinneet 32 joukkuetta saatiin tosiaan tiistaina ja keskiviikkona selville ja jo eilen illalla arvottiin kahdeksan alkulohkoa. Säännöt ovat varmasti kaikille vanhat tutut: lohkojen kaksi parasta pudotuspeleihin ja lohkokolmoset Eurooppaliigan pudotuspeleihin kevääksi, lohkojumbojen eurokausi päättyy syksyyn 6 alkulohkopelin jälkeen. Tavoilleni uskollisena pieni lohkoennakko on jälleen paikallaan. Käydään lävitse vähän joukkueita, niissä viime kevään jälkeen tapahtuneita muutoksia ja ennakoidaan jatkoon menijöitä. Kommenttiosio on auki ja sinne voi jokainen niin halutessaan omia mietteitään ja ennakoitaan jakaa, kunhan turhat vihapuheet ja perusteettomat huutelut jätetään pois. Seurajoukkuekausi 2014-15 lähtee todenteolla käyntiin tästä!

A-Lohko

A-lohkon nelikko muodostuu joukkueista Atletico Madrid, Juventus, Olympiakos ja Malmö FF. Mukana kolme tässä vaiheessa jatkuvasti mukana olevaa joukkuetta ja ruotsalainen Malmö, joka on ensimmäinen ruotsalainen seurajoukkue UCL-alkulohkossa sitten vuosituhannen vaihteen. Jatkopaikkojen suhteen on suhteellisen helppoa ennakoida, että Atletico ja Juventus ratkovat keskenään lohkovoiton ja kakkosen paikan. Atletico ei kovin paljoa ole viime vuodesta muuttunut, vaikka menettikin huippumaalivahti Thibaut Courtois'n ja huippukärki Diego Costan. Kärkeen tuli tilalle fyysinen ja hyvä targetkärki Mario Mandzukic, jolta voidaan odottaa tehoja. Puolustus ja keskikenttä pysyivät muutoin melkein samoina, joka mahdollistaa saman hyvin organisoidun pelityylin kuin viime kaudellakin. Tuskin näemme samanlaista "päätyyn menemistä" kuin viime kaudella, mutta jatkopaikan kanssa ei pitäisi olla suuria ongelmia. Juventus vastaavasti nojaa totuttuun tapaan tiukkaan puolustamiseen ja hyvään keskikenttäpeliin. Joukkue onnistui pitämään koossa keskikenttänsä kovan kolmikon Andrea Pirlo - Paul Pogba - Arturo Vidal, joista varsinkin kahta viimeistä ollaan huhuttu suurempiin ympyröihin. Juventuksen kohdalla kysymysmerkki löytyy tällä kaudella valmennuksen puolelta, kun monivuotinen luottovalmentaja Antonio Conte, lähti ja tilalle tuli viime kaudella katastrofikauden alun AC Milanissa valmentanut Massimiliano Allegri. Viimeiset vuodet kun eivät ole olleet hänelle kovin ruusuiset ja menestyksekkäät.

Kreikassa Olympiakos on ollut viime vuosina melkoinen itsevaltias ja on jälleen mukana lohkovaiheessa. Viime kaudella joukkue selvitti paikkansa pudotuspeleihin asti ja piti Manchester Unitedia melkoisen tiukoilla sielläkin. Täksi kaudeksi joukkue on hieman menettänyt lupaavimpia pelaajiaan, kuten esimerkiksi nuoren maajoukkuetopparin Kostas Manolasin, eikä korvaavien pelaajien tasosta ole oikein tietoa. Toki Kreikka on aina paha paikka vastustajalle vierailla ja Olympiakos varmasti iskee lusikkansa soppaan jatkopaikkoja silmällä pitäen raapien pisteitä itselleen. Tuskin se ihan omaan jatkopaikkaan asti kuitenkaan riittää. Malmö on lohkon mahdollinen yllättäjä ja taistelee varmasti Olympiakoksen kanssa tosissaan siitä kolmospaikasta. Mikään heikko joukkue ei varmasti ole kyseessä ja europelikokemusta löytyy jo ennestään. Suomalaisittain mielenkiintoinen joukkue myös kyseessä, koska keskikentän pohjalla tai puolustuksessa häärii maajoukkuemiehemme Markus Halsti. Lisäksi keski-euroopassa suhteellisen pitkän uran tehnyt hyökkääjä Markus Rosenberg pitäisi olla tuttu nimi monelle.

B-Lohko

B-lohkossa on tarjolla melkoista kahden kerroksen väkeä. Lohkovoitto tuskin tuottanee ylivoimaisella materiaalilla operoivalle Real Madridille suuria ongelmia ja kakkostilan pitäisi mennä suhteellisen vaivattomasti näihin kekkereihin palaavalle Liverpoolille. FC Basel lienee lohkokolmonen ja Suomen Tero Mäntylän edustama Ludogorets lienee nelonen. Real Madrid teki totuttuun tapaan muutamia kauppoja kesällä, päällimäisenä tietenkin MM-kisoissa loistanut Kolumbian James Rodriguez ja lisäksi keskikentälle Toni Kroos. Keskikentän keskusta lienee varsin hyvässä balanssissa kolmikon Kroos - Khedira - Modric pelatessa. Mielenkiintoisinta onkin nähdä, kuinka kaikki suuret hyökkääjätähdet saadaan sopimaan muottiin ja pidettyä tyytyväisinä, Ronaldo, Rodriguez ja Bale tykkäävät kaikki pallosta, joten voi olla hyvin mahdollista, että heidän samanaikainen kentällä olonsa syö toistensa tehoja. Liverpool menetti kesällä Luis Suarezin, olisi itseasiassa menettänyt suurelta osin UCLstä muutenkin pelikiellon takia, mutta osti tilalle leveyttä miehistöönsä, jota paluu UCL-peleihin vaatii. Viimeisin saapuja on värikkään historian omaava Mario Balotelli ja lisäksi hyökkäys leveni myös Rickie Lambertilla ja nuorella ja lupaavalla Lazar Markovicilla, joka saapui Benficasta. Joukkueen valmentaja Brendan Rodgers on yksi Englannin nykyaikaisimmista valmentajista ja hänen ihannoimansa pelityyli on varmasti riittävän hyvä siihen, että normaalioloissa jatkopaikan pitäisi olla saavutettavissa. Riskinä on tietenkin se, että nyt joukkueessa on paljon sellaisia nuoria pelaajia, jotka ovat näissä ympyröissä ensimmäistä kertaa mukana. Toivottavasti mahtipontiset hymnit ja kirkkaat valot eivät häikäise liikaa ja laske pelitasoa.

Basel on jälkimmäisestä kaksikosta se ehkä hieman rutinoituneempi, joka todennäköisesti riittää siivittämään sen vähintään kolmossijalle. Toisaalta joukkueella on viime vuosilta historiaa olla melkoinen isompiensa kiusaaja, varsinkin mitä tulee englantilaisiin joukkueisiin! Muutama vuosi takaperin silloin vielä suuri ja mahtava Mancherster United jäi lohkokolmokseksi Baselin taakse ja viime kaudella Basel voitti Chelsean alkulohkossa kahdesti. Jos historia toistaa itseään ja sanonta "Ei kahta ilman kolmatta." pitää paikkansa, tulee Basel olemaan jälleen ilkea kanto kaskessa Liverpoolin tavoitellessa jatkopaikkaa. Ludogorets vastaavasti on itselle melkoisen uusi tuttavuus Tero Mäntylän ollessa se tutuin nimi joukkueesta. Muistelisin, että joukkue meni viime keväänä Eurooppaliigan puolella pudotuspeleissäkin aika pitkälle, joten mikään heittopussi tuskin on kysessä. Taso ei vaan taida ainakaan jatkopaikoille riittää, vaan se maksimisuoritus lienee se kolmostilan ryövääminen Baselilta.

