Jalkapallon eurocupien kausi päättyi aivan hetki sitten Lontoon Wembleyllä UCL-finaaliin, jossa kohtasivat saksalaiset Borussia Dortmund ja FC Bayern München ottelun päättyessä Bayernin 1-2 voittoon. Ottelun maalintekijät olivat Dortmundilta Ilkay Gündogan pilkulta ja Bayernilta Mario Mandzukic sekä ratkaisumaalin 89 minuutilla tehnyt Arjen Robben. Onnittelut mestareille.
Ottelu sinällään ei muodostunut miksikään klassikoksi, eikä se tarjonnut mitään sen suurempaa draamaa tai vielä vuosien kuluttua muistettavia yksilösuorituksia tai huippumaaleja. Ensimmäinen puoliaika oli suurimmalta osin hyvin tunnustelevaa ja varsinkin Bayernista näki, että takaraivossa jyskyttivät menneiden vuosien finaalitappiot, sillä sen verran pelokasta ja hätäistä sen peli oli, vaikka se muutaman maalipaikan saikin rakennettua. Ne tosin muodostuivat lähinnä puskupaikoista ja muista vastaavista roiskaisuista, eikä Bayernilta kovin montaa kontrolloitua ja rauhassa rakennettua hyökkäystä ensimmäisellä puolikkaalla nähty. Myös Dortmund onnistui ensimmäisellä puolikkaalla rakentamaan muutaman hyvän paikan, mutta maaleja ei nähty.
Toisella puoliajalla alkoi tapahtua ja maalejakin nähtiin. Bayern sai paremmin otetta pelistä ja sen pelinrakentelu alkoi toimia paremmin, peli alkoi asettua enemmän siihen ennakoituun muottiin: Bayern piti palloa Dortmundin puollustaessa ja hakiessa vastahyökkäyspaikkoja. Bayern siirtyikin johtoon 60 minuutin kohdalla, kun ensimmäisellä puolikkaalla paikkoja sössinyt Robben onnistui toimittamaan pallon Dortmundin maalivahti Weidenfelleristä suosiollisen pompun kautta maalin eteen, mistä Mandzukic onnistui laittamaan pallon maaliin ja viemään Bayernin 0-1 johtoon. Tämän jälkeen pelin kuva muuttui hetkellisesti ja Dortmund sai paremmin peliään kulkemaan ja vain 8 minuuttia myöhemmin 68 minuutilla Bayern-toppari Dante esitti varsinaisen karatepotkun omalla rankkarialueellaan Marco Reusiin, josta viehellettiin pilkku, jonka Ilkay Gündogan pisti varmasti maaliin. Huomionarvoista tilanteessa oli ja on se, että Dantella oli jo keltainen kortti alla ja kyseisen tilanteen potku näytti täyttävän "vaarallisen pelaamisen" kriteerit, josta joku tuomari olisi voinut antaa toisen keltaisen ja ajaa Danten ulos. Tässä tullaan takaisin siihen alkukevään Arbeloa-Nani-tilanteeseen, josta tuli suora punainen tilanteen ollessa samaa vakavuusastetta kuin tämä Danten tilanne. Dortmundin tasoituksen jälkeen Bayern otti jälleen otteen itselleen ja painoi hyökkäyksiä kohti Dortmundin maalia Weidenfellerin joutuessa jatkuviin torjuntatöihin pysäyttäen mm. David Alaban tulisen kudin. Ottelun ratkaisumaali syntyi 89 minuutilla, kun Bayern lähetti pitkän "toivotaan toivotaan"-pallon Dortmundin maalialueelle, josta se suosiollisella pompulla ajautui Robbenille, joka onnistui saamaan palloon juuri ja juuri riittävän kosketuksen, jotta se jaksoi vieriä Dortmundin maaliin. Loppunumerot 1-2 olivat syntyneet ja Bayern siis mestari.
Ottelu ei siis muodostunut mitenkään suureksi klassikoksi ja hieman jälkipyykkiäkin siitä jäi, vaikka toki "oikea" ja "parempi" joukkue voitti. Bayern oli hallitsevampi ja loi enemmän paikkoja, mutta siitä huolimatta Danten karatepotkusta voidaan vielä jälkikäteen keskustella. Mikään päivänselvä keltainen ja ulos-tilanne se ei välttämättä ollut, varsinkin kun ottaa huomioon, että kyseessä oli UCL-finaali, jossa joitain tilanteita varmasti tulkitaan hieman eri tavalla ja lievemmin, mutta kun samalla muistetaan aiemmin keväältä juurikin hieman samantyylinen Arbeloa-Nani-potkutilanne, joka lopulta tulkittiin vaaralliseksi peliksi, niin Danten potkusta jäänee keskusteltavaa. Tämän lisäksi Bayernilta jäi parhaiten mieleen Arjen Robben, joka 1+1 tehoistaan huolimatta onnistui varsinkin ensimmäisellä puolikkaalla sössimään useammankin paikan ja nelikko Mandzukic-Ribery-Müller-Boateng, joka ottelun aikana vietti hyvin paljon aikaa makaillen nurmikolla käsiään levitellen.
Mestareiden Liigan kausi 2012-13 on nyt näin saatettu päätökseen ja muutenkin eurojalkapallossa alkaa nyt muutaman kuukauden mittainen tauko ainakin pelien osalta. Tapahtumia jalkapallon saralla varmasti tulee kuitenkin riittämään, kun managerirulettia pyöritetään ja siirtomarkkinat avautuvat jälleen. Lisäksi kelit kotosuomessa ovat tällä hetkellä mitä parhaimmat itse harrastaa lajia, joten jalkapalloa tulee kyllä riittämään näin kesälläkin, vaikka tauko on käynnissä. Pian alkavat taas ennakoinnit ensi kaudesta ja aikanaan kauden 2013-14 UCL-karsinnat ja alkulohkopelit. Niitä odotellessa! Kesäkuussa toki oma jalkapallomaajoukkueemme kohtaa vielä kahteen otteeseen MM-karsinnoissa Valko-Venäjän ja lisäksi kesäkuun jälkimmäisellä puolikkaalla Brasilia isännöi tulevilla MM-areenoillaan Confederations Cupia.
sunnuntai 26. toukokuuta 2013
tiistai 21. toukokuuta 2013
Jalkapallon manageriruletti
Jalkapallokausi 2012-13 alkaa olla päätöksessään, mutta se ei kuitenkaan likimainkaan tarkoita sitä, etteikö jalkapallomaailmassa tapahtumia ja huhuja riittäisi. Nyt ne vasta todenteolla itse asiassa alkavat, kun siirtohuhut ja ruletti pyörähtää pian käyntiin. Sama meno on käynnissä jo nyt managereiden ja valmentajien puolella, missä muutamia isoja uutisia ja nimiä onkin jo liikahtanut suuntaan ja toiseen.
