torstai 16. lokakuuta 2014

Eteenpäin ollaan menty...Vai ollaanko?

Suomen jalkapallomaajoukkue, kavereiden kesken "Huuhkajat", pelasi kaksi maaottelua menneen viikon aikana ja kaikilla on varmasti tiedossa, että lopputuloksina näistä kahdesta kotiottelusta lohkon ennakkoon kärkimaiksi arvioituja Kreikkaa ja Romaniaa vastaan oli 1-1 tasapeli Kreikasta ja 0-2 tappio Romanialle. Lukijat ovat varmaankin ottelut katsoneet, tai ainakin nähneet otteluiden tärkeimmät tapahtumat, joten otteluraporttien sijaan lähden tekemään jälkipohdintaa otteluista ja katsomaan tulevaisuuteen. Ottelun jälkeen kun olemme saaneet kuulla ja lukea melkoisen ristiriitaisia kommentteja, mitä tulee pelaajiin ja valmentaja Mika-Matti "Mixu" Paatelaiseen. Pelaajat ovat olleet syystäkin hyvin pettyneitä ja ruoskineet itseään, kun valmentaja on enimmäkseen vaan toppuutellut kritiikkiä ja puhunut "palloliiton sisällä olevasta hyvästä buumista".

Valmentaja Paatelaista on ympäri internetin kritisoitu valmentajataitojen puutteesta, reagointikyvyn puutteesta otteluiden aikana ja kummallisista pelaajavalinnoista. Aion nyt itsekin kritisoida häntä hieman näiden kahden ottelun pohjalta. Ajattelin jakaa tämän kritiikin suuremmalta osalta nyt kahtia, maalivahti- ja puolustusosioon sekä keskikenttä- ja hyökkäysosioon. Tämän jälkeen ajattelin käydä vähän läpi noita "joulukuusitaktiikan tai -ryhmityksen" ongelmia ja tuoda esille pari vaihtoehtoa sen kehittämiseksi.

En varmasti ollut ainut, jolle päällimmäinen reaktio Kreikka-ottelun avauskokoonpanosta oli "kuka v*tun Jarkko Hurme? Missä Jere Uronen?" Valmentaja Paatelainen laittoi oikeaksi pakiksi avaukseen pelaajan, jolla ei juuri ollut pelituntumaa tai -kokemusta viime ajoilta, eikä hän ollut kovin juurikaan pelannut maajoukkueessa aikaisemmin. Lopputulos Hurmeen valinnan osalta oli se, että hän oli molemmissa otteluissa aiheuttamassa vastustajan ensimmäisiä maaleja ja varsinkin Romaniaa vastaan kyseessä oli alokasmainen virhe kulmapotkussa. Kreikkaa vastaan peli oli hänen osaltaan vielä "ihan ok", koska hän paikkasi ensimmäisellä puolikkaalla tulleen maaliin johtaneen virheensä tekemällä itse Suomen 1-1 tasoituksen. Epäilen, että tuo sinällään hieno maali sokaisi Paatelaisenkin ja sai tämän laittamaan Hurmeen avaukseen Romaniaakin vastaan, missä valinta sitten realisoitui 0-1 maalina ja tilanteena, joka aiheutti Alexander Ringin toisen keltaisen ja sitä kautta punaisen. Puolustuslinjan optimimuoto on omasta mielestäni Uronen - Moisander - Toivio - Arkivuo, Hurmeen taso ei nähtyjen otteiden perusteella siihen riitä. Toinen asia, mitä puolustuksessa mietin, on tuo maalivahtikysymys. Suomi pelaa kuitenkin nykyään rohkeammin pallonhallintaan pohjautuvaa peliä, jolloin maalivahdinkin pitäisi pystyä pelaamaan jalalla suhteellisen luotettavasti. Näin ollen Niki Mäenpään korvaaminen Lukas Hradeckyllä olisi harkittava asia. Mäenpään sijoittumisvirheet olivat osasyynä vastustajan syntyneisiin maaleihin, vaikka eivät maalit toki läheskään kokonaan Mäenpään syyksi mene. Asia on kuitenkin nyt niin, että tolppien välissä seisoo Hollannin divarissa pelaava kassari, kun penkillä istuu nuori ja lupaava Tanskan pääsarjassa erittäin hyviä otteita esittänyt veskari, josta jossain vaiheessa väkisin tulee Suomen seuraava ykkösmaalivahti. Hradecky tuskin olisi näissä peleissä ainakaan huonommin pärjännyt, joten alkaisi olla syytä laittamaan häntäkin jo kentälle.