C-Lohko

Tänä vuonna alkulohkovaiheessa nähdään viime vuosista poiketen aikalailla erityyppinen kuolemanlohko. Viime vuosina vastaavissa lohkoissa on pelannut 3-4 ihan Euroopan kärkeen kuuluvaa joukkuetta, mutta tänä vuonna kuolemanlohkossa on vastakkain 4 hyvin samantasoista joukkuetta siitä kärjen takaa. Tässä lohkossa on mukana Benfica, Pietarin Zenit, Bayer Leverkusen ja AS Monaco. Heti kärkeen on sanottava, että ennakkoon on todella vaikea sanoa, ketkä tästä jatkavat. Benfica on vaikea arvioitava, koska sen UCL-menestys vaihtelee vuosittain, välillä pudotuspeleissä ja välillä heti ulkona. Toisaalta taas tämän lohkon joukkueet ovat Benfican kannalta suunnilleen sitä tasoa, jollaisia vastaan se viime vuonna pelasi onnistuneesti matkallaan Eurooppaliigan finaaliin asti. Tuloksena voi olla Benfican kannalta kaikkea mahdollista lohkovoitosta jumbopaikkaan. Vastaavasti Zenitin kausi kotimaisessa liigassaan on ollut tähän asti varsin hyvä ja peli tuntuu olevan joukkueen uuden valmentajan, Englannissa epäonnistuneen, Andre Villas-Boasin alaisuudessa hyvin organisoitua ja tehokasta. Varsinkin brassijättiläinen Hulk on ollut tehokkaana ja onnistunut karsintapeleissä hyvin. Zenitillä on hyvät mahdollisuudet jatkoon edellisten positiivisten seikkojen pohjalta, mutta Venäjä on aina Venäjä ja toinen ääripää on sitten se, että pelaajat kiukuttelevat keskenään ja se näkyy kentällä.

Bayer Leverkusenin positiivinen puoli on siinä, että joukkue ei ole taaskaan kovin paljon muuttunut edellisestä kaudesta. Keskikentältä se menetti Emre Canin Liverpooliin, mutta muuten sen miehistö pysyi likimain samana. Saksassa joukkue menestyi enemmänkin joukkueena, eikä sillä ole ollut viime vuosina sellaisia nousevia tähtiä, jotka olisivat kiinnostaneet esim. Bayern Müncheniä. Tässä kiharaisessa lohkossa joukkueen jatkomahdollisuudet ovat täysin samat kuin kaikilla muillakin ja lopulta se "saksalainen organisointi" voi olla hyvinkin tärkeässä asemassa, kun vastassa on joukkueita, joissa ollaan viime vuosina nähty enemmän ja vähemmän turbulenssia. Yksi tällainen "turbulenttinen" joukkue on lohkon neljäs jatkoon pyrkijä AS Monaco, joka on nyt trendin mukaisesti "namusetäomistuksessa" ja kasannut joukkueeseensa nimekkäitä pelaajia. Tosin tänä kesänä rahahanat ovat olleet aikalailla kiinni ja jotkut puhuvat myös "pajatson tyhjennyksestä". Edellä mainittu James Rodriguez lähti ja myös toista suurta tähteä Radamel Falcao'ta ollaan huhuissa viety Real Madridin suuntaan ja hieman muuallekin. Kovin vankalla pohjalla Monacon toiminta ei ole tällä hetkellä, mutta mikäli Falcao jää ja esim. keskikentän Joao Moutinho pääsee hyvään vireeseen, ei Monacoa voi laskea ulos spekulaatioista. Monacon etuna on myös se, että se voi ehkä muita kilpailijoitaan enemmän lepuuttaa kotimaisessa liigassaan pelaajia, joka voi lopulta olla melko suurikin etu tällaisessa pienten marginaalien lohkossa.

D-Lohko

D-lohkon voiton ratkaisee suurella todennäköisyydellä toisilleen viime vuosilta tuttu taistelupari Arsenal ja Borussia Dortmund. Viime kaudella kaksikko pelasi kuolemanlohkossa ja molemmat selvisivät siitä kuivin jaloin ja jatkoon. Arsenalin päällä tosin leijuu tummia pilviä, koska se menetti juuri ykköshyökkääjänsä Olivier Giroud'n sairastuvalle useammaksi kuukaudeksi ja sen myötä joukkue hakeekin vielä vahvistusta hyökkäykseensä. Myös nopea Theo Walcott on edelleen poissa ja kesän suurhankinta Alexis Sanchez totuttelee vielä joukkueen pelityyliin. Joukkueen topparitilanne ei myöskään ole tällä hetkellä kovin leveä ja keskikentän pohja huutaa vahvistusta Artetan ja Mathieu Flaminin tueksi. Kovin vahvasti ei myöskään sujunut karsintakierros Besiktasia vastaan, vaikka tarvittava voitto tulikin. Dortmundin kesä taas ei ollut mitenkään edellisistä poikkeava, totuttuun tapaan joukkueen suurin tähti, tällä kertaa Robert Lewandowski, vaihtoi Bayern Müncheniin ja tilalle jouduttiin hankkimaan astetta tuntemattomampi korvaaja. Kärkeen tulivat uusina pelaajina jo bundeliigakokemusta omaava Adrian Ramos ja Italiassa viime kaudella tehokkaasti pelannut Ciro Immobile. Muuten joukkue pysyi edelleen hyvin samanlaisena ja valmentaja Jürgen Klopp jatkaa edelleen, joten mitään isompaa syytä sille, miksei jatkopaikka ja vaikka lohkovoittokin, voisi tulla, ei ole.

Omien liigojensa melko suvereenit hallitsijat Turkista ja Belgiasta Galatasarayn ja Anderlechtin muodossa pyrkivät haastamaan suurempia kilpailijoitaan ja fanaattisen kotiyleisönsä tuella Galatasaraylla lienee siihen varsin kohtalaiset mahdollisuudet. Keskikentällä Wesley Sneijder, Felipe Melo ja Selcuk Inan ovat kuitenkin sen tason pelaajia, että maalipaikkoja pitäisi pystyä luomaan. Viime vuosina Galtasaray on kuitenkin näyttänyt, että sillä on potentiaalia. Anderlecht on vastaavasti eräällä tavalla hauska joukkue, se on mukana melkein joka vuosi ja joka vuosi se pystyy muutamissa yksittäisissä otteluissa laittamaan kapuloita isompiensa rattaisiin ja näin ollen hämmentämään jatkopaikkataistelua, vaikkei yleensä itse olekaan siinä kisassa kovin realistisesti mukana. Sama kohtalo lienee edessä tänäkin vuonna.

