Joulun merkit

Ilmastonmuutoksen takia nykyään ainakaan etelä-suomessa joulun saapumista ei enää huomaa kauniinvalkeasta lumipeitteestä tai kirpakoista pakkaskeleistä, vaan nykyään joulun saapumista voi seurata lähinnä ostoskeskusten mainoksista ja hulinoista sekä seinällä roikkuvasta kalenterista. Joitain tuttuja joulun merkkejä kuitenkin on vielä olemassa, nimittäin UEFAn tutut eurocupien pudotuspeliarvonnat. Tänä vuonna arvonta järjestettiin aika poikkeuksellisesti näin maanantaina, kun yleensä arvonnat ovat olleet alkulohkojen päättymisen jälkeen heti loppuviikosta. Ei kuitenkaan anneta tällaisen pienen kummastuksen vaikuttaa, vaan lähdetään totuttuun tapaan jo tässä vaiheessa ennakoimaan helmikuulla pelattavia pudotuspelejä. Tänä vuonna sattuikin heti ensimmäiselle kierrokselle vastaan viime vuodelta tuttuja pareja, joten hassuttelumielessä voisi jopa kopioida viime vuosien kirjoituksia tähän suoraan, mutta koitetaan nyt saada jotain uuttakin aikaiseksi.

Ennen UCL-ennakoita omistan kuitenkin vielä yhden kappaleen näin jalkapallokirjoituksessa kotimaisen HJK:n upealle Eurooppaliigan alkulohotaipaleelle, joka ainakin lopulta sekä pelillisesti, että tuloksellisesti yllätti itseni positiivisesti. Vaikka ensimmäiset 3 ottelua menivätkin enemmän tunnelmaa haistellessa ja menoon totutellessa, niin lopulta kuitenkin viimeisellä kierroksella HJK:lla oli jopa vielä lohkovoiton mahdollisuudet olemassa. Lisäksi viimeisen 3 ottelun peliesitykset ilahduttivat suuresti, kun HJK lähti rohkeasti pelaamaan ihan pallonkontrollinkin kautta ja jokaisessa ottelussa saatiin aikaan maali tai useampiakin ja muutenkin varsin mallikkaita hyökkäyksiä ja paikkoja. Toivottavasti tulevina vuosina näemme useamminkin HJK:n, ja miksei tietysti vaikka muitakin kotimaisia joukkueita, näissä karkeloissa mukana näin pitkällä. Toivottavasti HJK selviytyisi mukaan taas ensi vuonna suunnilleen samalla miehistöllä, jolloin ei menisi enää otteluita hukkaan totutellessa, vaan siitä lohkovoitosta päästäisiin kisaamaan heti ensimmäisestä ottelusta alkaen.

Ennen ennakoita hyppään vielä myös ampumahiihdon pariin lyhyesti toteamalla, että ompa Kaisa Mäkäräinen aloittanut tyylillä alkaneen maailmancup kauden! Viidestä kisasta kolme voittoa ja kaikissa kisoissa korokkeella, ei voisi paljon paremmin lähteä kausi käyntiin! Toivottavasti kunto ja vire kestää kevään MM-kisoihin asti, jotka pidetään täällä kotisuomessa Kontiolahdella. Viime vuonna Kaisa vei kaikki kolme maailmancup kisaa kotimaastoissaan, joten kunnossa ollessaan ehdottomasti mitalimahdollisuuksia on. Mutta nyt niihin UCL-ennakoihin.

PSG - Chelsea

Jo viime keväältä tuttu pari kohtaa uudelleen. Viime keväänä joukkueet tosin kohtasivat yhtä kierrosta myöhemmin puolivälierissä, jolloin lopputuloksena oli kahden ottelun jälkeen tasapeli, mutta Chelsea jatkoi viimehetkien vierasmaaleilla välieriin. Tänä keväänä meno tuskin muuttuu juurikaan, vaan parissa nähtäneen tasainen ja tiukka vääntö, joka voi hyvin päättyä taas ihan vaikka vierasmaalien vertailuun. Chelsealla voisi arvioida olevan pienehkö etu puolellaan, koska moni joukkueen pelaajista on rutinoitunut pelaamaan juuri näitä "kerrasta poikki" armottomia pelejä ja toki viime keväinen jatkopaikka antanee heille pienen henkisen boostin, jos sellaisella nyt sen suurempaa merkitystä tällaisissa peleissä on.

