sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Olympiamietteitä

Sotchin talviolympialaiset ovat pian ohitse, tänään on viimeinen kisapäivä. Suomalaisittain tänään katseet kääntyävt vielä miesten hiihdon kuninkuusmatkalle, kun vapaalla hiihtotavalla hiihdetään yhteislähtönä 50 kilometriä. Itse muistelen kaiholla niitä aikoja, kun kuninkuusmatka hiihdettiin väliaikalähtönä ja Mika Myllylä taisteli kullasta Viron Andrus Veerpalua vastaan, mutta nykyään kuninkuusmatkakin hiihdetään yhdessä metsälenkkeillen. Toinen suomalaisittainkin kiinnostava tapahtuma viimeiselle kisapäivällä on miesten jääkiekon olympiafinaali, jossa kohtaavat Kanada ja Ruotsi suurimman osan suomalaisista pitäen peukkuja Kanadalaisten puolesta.

Itse olen seurannut meneillään olleita olympialaisia hieman vaihtelevasti. Välillä on mennyt koko päiväkin kisoja katsellen ja välillä ei ole juuri omilta harrastuksilta ehtinyt telkkarin ääreen. Blogini kommenttiosiossa kirjoitusten perään huudeltiin ja lupasin tällaisen loppuyhteenvedon kirjoitella. Nyt saa jokainen niin halutessaan kirjoitella kommentteihin omia kisatunnelmiaan, näiden kisojen parhaita hetkiään, suurimpia pettymyksiään tai mitä vain ajatuksiaan. Vedetään vielä joukolla Sotchin kaksiviikkoinen yhteen ja muistellaan.

Lähdetään yhteenvedossa liikkeelle monelle suomalaiselle siitä tärkeimmästä lajista, eli jääkiekosta. Miehet päättivät eilen turnauksensa hienoon pronssimitaliin, kun Leijonat revanssihenkisesti päihittivät USAn 5-0 lukemin maksaen potut pottuina vuoden 2010 Vancouverin välierästä. Leijonilta lopulta aivan upea suoritus tulla kotiin mitalit kaulassa, kun ottaa huomioon, millaisia pelaajamenetyksiä joukkue kärsi juuri ennen kisoja ja vielä niiden aikanakin. Ennen kisoja uutisoitiin, ettei kolmikko Mikko Koivu - Saku Koivu - Valtteri Filppula erinäisten syiden takia pysty osallistumaan kisoihin ja juuri ennen "tosipelejä" joutui vielä silloinen ykkössentteri Aleksander Barkov jr jättämään turnauksen kesken. Tosipelit mentiin siis sentteriosaston kohdalla lävitse Olli Jokisella vahvistetulla KHL-kaartilla, joten siihenkin peilaten pronssi on mieletön suoritus. Näin jälkeenpäin voi tietysti haaveilla, mihin Leijonat olisivat pystyneet, jos kaikki parhaat olisivat olleet mukana ja Suomen sentteriosasto olisi ollut M Koivu - O Jokinen - S Koivu - Barkov jr ja kärkiketjujen laidassa olisi ollut vielä Filppula mukana. Toki muillakin mailla oli loukkaantumisia, kuten Steven Stamkos, Henrik Sedin, Henrik Zetterberg ja Marian Gaborik, mutta kyllä kokonaisuudessa Suomi menetti eniten. Vastaavasti naisleijonien puolella kisat eivät menneet aivan yhtä hyvin, kun se "kiintiöpronssi" kaatui käytännössä löysäilyyn puolivälierissä Ruotsia vastaan. Naisjoukkue ei tuntunut olevan henkisesti ihan täysin mukana ja valmiina, mikä on tietenkin sääli ja pettymys.