E-Lohko

Toisilleen tutut vastustajat kohtaavat niinikään E-lohkossa, kun ennakkoon vahvimmat lohkovoitosta kisailevat joukkueet ovat Bayern München ja Manchesterin kunniaa kisassa tänä vuonna yksin kannatteleva City. Bayern eräällä tavalla vahvistui ja heikkeni viime kesän aikana, hyökkäys päivittyi Robert Lewandowskilla, jota voisi pitää monipuolisempana pelaajana lähteneeseen Mario Mandzukiciin verrattuna, mutta vastaavasti keskikentällä on nyt huolia. Toni Kroos lähti ja tilalle on nyt tulossa jo parhaat vuotensa nähnyt Xabi Alonso, lisäksi Javi Martinez ja keskikentän ehkä tärkein pelaaja Bastian Schweinsteiger kärsivät vammoista. Alkulohko on vielä sellainen, ettei Bayerninkaan tasoinen joukkue vain tyylittele siitä jatkoon. Manchester City vastaavasti vietti viime vuosiin peilaten varsin rauhallisen kesän. Joukkue ei kovin paljoa siirtomarkkinoilla rahaa käyttänyt ja keskittyi vain tekemään joitakin rinkiä leventäviä hankintoja. Joukkueen runkomiehistö on niin laadukas varsinkin hyökkäyspäässä, ettei tarvetta välttämättä ollutkaan, toisaalta puolustus olisi ehkä kaivannut pientä vahvistusta. Kapteeni ja luottotoppari Vincent Kompany ei ollut parhaimmillaan viime vuonna ja edelleen näkisin, että Martin Demichelis on liian riskialtis ratkaisu silloin, kun UCL-voitosta unelmoidaan. Maalivahtiosasto toki vahvistui valmentaja Manuel Pellegrinin entisellä luottovahdilla Willy Caballerolla, jonka voi huoletta laittaa kentälle, jos Joe Hartilla homma ei toimi.

Suomalaisväriä lohkoon tuo juuri CSKA Moskovaan siirtynyt Roman Eremenko, joka kentälle päästessää pääseekin nyt kokemaan ihan uudenlaisia haasteita, kun vastaan tulee ihan Euroopan kärjen joukkueita. Moskovalla on kova paikka edessään raivata tiensä edes lohkokolmoseksi, vaikka joukkueesta löytyykin näitä potentiaalisia pelaajia ja "ikuisia lupauksia" kuten Alan Dzagoev, Igor Akinfeev ja Ahmed Musa. Joukkue on ollut nyt useamman kerran peräkkäin mukana, mutta ainakaan vielä ei ole taso riittänyt kovin pitkälle. Moskovan urakkaa vaikeuttaa myös paluun näihin kekkereihin tekevä AS Roma, jolla tosin on kovin kokematon miehistö näissä kekkereissä. Toki seuraikoni Francesco Totti on edelleen mukana ja laatua on myös keskikentällä Daniele DeRossin muodossa, jota tukee uudelle tasolle noussut Kevin Strootman ja hyvän kauden pelannut Miralem Pjanic. Todennäköistä kuitenkin on, että Roman taso ei ole riittävän leveä haastamaan Bayernia ja Cityä jatkopaikoista, mutta astetta organisoidumpi toiminta tekee siitä ehkä suosikin Moskovaa vastaan, kun joukkueet kisaavat paikasta Eurooppaliigan peleihin.

F-Lohko

F-lohkossa on jälleen luvassa kahden kerroksen väkeä. Lohkovoitto lienee täysin Barcelonan ja PSGn välinen kisa, josta voikin tulla melkoisen tasaväkinen. Barcelona uudisti miehistöään rankalla kädellä viime kesän aikana, kun maalivahdeista lähtien tuli uutta miestä sisään. Claudio Bravo ja Marc-Andre Ter-Stegen kisaavat tasapäisesti peliajasta. Puolustukseen tuli kaksi uutta isompaa nimeä, kun Jeremy Mathieu ja Thomas Vermaelen tulivat uusina toppareina sisään seuralegenda Carles Puyolin joutuessa lopettamaan uransa. Keskikentän Ivan Racitic tuo leveyttä ja huiliaikaa toiselle seuralegenda Xaville ja hyökkäustrioon tuli päivitystä Luis Suarezin muodossa, joka tosin pääsee kentälle vasta myöhemmin pelikieltonsa takia. Hyökkäyksen osalta Barcelonaan pätevät aikalailla samat sanat kuin Real Madridiinkin, paljon on kovia nimiä, mutta kuinka homma toimii yhteen, kun ketällä on samaan aikaan Lionel Messi, Neymar ja Suarez. PSG vietti myös Cityn tavoin suhteellisen hiljaisen kesän, kun ainoa suurempi hankinta oli isolla rahalla toppariksi hankittu David Luiz, jonka topparitaidoista voidaan toki olla montaa mieltä. Muuten PSGn miehistö onkin jo laaja ja tasokas, joten se varmasti pystyy haastamaan tosissaan uudistuneen Barcelonan lohkovoitosta. 

Alemmassa kastissa kisaavat Ajax ja APOEL, joista valitettavasti ei taida resurssipulan takia olla haastamaan kahta suurta. Ajaxin ongelmana on viime vuosina ollut keskikentän luovuus. Christian Eriksenin lähdettyä pelistä on tullut melkoista puskemista ja se perinteinen hollantilainen peli on ollut aika kaukana ainakin eurocupeissa. Suomalaisväriä tuo toki Niklas Moisander ja kesän MM-kisoissa hyvin esiintyivät maalivahti Jesper Cillesen ja monikäyttöinen toisen polven vasuri Daley Blind. Tästä huolimatta materiaali on liian tasapaksua taisteluun jatkopaikasta. Ajax ottanee jonkun yllätysvoiton jommasta kummasta suuresta ja varmistelee sillä paikkaansa kolmantena APOELin edellä.

G-Lohko

G-lohko on ehkä epätasaisin ja heikkotasoisin alkulohkoista. Chelsea vienee lohkon voiton ilman suurempia ongelmia. Joukkue vahvistui kauttaaltaan kesän aikana Espanjassa pelanneilla ja oppinsa saaneilla pelaajilla, kun Thibaut Courtois palasi pitkiltä lainapesteiltään todennäköiseksi ykkösveskariksi ja kärkeä vahvistettiin vahvan viime kauden pelanneella Diego Costalla. Keskikenttää pyörittää oppinsa Barcelonassa ja Arsenalissa saanut Cesc Fabregas. Schalke haastanee nimellisesti Chelsean lohkovoitosta viime vuoden tapaan, mutta keskinäisissä peleissä Chelsean oletettavasti varmistaa lohkovoittonsa. Schalken materiaali lienee tarpeeksi laadukas ja leveä selvittämään lohkovaiheen, Klaas-Jan Huntelaar on terveenä maailmanluokan maalintekijä ja tukea tarjoavat Kevin-Prince Boateng, Julian Draxler, Sidney Sam ja Jefferson Farfan. Ilman loukkaantumisia joukkueen jatkopaikka pitäisi olla melkoisen todennäköinen.