Manageriruletti pyörähti oikein kunnolla käyntiin muutama viikko sitten, kun Euroopan suurjoukkueiden pitkäaikaisin manageri, ritarin arvolla saavutuksistaan palkittu, Sir Alex Ferguson ilmoitti jättävänsä Manchester Unitedin manageroinnin ja valmentamisen 26 vuoden jälkeen. Hattu kouraan ja syvä kumarrus siihen suntaan, tuskin tulemme omana elinikänämme näkemään toista yhtä pitkäaikaista ja yhdessä joukkueessa yhtä menestynyttä manageria. Sir Alexin lopettamisilmoituksen jälkeen luonnollisesti korvaajan ja hänen työtään jatkavan henkilön nimestä käytiin spekulaatioita, mutta ne vihellettiinkin jo hyvin nopeasti poikki, kun ManU ilmoitti, että Sir Alexin manttelin perijä on jo vuosikymmenen Evertonissa erittäin hyvää työtä tehnyt David Moyes, joka sopiikin pitkän linjan työtä joukkueissaan tekevänä Sir Alexin seuraajaksi paremmin, kuin esim. spekulaatioissa mukana ollut keikkavalmentaja Jose Hour...siis Mourinho.
Samoihin aikoihin, Manchester Cityn hävittyä FA Cupin finaalin Wiganille, ilmoitettiin myös Cityn valmentajan Roberto Mancinin potkuista, jotka tuskin tulivat suurena yllätyksenä. Sen verran heikkoa on Cityn menestys viime vuosina käytettyyn rahamäärään suhteutettuna ollut, että jo oli aikakin Mancinin lähteä, jos City oikeasti tavoittelee eurokentilläkin menestystä.
Aivan näinä päivinä tuli julkisuuteen myös toinen odotettu valmentajakuvio, kun Real Madrid ilmoitti, ettei Jose Mourinho enää jatka joukkueen peräsimessä. Tämä tarkoittanee sitä, että ensi kaudella El Classicotkin palaavat jalkapallopeleiksi sirkusviihteen sijasta ja Real Madridin sisäiset sekasorrot rauhoittunevat ainakin hetkellisesti. Mourinhon lähtö on myös manageriruletin suurimpia panosnappuloita, koska moni nopeaa menestystä hamuava joukkue on varmasti hänestä kiinnostunut. Tähän kastiin mennee ainakin juuri Man City ja Chelsea. Real Madrid on ilmoittanut olevansa kiinnostunut PSGn valmentaja Carlo Ancellottista ja siirron toteutuessa Mourinho voisi vaihtaa päikseen sheikkirahalla operoivaan PSGhen. Mourinho tuskin lähtee mihinkään "köyhään" joukkueeseen, jossa hänen pitäisi rakentaa ja kehittää pelaajia, vaan pelimerkkejä on oltava heti käytössä, jotta Mourinho voi ostaa puoli joukkueellista uusia pelaajia.
Oman mausteensa valmentajarulettiin tullee tuomaan myös Bayern Münchenin tämän kauden jälkeen jättävä Jupp Heynkess, jolla on viime vuosilta varsin kovat näytöt tukenaan. Englantiin en Heynkessin uskoisi lähtevän, mutta Real Madrid tai mahdollisesti Ancellottin korvaaminen PGSssä voisivat olla ihan mahdollisiakin skenaarioita. Englannissa voidaan odottaa jonkinmoisia siirtoja suurempiin ympyröihin Wiganin FA Cupin voittoon luotsanneelta Martinezilta ja Swanseassa erittäin hyvää työtä ja modernia jalkapalloa peluuttaneelta Michael Laudrupilta, jota ollaan villeimmissä huhuissa viety jopa Real Madridiin asti. Faktaa on kuitenkin, että Fergusonin lopettaminen, Moyesin siirtyminen sekä Mancinin ja Mourinhon potkut ovat kaikki vain kakun päällinen, isoja ja varmasti yllättäviäkin managerikuvioita tullaan vielä tänä kesänä näkemään.
Manageriruletti pyörähti oikein kunnolla käyntiin muutama viikko sitten, kun Euroopan suurjoukkueiden pitkäaikaisin manageri, ritarin arvolla saavutuksistaan palkittu, Sir Alex Ferguson ilmoitti jättävänsä Manchester Unitedin manageroinnin ja valmentamisen 26 vuoden jälkeen. Hattu kouraan ja syvä kumarrus siihen suntaan, tuskin tulemme omana elinikänämme näkemään toista yhtä pitkäaikaista ja yhdessä joukkueessa yhtä menestynyttä manageria. Sir Alexin lopettamisilmoituksen jälkeen luonnollisesti korvaajan ja hänen työtään jatkavan henkilön nimestä käytiin spekulaatioita, mutta ne vihellettiinkin jo hyvin nopeasti poikki, kun ManU ilmoitti, että Sir Alexin manttelin perijä on jo vuosikymmenen Evertonissa erittäin hyvää työtä tehnyt David Moyes, joka sopiikin pitkän linjan työtä joukkueissaan tekevänä Sir Alexin seuraajaksi paremmin, kuin esim. spekulaatioissa mukana ollut keikkavalmentaja Jose Hour...siis Mourinho.
Samoihin aikoihin, Manchester Cityn hävittyä FA Cupin finaalin Wiganille, ilmoitettiin myös Cityn valmentajan Roberto Mancinin potkuista, jotka tuskin tulivat suurena yllätyksenä. Sen verran heikkoa on Cityn menestys viime vuosina käytettyyn rahamäärään suhteutettuna ollut, että jo oli aikakin Mancinin lähteä, jos City oikeasti tavoittelee eurokentilläkin menestystä.
Aivan näinä päivinä tuli julkisuuteen myös toinen odotettu valmentajakuvio, kun Real Madrid ilmoitti, ettei Jose Mourinho enää jatka joukkueen peräsimessä. Tämä tarkoittanee sitä, että ensi kaudella El Classicotkin palaavat jalkapallopeleiksi sirkusviihteen sijasta ja Real Madridin sisäiset sekasorrot rauhoittunevat ainakin hetkellisesti. Mourinhon lähtö on myös manageriruletin suurimpia panosnappuloita, koska moni nopeaa menestystä hamuava joukkue on varmasti hänestä kiinnostunut. Tähän kastiin mennee ainakin juuri Man City ja Chelsea. Real Madrid on ilmoittanut olevansa kiinnostunut PSGn valmentaja Carlo Ancellottista ja siirron toteutuessa Mourinho voisi vaihtaa päikseen sheikkirahalla operoivaan PSGhen. Mourinho tuskin lähtee mihinkään "köyhään" joukkueeseen, jossa hänen pitäisi rakentaa ja kehittää pelaajia, vaan pelimerkkejä on oltava heti käytössä, jotta Mourinho voi ostaa puoli joukkueellista uusia pelaajia.