Keskikentältä ja hyökkäyksestä jäi oikeastaan vieläkin enemmän parjattavaa, jos se vaan on mahdollista. Valmentaja Paatelainen päätti molemmissa otteluissa itsepintaisesti lähteä liikkeelle ryhmityksellä, missä Suomen hyökkäyksellisesti luovin ja paras pelaaja Roman Eremenko olis sijoitettu hyökkäävimpään kolmikkoon. Tämä aiheutti osaltaan sen, että Suomella oli vaikeaa saada pelattua palloa kontrolloidusti ylöspäin, kun Eremenko pelasi niin ylhäällä ja vastustajien linjat olivat organisoituina suhteellisen alas, missä tilaa ei ollut. Valmentaja Paatelainen teki Kreikka-ottelun tauolla onnistuneen muutoksen siirtäessään Eremenkon alemmas rakentamaan peliä, jolloin palloa saatiin hallitummin ja toistuvammin ylemmäs ja jonka seurauksena Suomi teki maalin ja loi muutaman paikan lisääkin. Tästä huolimatta Paatelainen jostain syystä halusi Romaniaa vastaan palata tuohon aikaisempaan ideaan ja peluuttaa Eremenkoa ylempänä, joka kuitenkin oma-aloitteisesti siinä ottelussa tuli monesti hakemaan palloa alempaakin. Itselleni oli ainakin alusta asti selvää, että Romania tulisi vieraspeliin puolustuksen kautta ja odotin, että Paatelainen olisi ymmärtänyt jatkaa Kreikka-ottelun jälkimmäisen puolikkaan linjalla.

Suomen suurin ongelma tämän hetken pelaamisessa on maalipaikkojen luomisen vaikeus ja puute, sekä laitapelin puuttuminen lähes kokonaan. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että Suomen hyökkäyskalusto on liian yksipuolista, tai ainakin se kalusto, joka otteluihin on valittu ja kentälle laitetaan. Kun kentällä samaan aikaan juoksevat Riku Riski, Teemu Pukki ja Kasper Hämäläinen, on vastustajan helppo puolustaa, koska kukaan noista hyökkääjistä ei aiheuta minkäänlaista fyysistä uhkaa maalialueella erikoistilanteissa tai keskityksissä. Vastustajan täytyy ainoastaan pitää linjat tiiviinä ja varmistaa, ettei puolustuksen ja maalin väliin jää tyhjää tilaa pystyjuoksuille ja seurauksena Suomen ainoat aseet ovat Roman Eremenkon kaukolaukaukset. Nekään eivät aiheuta kovin toistuvaa tai jatkuvaa uhkaa.