Taktiselta puolelta ottelupari tuskin sen suurempia yllätyksiä tarjoaa Chelsean Jose Mourinhon lähtiessä mitä todennäköisimmin jälleen liikenteeseen puolustuksen ja vastustajan pelin "tappamisen" kautta. Toki Chelsean voisi nähdä olevan viime vuotta vahvempi, koska nyt hyökkäyksessäkin on laadukkaampia pelaajia kiitos Espanjasta haettujen vahvistusten Cesc Fabregas - Diego Costa. Varsinkin Costa on vähintään luokkaa kovempi ja vaarallisempi pelaaja kuin viime kaudella Chelseassa pelanneet Fernando Torresit tai Demba Bat. Vaan eipä PSG:n materiaalikaan juuri vastustajilleen kalpene ja kyllähän täydessä kunnossa oleva Zlatan Ibrahimovic on vielä Costaakin kokonaisvaltaisempi pelaaja, joka pystyy vaikka yksin olemaan ratkaisijana. PSG:n puolustus on toki myös ainakin paperilla samaa tasoa, mutta kysymys onkin siitä, onnistutaanko se organisoimaan yhtä hyvin. Paperilla joukkueet ovat viime vuoden tapaan hyvin lähellä toisiaan, mutta valmennus on Chelsean etu tällaisissa otteluissa, mutta riittääkö se sitten, se nähdään. Vai saako PSG valjastettua "kostomielialan" viime kevään tappiosta ja käyttämään sitä hyväkseen ja voittoon? Tiukka pari, jonka todennäköisesti Chelsea vie minimimarginaalilla kokemuksensa kautta.

Manchester City - FC Barcelona

Toinen viime kaudelta tuttu pari, vieläpä samasta vaiheesta. "Yllättäen" ja "jännästi" toisen kerran peräkkäin Barcelona sai vastaansa sen kovimman mahdollisen arvan. Viime keväänä homma ratkesi jo ensimmäisessä osassa, kun Barcelona vei vieraissa 0-2 ja lopulta yhteensä 4-1. Tämän kevään peliä on tässä vaiheessa vaikea ennakoida, kuten tuntuu muutenkin olevan "euro-cityn" pelien laita, kun tältäkin syksyltä on näyttöä niin kotitappiosta Moskovalle ja voitosta Bayernia vastaan. Cityn peli on ollut todella paljon Sergio "Kun" Agüeron varassa, joka on nyt ilmeisesti tammikuulle asti ainakin sivussa. Mikä on sitten miehen vire palattuaan pelikuntoon. Maaleja Cityn on kuitenkin pystyttävä Barcelonaa vastaan tekemään ja samalla pitäisi saada puolustus organisoitua pitäväksi ja kurinalaiseksi, joka ei välttämättä aina ole niin helppoa. Tältäkin syksyltä on näyttöä siitä, kuinka esim. Yaya Toure tai Samir Nasri eivät ole olleet kovin kiinnostuneita aina siitä puolustamisesta ja Barcaa vastaan sitä kiinnostusta pitää löytyä.

Barcelonan syksy on ollut vastaavasti kaksivaiheinen. Puolustus on pitänyt muutamaa poikkeusta lukuun ottamassa jopa ennätysmäisen hyvin, mutta muutama 0-0 tasapeli on tullut liikaa. Puolustuksen varaan on toki hyvä aina laskea ja itse palloa pitämällä vastustaja ei ainakaan pääse maaleja tekemään. Todennäköisesti sama idea tulee olemaan Cityäkin vastaan keväällä, vaikka valmentaja onkin viime kaudesta vaihtunut. Barcelona pitänee palloa ja pyrkii väkisin hakemaan ne tarvittavat paikat joko syöttöpelin kautta tai superhyökkäyskolmikon Neymar - Messi - Suarez oivallusten kautta. Toisaalta City on sen verran vaarallinen vastustaja, ettei olisi lainkaan yllättävää, jos Barca lähtisi ainakin ensimmäiseen osaan jonkinlaisella 4-4-2-muunnelmalla, jolloin hyökkäystriosta yksi pelaaja jää penkille.

Ennakkoon toki toivoisi, että viime kevät toistuisi tämän parin osalta, mutta ei se vaan niin yksinkertaista ole. Barcalla toki on vieraissa alottavana jälleen hyvä mahdollisuus "ratkaista" pari hakemalla voitto, mutta City on osoittanut esim. Bayernia vastaan, että sen taito riittää kyllä voittamaan näitä superjoukkueitakin, jos kaikki osuu kohdilleen. Barcan kannattajana toki uskon ja luotan siihen, että Barcan rutiini ja pelityyli riittää jatkopaikan ottamiseen.

Bayer Leverkusen - Atletico Madrid

Leverkusen oli pitkään jopa kiinni "kuolemanlohkon" voitossa, mutta jäi lopulta kakkoseksi, mikä poiki lopulta suhteellisen kovan arvan, vaikkei kovinta mahdollista kuitenkaan. Atletico on kuitenkin monien puheiden mielestä ehkä "ärsyttävin" vastustaja fyysien ja äärimmäisen hyvin organisoidun pelityylinsä takia ja välttämättä Leverkusenilla ei hyökkäysmateriaali riitä aukaisemaan Atleticon puolustusta. Atleticon puolustus on ollut vaikea avattava niin Barcelonalle kuin myös Real Madridille, joiden hyökkäys on kuitenkin ainakin paperilla huomattavasti kovempaa valuuttaa kuin Leverkusenin oletusnelikko Son - Calhanoglu - Bellarabi - KieBling. Toki Leverkusen on saksalaiseen tapaan myös hyvin organisoitu ja otteluparista voi ennakoida tiukkaa, mutta en usko Leverkusenin jatkomahdollisuuksien olivan kovinkaan suuret.