Oman mausteensa valmentajarulettiin tullee tuomaan myös Bayern Münchenin tämän kauden jälkeen jättävä Jupp Heynkess, jolla on viime vuosilta varsin kovat näytöt tukenaan. Englantiin en Heynkessin uskoisi lähtevän, mutta Real Madrid tai mahdollisesti Ancellottin korvaaminen PGSssä voisivat olla ihan mahdollisiakin skenaarioita. Englannissa voidaan odottaa jonkinmoisia siirtoja suurempiin ympyröihin Wiganin FA Cupin voittoon luotsanneelta Martinezilta ja Swanseassa erittäin hyvää työtä ja modernia jalkapalloa peluuttaneelta Michael Laudrupilta, jota ollaan villeimmissä huhuissa viety jopa Real Madridiin asti. Faktaa on kuitenkin, että Fergusonin lopettaminen, Moyesin siirtyminen sekä Mancinin ja Mourinhon potkut ovat kaikki vain kakun päällinen, isoja ja varmasti yllättäviäkin managerikuvioita tullaan vielä tänä kesänä näkemään.
maanantai 20. toukokuuta 2013
Ruotsi voitti, Suomelle jäi luu käteen
Jokavuotinen jääkiekon Skoda Cup, leikkimielisesti kutsuttuna MM-kisat, saatettiin päätökseen eilen Tukholman Globenissa. Loppuottelussa kisaisäntä Ruotsi "yllättäen" voitti kisojen suurimman yllättäjän ja piristysruiskeen Sveitsin ja aikaisemmin iltapäivällä pronssiottelussa USA voitti rangaistuslaukauksilla Suomen, joten mitallikolmikoksi muodostui siis Ruotsi-Sveitsi-USA, joista kaksi viimeiseksi mainittua ottivat pitkään aikaan ensimmäiset MM-mitallinsa. Siitä onnittelut heille.
Ruotsi siis voitti, tyypilliseen tapaansa Hannu Hanhimaisesti sekä tuomareiden avustuksella. Joukkue selvisi kuolemanottelusta mitalipeleihin rankkareilla Kanadaa vastaan, vaikka oli sillassa käytännössä koko sen ottelun. Välierässä Suomea vastaan joukkueen voittomaali syntyi tyypilliseen ruotsalaiseen tapaan, kiekko pomppasi vastustajan maalin edessä seisseen ruotsalaishyökkääjä Loui Erikssonin polvisuojuksesta juuri oikeassa kulmassa ja meni maaliin. Lisäksi finaalissa syntynyt 1-2 johtomaali Henrik Sedinin toimesta oli myös melkoinen onnekas pomppu. Tämän lisäksi finaalin käytännössä ratkaissut 1-3 maali oli live-TV-kuvastakin helposti nähtävissä paitsioksi, jolta tuomarit ummistivat silmänsä. Ruotsi oli myös kisoissa täysin yhden kentällisen joukkue: D Sedin - H Sedin - Eriksson oli käytännössä ainoa kenttä, joka sai aikaiseksi jotain kontrolloitua hyökkäyspeliä, muut viisikot keskittyivät lähinnä sumputtamaan ja rikkomaan vastustajan peliä ja mikäs oli sumputtaessa ja rikkoessa, kun tuomarit eivät ottelusta riippumatta uskaltaneet viheltää Ruotsille jäähyjä. Tapanani on toki urheilufanina onnitella rehdisti aina voittajaa tai voittajia, mutta onnittelut saadakseen, voittajan tulisi ansaita voittonsa. Näin Ruotsi ei tehnyt, joten onnittelutkin jäävät heiltä saamatta. Ruotsalaisista erityismaininnan saa maasta kisoihin valittu tuomari Marcus Vinnerborg, joka monen median ja asiantuntijan mielestäkin oli kisojen surkein tuomari. Hänen tuomitsemissaan otteluissa nähtiin kummallista puhalluslinjaa ja "mielenkiintoisia" tuomioita.
Omien Leijoniemme turnaus päättyi siihen katkerimpaan, tappioon pronssiottelussa. Kyseinen ottelu oli erittäin hyvä läpileikkaus Leijonien turnauksesta: kokonaista ottelua ei pystytty pelaamaan hyvin, vaan kokemattomuus näkyi. Läpi kisojen pelattiin hyviä eriä, mutta jatkuvasti myös hyvien erien vastapainoksi saman ottelun sisällä myös käsittämättömän huonoja eriä ja jaksoja. Näin kävi myös pronssiottelussa, kun ensimmäinen erä oli Suomelta todella huonoa peliä, onneksi kolmannessa erässä joukkue sisuuntui ja nousi vielä taisteluun mukaan. Sama asia tapahtui käänteisesti puolivälierässä Slovakiaa vastaan, ensin erittäin hyvä ensimmäinen erä ja sitten totaalinen nukahdus, jonka avulla Slovakia pääsi mukaan peliin. Suomalaisten perisynti, maalinteon vaikeus ja yksilötaidon puute, tuli eilen rankkarikisassa karusti esiin ja käytännössä ratkaisi pronssit USAlle: Kontiola ei saanut veivattua kiekkoa kattoon, ratkaisupaikassa ollut Korpikoski laukoi rankkarinsa ohi maalin ja Ilmaveivi Granlund kuvitteli olevansa yhtä hyvä kuin Peter Forsberg aikanaan, mutta lirutti rankkarinsa ohi. Samaan aikaan USAn Galchuyenuk(en tarkistanut kirjoitusasua :D) teki kahdesti maalin ja ratkaisi pronssit USAlle.