Portugalista on tänä syksynä melko poikkeuksellisestikin mukana kolme joukkuetta lohkovaiheessa, kun Sporting tekee pienen tauon jälkeen paluun mukaan. Joukkueen miehistö ei portugalilaiseen tapaan ole kovinkaan tunnettu nimien puolesta näin suomalaisittain, mutta toki maajoukkuevahti Rui Patricio on tuttu nimi ja Englannin kentilläkin pelannut Pedro Mendes on toinen. Todennäköinen kohtalo joukkueella on kolmossija ja toivottavasti samalla noista tuntemattomammistakin nimistä joku nousee tunnetummaksi samassa prosessissa. Slovenian Maribor on astetta harvinaisempi vierailija tällä tasolla ja karsintapeli Celticiä vastaan oli mukavan valaiseva mahdollisuus nähdä muuten hieman tuntemattomampaa miehistöä. Joukkue pelasi ainakin suunnilleen omantasoistaan vastustajaa vastaan ihailtavan yrittelijäästi ja mieleen jäi varsinkin tämän nuoren 18 vuotiaan laitapuolustaja Stojanovicin kypsät otteet. Hänestä varmaan kuullaan vielä isommissakin ympyröissä ja toivotaan toki, että "sympaattinen Maribor" saisi lohkovaiheessa jonkun onnistumisenkin aikaan vaikka kotikentällä.

H-Lohko

Viimeinen alkulohko tarjoaa ainakin ennakoiden perusteella hyvän kattauksen ja tiukan taistelun jatkopaikoista. Oikeastaan kyseessä on toinen alkulohko, jossa periaatteessa mikä joukkue tahansa nelikosta Porto, Shakhtar Donetsk, Athletic Bilbao ja BATE Borisov voivat yltää jatkoon. Porto on näissä kekkereissä tuttu kävijä ja miehistöstä löytyy tutumpaakin nimeä, MM-kisoissa hyvin pelanneita ovat esimerkiksi Hector Herrera, Jackson Martinez, Juan Quintero ja uusi hankinta Bruno Martins-Indi. Toki Ricardo Quaresma pitäisi myös monen tuntea. Athletic Club Bilbao taas nojaa täysin baskitaustaisiin pelaajiin ja on erittäin uniikki ja piristävä poikkeus nykyjalkapallossa. Periaatteessa voisi puhua joukkueesta, joka pelaa täysin omista kasvateista koostuvalla joukkueella, tai ainakin lähes. Ranskalaisbaski Laporte on ollut monen suurseurankin kiikarissa, Aritz Aduriz on täyttänyt hyvin vuosi sitten lähteneen Fernando Llorenten paikan kärjessä ja keskikentällä peliä tekee maajoukkuerinkiinkin huhuttu Benat.

Eräänlaista naapurimaiden vastakkainasettelua tähän lohkoon tuovat Ukrainan Shakhtar ja Valko-Venäjän BATE, joilla kokemusta näistä kekkereistä on molemmilla. Shakhtar on ollut pari kertaa ihan pudotuspeleissäkin asti ja BATE yllätti Bayernin muutama vuosi takaperin, joten molemmilla on kyllä potentiaalia. Tuskin telkkarista saamme tätä välien selvittelyä nähdä, mutta paikallisille lienee ihan jännittävä kokemus. Shakhtarilla lienee historiaa peilaten paremmat mahdollisuudet jatkoon, mutta BATE voi yllättää sekin.                

49 kommenttia:

  1. en ny enenpäänsä jaksa kommentoida mutta D,E ja F lohkoista tulee melkoiset miinat lohkovoittajille vastaan:P

    VastaaPoista
  2. Millä perusteella G-lohko on heikkotasoisin? Epätasaisin se kyllä on mutta ei heikkotasoisin koska sieltä löytyy Chelsea.

    H-lohko on Mestarien liigan heikkotasoisin koskaan. Tässä nähdään mitä Platini saa aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. G-lohkosta löytyy ehkä ennakkoon tämän vaiheen heikkotasoisin joukkue Maribor, eikä Sportingillekaan voi kauhean ruusuista menestystä povata. Ellei sitten Schalke pelaa huonosti ja "alle oman ja ennakoidun tasonsa".

      H-lohkosta ei ehkä löydy niitä kaikkein tunnetuimpia nimiä ja suurimpia joukkueita, mutta sieltä löytyy neljä hyvin tasaväkistä joukkuetta, joilla kaikilla on mahdollisuudet jatkoon asti.

      Poista
    2. Taas nähtiin miten UEFA suosii Kelsiä. Kelsi pääsi lapsellisen helppoon lohkoon. Kovassa lohkossahan Kelsi olisi pudonnut.

      Poista
    3. Zamppa, urheilualojen Guru: Nimenomaan. G-lohkosta on helpoin mennä jatkoon mutta siellä on sentään yksi seura joka voidaan laskea todella kovaksi.

      H-lohkossa on pelkkää tusinaa. Tasainen kamppailu jatkopaikasta odotettavissa mutta taso ei huimaa.

      Tomi: Chelsea olisi mennyt jatkoon mistä tahansa lohkosta. Platini on sen verran heikentänyt Mestarien liigan tasoa.

      Poista
    4. Tokihan Chelsea jatkoon painelee,mutta puheet että OLISI MENNYT jatkoon mistä tahansa ovat vähän yliampuvia tässä vaiheessa.

      Se on totta että lohkoista tulee epätasaisia ja joistain tietyssä määrin jopa heikkotasoisia,ainoa poikkeus taitaa tänä vuonna olla Bayern,City,Roma..... jossa tippuu jo aika iso kala.Itse veikkaan että Roma on toinen jatkaja joten,kova nippu tippuisi tällöin.

      Ainoa keino sille että lohkoista saataisiin kovempia olisi selkeästi joukkueiden tiputtaminen 16,mutta tätä ei toki ikinä tulla tekemään.

      Samanlaista meininkiä on luvassa sitten 2016 arvokisoissakin kun muutaman heikomman joukkueen sijaan n.puolet ovat ennakolta suuria paljonkin jäljessä.

      Poista
    5. Lasturi: Ei ollenkaan yliampuvia. Chelsea on KiviKova joukkue.

      Lohkoista tulee epätasaisia koska oikeasti hyviä joukkueita on niin vähän. Kovempia joukkueita saataisiin kun karsintasysteemiä muutettaisiin. Surkeiden joukkueiden pitäisi ansaita paikka lohkovaiheessa tiputtamalla kova joukkue, sitten olisi OK. Nyt pääsee monesta parista yksi surkea mukaan.

      2016 kisoissa mennään samaan suuntaan kuin MM-kisoissa. Messi tekee kisoissa 0 maalia.

      Poista
    6. "Nyt pääsee monesta parista yksi surkea mukaan"

      Kuten surkeasti pelannut "kivikova" Arsenal?

      Poista
    7. Surkeasti? Arsenal on Valioliigassa viidentenä. Vilkaise ManU:a.

      Poista
    8. Miten Arsenalin liigasijoitus liittyy siihen miten se pelasi CL karsinnoissa?
      Ellei sitten niin että surkealla pelilläkin voidaan olla "kivikovassa" top5:D.
      Manu ei kai liity tähän mitenkään?

      Poista
    9. Arsenalilla oli 3 pelaajaa lomalla/palaamassa lomalta karsintojen aikaan.

      Poista
    10. Mutta eikö tää lohkovaihe ole aika turha ku voitas suoraa antaa pokaali barcalle ku ne voittaa sen joka tapauksessa.

      Poista
    11. Barca voittaa vain tuomariavuilla ja tuurilla.

      Poista
    12. Messinvihaaja unohditko mainita että barca voittaa myös loistavan valmentajan sekä loistavien huippuyksilöidensä ansiosta. Hoo hoo hoo!

      Poista
    13. Barcelona ei voita mitään ilman filmejä ja tuomariapuja.