Atletico menetti viime kauden jälkeen kaksi kovinta pelaajaansa, eli Thibaut Courtois'n ja Diego Costan, mutta selvitti pientä alkukakomista lukuun ottamatta oman alkulohkonsa melko vaivattomasti, vaikkei mitään suurempinumeroisia voittoja nähtykään. Varsinkin hyväin organisoidut ja kurinalaiset otteet organisoitua Juventusta vastaan ovat sellainen seikka, joiden perusteella asettaisin Atleticon tässä ennakkosuosikiksi, mikäli molemmat joukkueet pääsevät otteluihin likimain parhailla kokoonpanoillaan. Mario Mandzukic - Antoine Griezzmann - Arda Turan on kuitenkin sellainen erilaisia mahdollisuuksia tuova kolmikko, joka onnistunee vähintään kerran - pari Leverkusenia vastaan ja mikäli puolustus pitää omassa päässä totuttuun malliin, pitäisi Atleticon jatkopaikka olla 1-2 maalilla todennäköisin tulos.

Juventus - Borussia Dortmund

Melkoinen vastakohtien pari siinä mielessä, että Juventus on ollut viime vuosien tapojensa mukaan melkoisen vakuuttava kotimaansa Serie A:ssa, kun taas Dortmundilla on ollut todella vaikeaa Bundesliigassa. Toinen vastakohta on se, että vastaavasti joukkueiden meno oli myös alkolohkoissaan päinvastaista, kun Juventus joutui taistelemaan tosissaan niin Olympiakosta kuin Malmöä vastaan saavuttaakseen kakkospaikan. Dortmund vastaavasti kotimaan vaikeuksista huolimatta varmisti jo hyvissä ajoin jatkopaikkansa alkulohkostaan, eikä lohkovoittokaan ollut lopulta uhattuna juuri missään vaiheessa.

Sinällään pari on vaikea ennakoitava näin kirjoitushetkellä, koska esim. juuri Dortmundilta odotetaan koko ajan sitä piristystä, joka toisi esille sen menneinä vuosina tutuksi tulleen vauhdin ja tehokkuuden. Toisaalta Dormundin loukkaantumissuman loppumista odotellaan myös, jonka ratkeamisella tuleekin olemaan suuri vaikutus tähän pariin. Juventus on kotimaassaan tottunut suurelta osin siihen, että se saa jopa melko rauhassa pitää palloa, koska sen keskikentän keskustassa on jopa ylimäärä huippupelaajia sitä varten, koska kunnossa ollessaan nelikko Pirlo - Pogba - Vidal - Marchisio ei edes mahdu kerralla kentälle. Mikäli Dortmund saa edes suurimman osan parhaistaan kentälle, tulee Juventus kohtaamaan suurella todennäköisyydellä kovaa prässiä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita, joihin se ei välttämättä ole tottunut, eikä välttämättä edes pysty valmistautumaan parhaalla mahdollisella tavalla. Tällaisen suunnan vaihdot ja epämukavuusalueelle joutuminen voi olla todellista myrkkyä joukkueen puolustukselle, jota ei ehkä voi ihan nopeimmaksi sanoa. Lisäksi yleensä keskikentän pohjalta peliä rakentava Andrea Pirlo ei ole puolustussuuntaan, varsinkaan nopeuden suhteen, kovinkaan vakuuttava. Epäilen myös Juventuksen valmentajan Massilimiliano Allegrin kykyä, tai edes halua, lähteä muuttamaan Juventuksen muuten melko hyvin toimivaa peli-ideaa. Dortmundin nykytilanteeseen peilaten olisi aika helppoa laittaa Juventus suosikiksi, mutta tilanne voi olla helmikuussa täysin erilainen ja lisäksi mikäli europaikat ovat jo Dortmundilta kotimaassa karanneet, laittaa joukkue varmasti kaikki panokset näihin peleihin. Oletan Dortmundin alkukauden vireen perusteella Juventuksen lähtevät pienoisena suosikkina pariin, mutta en lähde arvioimaan tilanteesta johtuen, riittääkö se jatkopaikkaan.

FC Schalke 04 - Real Madrid

Schalke arvottiin "yllättäen" jälleen Real Madridia vastaan vähän samaan tapaan kuin se on viime vuosina toiminut useampaan otteeseen "pisteautomaattina" Chelsealle alkulohkoissa. Saksalaiset selvisivät juuri ja juuri jatkoon Sportingin ja Mariborin edeltä alkulohkostaan, eikä kotimaassakaan ole kovin ruusuisesti pelit sujuneet syksyn aikana. Joukkuetta valmentaa kirjoitushetkellä Roberto "bussikuski" Di Matteo, jonka suurimmat valmentajasaavutukset ovat tulleet juuri "organisoidun puolustuspelaamisen" kautta, mutta Schalkessa ei ole tästä ollut tämän syksyn aikana juuri mitään näytteitä. Joukkueesta löytyy kyllä muutamia ihan maailmanluokankin pelaajia, etupäässä  Klaas-Jan Huntelaar, Jefferson Farfan ja Benedikt Höwedes, mutta materiaali ei millään riitä taistelussa Real Madridia vastaan.