Valmentaja Jukka Jaloselle pitää myös omistaa oma kappaleensa, koska nämä kisat päättivät tällä haavaa hänen päävalmentajauransa Leijonissa. Tähän ajanjaksoon sisältyivät kuudet(6!) arvokisat, joista tuomisina oli kaksi mitallisijoitusta, olympiapronssia 2010 ja MM-kultaa 2011. Moni pitää Jalosta jonain ns. "suomikiekon messiasvalmentajana" tai "kiekkonerona", Urheilulehden osasto mediapuolesta varsinkin, mutta suoritukset ja saavutukset eivät ainakaan tue tätä väitettä juurikaan. On toki totta, että Jalonen on onnistunut varsin keskinkertaisilla miehistöillä luotsaamaan Suomen mitallipeleihin käytännössä melkein joka kisoissa, mutta on myös muistettava, että Jalonen on suurimmalta osin itse syypää siihen, että hänellä on ollut käytössään varsin keskinkertaisia Leijonamihistöjä. Tämä juontaa juurensa vuoden 2010 Vancouverin olympiaturnaukseen, jonka aikana hän joukkueesta ulos tihkuneiden tietojen perusteella joutui tukkanuottasille joukkueen tähtipelaajien kanssa, etupäässä Teemu Selänteen, Saku Koivun, Kimmo Timosen ja Olli Jokisen kanssa, kun Jalonen halusi itsepäisesti peluuttaa tätä "Meidän Peliään", kun pitkän linjan tähtipelaajamme olivat pitkän NHL-uransa ja edellisten maajoukkuevalmentajien, Summasen ja Westerlundin, aikana tottuneet suoraviivaisempaan peliin, jolla olikin saavutettu World Cup- ja Olympiahopeaa. Vancouverin kisojen jälkeen Olli Jokinen ilmoitti lopettavansa maajoukkueuransa, eikä myöskään Selännettä, Saku Koivua, Timosta ja muita nimekkäämpiä tähtipelaajia ole sen jälkeen nähty kisajoukkueissa. 2010 Olympiapronssi tuli samojen tihkuneiden tietojen perusteella sen avulla, että pronssipelissä nämä edellä mainitut isot tähdet käytännössä sivuuttivat Jalosen ja hänen "Meidän Pelinsä" ja pelasivat omissa ketjuissaan, kuten olivat tottuneet pelaamaan. 2011 MM-kulta ja kisat olivat epätavallinen suoritus Leijonajoukkueelta, he tulivat käytännössä joka ottelussa takaa rinnalle ja ohitse, se oli hieno suoritus kaikin puolin ja siitä kuuluu osakiitos myös Jaloselle. 2 mitallisijoitusta kuusista kisoista ei kuitenkaan ole sellainen suoritus, että Jalosta pitäisi nostaa millekään jalustalle ja palvonnan kohteeksi, ei vaikka toinen mitallisuorituksista sattuukin olemaan MM-kulta.
Leijonat siirtyvät nyt ensi kaudeksi takaisin Erkka Westerlundin valmennettaviksi ja sen jälkeen tulossa on luultavasti nuorempaa valmennuskaartia, Marjamäkeä jne., jotkut ovat väläytelleet myös Sveitsin liigassa huipputyötä tehnyttä Antti Törmästä. Tuli valmentajaksi kuka tahansa, niin toivottavasti Suomi siirtyy kauemmas tuosta Jaloslaisesta oman maalin takana ja vastustajan kulmissa kykkimisestä ja palaa lähemmäs sitä Summasen ja Westerlundin suoraviivaista jääkiekkoa, jollaista myös Sveitsi näissä kisoissa pelasi, viihdyttävästi ja tulosta tuottavasti. Paluu aikaisempaan pelityyliin voisi tuottaa hetkellisesti muutaman menestyksellisesti heikomman vuoden, mutta pitkässä juoksussa se nostaisi Suomen taas takaisin sinne aivan terävimpään kärkeen, kuten aika ennen Jalosta osoitti.
Ruotsi siis voitti, tyypilliseen tapaansa Hannu Hanhimaisesti sekä tuomareiden avustuksella. Joukkue selvisi kuolemanottelusta mitalipeleihin rankkareilla Kanadaa vastaan, vaikka oli sillassa käytännössä koko sen ottelun. Välierässä Suomea vastaan joukkueen voittomaali syntyi tyypilliseen ruotsalaiseen tapaan, kiekko pomppasi vastustajan maalin edessä seisseen ruotsalaishyökkääjä Loui Erikssonin polvisuojuksesta juuri oikeassa kulmassa ja meni maaliin. Lisäksi finaalissa syntynyt 1-2 johtomaali Henrik Sedinin toimesta oli myös melkoinen onnekas pomppu. Tämän lisäksi finaalin käytännössä ratkaissut 1-3 maali oli live-TV-kuvastakin helposti nähtävissä paitsioksi, jolta tuomarit ummistivat silmänsä. Ruotsi oli myös kisoissa täysin yhden kentällisen joukkue: D Sedin - H Sedin - Eriksson oli käytännössä ainoa kenttä, joka sai aikaiseksi jotain kontrolloitua hyökkäyspeliä, muut viisikot keskittyivät lähinnä sumputtamaan ja rikkomaan vastustajan peliä ja mikäs oli sumputtaessa ja rikkoessa, kun tuomarit eivät ottelusta riippumatta uskaltaneet viheltää Ruotsille jäähyjä. Tapanani on toki urheilufanina onnitella rehdisti aina voittajaa tai voittajia, mutta onnittelut saadakseen, voittajan tulisi ansaita voittonsa. Näin Ruotsi ei tehnyt, joten onnittelutkin jäävät heiltä saamatta. Ruotsalaisista erityismaininnan saa maasta kisoihin valittu tuomari Marcus Vinnerborg, joka monen median ja asiantuntijan mielestäkin oli kisojen surkein tuomari. Hänen tuomitsemissaan otteluissa nähtiin kummallista puhalluslinjaa ja "mielenkiintoisia" tuomioita.
Omien Leijoniemme turnaus päättyi siihen katkerimpaan, tappioon pronssiottelussa. Kyseinen ottelu oli erittäin hyvä läpileikkaus Leijonien turnauksesta: kokonaista ottelua ei pystytty pelaamaan hyvin, vaan kokemattomuus näkyi. Läpi kisojen pelattiin hyviä eriä, mutta jatkuvasti myös hyvien erien vastapainoksi saman ottelun sisällä myös käsittämättömän huonoja eriä ja jaksoja. Näin kävi myös pronssiottelussa, kun ensimmäinen erä oli Suomelta todella huonoa peliä, onneksi kolmannessa erässä joukkue sisuuntui ja nousi vielä taisteluun mukaan. Sama asia tapahtui käänteisesti puolivälierässä Slovakiaa vastaan, ensin erittäin hyvä ensimmäinen erä ja sitten totaalinen nukahdus, jonka avulla Slovakia pääsi mukaan peliin. Suomalaisten perisynti, maalinteon vaikeus ja yksilötaidon puute, tuli eilen rankkarikisassa karusti esiin ja käytännössä ratkaisi pronssit USAlle: Kontiola ei saanut veivattua kiekkoa kattoon, ratkaisupaikassa ollut Korpikoski laukoi rankkarinsa ohi maalin ja Ilmaveivi Granlund kuvitteli olevansa yhtä hyvä kuin Peter Forsberg aikanaan, mutta lirutti rankkarinsa ohi. Samaan aikaan USAn Galchuyenuk(en tarkistanut kirjoitusasua :D) teki kahdesti maalin ja ratkaisi pronssit USAlle.