      Poista
  3. Hassusti espanjalaistunut tuo Chelskiy. Onkin kiva nähdä, miten mourinho peluuttaa jengiään. En muuten olis myynyt Angelia mistään hinnasta, mieluummin melkein Ronaldon.

    VastaaPoista
  4. Tämän "blogin" tarkoitus oli lähinnä luetella joukkueiden pelaajia? Kun noita hankintoja listaa, niin esim Liverpoolin kohdalla olisi voinut mainita myös ne 2-3 tärkeintä hankintaa: Lovrenin, Morenon ja Lallanan.
    Mitä taas Allegriin tulee, niin aika surkean jengin mies sai kahtena vuonna lohkosta jatkoon cl:ssä.
    Zenitistä mainitsit sitten vain sen tuulareidenkin tunteman nimen, etkä esim joukkueen tärkeintä pelaajaa.
    Baselia ei kannata liikaa hehkuttaa, tämän kauden jengi on huonoin vuosiin ja jumbosijaa ennakoin.
    Buyern hankki muuten erään huipputopparin, joten Badstuber pidettäneen penkillä.

    Eipä silti, onhan mukavaa että lajia vähemmän seuranneetkin ihmiset innostuvat ja kirjoittavat jalkapallosta. Itse toivoisin silti, että kaikki etä-barcafanit ja vastaavat löytävät tiensä myös kotimaisen liigan ja maajoukkueen peleihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tarkoitus oli ottaa nyt tällainen vuosittainen lähtökatsaus vaan tähän ja enemmänkin herätellä keskustelua, eikä niinkään tehdä mitään täydellistä listausta kaikista siirroista. Jalkapallon seuraaminen ja pelaaminen on kuitenkin vain harrastus itselle, eikä työ. Valitettavasti ei ole aikaa esitellä jokaista joukkuetta perinpohjaisesti.

      Liverpoolin kohdalla tuli nyt tällä kertaa keskityttyä siihen hyökkäyspuoleen, kun se kuitenkin tuntui eniten muuttuneen. Esim. Dejan Lovren on itselle tuttu pelaaja ihan Ranskan ajoilta asti. Lallanasta puhuin jonkun verran MM-kisojen aikaan jne.

      Allegri onnistui tosiaan Milanin kanssa viime vuosina eurokentillä minimitavoitteissaan, eli raapi sen alkulohkon kakkossijan, mutta kotimaisilla kentillä oli aika suuria ongelmia. Jonkun verran tuli myös AC Milanin keskusteluketjuja seurattua netistä ja hän ei tuntunut kovin suurta kannustusta ja luottamusta ainakaan faneissa nauttivan tuona aikana.

      Zenitistä olisin toki voinut listata Garayn, Arshavinin ja Witselin esimerkiksi myös(taisin muuten mainita kaksi jälkimmäistä viime syksynä), mutta tällä kertaa Hulkin tehokas peli karsintamatseissa ja Villas-Boasin valmentajanäytöt tulivat tällä kertaa esille.

      Basel tosiaan on heikentynyt vuosittain, kun lupaavat nuoret ovat lähteneet Shaqirin ja Salahin muodossa isompiin ympyröihin, mutta saa kuitenkin nähdä. Minään vuonna sveitsiläisiltä ei ole kauheasti odotettu, mutta vaikea vastus se on silti ollut.

      Bayernista puhuttaessa viitannet Benatiaan. Tuota kauppaa/huhua ei mielestäni ollut siinä vaiheessa vielä julkistettu, kun tämän jutun kirjoitin. Muutenkin tätä juttua rustatessa siirtoikkuna oli vielä auki, joten muutoksia joukkueiden rostereihin oli vielä tulossa.

      Olet ilmeisesti uusi "tuttavuus" tässä kulmassa internettiä, joten täytynee sen verran selventää, että olen intohimoisesti seurannut jalkapalloa jo 20 vuoden ajan. USAn MM-kisat 1994 ovat ensimmäiset, jotka muistan ja samasta ajankohdasta asti on FC Barcelona ollut seurajoukkueista se rakkain itselle. Tämä blogi on sellainen harrastus vain, mihin kirjoittelen nämä jokavuotiset jalkapalloennakot ja muita tapetilla olevia juttuja. Sen sijaan, että kirjoittaisin älyttömän pitkiä ennakoita, pyrin enemmänkin herättelemään keskustelua. Valitettavasti ei ole aikaakaan kirjoittaa niin laajoja juttuja, joita esim. Urheilulehdestä tai YLEn puolelta voi lukea.

      Poista
    2. Mitäs mieltä Zamppa on Urheilulehdestä. Se on hiljalleen muuttunut täysin potkupalloniilojen temmellyskentäksi. Nyt siellä on neljä toimittajaa, jotka keskittyvät pelkästään potkupalloon Innanen, Leppälahti, Remmel ja Kauhala. Yhdelläkään ei ole koskaan mitään järkevää kirjoitettavaa. Onneksi sentään vastenmielinen kusipää ja palloniilo Esko Seppänen ei ole enää toimituksessa.

      Harmi, että yksilölajit ovat vain Kupilan varassa. Hän keskittyy lähes täysin omiin lempilajeihinsa (mäkihyppy ja jotkut juoksumatkat). Esim. hiihdosta hän tiedä mitään vaikka kirjoittelee siitä joskus.
      Yleisurheilussa on sentään tapahtunut positiivista kehitustä, kun lehti palkkasi YLE:ltä Palomäen, joka on hyvä toimittaja.

      Poista
    3. Urheilulehti on nyt tullut itselle kestona useamman vuoden ja minusta se on ihan hyvää ja viihdyttävää luettavaa. Kuten muutkin alan julkaisut, on Urheilulehden jututkin enemmän mielipidekirjoitusta, mutta ihan viihdyttävää sitäkin on enimmäkseen lukea.

      Oikeastaan pääsyy tilauksen jatkumiselle on se, että lehden avulla pysyy hyvin kartalla meneillään olevista ja tulevista tapahtumista jo ennakkoon. Tykkään myös siitä, että lehti tarjoilee suurista lajeista ja tapahtumista tuhdit ennakot, kuten nyt esim. viime viikolla alkavan jääkiekkokauden ja KHL-Jokereiden ennakot. Toki esim. tuon ennakon pelaaja-analyysejä ja muita täytyy lukijankin osata lukea kriittisesti. Yleisesti ottaen lehden tyyli perustuu provokaatioon, joka on hyvä pitää mielessä, kun sitä lukee.

      Sinällään minulla ei ole nykyisistä toimittajista juuri pahaa sanottavaa. Nyt kun Petteri Sihvosesta on päästy eroon, voi kotimaisia lätkäjuttujakin lukea ihan ilolla. Minusta lehdessä käsitellään lajeja ihan riittävän leveästi, jalkapalloa&jääkiekkoa on ihan sopivasti ja ajankohtaisia lajeja myös. Ajankohtaisia yksilölajijuttuja voisi ehkä olla vähän enemmän, mutta ei niitäkään mitenkään liian vähän ole. Hintansa arvoinen viikkolehti minusta.

      Poista
    4. Älähän nyt, Petteri oli lehden paras toimittaja. Paljon parempi kuin nämä potkupalloniilot ja eskoseppäset.