Real Madrid taas on alkusyksyn muutaman yskähtelyn jälkeen ollut vahvassa vireessä ja maaleja on syntynyt. Mikään tekijä ei viittaa kirjoitushetkellä siihen, että tahti niin kovasti hyytyisi, että Schalkesta voisi tulla uhkaaja Realin jatkopaikalle. Todennäköisesti ottelupari ratkeaa jo ensimmäisessä osassa Realin takoessa 3-4 vierasmaalia Gelsenkircheniläisten pömpeliin ja loppuaika voidaankin sitten säästellä. Harmi, ettei Real saanut vastaansa Cityä(tai PSG:tä) ja Barcelonalle sattunut Schalkea...

Shakhtar Donetsk - Bayern München

Ensitietojen mukaan nämä joukkueet kohtaavat nyt ensimmäistä kertaa toisensa. Kovin suuria pelillisiä mahdollisuuksia itä-ukrainalaisille ei tässä vaiheessa uskalla povata, vaikka joukkueessa pelaakin Ukrainan maajoukkuetason pelaajia ja hyökkäyksestä löytyy brassitaitoa esim. Luiz Adrianon ja Bernardin muodossa. Oman mausteensa pariin voi toki tuoda mahdollinen "arvaamaton" tai saksalaisille uusi ilmasto ja lisäksi tämän parin ylle laskeutuu se maailmanpoliittinen jännitys, kun muistamme, miten räjähdysaltis tilanne on Ukrainassa. Shakhtarin täytyy laittaa toiveensa siihen, että puolustus pitää ja alkulohkossa varsin kovassa maalivireessä ollut Luiz Adriano pystyisi viimeistelemään ja laittamaan Bayernin "ahtaalle" ennen kuin joukkue pallottelee pari vierasmaalia.

Josep Guardiola ei varmasti omasta pelifilosofiastaan luovu ja Bayern tulee pitämään palloa ja sitä kautta sahaamaan vastustajan puolustusta auki, todennäköisesti onnistuen siinä riittävän monta kertaa. Tarvittaessa Robert Lewandowski pystyy fyysisenä pelaajana taistelemaan boksissakin ja tekemään "räkämaalin" tai pari, mikäli Bayernin syöttökombinaatiot eivät pure odotetulla tavalla. Todennäköistä on kuitenkin, että Bayern tekee pari - kolme maalia jo vieraissa, eikä jätä toiseen osaotteluun suuriakaan panoksia, ellei sitten Ukrainaan satu helmikuussa kylmät olot ja lumisadetta...

Arsenal FC - AS Monaco

Arsenal otti jo totuttuun tapaan lohkokakkosen paikan ja sitä kautta pelioikeuden kevään ensimmäiselle kierrokselle. Tällä kertaa se tosin onnistui arpaonnensa kanssa ja vältti Bayernin, Barcelonan ja Real Madridin kaltaiset joukkueet ja sai vastaansa Välimeren rannalta Monacon. Monacoa tosin ei sovi aliarvioida, koska se selvitti erittäin vaikean alkulohkonsa voittajana, johon sisältyi vaikeita pelejä Venäjällä ja Portugalissa. Joukkueen jatkopaikka ei toki tullut mitenkään tehokkaan tai äärimmäisen tyylikkään pelin kautta, mutta puolustus piti ja joukkue päästikin koko alkulohkojoukkueista vähiten maaleja, tasan yhden. Monaco voi myös olla Arsenalille erittäin vaikea vastustaja fyysisyytensä kautta, kun joukkueesta löytyy Ricardo Carvalho, Jeremy Toulalan, Charles Kondogbia ja niin edelleen ja vastaavasti Arsenalilta tuntuu varsinkin keskikentältä puuttuvan sellainen oikea likaista työtä tekevä pohjan pelaaja. Lisäksi Monacon kärjessä pelaa Dimitar Berbatov, jolle Arsenalia vastaan pelaaminen on ennestään tuttua.

Arsenal voi toki onnitella itseään arpaonnesta, mutta todellakaan mihinkään henkseleiden paukutteluun ei ole varaa. Joukkue huutaa lisää laadukkaita keskuspuolustajia ja keskikentän pohjalle fyysistä preesenssiä, koska Mathieu Flaminin taso ei vaan riitä. Jos Arsene Wenger onnistuu tammikuun siirtoikkunasta vahvistuksia hankkimaan, nousevat Arsenalin osakkeet tässä parissa huomattavasti ylemmäs, mutta mikäli vahvistukset jäävät saamatta, voi Arsenalin jatkopaikan tavoittelusta tulla yllättävänkin hankalaa. Monacolla kun ei ole mitään ongelmia lähteä pelaamaan puolustuksen kautta ja sillä on kuitenkin tarpeeksi ratkaisuvoimaa vastahyökkäyksistä ja erikoistilanteista. Tämän parin ennakointi menee samaan koriin tuon aikaisemman Juventus - Dortmund - parin kanssa, jossa voimasuhteet voivat vielä tässä ennen helmikuuta muuttua suurestikin. Arsenalin voisi olettaa toki jopa nykyisellään olevan vähintään pieni ennakkosuosikki tässä, mutta eipä Monacon jatkopaikka olisi ensimmäinen kerta, kun "parempi joukkue putoaa jatkosta".