Mikä sitten ratkaisuksi ongelmiin? Yksinkertaista ja helppoa ratkaisua ei ole, mutta hyökkäykseen olisi pyrittävä luomaan variaatioita, mahdollisuuksia ja yllättävyyttä! Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että ylimpänä pelaavan hyökkääjän paikalle olisi saatava pelaaja, jolla on fysiikkaa ja voimaa taistella vastustajan toppareita vastaan. Tämä käytännössä tarkoittaa sitä, että kärkeen pitäisi laittaa pelaamaan Eero Markkasen tai Berat Sadikin tyylinen pelaaja. Niin siitäkin huolimatta, että heidän näyttönsä ovat vielä tässä vaiheessa aika ohuet, koska nykyinen malli ei selvästikään toimi. Teemu Pukki ja Kasper Hämäläinen voisivat hyvin jatkaa alempina hyökkääjinä, koska heillä on nopeutta ja pallotaitoa ainakin kohtuullisesti. Keskikentän kolmikon porrastaisin niin, että keskimmäisenä pelaava Eremenko saisi pelata hieman ylempänä, jolloin "joulukuusen" malli muuttuisi muotoon 4-2-1-2-1. Tällöin Eremenko olisi alhaalta pelattaessa paremmin pelattavissa ja kuitenkin hyökkäyksen suhteen keskeisellä paikalla ja hänellä olisi useampi syöttösuunta valittavana. Keskustassa voisi hyvin peluuttaa nyt hyvin onnistunutta Tim Sparvia ja Perparim Hetemajta. Penkiltä tuohon olisi sitten vielä vaihtoehtoina Markus Halsti ja Teemu Tainio. Tekisin tämän lisäksi myös puolustuslinjaan muutoksia ja erään ehkä yllättävänkin muutoksen: Jere Uronen vasemmalle, koska laitapelaaminen jää tuossa asetelmassa niin paljon laitapuolustajien kontolle. Hän pystyisi vasenjalkaisena pelaajana tuomaan keskityspelkoa laidalle ja on muutenkin pallon kanssa suhteellisen laadukas pelaaja. Topparipari Niklas Moisander - Joona Toivio ei tarvitse muutoksia, mutta kunhan Alexander Ring vapautuu pelikiellostaan, istuttaisin tai ainakin kokeilisin häntä oikean laitapuolustajan tontilla! Hänellä riittää kestävyyttä ja vauhtia juosta ja hän on keskikentällä osoittanut, että fysiikka on ok. Hänen ongelmakseen on osoittautunut epätarkkuus pelin rakentamisessa maata pitkin, mutta edellisissä otteluissa hänen antamansa erikoistilanteet olivat ihan siedettävällä tasolla. Näin ollen hän oikeana pakkina toisi siltä puolelta keskitysvaaraa enemmän kuin flopannut Jarkko Hurme tai esim. Kari Arkivuo. Laittaisin myös jo seuraavaan peliin Unkaria vastaan Lukas Hradeckyn rohkeasti maaliin.

Viimeisimmissä keskusteluissa on väläytelty jopa Mixu Paatelaisen potkuja ja jopa Jari Litmasen nostamista jonkinlaiseen valmennusvastuuseen. Kaikki kunnia Suomen kaikkien aikojen parhaalle jalkapalloilijalle, mutta ilman mitään valmennuskokemusta ei maajoukkueen vastuutehtävään voida ottaa. Lisäksi seuraava Unkari-ottelu on jo noin kuukauden päässä, joten tässä kohtaa ei vielä ole syytä valmentajaa erottaa. Unkari-ottelusta on kuitenkin tultava jo tulosta, tarkoittaen mieluiten voittoa ja vähintään tasapelia hallitsevalla peliesityksellä. Muussa tapauksessa Paatelaisen aika on ohi. Tappio Unkari-ottelusta tarkoittaisi käytännössä lopputurnaushaaveiden kariutumista, jolloin loput ottelut voisi käyttää uuden valmentajan sisään ajamiseen ja todennäköisen uuden peliryhmityksen ja -taktiikan käyttöön ottamiseen. Se on nyt Mixulla "tulos tai ulos"-ottelu tulossa! Nyt on aika näyttää, että valmentaja pystyy mukautumaan. Nyt on se vastuun ottamisen aika ja paikka, enää ei voi pelin jälkeisissä selittelyissä mennä edes epäsuorasti osoittelemaan ja syyttämään tappiosta Jarkko Hurmetta, kun on itse mennyt vastaavanlaisen pelaajan avaukseen laittamaan.

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Hurlumhei

FC Barcelona oli aloittanut liigakautensa huikealla maalierolla 17-0 kotoisessa liigassaan ja lisäksi ensimmäinen UCL-ottelukin oli päättynyt 1-0 voittoon, joten vielä ennen tätä iltaa ei ollut maaleja Katalonialaisten rysään tehty. Vierasreissulla Pariisissa niitä kuitenkin meni sitten 3 kappaletta ja vaikka maailmantähdet Lionel Messi ja Neymar maalitilastoihin pääsivätkin, niin kauden avaustappio oli ja on tosiasia lukemin 3-2 PSG:n vieraana.