      Poista
    5. En viitsi enkä halua lähteä haukkumaan ketään oikeaa henkilöä näin "omalla nimelläni" netissä, mutta Sihvosesta totean vain sen, ettei niitä juttuja kovin kauaa jaksanut lukea, kun suunnilleen joka kappaleessa oli se "kuuluisa" lause "Minä johtavana analyytikkona ja Suomen jääkiekkotietäjänä...". Ensin tuon lukeminen lähes jokaisessa jutussa aiheutti lähinnä vain naurua, sen jälkeen siitä tuli niin suuri myötähäpeän tunne, että päätin vain jättää Sihvosen jutut lukematta.

      Nykyiseen toimittajakuntaan olen tyytyväinen. Kukaan ei nosta ihmeemmin itseään millekään jalustalle, jutut ovat aika "neutraaleja" tarkoittaen, ettei niitä ole kovin vahvojen fani/vihalasien takaa kirjoitettu. Toki jokaisella on varmasti se oma suosikkitoimittaja tai -kolumnisti, joten saa olla eri mieltäkin, mutta minä tykkään tämänhetkisestä katraasta, koska siellä ei boostata omia egoja, vaan kirjoitetaan asiasta. Joskus toki tarkoituksellisen provokatiivisesti, mutta asiasta kuitenkin.

      Toki erityismainintana pitää nyt sanoa, kun Sihvosesta alettiin puhumaan, että hän oli kyllä eräällä tavalla hauska "hahmo". Hänen ennakkonsa kun tuntuivat menevän järjestäen ihan pieleen! :D Jos hän ennakoi esim. Jokereille huippukautta, tuli mahalaskukausi! Samaten JYPin piti Duffan lähdön jälkeen jäädä kauas pois mitalipeleistä, taisi jopa ennakoida JYPin ulos pudotuspeleistä, mutta lopputulos oli ihan eri :D Se siitä "johtavasta analyytikosta" :D

      Poista
    6. Ei analyytikon tehtävä ole ennustaa. Analyytikko analysoi peliä. Petterin johtava-läppä oli huumoria.

      Poista
    7. No Sihvonen kuitenkin näitä ennustuksiaan/analyysejään kirjoitti aika usein, oli se hänen tehtävänsä tai ei. Jos niitä kirjoittelee asenteella "Minä johtavana analyytikkona ennustan/analysoin, että tällä kaudella käy niin ja näin..." ja tosimaailmassa tapahtumat menevät ihan toisin päin, niin kovin "johtava analyytikko" ei silloin voi olla :D

      Siitä en tiedä, oliko tuo "johtava analyytikko" sitten huumoria vaiko ei. Jos se oli tosissaan, se oli äärimmäisen lapsellista. Jos se oli huumoria, se oli erittäin huonoa sellaista, eikä sellaista pitäisi julkaista lehdessä, joka väittää olevansa "asialehti" ja josta ihmiset maksavat rahaa. Iltasanomat ja muut juorulehdet ovat sitten asia erikseen. Oli niin tai näin, nuo Sihvosen analyysit ja ennustukset kuitenkin osoittivat, ettei hän "johtava" kuin korkeintaan oman egonsa boostaamisessa.

      Sihvosesta puhuttaessa tuli mieleen myös vuoden-parin takaa järjestettu YLEn Ajankohtainen Kakkonen A2-teemailta, jossa aiheena oli juuri urheiluvaikuttaminen. Sihvonen oli vieraana monen muun kanssa ja katraasta löytyi myös tällä hetkellä Suomen suurin "korisvaikuttaja" Aleksi Valavuori, joka kyllä kylmillä faktoillaan aikalailla nolasi tämän "johtavan analyytikon" 100-0. Oli mukavaa katsottavaa, ihan kaikkinensa.

      Poista
    8. Aleksi Valavuori ei ole koskaan vakuuttanut minua millään tasolla. Konkursseja hän jäljistään kyllä löytyy.
      Sihvonen muutti koko jääkiekkokeskustelun Suomessa, siis hän nosti pelitavan keskustelun ytimeen ja siellä se on pysynyt. Hänen käyttämänsä terminologia pelikirjoineen on levinnyt myös jääkiekon ulkopuolella potkupalloon ja koripelleilyyn asti.

      Poista
    9. Vertaapa näitä joutessa esim. Esko "Paska" Seppäsen tai Timo "Potkupallon" Innasen saavutuksiin. Seppäsellä, tuolla narisevaäänisellä kusipäällä, ei ollut mitään annettavaa urheilujournalismille, silti hän on nettimaailman urheilukuninkaita. Kertoneeko netin palloniilojen tasosta.

      Poista
    10. Toki Sihvoselle pitää antaa krediittiä siitä, että pelikirjakeskustelu on noussut esiin ja pysynyt esillä! Nyt olikin vain kyse hänen tavastaan kirjoittaa ja nostaa itseään esille näillä omakeksimillään titteleillä. Olivat ne sitten kuinka tosissaan tehtyjä tai ei.

      Poista
    11. Kaikista eniten Sihvosessa vituttaa jatkuva NHL:n haukkuminen.Taitaa "johtava" olla niin pahasti tossun alla,ettei vaimo anna katsoa pelejä yöllä ja siksi NHL:ää pitää haukkua,kun ei itse pelejä näe :)

      Poista
  5. suurin ja kaunein alkoi, ei mitään suurempaa kiimaa vielä ollut. Dortmund pelasi hienosti, Real otti pakkovoiton leikitellen, arsenal oli luvattoman huono ja liverpoolillakin tökki pahemman kerran..
    Tänään sitten kierroksen kliimaksi joka syksyinen bayern - city jossa cityllä on nyt hyvät saumat koska bayernilta löytyy kohtuu pitkä sairaslista. Veikkaan 2-2.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki Bayernin "kakkosmiehistökin" on samaa tasoa Cityn ykkösten kanssa joten vaikea nähdä muuta kuin kotivoitto.

      Poista
    2. Aika yllätyksellinen keskiviikko ainakin näin alkuun. Barca voitti vain 1-0 ja Ajax - PSG 1-1. Samaten nuo Porton ja varsinkin Roman rökälevoitot hieman yllättäviä. Eikä sovi unohtaa sitäkään, että Schalke haki jatkoa ajatellen tärkeän vieraspisteen Lontoosta.

      Englantilaisilla vaikeaa saksalaisia vastaan kaikkinensa ekalla kierroksella: Bayern voitti Cityn, Dortmund Arsenalin, eikä Chelseakaan tosiaan pystynyt kuin tasapeliin Schalkea vastaan. Kuuleman mukaan myöskään eilinen Liverpoolin voitto Ludogoretsista ei ollut kovinkaan dominoiva, jos näin lyhykäisesti kaikki valioliigajoukkueet mainitaan tässä.

      Tietysti noihin yllätyksiin voidaan laittaa eiliseltä myös Atleticon tappio. Kaikkinensa tietysti ihan kiva juttu, että pienemmillä on mahdollisuuksia isompiaan vastaan, jolloin lohkovaiheesta ei tulisi sellaista läpihuutojuttua.

      Poista
    3. ja Bilbao nysväsi kotonaan nolla nollan.
      ei oikein kukaan ole vakuuttanut, ehkä nyt Real, Porto ja Roma vaikka niillä ei vastukset tainnu ihan timanttia olla.
      Bayernikin yllättävän tehoton vaihteeksi. Ja Robben, hyi s****** minuutti kentällä ja jo sukeltaa.