Suomi on toki myös hiihtokansaa ja sieltä suunnalta maamme saikin yllättävänkin hyvää menestystä! Ennen kisojen alkua olin "budjetoinut" Suomelle kaksi mitallia hiihdoista: naisten viestin ja naisten sprinttiviestin ja olin ajatellut, että henkilökohtaisilla matkoilla naiset toisivat maksimissaan sijoja 5-10. Naiset toivatkin juuri nuo kaksi viestihopeaa, mutta muuten odotukset ylitettiin, kun Aino-Kaisa Saarinen toi hienosti sijat 4 ja 5 henkilökohtaisilta matkoilta häviten vain niukasti pronssimitalit molemmilla kerroilla. Lisäksi Niskasen perheen sisarukset Iivo Niskanen ja Kerttu Niskanen hiihtivät molemmat upeat henkilökohtaiset 4 sijat Iivon häviten pronssin vain 0,2 sekunnilla katkerasti Ruotsin Daniel Richardsonille. Tuossa tilanteessa palasivat Juha Miedon ja Johan Wassbergin ajat ja sekuntitaistelut karvaasti mieleen. Erityismaininnan ansaitsee toki Suomen miesten sprinttiviestikaksikko Iivo Niskanen - Sami Jauhojärvi, joka aivan upeasti toi Suomelle olympiakultaa ensimmäisen kerran sitten Salt Lake Cityn kisojen 2002 ja Samppa Lajusen. Kerrankin Mustille sattui se "pöljä päivä" oikeaan paikkaan ja Niskanenkin sai hyvityksen aikaisemmalle 4. sijalleen. Pakko myös tunnustaa, että olin itsekin jo liittynyt ainakin osittain tähän Jauhojärven arvostelijoiden klaaniin, jonka mukaan Samista ei olisi arvokisamitalistiksi, mutta onneksi epäilykseni osoitettiin vääriksi mitä parhaimmalla tavalla. Hiihtoa seuratessa oli myös melko tyydyttävää nähdä norjalaisten "floppaus" ja etenkin ne selittelyt voitelusta ja salaliittoteoriat voidevalmistajien suuntaan. Naisten puolellahan maailmancupin mukaan norjalaisten olisi pitänyt kahmia henkilökohtaisilta matkoilta "kaikki" mitalit ja viesteistä kultaa, mutta ilmeisesti hieman olivat lähteneet takki auki matkaan, eikä valmistautuminen ollut sujunut ihan nappiin. Marit Björgenkin sippasi kesken kisojen aika pahasti, mutta loppua kohti norjalaiset saivat hänen "astmalääkityksensä" takaisin kohdilleen. Ruotsin Charlotte Kalla laittoi hienosti kapuloita norjalaisten rattaisiin, tosin hänen hyvät hiihtonsa veivät myös Saariselta henkilökohtaiset mitalit ja naisten viestijoukkueeltamme kullan. Miesten puolella Sveitsin Dario Cologna oli ehkä tasaisin ja paras hiihtäjä Norjan Petter Northugin keskittyessä lähinnä pelleilymaaliintuloihin, kun ei päässytkään peesaamaan maalialueelle saakka.

"Lökäpöksyilijät" eli lumilautailijat olivat ennen kisoja ehkä se suurin mitalitoivo suomalaisissa kodeissa ja mitalisaldo aukesikin näiden lajien kautta, kun sympaattinen ja iloinen Enni Rukajärvi toi naisten slopestylestä upean olympiahopean kisojen avausviikonloppuna, vaikka kärsi edelleenkin polvivaivoista. Kovin kauaksi ei Enni jäänyt kultamitalistakaan. Loukkaantumiset olivat muutenkin suomalaisten riesana pitkin talvea ja ennen kisoja vaikuttaen epäilemättä suorituksiin. Miesten slopestylekarsinnoissa Roope Tonteri räväytti upeat pisteet, mutta epäonnistui finaalissa. Vastaavasti edellisten kisojen lumikourumitalisti Peetu Piiroinen jäi slopestylessä suhteellisen kauas mitaleista. Kisojen aikana riitti puhetta niin slopestylen radan vaarallisuudesta kuin myös lumikourun kunnosta. Jälkimmäisessä Suomi jäikin täysin ilman mitalia, samaten kuin lumilautailun legenda, USAn Shaun White. Itse odottelin ennakkoon lumilautailijoilta 2-3 mitalia yhteensä kaikista lajeista, joten tavoitteesta jäätiin hieman. Toisaalta hienoa, että sen ainoa lautailumitalin toi juuri Rukajärvi.