Miksi sitten otsikko hurlumhei? No tässä ottelussa siitä uuden valmentaja Luis Enriquen tuomaa organisoitua puolustusta oli hieman normaalia vähemmän nähtävissä, kun muuhun alkukauteen peilaa. Tai toisaalta voitaneen sanoa, että se viime vuosien perisynti Barcelonan puolustuksessa, erikoistilanteet nimittäin, tarvitsee vielä lisää hieromista. PSG:n kolmesta maalista kaksi kun tuli juurikin erikoistilanteista ja kolmaskin hyvin samantyylisestä tilanteesta laitapallosta. Toisaalta taas muissa tilanteissa Barcelonan puolustus tuntui ihan hyvin organisoidulta. Lisäksi päästetyt maalit ovat usein monen asian ja tapahtuman summia.

Miksi Barcelona sitten oikeastaan hävisi? Syitä on varmasti useita, mutta jos halutaan ilmaista asia lyhyesti ja ehkä osin kärjistetysti, niin voidaan sanoa, että PSG sai tai teki kolme maalia käytännössä samalla tavalla: PSG heitti palloa maalille ja ns. "toivoi, että se sattuisi jostain menemään sisälle". Ensimmäisessä maalissa pallo putosi toppari David Luizin jaloille erikoistilanteessa, mistä hän TV-kuvien ja hidastusten perusteella näytti vain sutaisevan palloa kohti maalia ja tällä kertaa se sattui menemään tolpan juureen. Ei lähdetä edes arvioimaan mitään prosenttiosuuksia siitä, kuinka suuri osa koko suorituksesta oli "tuuria" ja kuinka suuri osa "taitoa", koska se on täysin turhaa. PSG:n toinen maali syntyi kulmasta, kun Marco Verratti onnistui puskemaan pallon maaliin takatolpalta, kun pallo leijaili juuri ja juuri yli Verrattia puolustaneen ja häntä suurikokoisemman Ivan Rakiticin pään. Pallo livahti peittämään tulleen maalivahti Marc-Andre ter Stegenin ylös nostetun käden alta maaliin. Jälleen on turha lähteä edes pohtimaan sitä, kuinka suuri osa koko kulmapotkutilanteessa oli tuurilla tai onnella, kun pallo leijaili juuri ja juuri suurikokoisemman Rakiticin yli ja meni maaliin juuri siitä pienehköstä reiästä maalivahdin ja tolpan vierestä. Kolmas maali noudatti PSG:n maalien kohdalla illalta tuttua kaavaa: keskitys laidasta, joka tuli maalille juoksevalle Blaise Matuidille, joka "sijoitti" pallon käytännössä keskelle maalia ja kohti sivuttaisliikkeessä ollutta maalivahti ter Stegeniä, jolla epäonnekseen oli sivuttaisliikkeen takia jalat auki ja pallo meni sisään längistä. Eli tiivistettynä PSG:n kaikki maalit syntyivät tilanteista, joissa vaan toimitettiin palloa maalille laidalta ja toivottiin, että siitä seuraisi jotain hyvää. Erikoistilanteet ovat toki erittäin tärkeä osa jalkapalloa ja käytännössä aina potentiaalisia vaarallisia tilanteita ja nyt PSG onnistui käyttämään ne hyväkseen liki maksimaalisesti. Toki PSG sai riistoja aikaiseksi myös Barcelona-pelaajien ehkä hieman ylimielisen pelaamisen takia, esimerkiksi Daniel Alves ja Sergio Busquets menettivät pari kertaa pallon pahassa paikassa johtuen ehkä hieman yli-itsevarmasta asenteesta.