      Poista
    4. 1.Kyllä Dortmund oli oikeinkin vakuuttava vaikka pelistä vain n.puolet näinkin.

      2.Chelsean jääminen tasuriin oli ehkä itselle suurin yllätys eka rundilta.

      3.Porton ottelussa vedonlyöntivilpin makua?

      4.Liverpoolin pitää saada nopeasti uudet pelaajat sisään käy ns.Tottenhamit vaikkakin nyt pudotaan vielä pari astetta korkammalta.

      5."poikkeus taitaa tänä vuonna olla Bayern,City,Roma..... jossa tippuu jo aika iso kala.Itse veikkaan että Roma on toinen jatkaja joten,kova nippu tippuisi tällöin"
      Ainakin tulosten valossa uskaltaa jo nostaa ennustusta esille.

      7.Valioliigan taso vielä huonompi kuin edes vihaajat arvioivat?

      6.Eka kierros on aina eka kierros toki esim oma suosikki Liverpool otti elintärkeät pisteet jotta Basel peleistä ei tule (välttämättä) kuolemanpelejä.3 rundin jälkeen aletaan nähdä jo vähän paremmin asetelmia.

      Poista
    5. Poolilla on kyllä potentiaalia, vaikka kausi ei olekaan lähtenyt käyntiin nikottelematta. Positiivinen merkki tietysti on se, että vaikeastakin pelistä onnistuivat väkisin sen voiton kaapimaan. Se on tietysti aina totta, että jonkun aikaa menee, kun tulee paljon uusia pelaajia. Eiköhän se Pool kuitenkin kauden päätteeksi sieltä valioliigan kärkinelikosta löydy.

      Bayern-City-Romasta en lähtisi vielä kauheasti vetämään johtopäätöksiä. Vaikka Roma takoikin maaleja, niin lopulta nuo ottelut pisteiden valossa päättyivät, kuten oli ehkä odotettua. Bayern voitti kotonaan Cityn ja Roma Moskovan, sinällään ei vielä mitään sen suhteen yllättävää. Bayern jatkanee lohkosta 95 % todennäköisyydellä, toinen jatkopaikka ratkeaa Cityn ja Roman keskinäisissä peleissä.

      En puhuisi valioliigan huonosta tasosta tässä. Valioliiga on edelleenkin Euroopan ja maailman top 3-liiga yhdessä Espanjan ja Saksan kanssa. Moni on varmaan vaan esim. Saksan kohdalla viime vuosina kuvitellut, että Saksa liiga = Bayern, koska Bayern on siellä niin selvästi hallinnut. Saksan liigan taso kokonaisuudessaan on kuitenkin kovempi kuin moni oikeastaan osaa ajatellakaan. Tai sanotaanko näin,että kovempi kuin moni valioliigan ylivertaisuutta rummuttava antaa ymmärtää.

      Poista
    6. "En puhuisi valioliigan huonosta tasosta tässä"

      Huomaan kuitenkin että en suoranaisesti puhu vaan esitän kysymyksen.Vissi ero.

      Roma,City,Bayern kamppailussa täytyy muistaa myös muut muuttujat eli esim.Venäjän reissut ja ainakin Romalla on nyt selkeä yliote Moskovan jengistä.Lisäksi peliesitykset pitää ottaa myös huomioon.
      Ilman Hartia peli olisi ollut yhtä ruma kuin Roomassa.

      Toki Poolilla potentiaalia on,mutta itse joka pelin tällä kaudella nähneenä(veikkaan että itse et ole) matkaa on vielä paljon ja kärki saattaa karata valioliigassa nopeastikin liian kauaksi (toki se Arsu sulaa kuitenkin,mutta silti).Toki kun Sturre saadaan takaisin sekä 4-5 peliä lisää puolustuslinjalle niin ainakin pitäisi näyttää vähän paremmalta.Myös Balotellilta odotan kyllä viimein sitä läpimurtoakautta myös maalisarakkeen osalta.
      Lisäksi Sterlingille äkkiä jatkosopparia(tietääkseni ei vielä ole) ettei iso(mma)t vie(ainakaan halvalla) yhtä (tulevaisuuden) parasta pelaajaa maailmassa.

      Poista
    7. Sen verran provosoiva kysymys oli, että oli vähän niin kuin pakko vastata :D Se on toki melko yleistä, että monelle valioliigaa suuresti fanittavalle voi tulla yllätyksenä, ettei ne muut niin huonoja lopulta olekaan.

      Tottakai suoritukset vaikuttavat myös! Moskova on vieraille aina ilkeä paikka pelata ja varmasti CSKA tulee sitä kautta sekoittamaan tuota lohkon tilannetta. Tarkoituksenani oli vaan sanoa, että monta keskinäistä peliä on tuossa lohkossa vielä pelaamatta, joten ihan vielä ei ole aika lähteä kauhean suuria linjoja vetämään.

      Pari Poolin peliä olen tänä syksynä ehtinyt katsomaan ja vähän on tosiaan sellainen odottavainen fiilis joukkueen puolesta. Paljon on hyvää ja selvästi mahdollisuudet melkein mihin vain, mutta se yhteispeli on vielä sellaista, että pisteitä taitaa tässä syksyn aikana karata vähän turhan paljon, kun tulee otteluruuhkaa. Balotelli on todellinen jokeriarpa, mutta voittoarvaksi osoittautuessaan kullan arvoinen ja tuo vaihtoehtoja ja syvyyttä Sturridgen rinnalle. Valitettavasti taso putoaa noiden jälkeen, Borini ei ole ollut oikeastaan yhtään hyödyksi. Sterlingille toivon myös pitkää Pool-uraa, hänestä voisi tulla tämän uuden sukupolven Gerrard, sellainen joukkueikoni. Mannereurooppalaiset eivät yleensä kovin paljon ole brittien perään ja tuskimpa Sterlingillä kovin suurta intoa olisi lähteä Lontooseen tai Manchesteriin, joten ihan mahdollinen skenaario.

      Poista
    8. "Tarkoituksenani oli vaan sanoa, että monta keskinäistä peliä on tuossa lohkossa vielä pelaamatta, joten ihan vielä ei ole aika lähteä kauhean suuria linjoja vetämään"

      Ei toki.Nostinkin vain esille oman arvioni muutaman viikon takaa jota varmasti moni piti "epärealistisena".Siksi vain nostin esille.

      "Mannereurooppalaiset eivät yleensä kovin paljon ole brittien perään"

      Totta jos miettii jtn Walcottia,Wilshireä,Welbecia,Milneria jne jne nopeita jouksukoneita joilla ei toisaalta pallo pysy oikein mukana vauhdissa.
      Sterling on nuoresta iästään huolimatta ottanut taas uuden jopa suuren kehitysaskeleen alkukauden perusteella ja voidaan puhua jopa lupaavimmasta pelaajasta sitten Owenin.Lisäksi kyseessä on kuten sanottua epätyypillinen Brittihyökkääjä,koska pallonhallinta (vauhdissa) on myös väläyksittäin (yliampuvasti sanottuna) Messimäisellä tasolla.