Valmentaja Jukka Jaloselle pitää myös omistaa oma kappaleensa, koska nämä kisat päättivät tällä haavaa hänen päävalmentajauransa Leijonissa. Tähän ajanjaksoon sisältyivät kuudet(6!) arvokisat, joista tuomisina oli kaksi mitallisijoitusta, olympiapronssia 2010 ja MM-kultaa 2011. Moni pitää Jalosta jonain ns. "suomikiekon messiasvalmentajana" tai "kiekkonerona", Urheilulehden osasto mediapuolesta varsinkin, mutta suoritukset ja saavutukset eivät ainakaan tue tätä väitettä juurikaan. On toki totta, että Jalonen on onnistunut varsin keskinkertaisilla miehistöillä luotsaamaan Suomen mitallipeleihin käytännössä melkein joka kisoissa, mutta on myös muistettava, että Jalonen on suurimmalta osin itse syypää siihen, että hänellä on ollut käytössään varsin keskinkertaisia Leijonamihistöjä. Tämä juontaa juurensa vuoden 2010 Vancouverin olympiaturnaukseen, jonka aikana hän joukkueesta ulos tihkuneiden tietojen perusteella joutui tukkanuottasille joukkueen tähtipelaajien kanssa, etupäässä Teemu Selänteen, Saku Koivun, Kimmo Timosen ja Olli Jokisen kanssa, kun Jalonen halusi itsepäisesti peluuttaa tätä "Meidän Peliään", kun pitkän linjan tähtipelaajamme olivat pitkän NHL-uransa ja edellisten maajoukkuevalmentajien, Summasen ja Westerlundin, aikana tottuneet suoraviivaisempaan peliin, jolla olikin saavutettu World Cup- ja Olympiahopeaa. Vancouverin kisojen jälkeen Olli Jokinen ilmoitti lopettavansa maajoukkueuransa, eikä myöskään Selännettä, Saku Koivua, Timosta ja muita nimekkäämpiä tähtipelaajia ole sen jälkeen nähty kisajoukkueissa. 2010 Olympiapronssi tuli samojen tihkuneiden tietojen perusteella sen avulla, että pronssipelissä nämä edellä mainitut isot tähdet käytännössä sivuuttivat Jalosen ja hänen "Meidän Pelinsä" ja pelasivat omissa ketjuissaan, kuten olivat tottuneet pelaamaan. 2011 MM-kulta ja kisat olivat epätavallinen suoritus Leijonajoukkueelta, he tulivat käytännössä joka ottelussa takaa rinnalle ja ohitse, se oli hieno suoritus kaikin puolin ja siitä kuuluu osakiitos myös Jaloselle. 2 mitallisijoitusta kuusista kisoista ei kuitenkaan ole sellainen suoritus, että Jalosta pitäisi nostaa millekään jalustalle ja palvonnan kohteeksi, ei vaikka toinen mitallisuorituksista sattuukin olemaan MM-kulta.
Leijonat siirtyvät nyt ensi kaudeksi takaisin Erkka Westerlundin valmennettaviksi ja sen jälkeen tulossa on luultavasti nuorempaa valmennuskaartia, Marjamäkeä jne., jotkut ovat väläytelleet myös Sveitsin liigassa huipputyötä tehnyttä Antti Törmästä. Tuli valmentajaksi kuka tahansa, niin toivottavasti Suomi siirtyy kauemmas tuosta Jaloslaisesta oman maalin takana ja vastustajan kulmissa kykkimisestä ja palaa lähemmäs sitä Summasen ja Westerlundin suoraviivaista jääkiekkoa, jollaista myös Sveitsi näissä kisoissa pelasi, viihdyttävästi ja tulosta tuottavasti. Paluu aikaisempaan pelityyliin voisi tuottaa hetkellisesti muutaman menestyksellisesti heikomman vuoden, mutta pitkässä juoksussa se nostaisi Suomen taas takaisin sinne aivan terävimpään kärkeen, kuten aika ennen Jalosta osoitti.
keskiviikko 8. toukokuuta 2013
Jenkit kaatoivat Leijonat
Suomen jääkiekkomaajoukkue kärsi aivan hetki sitten 4-1 tappion USAlle MM-kisoissa. Ottelussa oli paljon hyvää, mutta myös huonoa. Ne Suomen pelin suurimmat heikkoudet, akilleen kantapäät, tulivat pelissä jälleen erittäin karulla tavalla esiin. Tappio olis myös paha tulevia todennäköisiä jatkopelejä ajatellen, koska nyt Suomen mahdollisuudet oman alkulohkonsa voittoon ovat käytännössä menneet ja tuleva puolivälierävastus todennäköisimmin on aavistuksen kovempi ja vaikeampi. Vaikuttaa jopa todennäköiseltä, että Suomi ja USA saattaisivat viime vuoden tapaan kohdata puolivälierissä uudestaan.
Kuten studiotiimikin ottelun jälkeen totesi, pelasi Suomi kokonaisvaltaisesti kisojen tähän asti parhaimman ottelunsa. Kolme ensimmäistä kenttää saivat ensimmäistä kertaa koko turnauksen aikana kaikki hyvää hyökkäyspeliä aikaan ja puollustuskaartikin onnistui paremmin hyökkäyssuuntaan kokonaisuutena. Jopa paljon parjattu Teemu Laakso onnistui hyökkäyssuuntaan syötöissään ainakin silloin tällöin. Kakkoskentän kaksikko Salminen-Koskiranta näyttää myös löytävän nyt paremmin toisensa ja kun Korpikoski palaa takaisin, niin siitä Leijonat saavat toisen hyvän hyökkäyskolmikon. Tämän lisäksi kolmosketju Savinainen-Viitaluoma-Pihlström sai myös muutaman hyvän pyörityksen aikaan. Nyt vaikuttaisi siltä, että Viitaluoman laidoille oltaisiin löydetty sopivimmat saatavilla olevat laiturit. Ykköskenttä onnistui myös jälleen hyvin, vaikka tehoitta jäivätkin. Aaltoselta nähtiin muutama erittäin hyvä ja pirteä yksilösuoritus ja Kontiola pyöritti peliä aivan yhtä mallikkaasti kuin aikaisemminkin.