Suomella oli myös yksittäisiä menestysmahdollisuudet omaavia urheilijoita esimerkiksi naisten ampumahiihdossa Kaisa Mäkäräisen muodossa ja kauden parhaisiin laskuihinsa tähdännyt Tanja Poutiainen naisten alppihiihdon tekniikkalajeissa. Mäkäräiseltä moni odotti mitallia, jopa useampaakin, ja Kaisa varsinkin itse oli varmasti asettanut arvometallisen tavoitteen näille kisoille. Ensimmäinen kilpailu, pikakilpailu, meni penkin alle kahden ohilaukausen takia ja vei käytännössä takaa-ajostakin mahdollisuudet mitaleille. Tästä eteenpäin Mäkäräisen kisat sujuivat nousujohteisesti ja sekä pitkällä matkalla ja yhteislähdössä tulikin sijoitus top 10 joukkoon, joka on tietysti olympiatasolla aina upea suoritus. Jokaisessa kisassa Mäkäräinen olisi ollut puhtaalla ammunnalla kiinni mitaleissa, mutta tällä kertaa ohilaukauksia tuli liikaa. Mediassa käytiin Mäkäräisen tilannetta paljon lävitse epäonnistumisten jälkeen ja osassa lukemistani kommenteista Mäkäräistä ruoskittiin ja solvattiinkin melko rajusti. Toki pettymys, kun Mäkäräinen ei mitaleja tuonutkaan, oli varmasti penkkiurheilijoille kova, mutta kaikista kovin se oli varmasti Kaisalle itselleen. Hän kuitenkin tietää moninkertaisena MM-mitalistina ja Maailmancupin kokonaiskilpailun voittaneenakin pystyvänsä voittoihin ja etenkin, mitä voittaminen vaatii. Toivottavasti hän onnistuu raivaamaan nämä pettymykset sivuun ja näemme hänet vielä mukana ja mitalikorokkeella sitten 2018. Tanja Poutiainen taasen laski viimeiset olympialaskunsa Sotchissa saavuttaen suurpujottelusta ja pujottelusta sijoituset sijojen 10-15 väliin, jotka olivat erittäin lähellä niitä Poutiaisen kauden parhaita. Tällä kaudella ei valitettavasti enää vauhti ole riittänyt sinne taisteluun palkintosijoista, mutta siitä huolimatta upea suoritus Tanjalta, joka on käytännössä vuosia pitänyt yksin Suomen naisten alppihiihtoa pinnalla. Pidetään myös mielessä ne aikaisemmat olympiamitalit, maailman cup palkinnot ja voitot. Miesten alppihiidon puolelta odotettiin myös mahdollista menestystä, mutta Marcus Sandellin huippulasku ei nyt sattunut näihin kisoihin ja vauhtilajispesialisti Andreas Romar joutui jättämään kisat väliin loukkaantumisen takia.