      Poista
    9. Hyvä nosto ehdottomasti. Pakko sanoa, että vieläkin pitäisin Roman jatkopaikkaa tuosta lohkosta melkoisena yllätyksenä, jos puhtaasti verrataan joukkueen miehistöä ja varsinkin sen syvyyttä juurikin Cityyn. Toisaalta City on osoittanut viime kausina, että se voi pahimmillaan alisuorittaa reilusti, vaikka rosteri onkin täynnä nimimiehiä. Ja tottakai se on vaan hienoa, kun otteluita ei ratkaista sille, kenellä on mediaseksikkäimmät nimet, vaan kentällä. Roma on mukana pitkästä aikaa ja ihan mielellään sille kyllä soisi paikan 16 joukossa, mutta kuten sanottua, vielä on liian aikaista lähteä sen suuremmin sitä pohtimaan.

      Sterling on tosiaan piristävä poikkeus, mitä tulee englantilaisiin pelaajiin. Taitotaso on keskimääräistä englantilaista nopeaa pelaajaa kovemmalla tasolla. Jos kehitys jatkuu samanlaisena, ei olisi mikään ihme, josko jossain vaiheessa kiinnostusta heräisi muualtakin ja pelaaja itse haluaisi lähteä kokeilemaan mantereen puolelle. Tällä hetkellä toki Raheem on vielä niin nuori, että englantilaisena halunnee pysyä tutussa kulttuurissa "äidin lihapatojen lähellä". En usko, että Poolilla oikeasti tulee ongelmia jatkosopparin järjestämisen kanssa, kysymys lienee vaan palkasta. Pidän todennäköisenä, että Sterling pelaa vielä 2-3 kautta Poolissa ja sitten lähtee katsomaan mantereen puolelle, jos ylipäänsä lähtee. Mikäli Pool on vuosittain mestaruuskamppailussa mukana ja joka vuosi UCL:ssä ja sen jatkopeleissä mukana, niin tuskin hänellä mikään kiire pois on.

      Poista
    10. Yllättäen taas pelkkää lotinaa liigojen tasoeroista jne. Miten olisi jos edes yhtä peliä analysoisi? Se tosin vaatisi katsomista.

      Mitä kiinnostavuuteen tulee, niin valioliigan keskikastin pelejä seurataan monessa maassa. Käsi ylös, kuka katsoi viime kaudella esim Elche-Levante -pelin tai Frankfurt-Hertha -matsin?

      Poista
    11. "Yllättäen taas pelkkää lotinaa liigojen tasoeroista..."

      Enemmänkin joukkueiden välisistä eroista. Toki tuo ensimmäinen kierros oli Bundesliiga - Valioliiga -akselilta jännittävä ja siitä oli hyvä kommentoida. Ei pitäisi kovinkaan monen vetää herneitä nenään, jos toteaa vain, että "saksalaiset voittivat englantilaiset 2 ottelussa ja yksi päättyi tasan".

      "Miten olisi jos edes yhtä peliä analysoisi?"

      Mietin itse asiassa, että Dortmund - Arsenalista olisi voinut kirjoitella erillisen jutun, mutta se juttu olisi ollut enemmänkin pelkästään Arsenalin "surkeuden" taivastelua, joka olisi varmaan särähtänyt ikävästi monen valioliigafanin silmiin. Seuraavalla kierroksella olisi tarjolla PSG - Barcelona, katsotaan, josko siitä irtoaisi jotain syvällisempää.

      Poista
    12. Kuka veti herneitä nenään tuosta toteamisestasi?

      Kannattaa katsoa muitakin pelejä, kuin ylen ucl-pelit, voisi hieman avartaa näkemystä lajista.

      Vakuuttavaa olla "bloggaaja", ja todeta että "voisin kirjoittaa, mutta en jaksa".. Hienoa analyysia, jatka toki. Eiköhän ne asiantuntevammat tarinat löydy ihan muualta..

      Poista
    13. "Kuka veti herneitä nenään tuosta toteamisestasi?"

      Edellinen viestisi oli siihen tyyliin kirjoitettu, että siitä jai sellainen kuva, että kovastikin otit nokkiisi, kun Bundesliigajoukkueiden voitot Valioliigan vastaavista oli tuolla tavalla listattu.

      "Kannattaa katsoa muitakin pelejä..."

      Kyllähän niitä katsottua tulee. Toisaalta en näe mitään syytä kirjoitella jostain ei niin paljon näkyvillä olevasta ottelusta otteluraportteja, koska kirjoitusten tarkoitus täällä on kuitenkin ensisijaisesti luoda keskustelua. Tuskimpa syntyy paljoa keskustelua sellaisista otteluista/raporteista, joita juuri kukaan lukija ei ole nähnyt.

      "Vakuuttavaa olla "bloggaaja", ja todeta että "voisin kirjoittaa, mutta en jaksa"..."

      Niin tämä blogi on vain harrastus. Kirjoittelen silloin juttuja, kun tuntuu olevan jotain sanottavaa. Väkipakolla en pakota itseäni kirjoittamaan, ellen tunne, että aiheesta olisi enemmänkin sanottavaa, kuin pelkkä parin kappaleen tiivistelmä esim. yksittäisestä ottelusta. HJK:n lohkovaiheavaustakin katsellessa mietin, olisiko siitä saanut aikaiseksi jotain, mutta tulin siihen tulokseen, ettei siitä olisi saanut kirjoitettua kovinkaan paljon mitään. Näkemyksesi on kuitenkin otettu huomioon.

      Poista
    14. Vakka olen asunut Saksassa jo vuosikausia, niin en ole katsonut yhtään Bundesliga-ottelua. Tosin en ole katsonut Veikkausliigaa lukuun ottamatta muidenkaan kansallisten sarjojen pelejä sitten 90-luvun. Mestareiden liigan loppupelejä olen katsellut, lohkovaihetta en.

      Poista
  6. Messinvihaajaa ei ole täällä vähään aikaan näkynyt, mutta hän olisi kauhuissaan tästä uutisesta:
    http://www.iltasanomat.fi/jalkapallo/art-1288743780876.html

    Miksi Kelsi haluaisi maailman paskimman pelaajan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukaisin tuon jutun tänään aamulla YLEn puolelta aamupalaa syödessäni ja hymähdin :D Tuli jo mieleen, että pitäisikö tuolle omistaa oma kirjoitus, jossa ihmetellä ääneen sitä, että onko Abramovich ja Mourinho menneet lopullisesti sekaisin, kun haluavat niinkin huonon pelaajan kuin Messi "isoon ja mahtavaan Chelseaan"...Vai olisiko se Messi sitten lopulta kuitenkin aika hyväkin pelaamaan :D

      Poista
  7. Onhan se aina tiedetty, että Kelsin peli on pelkkää rytkyä, mutta nyt pelaavatkin rugby-kentällä.
    http://yle.fi/urheilu/valioliiga-jatti_neuvottelee_pelaavansa_kauden_rugbystadionilla/7496098

    VastaaPoista
  8. "Tosin en ole katsonut Veikkausliigaa lukuun ottamatta muidenkaan kansallisten sarjojen pelejä sitten 90-luvun. Mestareiden liigan loppupelejä olen katsellut, lohkovaihetta en"

    "Onhan se aina tiedetty, että Kelsin peli on pelkkää rytkyä"

    Parin ottelun perusteella pelityylin arvioimiselle aina peukkua (toki alas).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommentti oli tarkoitus olla huumoria ja vittuilua Messinvihaajalle.

      Poista
    2. Okei:D.
      Ei omanikaan nyt ihan täysin tosissaan heitetty ollut.

      Poista