FC Basel - FC Porto

Täytyy tämän parin kohdalla vähän brassailla tuolla Baselin jatkopaikalla, kun muistan alkulohkoennakkoja kirjoitellessani maininneeni Baselin olleen vaikea vastus viime vuosina niin Chelseaa kuin ManUakin vastaan ja "mahdollinen kanto kaskessa Liverpoolin jatkopaikalle". Osuin iljettävän hyvin oikeaan. Liverpoolin syksy on ollut melko kammottava niin tuloksellisesti kuin pelillisestikin, joten Baselia täytyy tässäkin vielä lähestyä hieman varoen, mutta ei huono joukkue silti päihitä Liverpoolia alkulohkossa. YLE näytti koko kansalle jälkimmäisen pelin ja sen perusteella voi ainakin sanoa, että sveitsiläiset olivat melkoisen hyvin organisoituja ja hyökkäyksestäkin löytyi juonikkuutta, vaikka joka vuosi joukkue tuntuu menettävän ne parhaat pelaajansa, kuten kävi aikanaan Xherdan Shaqirin ja Mohamed Salahin kohdalla. Vaikkeivat Baselin pelaajien nimet monelle varmaan vieläkään soita mitään kelloja, niin tästä huolimatta joukkue on vaarallinen.

Porto selvitti alkulohkonsa voittajana sen suuremmitta ongelmitta ja on tämän parin nimekkäämpi osapuoli kiitos Jackson Martinezin, Ricardo Quaresman, Ibrahim Brahimin, Juan Quinteron ja kumppaneiden. Joukkue varmasti onnittelee itseään arvontatuloksen pohjalta, koska vastaan olisi voinut tulla myös PSG:n, Man Cityn tai Arsenalin kaltaisia joukkueita, mutta ei joukkueen taso kuitenkaan Baseliin verrattuna niin paljon kovempi ole, että varaa olisi tuuletella. Nyt jää sitten nähtäväksi, onko Porton miehistö tarpeeksi organisoitu, toimiva ja taitava, jotta se saa avattua Baselin puolustuksen Liverpoolia paremmin. Baselille jatkopaikka on varmasti lähes kuin mestaruus, mutta tuskin sekään mitenkään kylläinen on. Porto lähtee materiaalinsa ja lohkovoittonsa kautta tähän suosikkina, mutta jos Baselin "hurmos" jatkuu vielä keväällä ja kotiyleisö siivittää sen ensimmäisessä osassa voittoon, niin tässä muhii potentiaalinen yllätys. Ennakolta Porton pitäisi jatkaa 1-2 maalin voitolla.     

Kuka on kaikkien aikojen kovin urheilija?

Lionel Messistä tuli menneellä viikolla UCL-jalkapalloturnauksen kaikkien aikojen kovin maalitykki ja kovaa kisaa tuon tittelin "lopullisesta" omistajasta tullaan varmasti käymään vielä vuosia hänen ja Cristiano Ronaldon välillä. Rikottu ennätys sai kotimaisen YLEnkin "heräämään" ja julkaisemaan raflaavan otsikon ja keskustelupalstan siitä, onko Messi nyt maailman kaikkien aikojen kovin urheilija. Päätin nyt ottaa aiheeseen kantaa ihan omalla kirjoituksella, koska viime aikoina ei ole oikein muuten ollut paljoa kirjoiteltavaa. Lisäksi tällainen kirjoitus on laaja-alainen, jonka kommenteissa voidaan keskustella laajasti yli erilaisten lajirajojen. Tietysti on hyvä pitää mielessä, että yhtä objektiivista näkemystä aiheeseen ei ole, vaan jokainen puhuu vain omasta puolestaan ja mielipiteestään. Kannattaa myös pitää mielessä se, että vaikka se keskustelukumppanin mielipide tai suosikkilaji ei olisikaan yhtään omaan mieleen, niin ei silti kannata alkaa harrastamaan minkäänlaisia "pallopelleilyiksi" tai "koripalloniiloiksi" toisten haukkumista, koska sellaista käytöstä ei tässä blogissa suvaita. Hyvät käytöstavat ennen kaikkea!

Mitä sitten itse asiaan ja kysymykseen tulee, niin omasta mielestäni ei, Lionel Messi ei ole kaikkien aikojen paras urheilija. Hän on hyvin lähellä kaikkien aikojen parasta jalkapalloilijaa, ellei jopa olekin sitä, mutta kokonaisuutena tarkasteltuna hän ei ole paras urheilija. Jalkapallo on lajina sellainen, että siinä aivan huipulla pärjätäkseen vaaditaan vähintäänkin hyviä fyysisiä ominaisuuksia ja taktista ajattelukykyä ja lisäksi tietenkin roppakaupalla taitoa käsitellä pelivälinettä. On kuitenkin olemassa sellaisia palloilulajeja, joissa omasta mielestäni vaaditaan vielä tuotakin parempaa fyysistä suorittamista, taktista osaamista ja pallonkäsittelytaitoa. Niin etuoikeutettuja kuin olemmekin, että saamme Messin ja myös muiden tämän hetken megastarojen uria seurata, yksikään jalkapalloilijoista ei ole minusta kaikkien aikojen urheilija.