Osa suomalaisista varmasti odotti myös pikaluistelijakaksikoltamme Pekka Koskela - Mika Poutala menestystä 500m ja 1000m matkoilta. Onhan Koskela ottanut maailmancupissa osakilpailuvoittoja ja moni varmasti muistaa Poutalan olleen Vancouverissa kärjessä ensimmäisen luistelun jälkeen, jolloin mitali karkasi harmittavasti pieneen horjahdukseen toisessa luistelussa. Tällä kaudella vauhti ei kuitenkaan ollut kummallakaan ollut ennen kisoja ihan kärkeen riittävää, mutta toiveita silti laitettiin huippuvalmistautumisen varaan. Koskela sairasteli hieman ennen kisoja, eikä Poutalakaan ihan parastaan irti saanut, joten sijat jäivät reilusta top 10 huonommalle puolelle tällä kertaa. Itse en kauden otteisiin peilaten uskonut luistelijakaksikkomme mitalimahdollisuuksiin, mutta ajattelin top 10 sijoitusten olevan mahdollisia. Nyt niistäkin siis jonkun verran jäätiin.

Toki kisoissa oli mukana paljon muitakin urheilijoita kuin nämä yllä mainitut ja kaikkien suomalaisten suoritukset ovat tietysti saman arvoisia. Kaikille osallistuneille kiitokset Suomen edustamisesta olympiatasolla ja erittäin paljon tsemppiä ja motivaatiota tulevalle olympiadille harjoitteluun ja kisaamiseen, jotta jokaisen taso nousee seuraavan 4 vuoden aikana ja menestysmahdollisuudet ovat paremmat sitten vuoden 2018 olympialaisissa! Hattu kouraan, syvä kumarrus ja kiitos kaikille suomalaisille olympiaurheilijoille!

10 kommenttia:

  1. Mäkäräinen oli lähes kisaturisti kuten odotinkin. Kaisan ammunta ei vaan riitä, jos ammuntaolosuhteet ovat niin hyvät kuin Sotshissa olivat. Kaisa ampuu vähintään pari kolme pummia oli olosuhteet mitkä tahansa, muut ampuvat hyvissä oloissa puhtaita.

    Maastohiihto nousi takaisin Suomen talviurheilun ykköslajiksi. Se on katkera pala monelle hiihtovihaajalle, joita löytyy paljon kilpailevista talvilajeista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En sanoisi kahta top 10 sijoituksen ampumahiihdossa tehnyttä huippu-urheilijaa kisaturistiksi. Tällä kertaa ammunta ei vaan natsannut mitalin arvoisesti, mutta silti kaksi erittäin hyvää suoritusta.

      Kukaan tuskin odotti, että Mäkäräinen yksin johdattaisi ampumahiihdon "ykköslajiksi", vaikka mitaliodotuksia varmasti olikin. Maastohiihto meni käytännössä naisten osalta täysin odotusten mukaan. Miehissä Niskanen yllätti ja Jauhojärvi siinä samassa.

      Poista
    2. En tarkoittanut tässä varsinaisesti ampumahiihtoa vaan lumilautailua ja alppihiihtoa. Monet alppihiihdon napamiehet suhtautuivat suomalaisen alppihiihdon huippuhetkinä maastohiihtoon vihamielisesti. Nyt alppihiihdon tulevaisuus näyttää synkältä. Lumilautailupiireissä maastohiihto on nähty menneisyyden jäänteenä, jonka soisi kuolevan.

      Poista
    3. En ole tuohon eri lajiliittojen nokitteluun perehtynyt sitä vertaa, että voisin lähteä ottamaan kantaa alppihiihdon ja maastohiihdon "erimielisyyksistä". Sen kuitenkin sanon, että lumilautailu ja vastaavat lajit nyt vaan sattuvat olemaan tätä päivää. Lumilautailu nähdään lajia harrastavien piirissä mukavana sosiaalisena urheiluna, jossa ei olla kovin tiukkapipoisia tai mennä "veren maku suussa". Se on "nykynuorison" suosikki lumilajeista, enää ei hiki päässä hiihtoharjoitteiden tekeminen kiinnosta samalla tapaa, kuin 90-luvulla karpaasien aikaan. Ajat ja mielenkiinnon kohteet muuttuvat, mikä on ihan luonnollista.

