Jääkiekon U20 MM-kilpailut ohitse, mitä jäi käteen?

Suomi on jääkiekkohullu maa, kiitos Kalervo Kummolan ja hänen saunaporukkansa tekemän työn. Tietenkin myös lähes jatkuva menestys miesten puolella on saanut tämän menestyhullun kansan seuraamaan ja hengittämään jääkiekkoa. Älkää ymmärtäkö väärin, laji on hieno, se on harrastuksena hyvä ja monipuolinen ja pitää monet nuoret poissa kaupungeilta potkimasta tölkkejä ja polttamasta tupakkaa. Siitä huolimatta se on marginaalilaji jalkapalloon, tuohon urheilun kuningaslajiin, verrattuna. Venäjän Ufassa pelattiin vuotuiseen tapaan nuorten MM-kilpailut, kultaa otti USA, hopeaa Ruotsi ja pronssia Venäjä Kanadan jäädessä neljänneksi.

Suomen kisat päättyivät 7. sijaan ja olivat äärimmäisen kaksijakoiset. Suomen kisoja ennen pelatut valmistavat harjoitusottelut näyttivät hyvältä, joukkue voitti sekä USAn että Kanadan. Tämä lisäsi odotuksia varmasti niin pelaajien keskuudessa kuin myös kotikatsomoissa. Tämän lisäksi monessa mediassa oli esillä, että Suomella oli nyt käsissään yksi parhaimmista joukkueista pitkään aikaan ja todellinen mahdollisuus uusia vuoden 1998 MM-kulta. Sitä lähdettiin myös tosissaan hakemaan, kuten joukkueen ratkaisukaartiin kuuluneet Joel Armia ja Aleksander Barkov jr asian tomerasti ilmaisivat. Valitettavasti itse kisat eivät sujuneet aivan niin hyvin kuin harjoitusottelut, kohtalona oli päätyä karsintasarjaan mitalipelien sijaan. Suomen peli oli hyvin rikkonaista ja sekavaa alkulohkossa, osin jopa pelokkaan oloista, kun vastaan tuli fyysisiä vastustajia. Myös ennakkoon hypetetyt Armia ja Barkov eivät saaneet parastaan irti. Ensimmäisessä ottelussa hyvin onnistunut ja tehokas Miro Aaltonenkin joutui jättämään kisat kesken loukkaantumisen takia. Kaikenkaikkiaan kisat olivat suomalaisittain melkoinen pannukakku ja mahalasku siihen nähden, mitä ennen kisoja pelatut harjoitusottelut antoivat odottaa. Itse en toki näihin kultapuheisiin uskonut, mutta pidin kuitenkin välieräpaikkaa sellaisena realistisena tavoitteena, jos jokainen pelaaja olisi pelannut tasonsa mukaisesti.

Joukkueen johtotähdet Armia, Barkov ja Teuvo Teräväinen eivät esittäneet parastaan, vaikka lopullinen pistepörssi muuta väittääkin. Karsintasarjassa nakutellut pisteet ovat ihan eri kaartia kuin muiden kärkinimien mitalipeleissä tehdyt pisteet. Armiaa ei toki yrityksen puutteesta voi syyttää, mutta itsekkyys hyökkäyspäässä kostautui lopulta joukkueelle, hän oli myös puolustuksessa suurissa vaikeuksissa. Toisaalta eihän Armia SM-liigassakaan ole mitään ihmeitä esittänyt. Barkovilta odotettiin myös paljon, pelasihan hän syksyn SM-liigassa liki piste per peli tahtia, mutta ihan sitä samaa ei nähty. Samat sanat pätevät kyllä Teräväiseenkin.

Lopulta kisat voi Suomen osalta tiivistää lauseeseen "paljon melua, vähän tekoja". Kisat näyttivät karulla tavalla, millä tasolla Suomen nuoret menevät verrattuna ruotsalaisiin, tsekkeihin ja jopa sveitsiläisiin. Sveitsin puolustukseksi on toki sanottava, että heillä on menossa tasainen nousukausi ja miehissäkin otteet ovat olleet hyviä. Karua kertomaa tämä on myös osittain SM-liigan tasosta, 17 vuotias Barkov nakuttelee piste per peli kotoisessa liigassa, mutta parhaimpien alle 20v nuorten kanssa pelatessaan tulos jäi melkoisen heikoksi.

Mitä sitten pitäisi tehdä, jotta Suomen peli parantuisi? Yhtä poppaskonstia tähän ei varmasti ole olemassa, mutta kannattaisi ehkä katsoa, kuinka nuoria valmennetaan naapurimaissamme Ruotisissa ja Venäjällä, jotka molemmat ottivat nytkin mitalin. Unohdetaan ne hienot termit "meidän pelistä", "viivelähdöistä", "nopeista ja puolinopeista" ynnä muusta ja käännetään katseet siihen, kuinka naapurimaamme saavat kehitettyä pelaajistaan noin taitavia ja valmiita pelaajia jo tuossa iässä. Meillä olisi paljon opittavaa mm. maailman tämän hetken parhaalta puolustajalta, Erik Karlssonilta, joka kuuri viihdytti meitä koko syksyn kotoisessa SM-liigassa.