Yleisurheilun puolella on paljon sellaisia urheilijoita, joiden fyysiset ominaisuudet ovat huippuluokkaa. Selvin yksittäinen esimerkki lienee Usain Bolt, jonka tekemiä ME-juoksuja 100m ja 200m matkoilla pidetään monissa piireissä rikkomattomina tässä vaiheessa. Niin uskomattomat fyysiset ominaisuudet kuin hänelläkin oli noiden ennätysten syntymisaikoina ja on edelleen, hänen lajistaan puuttuu sitten se taktinen puoli käytännössä kokonaan. Yleisurheilun puolella on myös kokonaisvaltaista ja moniosaista hallintaa vaativia lajeja, joista selkeimpänä esimerkkinä toimii kymmenottelu. Sitä lajia viime vuosina hallinnut Ashton Eaton voisi olla yksi kandidaatti, mutta laji ei kuitenkaan ole niin näkyvä, että sen hallitsijalle tuota titteliä voisi suoda. Siitäkin huolimatta, että jopa noin 9000 pisteen suorittaminen kymmenessä hyvin erityyppisessä lajissa on todella kova suoritus. Pidän kuitenkin henkilökohtaisesti Eatonin suoritusta monipuolisuusmielessä vaativampana ja "kovempana" kuin esim. Boltin suorituksia.

YLE otti esimerkeissään esille myös Muhammad Alin, monen mielestä kaikkien aikojen kovimman nyrkkeilijän. Hän oli epäilemättä aikanaan niin fyysisesti kuin taktisestikin erittäin kova urheilija. Oikeastaan hänen sanomisensa vain "erittäin kovaksi" on vähättelyä. Hänen vaikutuksensa yhteiskunnallisiin kysymyksiin esim. Vietnamin sodan aikana ovat myös sellaisia, jotka pitää ottaa huomioon. Hänelle voisin jopa tittelin kaikkien aikojen kovimmasta urheilijasta suoda, mutta valitettavasti olen niin nuori, etten ole ollut Alin otteluita näkemässä ja jälkinauhoituksistakin olen nähnyt vain otteluiden osia. En kuitenkaan lähde väittelemään kenenkään kanssa, joka ilmoittaa Alin omaksi suosikikseen ja kandidaatikseen tittelin saajaksi, koska arvostan Alia suuresti niin urheilijana kuin ihmisenäkin.

Mainitsin aikaisemmin, että kaikkien aikojen urheilijalta vaaditaan rajun fyysisen suorituskyvyn lisäksi myös taktista näkemystä. Shakissa taktikointia ja matemaattista laskukykyä ja päättelyä vaaditaan kaikista eniten. Magnus Carlsen, tämänhetkinen MM ja kaikkien aikojen kovimman vahvuusluvun omaava nuori norjalainen, on shakin ja taktisuuden saralla todellinen nero. Hänen päättelykykynsä on älytön, kun ottaa huomioon, että hän on pelannut mm. samanaikaisia sokkopelejä parinkymmenen pelaajan kanssa näin esimerkiksi. Kyseessä on todella hieno laji ja siinä pärjätäkseen täytyy myös olla fyysisesti hyvässä kunnossa, jotta pystyy suorittamaan erilaisia peliasemallisia pohdintoja tuntikausia yhteen menoon. Carlsen on "vain" yksi esimerkki äärimmäisestä taktisesta kyvykkyydestä ja neroudesta, mutta ei hänkään ole oma ehdokkaani kaikkien aikojen urheilijaksi. Shakki on lopulta "pieni laji" ja moni kyseenalaistaa väitteen, että se edes olisi urheilua.

Koska osa lukijoista pitää paljon hiihdosta, niin mainitsen tässä, että sijoitan kaikki hiihtäjät käytännössä samaan kategoriaan yleisurheilijoiden kanssa. Lajissa optimaalisella huipulla pärjääminen vaatii suurta fyysistä panostusta ja kykyä, mutta en silti pidä Björn Dählietä, Mika Myllylää, Vladimir Smirnovia, Marja-Liisa Kirvesniemeä, Marjo Matikainen-Kahlströmiä tai ketään muutakaan hiihtourheilijaa kaikkien aikojen kovimpana urheilijana.

Nyt on listattu jo useampi laji ja urheilija, joita aika moni voisi ehdottaa parhaaksi ja osa varmaan jo miettii, että "Kukahan se nyt voisi Zampan mielestä olla se kovin". Ainakin ne varmaan ihmettelevät, jotka eivät ole YLEn puolelta viestiäni lukeneet. Aika siis paljastaa oma suosikkini ja ehdokkaani perusteluineen!