Barcelona vastaavasti teki kaksi maailmanluokan maalia ja paikkoja tehdä lisääkin oli. Lionel Messi tasoitti ottelun heti PSG:n ensimmäisen jälkeen erittäin näppärällä yhden kosketuksen kuviopelaamisella Andres Iniestan kanssa, jossa Messi pääsi viimeistelemään vasurillaan hallitusti noin 15 metristä kuvion jälkeen oikeaan alakulmaan. Juuri huonommaksi ei toisella puoliajalla jäänyt myöskään Neymar, joka otti pallon keskityksestä hallitusti haltuun pienessä tilassa ja viimeisteli kauniilla ja hallitulla sijoituksella jälleen aivan oikeaan alakulmaan. Tämän lisäksi Andres Iniestalla oli pari laukaisupaikkaa ja aivan ottelun viimeisen 10 minuutin aikana PSG-toppari Marquinhos pelasti käytännössä varman maalin ehtimällä juuri ja juuri Jordi Alban sisään ajon eteen liukumalla. Sama mies blokkasi myös vielä Neymarin laukauksen aivan loppuhetkillä. Lisäksi nuori Munir pääsi esittelemään kovaa vasuriaan ja veto viuhui vain aavistuksen ohi siitä samasta oikeasta alakulmasta. Barcelona teki kaksi todella kaunista maalia ja rakensi paikkoja lisäosumiakin varten, mutta tällä kertaa ne lisämaalit jäivät syntymättä. Kiitos tästä kuuluu PSG:n uhrautuvalle ja jopa hyvin organisoidulle puolustukselle! Tosin tuo hyvin organisoitu puolustus tarkoitti sitä, että Neymarin tekemän 3-2 kavennuksen jälkeen, joka syntyi hieman ennen 60 minuuttia, pääsi taikka joutui Barcelona pelaamaan viimeisen 30 minuuttia niin sanottua bussia vastaan. Toki PSG pääsi muutamiin pistohyökkäyksiin, kun Barcelona otti lopussa suurempia riskejä tasoitusta hakiessaan.

PSG:n voitosta ei sinällään voi, eikä edes tarvitse tai ole syytä, ottaa mitään pois. Joukkue pelasi mahdollisimman organisoidusti ja onnistui käyttämään maalitilanteensa hyvällä tehokkuudella, vaikkeivat maalit ainakaan omaan silmään olleetkaan yhtään niin hienoja ja taidokkaita kuin Barcelonan vastaavat. Jalkapallo on kuitenkin tulosurheilua ja tyylikkäistä ja näppäristä maaleista saa sarakkeeseen sen saman yhden kuin maalin edestä sisään sutaistustakin maalista. Sääli tietenkin näin Barcelonan kannattajana, ettei vierasjoukkue onnistunut hyvistä mahdollisuuksista huolimatta hakemaan ainakin tasapeliä, vaan päätyi päästämään pari epäonnekasta tai huolimatonta maalia liikaa. Toisaalta en ole kuitenkaan huolissani, koska Barcelonalla oli kolmesta päästetystä maalista huolimatta täysi mahdollisuus jopa voittaa PSG sen kotistadionilla, missä isännät eivät ole hävinneet 30 otteluun. Hyökkäys loi jälleen tänään aivan riittävästi paikkoja.

Samassa lohkossa suomalaisväriä edustaa maajoukkuekapteenimme Niklas Moisander, jonka joukkue Ajax pelasi samaan aikaan vieraissa 1-1 tasapelin kyproslaista APOELia vastaan. Näinollen PSG johtaa lohkoa 4 pisteellä, Barcelonalla on 3, Ajaxilla 2 ja APOELilla 1. Seuraavaksi pelataan tuplakierros, jolloin Barcelona ja Ajax pelaavat kaksi kertaa peräkkäin vastakkain ja vastaavasti PSG ja APOEL samoin. Barcelonalla on siis mahdollisuus varmistaa ikävästä tämän illan tappiosta huolimatta jatkopaikka ajoissa, jos se kaapii 4-6 pistettä seuraavista peleistä Ajaxia vastaan. Tällöin lohkovoiton ratkaisu jäisi päätöskierrokselle, jolloin Barcelona kohtaa kotonaan PSG:n, mikäli ranskalaiset eivät menetä APOELia vastaan pisteitä. Toimikoon tämäniltainen herätyksenä katalonialaisille ja muistutuksena, ettei siihen 17-0 maalieroon voi tuudittautua, koska pallo on pyöreä ja pomppii, jolloin yllättäviä asioita voi tapahtua. Lohkovoitto on edelleen täysin omissa jaloissa ja käsissä.