Mutta sitten ne huonot puolet...Vaikka osa parjatusta puollustuksesta nyt onnistuikin pelin avaamisessa aavistuksen paremmin, niin omassa päässä tuli silti liian usein hätä. Laakso, Jalasvaara ja Melart olivat jälleen ajoittain vaikeuksissa ja kiekko tuntui polttavan lavassa, josta USA pääsi karvaamaan ja antamaan painetta. Neloskentälle voi myös antaa huoletta risuja tästä pelistä: Hytönen otti kaksi turhaa jäähyä, joista jälkimmäinen aivan typerä, joka johti lopulta USAn 2-1 voittomaaliin. Marko Anttila näytti myös, ettei kuulu tämän tason peleihin mukaan, liike kankeaa ja hidasta, kädet eivät riitä, eikä hän pystynyt edes fyysiseen peliin, vaikka tuon kokoiselta mieheltä sitä varmasti ensisijaisesti odotettiinkin. Tulevissa peleissä Anttila vilttiin ja Haataja neloseen, kun Korpikoski palaa kakkoseen. Myökään maalivahti Raanta ei ollut aivan maagisimmillaan, kuten Slovakiaa vastaan. Hän olisi ehkä voinut 3-1 maalin ottaa kiinni, mutta ei tappio hänen takiaan tullut.
USAn Craig Smith teki ottelussa kolme maalia ja toinen ison luokan tähti Paul Stastny näytti myös mallia pehmeistä käsistä hienolla pelin pyörittämisellä ja mallikkailla syötöillään, joista mm. 2-1 voittomaali syntyi. USAn NHL-pelaajat näyttivät karulla tavalla, mikä ero on SM-liigapelaajilla ja NHL-pelaajilla. USAn pelaajien laukaukset menivät maalia kohti ja lähtivät terävästi, vastaavasti suomalaisten ratkaisut olivat liian köykäisiä: Salmisen puolittainen läpiajo ja Aaltosen nousu maalille, joissa molemmissa olisi pitänyt vain laittaa ranteet lukkoon ja kiekko maalin kattoon kuivuivat kokoon, kun vastaavasti Craig Smith ja Stephen Gionta näyttivät maaleissaan mallia, kuinka lauotaan terävästi.
Ottelusta ei jäänyt jossiteltavaa, parempi voitti ja ansaitsi voittonsa. USAlla oli ja on taitavammat ja valmiimmat pelaajat ja se otti lopulta aika helpon voiton, vaikka ottelu vasta aivan lopussa ratkesikin. USAlla ei ollut ottelussa ensimmäisen erän alkupuoliskoa lukuun ottamatta suurtakaan hätää ja Suomen paikat olivat lopulta aika vähissä. Kuvaavaa on, että Suomi tosiaan pelasi parhaan pelinsä, eikä tuon vaarallisemmin pystynyt USAa haastamaan, joka vielä pelasi eilen kovan pelin Venäjää vastaan. Suomella on seuraava peli perjantaina Venäjää vastaan, josta tuskin ainakaan useampaa pistettä on tilille realistisesti tulossa, joten toivoa sopii, että Suomi tästä USA-ottelusta opikseen otti ja ottaa, jotteivat pelit lopu puolivälierissä...
Kuten studiotiimikin ottelun jälkeen totesi, pelasi Suomi kokonaisvaltaisesti kisojen tähän asti parhaimman ottelunsa. Kolme ensimmäistä kenttää saivat ensimmäistä kertaa koko turnauksen aikana kaikki hyvää hyökkäyspeliä aikaan ja puollustuskaartikin onnistui paremmin hyökkäyssuuntaan kokonaisuutena. Jopa paljon parjattu Teemu Laakso onnistui hyökkäyssuuntaan syötöissään ainakin silloin tällöin. Kakkoskentän kaksikko Salminen-Koskiranta näyttää myös löytävän nyt paremmin toisensa ja kun Korpikoski palaa takaisin, niin siitä Leijonat saavat toisen hyvän hyökkäyskolmikon. Tämän lisäksi kolmosketju Savinainen-Viitaluoma-Pihlström sai myös muutaman hyvän pyörityksen aikaan. Nyt vaikuttaisi siltä, että Viitaluoman laidoille oltaisiin löydetty sopivimmat saatavilla olevat laiturit. Ykköskenttä onnistui myös jälleen hyvin, vaikka tehoitta jäivätkin. Aaltoselta nähtiin muutama erittäin hyvä ja pirteä yksilösuoritus ja Kontiola pyöritti peliä aivan yhtä mallikkaasti kuin aikaisemminkin.
Mutta sitten ne huonot puolet...Vaikka osa parjatusta puollustuksesta nyt onnistuikin pelin avaamisessa aavistuksen paremmin, niin omassa päässä tuli silti liian usein hätä. Laakso, Jalasvaara ja Melart olivat jälleen ajoittain vaikeuksissa ja kiekko tuntui polttavan lavassa, josta USA pääsi karvaamaan ja antamaan painetta. Neloskentälle voi myös antaa huoletta risuja tästä pelistä: Hytönen otti kaksi turhaa jäähyä, joista jälkimmäinen aivan typerä, joka johti lopulta USAn 2-1 voittomaaliin. Marko Anttila näytti myös, ettei kuulu tämän tason peleihin mukaan, liike kankeaa ja hidasta, kädet eivät riitä, eikä hän pystynyt edes fyysiseen peliin, vaikka tuon kokoiselta mieheltä sitä varmasti ensisijaisesti odotettiinkin. Tulevissa peleissä Anttila vilttiin ja Haataja neloseen, kun Korpikoski palaa kakkoseen. Myökään maalivahti Raanta ei ollut aivan maagisimmillaan, kuten Slovakiaa vastaan. Hän olisi ehkä voinut 3-1 maalin ottaa kiinni, mutta ei tappio hänen takiaan tullut.