Oma henkilökohtainen suosikkini, idolini ja ehdokkaani maailman kaikkien aikojen kovimmaksi urheilijaksi on koripallon kaikkien aikojen paras pelaaja, eli Michael "His Airness" Jordan. Pääsyinä pidän sitä, että hänessä yhdistyy mielestäni parhaimmalla tavalla nuo kolme ensimmäisessä kappaleessa mainitsemaani kriteeriä: fyysiset ominaisuudet, lajin peliobjektin eli pallon käsittely ja sen kanssa "temppuilu" sekä taktiset kyvyt. Jordan oli uransa ensimmäisen vuosikymmenen noin sinne 35 ikävuoden tienoille äärimmäisen atleettinen pelaaja, josta hän sai myös lempinimensä His Airness, hänen ilmavuutensa. Hän oli mitaltaan "vain hieman alle kaksi metrinen", mutta hänen donkkinsa, torjuntansa ja muut vastaavat atleettisuutta vaativat suoritteensa olivat niin korkeita ja ilmavia, että useimmilta muilta "samaan" pystyviltä vaadittiin paljon enemmän kokoa. Pallon kanssa hän oli äärimmäisen taitava, sen käsittely ei koskaan tuottanut hänelle ongelmia ja hän oli hyökkäyksessä tehokas. Hän on edelleen kaikkien aikojen tehokkain pelaaja, kun tarkastellaan ottelukohtaista pistekeskiarvoa ja lisäksi hänen heittotarkkuutensa koko uralta oli 50 %, joka on erittäin harvinaista takamiehelle. Taktisesti Jordan oli myös äärimmäisen fiksu ja kova pelaaja. Laji-ihmiset tituleeraavat hänen "Basketball IQ"-taitoaan, "koripalloilullista viisauttaan ja kykyä tehdä joka tilanteessa oikea ratkaisu", yhdeksi kaikkien aikojen parhaista. Hänen taktista kykyään alleviivaa myös se, että hän oli äärimmäisen hyvä puolustamaan, vaikka Jordan käytännössä aina muistetaankin kymmenestä pistekuninkuudestaan, kuudesta finaalien MVP(Most Valuable Player)-palkinnostaan ja koko kauden viidestä MVP:stä. Tämän lisäksi Jordan voitti myös parhaan puolustavan pelaajan palkinnon ja valittiin myös "kauden parhaisiin puolustusviisikoihin" useampaankin kertaan.

Näkisin ja lukisin mielelläni kommenteissa muiden näkemyksiä omasta "ehdokkaastaan" kaikkien aikojen parhaaksi urheilijaksi perusteluineen. Omiin näkemyksiini saa toki myös ottaa kantaa. Yleensä eri lajien välisissä väittelyissä ja keskusteluissa on ollut ikävänä tapana tulla turhaa jopa henkilökohtaista nokittelua kanssakeskustelijoiden suuntaan, joten nyt toivoisin, että yritettäisiin puhua asiallisesti ja perustellen ja jättää ne "palloniilottelut" ja "koripalloleillyt" pois. Perusteltu keskustelu on aina parempaa kuin toisille leukojen repiminen.

Urheilussa ihmeitä voi tapahtua

Kyllähän sitä hyvillä mielin voi ihmeeksi kutsua, kun suomalainen jalkapallojoukkue voittaa italialaisen jalkapallojoukkueen miesten tasolla! Niin kävi tänään, kun kotimaisen jalkapallon lippulaivamme HJK voitti kotistadionillaan upeasti ja hienon taistelun jälkeen Torinon 2-1. Ei varmaan tarvitse esitellä tai vertailla suomalaisia ja italialaisia jalkapallosaavutuksia ja sitä kautta todeta tai muistuttaa, kuinka isosta jutusta on kyse.

Itse en valitettavasti muiden harrastusten takia ehtinyt nähdä ottelusta kuin jälkimmäisen puoliajan, mutta onneksi tällä kertaa se oli se tärkeämpi puoliaika! Saamieni tietojen mukaan ensimmäinen puolikas eteni varsin tasaisissa merkeissä niin pelitapahtumallisesti kuin myös maalipaikkojen muodossa, joten lienee melko turvallista todeta, että HJK oli ottelussa jopa parempi niin tuloksellisesti kuin pelillisestikin. Ainakin toisella puolikkaalla joukkue onnistui luomaan muutaman mallikkaan syöttökombinaation ja sitä kautta potentiaalisen maalipaikankin. Maalit syntyivätkin sitten hienosti pelatuista erikoistilanteista, kun topparikaksikko Gideon Baah - Valtteri Moren onnistui viimeistelemään kahdesti. Mainittava on myös erinomaiset keskitykset lähettänyt Robin Lod. Kaikenkaikkiaan erittäin piristävä suoritus ja huomionarvoista oli HJK:n rohkeampi pelityyli: tällä kertaa ei lähdetty vain varjelemaan omaa maalia, vaan uskallettiin rohkeasti pyrkiä hyökkäämään ja kontrolloimaan palloa. Tämä on ehdottomasti oikea suunta. Palloa kontrolloidessa on toki aina vaarana se, että sattuu jokin henkilökohtainen virhe, mutta ei pelkän oman maalin varjeleminenkaan kehitä pelaajia. Pitää uskaltaa yrittää!