      Poista
    4. Lumilautailulla vaan ei ole kilpailevia harrastajia pohjoismaissa juuri lainkaan (Suomessa maastohiihto junioreita on enemmän kuin lumilautajunioreita). Laji ei kiinnosta kansaa myöskään juuri lainkaan. Arvostelulajina freestylelumilautailu on myös täysin paska, eikä ole oikeaa urheilua.
      Suomessa maastohiihtoa harrastaa n. 800000 ihmistä, lumilautailua ehkä jokunen kymmenen tuhatta.

      Ihmettelen, kun tunnut arvostavan Mäkäräistä muttet hiihtäjiä. Maastohiihtäjät ovat kuitenkin kertaluokkaa kovempia urheilijoita kuin ampumahiihtäjät. Tämä nähtiin jälleen kerran tänään miesten 50 km, kovan luokan ampumahiihtäjät Arnd Peiffer ja Erik Lesser jäivät kärjestä (ja myös suomalaisista) 5-6 minuuttia.

      Poista
    5. Lisätään vielä, että suomalaisen ampumahiihdon tulevaisuus näyttää jopa huonommalta kuin alppihiihdon. Lajilla ei ole juurikaan harrastajia Suomessa. Yhtään lupaavaa nuorta urheilijaa lajissa ei ole.

      Jos pitää ampumahiihdosta, niin kannattaa nauttia nyt kun Mäkäräinen vielä kilpailee. Mäkäräisen lopettaminen tarkoittaa käytännössä lajin kuolemista Suomessa.

      Poista
    6. No moni lumilautailija harrastaa lajia ihan omaksi ilokseen, eikä niinkään kilpailumielessä. Sehän itse asiassa lajin perimmäinen tarkoituskin on, voittaa itse itsensä ja oppia tekemään aina vaan kaikeampia temppuja. En lähtisi ihan noiden pelkkien harrastajamäärienkään pohjalta kategorioimaan, koska hiihto on käytännössä helpoin talvilaji harrastaa kuntomielessä. Noista mainitsemastasi 800 000 harrastajasta varmasti korkeintaan aivan häviävän pieni murto-osa harrastaa sitä "tosissaan" ja kilpailumielessä.

      Arvostan sekä ampumahiihtoa ja hiihtoa tasavertaisesti, mutta pidän ampumahiihtoa mielenkiintoisempana seurattavana, koska siinä tapahtuu koko ajan. En yritäkään kategorioida näitä kahta. Mäkäräinen on noussut maailman huipulle käytännössä "yksin", hänellä ei ole ollut tukenaan sellaista järjestelmää, kuin maastohiihtäjillä on. Sitä pidän arvossa ja harmittelen, ettei muita ole huipulle saatu. Lajina ampumahiihto on niin mielenkiintoinen, että tulen sitä varmasti seuraamaan senkin jälkeen, kun Mäkäräinen lopettaa, vaikkei suomalaisia olisi top 50ssä yhtään.

      Poista
  2. Maastohiihdon hyvä menestys tarkoittaa myös sitä, että laji tulee olemaan sponsorimarkkinoiden kuningas muiden talvilajien (poislukien jääkiekko) nuollessa näppejään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä pitänee paikkaansa, mikä on tavallaan hieman sääli. Maastohiihdolla on jo suht iso ja vakaa "järjestelmä", mutta pienet lajit kuten juuri ampumahiihto, alppilajit, mäkihyppy jne tarvitsisivat enemmän tukea, jotta Mäkäräisen, Poutiaisen, Palanderin ja Ahosen jälkeenkin saataisiin menestyjiä.

      Poista
  3. Olen kanssasi samaa mieltä, että 50 km tulisi hiihtää väliaikalähtönä. Yhteislähtö on tehty TV-yhtiöiden vaatimuksesta, se lyhentää kisaa. Kuitenkin hiihtofanit ja urheilijat itse haluaisivat väliaikalähtöjä, ne mittaisivat kuntoa parhaiten.

    VastaaPoista