USAn Craig Smith teki ottelussa kolme maalia ja toinen ison luokan tähti Paul Stastny näytti myös mallia pehmeistä käsistä hienolla pelin pyörittämisellä ja mallikkailla syötöillään, joista mm. 2-1 voittomaali syntyi. USAn NHL-pelaajat näyttivät karulla tavalla, mikä ero on SM-liigapelaajilla ja NHL-pelaajilla. USAn pelaajien laukaukset menivät maalia kohti ja lähtivät terävästi, vastaavasti suomalaisten ratkaisut olivat liian köykäisiä: Salmisen puolittainen läpiajo ja Aaltosen nousu maalille, joissa molemmissa olisi pitänyt vain laittaa ranteet lukkoon ja kiekko maalin kattoon kuivuivat kokoon, kun vastaavasti Craig Smith ja Stephen Gionta näyttivät maaleissaan mallia, kuinka lauotaan terävästi.
Ottelusta ei jäänyt jossiteltavaa, parempi voitti ja ansaitsi voittonsa. USAlla oli ja on taitavammat ja valmiimmat pelaajat ja se otti lopulta aika helpon voiton, vaikka ottelu vasta aivan lopussa ratkesikin. USAlla ei ollut ottelussa ensimmäisen erän alkupuoliskoa lukuun ottamatta suurtakaan hätää ja Suomen paikat olivat lopulta aika vähissä. Kuvaavaa on, että Suomi tosiaan pelasi parhaan pelinsä, eikä tuon vaarallisemmin pystynyt USAa haastamaan, joka vielä pelasi eilen kovan pelin Venäjää vastaan. Suomella on seuraava peli perjantaina Venäjää vastaan, josta tuskin ainakaan useampaa pistettä on tilille realistisesti tulossa, joten toivoa sopii, että Suomi tästä USA-ottelusta opikseen otti ja ottaa, jotteivat pelit lopu puolivälierissä...
perjantai 3. toukokuuta 2013
Leijonat avasivat Skoda Cupin
Vuosittainen jääkiekon Skoda Cup, jota myös leikkisästi MM-kisoiksi kutsutaan, pyörähti tänään käyntiin Helsingissä ja Tukholmassa. Suomalaisena toki kiinnostavinta tässä kohta kisoja ovat omien Leijoniemme otteet, ainakin niille, jotka eivät vielä kärsi ns. "lätkä-ähkystä" ja katsovat otteluita. Suomi kohtasi iltaottelussa Saksan, jossa se aivan hetki sitten jatkoajalla onnistui voittamaan lukemin 4-3. Vaiherikas ottelu piti sisällään niin hyvää kuin myös huonoakin, niistä seuraavassa.
Suomen näihin kisoihin kasaamaa joukkuetta voi ihan hyvällä omallatunnolla kutsua C-maajoukkueeksi ja sitä se todellakin ottelussa Saksaa vastaan oli. Suurimmat murheet aiheutuivat kotoisen SM-liigan pistepörssikärjen ympärille muodostetulle kakkoskentälle Salminen-Viitaluoma-Haataja, ainakin hyökkäyspäässä. Viitaluoma ja Haataja eivät saaneet mitään aikaan ja olivat tappaa siinä myös Sakari Salmisen pelin. Viitaluoma ja Haataja olivat täysin hukassa koko ottelun. Nelosviisikolle Anttila-Hytönen-Hagman-Kukkonen-Melart voi myös antaa risuja oikein urakalla. Saksan ensimmäinen maali syntyi, kun vastustajan paras apu, pakkipari Kukkonen-Melart, hukkasi miehensä ja päästi Saksan tasoittamaan aivan vapaasti maalin edestä. Lisäksi Saksan toisessa maalissa Hytönen hävisi aloituksen täysin "sata-nolla", josta Saksan suurin NHL-tähti Christian Ehrhoff täräytti esimerkkikelpoisella lämärillä kiekon hienosti pömpeliin. Myös Suomen maalivahti Joni Ortio aiheutti 1. ja 3. erän pomputuksillaan ja sekoiluillaan sydämentykytyksiä. Ottelun aikana Saksan Andre Rankelilla oli näiden sekoilujen seurauksena kaksikin ns. "tuhannen taalan paikkaa", mutta tällä kertaa Suomi säästyi. Tämän lisäksi täytyy vielä ihmetellä, että miksei valmentaja Jalonen vieläkään osaa peluuttaa puolustajia kätisyyksille sopivasti ylivoimalla. Ykkösylivoiman pakkipari Lepistö-Hietanen pitäisi pelata juuri toisin päin, Hietanen rightina vasemmalla ja Lepistö oikealla, jotta pakki-pakki sivuttaissyötöistä päästäisiin laukomaan suoraan. Tällainen kätisyystilanne syntyi ylivoimalla ensimmäisen kerran vasta jatkoajalla, kun käynnissä oli Saksan yhdeksäs(9!) rangaistus!
Jos jotain pahaa, niin oli sitä hyvääkin sitten. Ykköskenttä Pesonen-Kontiola-Aaltonen pelasi erittäin hyvin, joku voisi sanoa jopa maagisesti, paljolti Kontiolan ansiosta. Aaltonen on saanut myös aavistuksen lisää suoraviivaisuutta peliinsä, joka näkyi. Pesonen taas on epätavallinen suomalaiskiekkoilija, hyvin ruotsalaistyylinen, koska sattuu vaan olemaan usein oikeassa paikassa. Hän ei ole kovin taitava, eikä hänellä ole mitään todellista erityistaitoa, mutta ruotsalaisittain "tuurilla" oikeassa paikassa oleminenkin näyttäisi välillä tuovan tehoja. Erityiskehut myös kolmoskenttä Savinainen-Koskiranta-Pihlströmille, joka onnistui roolissaan hyvin. Savinainen-Koskiranta kaksikko sai myös hyökkäyspäässä muutaman hyvän pyörityksen aikaan ja Pihlström spurttasi puolittaiseen läpiajoon, toisaalta hänen köykäinen ratkaisunsa tilanteessa ei kai tullut kellekään yllätyksenä. Erityiskehut ja maininnat myös Sakari Salmiselle erittäin yrittelijäästä ja hyvästä pelistä, hän yksin teki kakkkoskentästäkin ajoittain vaarallisen, vaikka parivaljakko Viitaluoma-Haataja kaikkensa yrittikin, että kentällinen näyttäisi mahdollisimman sekaiselta ja surkealta.
