Ruotsi voitti, Suomelle jäi luu käteen

Jokavuotinen jääkiekon Skoda Cup, leikkimielisesti kutsuttuna MM-kisat, saatettiin päätökseen eilen Tukholman Globenissa. Loppuottelussa kisaisäntä Ruotsi "yllättäen" voitti kisojen suurimman yllättäjän ja piristysruiskeen Sveitsin ja aikaisemmin iltapäivällä pronssiottelussa USA voitti rangaistuslaukauksilla Suomen, joten mitallikolmikoksi muodostui siis Ruotsi-Sveitsi-USA, joista kaksi viimeiseksi mainittua ottivat pitkään aikaan ensimmäiset MM-mitallinsa. Siitä onnittelut heille.

Ruotsi siis voitti, tyypilliseen tapaansa Hannu Hanhimaisesti sekä tuomareiden avustuksella. Joukkue selvisi kuolemanottelusta mitalipeleihin rankkareilla Kanadaa vastaan, vaikka oli sillassa käytännössä koko sen ottelun. Välierässä Suomea vastaan joukkueen voittomaali syntyi tyypilliseen ruotsalaiseen tapaan, kiekko pomppasi vastustajan maalin edessä seisseen ruotsalaishyökkääjä Loui Erikssonin polvisuojuksesta juuri oikeassa kulmassa ja meni maaliin. Lisäksi finaalissa syntynyt 1-2 johtomaali Henrik Sedinin toimesta oli myös melkoinen onnekas pomppu. Tämän lisäksi finaalin käytännössä ratkaissut 1-3 maali oli live-TV-kuvastakin helposti nähtävissä paitsioksi, jolta tuomarit ummistivat silmänsä. Ruotsi oli myös kisoissa täysin yhden kentällisen joukkue: D Sedin - H Sedin - Eriksson oli käytännössä ainoa kenttä, joka sai aikaiseksi jotain kontrolloitua hyökkäyspeliä, muut viisikot keskittyivät lähinnä sumputtamaan ja rikkomaan vastustajan peliä ja mikäs oli sumputtaessa ja rikkoessa, kun tuomarit eivät ottelusta riippumatta uskaltaneet viheltää Ruotsille jäähyjä. Tapanani on toki urheilufanina onnitella rehdisti aina voittajaa tai voittajia, mutta onnittelut saadakseen, voittajan tulisi ansaita voittonsa. Näin Ruotsi ei tehnyt, joten onnittelutkin jäävät heiltä saamatta. Ruotsalaisista erityismaininnan saa maasta kisoihin valittu tuomari Marcus Vinnerborg, joka monen median ja asiantuntijan mielestäkin oli kisojen surkein tuomari. Hänen tuomitsemissaan otteluissa nähtiin kummallista puhalluslinjaa ja "mielenkiintoisia" tuomioita.

Omien Leijoniemme turnaus päättyi siihen katkerimpaan, tappioon pronssiottelussa. Kyseinen ottelu oli erittäin hyvä läpileikkaus Leijonien turnauksesta: kokonaista ottelua ei pystytty pelaamaan hyvin, vaan kokemattomuus näkyi. Läpi kisojen pelattiin hyviä eriä, mutta jatkuvasti myös hyvien erien vastapainoksi saman ottelun sisällä myös käsittämättömän huonoja eriä ja jaksoja. Näin kävi myös pronssiottelussa, kun ensimmäinen erä oli Suomelta todella huonoa peliä, onneksi kolmannessa erässä joukkue sisuuntui ja nousi vielä taisteluun mukaan. Sama asia tapahtui käänteisesti puolivälierässä Slovakiaa vastaan, ensin erittäin hyvä ensimmäinen erä ja sitten totaalinen nukahdus, jonka avulla Slovakia pääsi mukaan peliin. Suomalaisten perisynti, maalinteon vaikeus ja yksilötaidon puute, tuli eilen rankkarikisassa karusti esiin ja käytännössä ratkaisi pronssit USAlle: Kontiola ei saanut veivattua kiekkoa kattoon, ratkaisupaikassa ollut Korpikoski laukoi rankkarinsa ohi maalin ja Ilmaveivi Granlund kuvitteli olevansa yhtä hyvä kuin Peter Forsberg aikanaan, mutta lirutti rankkarinsa ohi. Samaan aikaan USAn Galchuyenuk(en tarkistanut kirjoitusasua :D) teki kahdesti maalin ja ratkaisi pronssit USAlle.