Suomella oli onni mukana, että jatkoaikavoitto saavutettiin ja paljon täytyy pelissä tapahtua, että kovempia vastuksia vastaan on mahdollisuudet taistella voitoista. Tuollaisella pelillä taitava Venäjä ja fyysinen USA kyllä pöllyttävät Suomea ja jo huomenna pitää kakkoskentältä ja neloskentältä näkyä ihan erilaisia otteita, jotta Slovakialta viedään pisteet. Suomen peli oli tänään ykköskenttää ja kakkosen Salmista lukuunottamatta hyvin mielikuvituksetonta pyörimistä ja puskemista, joka suurelta osin johtuu puukätisestä pakkikalustosta. Kukkoset, Väänäset, Melartit, Jalasvaarat ja muut voivat olla näennäisesti hyviä omassa päässä, mutta he ovat hyökkäyssuuntaan kaukana esim. juuri Saksan Ehrhoffista. Puollustus olisi kaivannut hyökkäävää kapelimestaria ja ylivoiman pyörittäjää tyyliin Kimmo Timonen, Sami Salo jne. Jopa ikämies Petteri Nummelinilla olisi ollut joukkueelle enemmän annettavaa kuin puukäsi-hätäilijä-katastrofi Melartilla. Joni Ortio oli myös odotetun epävarma maalillaan, joten mestarivahti Raanta aloittanee huomenna. Antaisin myös kolmosvahti Engrenille mahdollisuuden Ranskaa, Itävaltaa tai Latviaa vastaan näyttää taitonsa, koska Ortio on nyt nähty, hän ei toivottavasti näissä kisoissa pelaa enää minuuttiakaan.
Suomen näihin kisoihin kasaamaa joukkuetta voi ihan hyvällä omallatunnolla kutsua C-maajoukkueeksi ja sitä se todellakin ottelussa Saksaa vastaan oli. Suurimmat murheet aiheutuivat kotoisen SM-liigan pistepörssikärjen ympärille muodostetulle kakkoskentälle Salminen-Viitaluoma-Haataja, ainakin hyökkäyspäässä. Viitaluoma ja Haataja eivät saaneet mitään aikaan ja olivat tappaa siinä myös Sakari Salmisen pelin. Viitaluoma ja Haataja olivat täysin hukassa koko ottelun. Nelosviisikolle Anttila-Hytönen-Hagman-Kukkonen-Melart voi myös antaa risuja oikein urakalla. Saksan ensimmäinen maali syntyi, kun vastustajan paras apu, pakkipari Kukkonen-Melart, hukkasi miehensä ja päästi Saksan tasoittamaan aivan vapaasti maalin edestä. Lisäksi Saksan toisessa maalissa Hytönen hävisi aloituksen täysin "sata-nolla", josta Saksan suurin NHL-tähti Christian Ehrhoff täräytti esimerkkikelpoisella lämärillä kiekon hienosti pömpeliin. Myös Suomen maalivahti Joni Ortio aiheutti 1. ja 3. erän pomputuksillaan ja sekoiluillaan sydämentykytyksiä. Ottelun aikana Saksan Andre Rankelilla oli näiden sekoilujen seurauksena kaksikin ns. "tuhannen taalan paikkaa", mutta tällä kertaa Suomi säästyi. Tämän lisäksi täytyy vielä ihmetellä, että miksei valmentaja Jalonen vieläkään osaa peluuttaa puolustajia kätisyyksille sopivasti ylivoimalla. Ykkösylivoiman pakkipari Lepistö-Hietanen pitäisi pelata juuri toisin päin, Hietanen rightina vasemmalla ja Lepistö oikealla, jotta pakki-pakki sivuttaissyötöistä päästäisiin laukomaan suoraan. Tällainen kätisyystilanne syntyi ylivoimalla ensimmäisen kerran vasta jatkoajalla, kun käynnissä oli Saksan yhdeksäs(9!) rangaistus!
Jos jotain pahaa, niin oli sitä hyvääkin sitten. Ykköskenttä Pesonen-Kontiola-Aaltonen pelasi erittäin hyvin, joku voisi sanoa jopa maagisesti, paljolti Kontiolan ansiosta. Aaltonen on saanut myös aavistuksen lisää suoraviivaisuutta peliinsä, joka näkyi. Pesonen taas on epätavallinen suomalaiskiekkoilija, hyvin ruotsalaistyylinen, koska sattuu vaan olemaan usein oikeassa paikassa. Hän ei ole kovin taitava, eikä hänellä ole mitään todellista erityistaitoa, mutta ruotsalaisittain "tuurilla" oikeassa paikassa oleminenkin näyttäisi välillä tuovan tehoja. Erityiskehut myös kolmoskenttä Savinainen-Koskiranta-Pihlströmille, joka onnistui roolissaan hyvin. Savinainen-Koskiranta kaksikko sai myös hyökkäyspäässä muutaman hyvän pyörityksen aikaan ja Pihlström spurttasi puolittaiseen läpiajoon, toisaalta hänen köykäinen ratkaisunsa tilanteessa ei kai tullut kellekään yllätyksenä. Erityiskehut ja maininnat myös Sakari Salmiselle erittäin yrittelijäästä ja hyvästä pelistä, hän yksin teki kakkkoskentästäkin ajoittain vaarallisen, vaikka parivaljakko Viitaluoma-Haataja kaikkensa yrittikin, että kentällinen näyttäisi mahdollisimman sekaiselta ja surkealta.
Suomella oli onni mukana, että jatkoaikavoitto saavutettiin ja paljon täytyy pelissä tapahtua, että kovempia vastuksia vastaan on mahdollisuudet taistella voitoista. Tuollaisella pelillä taitava Venäjä ja fyysinen USA kyllä pöllyttävät Suomea ja jo huomenna pitää kakkoskentältä ja neloskentältä näkyä ihan erilaisia otteita, jotta Slovakialta viedään pisteet. Suomen peli oli tänään ykköskenttää ja kakkosen Salmista lukuunottamatta hyvin mielikuvituksetonta pyörimistä ja puskemista, joka suurelta osin johtuu puukätisestä pakkikalustosta. Kukkoset, Väänäset, Melartit, Jalasvaarat ja muut voivat olla näennäisesti hyviä omassa päässä, mutta he ovat hyökkäyssuuntaan kaukana esim. juuri Saksan Ehrhoffista. Puollustus olisi kaivannut hyökkäävää kapelimestaria ja ylivoiman pyörittäjää tyyliin Kimmo Timonen, Sami Salo jne. Jopa ikämies Petteri Nummelinilla olisi ollut joukkueelle enemmän annettavaa kuin puukäsi-hätäilijä-katastrofi Melartilla. Joni Ortio oli myös odotetun epävarma maalillaan, joten mestarivahti Raanta aloittanee huomenna. Antaisin myös kolmosvahti Engrenille mahdollisuuden Ranskaa, Itävaltaa tai Latviaa vastaan näyttää taitonsa, koska Ortio on nyt nähty, hän ei toivottavasti näissä kisoissa pelaa enää minuuttiakaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)