Valmentaja Jukka Jaloselle pitää myös omistaa oma kappaleensa, koska nämä kisat päättivät tällä haavaa hänen päävalmentajauransa Leijonissa. Tähän ajanjaksoon sisältyivät kuudet(6!) arvokisat, joista tuomisina oli kaksi mitallisijoitusta, olympiapronssia 2010 ja MM-kultaa 2011. Moni pitää Jalosta jonain ns. "suomikiekon messiasvalmentajana" tai "kiekkonerona", Urheilulehden osasto mediapuolesta varsinkin, mutta suoritukset ja saavutukset eivät ainakaan tue tätä väitettä juurikaan. On toki totta, että Jalonen on onnistunut varsin keskinkertaisilla miehistöillä luotsaamaan Suomen mitallipeleihin käytännössä melkein joka kisoissa, mutta on myös muistettava, että Jalonen on suurimmalta osin itse syypää siihen, että hänellä on ollut käytössään varsin keskinkertaisia Leijonamihistöjä. Tämä juontaa juurensa vuoden 2010 Vancouverin olympiaturnaukseen, jonka aikana hän joukkueesta ulos tihkuneiden tietojen perusteella joutui tukkanuottasille joukkueen tähtipelaajien kanssa, etupäässä Teemu Selänteen, Saku Koivun, Kimmo Timosen ja Olli Jokisen kanssa, kun Jalonen halusi itsepäisesti peluuttaa tätä "Meidän Peliään", kun pitkän linjan tähtipelaajamme olivat pitkän NHL-uransa ja edellisten maajoukkuevalmentajien, Summasen ja Westerlundin, aikana tottuneet suoraviivaisempaan peliin, jolla olikin saavutettu World Cup- ja Olympiahopeaa. Vancouverin kisojen jälkeen Olli Jokinen ilmoitti lopettavansa maajoukkueuransa, eikä myöskään Selännettä, Saku Koivua, Timosta ja muita nimekkäämpiä tähtipelaajia ole sen jälkeen nähty kisajoukkueissa. 2010 Olympiapronssi tuli samojen tihkuneiden tietojen perusteella sen avulla, että pronssipelissä nämä edellä mainitut isot tähdet käytännössä sivuuttivat Jalosen ja hänen "Meidän Pelinsä" ja pelasivat omissa ketjuissaan, kuten olivat tottuneet pelaamaan. 2011 MM-kulta ja kisat olivat epätavallinen suoritus Leijonajoukkueelta, he tulivat käytännössä joka ottelussa takaa rinnalle ja ohitse, se oli hieno suoritus kaikin puolin ja siitä kuuluu osakiitos myös Jaloselle. 2 mitallisijoitusta kuusista kisoista ei kuitenkaan ole sellainen suoritus, että Jalosta pitäisi nostaa millekään jalustalle ja palvonnan kohteeksi, ei vaikka toinen mitallisuorituksista sattuukin olemaan MM-kulta.

Leijonat siirtyvät nyt ensi kaudeksi takaisin Erkka Westerlundin valmennettaviksi ja sen jälkeen tulossa on luultavasti nuorempaa valmennuskaartia, Marjamäkeä jne., jotkut ovat väläytelleet myös Sveitsin liigassa huipputyötä tehnyttä Antti Törmästä. Tuli valmentajaksi kuka tahansa, niin toivottavasti Suomi siirtyy kauemmas tuosta Jaloslaisesta oman maalin takana ja vastustajan kulmissa kykkimisestä ja palaa lähemmäs sitä Summasen ja Westerlundin suoraviivaista jääkiekkoa, jollaista myös Sveitsi näissä kisoissa pelasi, viihdyttävästi ja tulosta tuottavasti. Paluu aikaisempaan pelityyliin voisi tuottaa hetkellisesti muutaman menestyksellisesti heikomman vuoden, mutta pitkässä juoksussa se nostaisi Suomen taas takaisin sinne aivan terävimpään kärkeen, kuten aika ennen Jalosta osoitti.