Itse olin alunperin melkoinen realisti, kun HJK:n alkulohko selvisi. En uskonut mihinkään kovin suuriin suorituksiin vaan ennakkoarvio oli, että HJK todennäköisesti pystyisi kotonaan jonkun yllätysvoiton ottamaan ja mahdollisesti taistelemaan jonkun tasapelin jostain muustakin pelistä. Vaikka voitto Torinosta olikin erittäin hieno ja pelillisestikin lupaava, on hyvä pitää realismi mielessä. Mahdollisuudet on toki vielä vaikka mihin, mutta todennäköistä on, että HJK:n positiiviset yllätykset ovat tässä. Kahdessa jäljellä olevassa ottelussa kohdattavat Brügge ja Kööpenhamiina saivat varmasti sellaisen varoituksen, että HJK:hon suhtaudutaan vakavammin. Toisaalta onhan se positiivista, että suomalainen jalkapallojoukkue otetaan vakavasti! Yksittäisetkin onnistumiset ovat aina hienoja ja niistä pitää nauttia ja esimerkiksi juuri Morenin ja Lodin hyvät otteet ja onnistumiset toivottavasti siivittävät heidät Euroopan suuremmille kentille. Toivotaan toki, että tämä voitto nyt saa aikaan pysyvämpääkin kehitystä, uskoa ja luottoa HJK:n sisällä ja tulevissakin otteluissa nähdään samanlainen uskaliaampi ja aktiivisempi HJK. Jos tuloksena olisin tappioita, kehittää se pelaajia ja joukkuetta huomattavasti enemmän, kuin pelkkä sumputtamalla oman maalin varjeleminen. Rohkeutta vaan HJK, sillä se peli kehittyy!

Toivottavasti HJK:n upea voitto nostaa myös maajoukkueemme suoritustasoa ja antaa ison annoksen uskoa, kun seuraavaksi edessä on vaikea vierasmatka Unkariin. Toivottavasti HJK:n otteet ja voitto saavat myös maajoukkueessamme päälle oikein kunnon tsempin ja uskon omaan tekemiseen! Paikka EM-kisoihin on vielä täysin omissa käsissä ja mahdollinen, kunhan aikaisemmissa peleissä kentällä näkynyt pallon hallinta konkretisoituisi myös maalien muodossa. Rohkeampaa peliä vain ja mallia HJK:n tämänpäiväisistä otteista, niin Unkarista on mahdollisuus ryöstää 3 pistettä ja keikauttaa karsintalohkon tilanne suomalaisittain paljon suotuisammaksi ja positiivisemmaksi. HJK näytti tänään, että kaikki on yksittäisessä ottelussa mahdollista, toivottavasti "Huuhkajat" jatkaa ensi viikolla samalla linjalla!

Eteenpäin ollaan menty...Vai ollaanko?

Suomen jalkapallomaajoukkue, kavereiden kesken "Huuhkajat", pelasi kaksi maaottelua menneen viikon aikana ja kaikilla on varmasti tiedossa, että lopputuloksina näistä kahdesta kotiottelusta lohkon ennakkoon kärkimaiksi arvioituja Kreikkaa ja Romaniaa vastaan oli 1-1 tasapeli Kreikasta ja 0-2 tappio Romanialle. Lukijat ovat varmaankin ottelut katsoneet, tai ainakin nähneet otteluiden tärkeimmät tapahtumat, joten otteluraporttien sijaan lähden tekemään jälkipohdintaa otteluista ja katsomaan tulevaisuuteen. Ottelun jälkeen kun olemme saaneet kuulla ja lukea melkoisen ristiriitaisia kommentteja, mitä tulee pelaajiin ja valmentaja Mika-Matti "Mixu" Paatelaiseen. Pelaajat ovat olleet syystäkin hyvin pettyneitä ja ruoskineet itseään, kun valmentaja on enimmäkseen vaan toppuutellut kritiikkiä ja puhunut "palloliiton sisällä olevasta hyvästä buumista".

Valmentaja Paatelaista on ympäri internetin kritisoitu valmentajataitojen puutteesta, reagointikyvyn puutteesta otteluiden aikana ja kummallisista pelaajavalinnoista. Aion nyt itsekin kritisoida häntä hieman näiden kahden ottelun pohjalta. Ajattelin jakaa tämän kritiikin suuremmalta osalta nyt kahtia, maalivahti- ja puolustusosioon sekä keskikenttä- ja hyökkäysosioon. Tämän jälkeen ajattelin käydä vähän läpi noita "joulukuusitaktiikan tai -ryhmityksen" ongelmia ja tuoda esille pari vaihtoehtoa sen kehittämiseksi.

En varmasti ollut ainut, jolle päällimmäinen reaktio Kreikka-ottelun avauskokoonpanosta oli "kuka v*tun Jarkko Hurme? Missä Jere Uronen?" Valmentaja Paatelainen laittoi oikeaksi pakiksi avaukseen pelaajan, jolla ei juuri ollut pelituntumaa tai -kokemusta viime ajoilta, eikä hän ollut kovin juurikaan pelannut maajoukkueessa aikaisemmin. Lopputulos Hurmeen valinnan osalta oli se, että hän oli molemmissa otteluissa aiheuttamassa vastustajan ensimmäisiä maaleja ja varsinkin Romaniaa vastaan kyseessä oli alokasmainen virhe kulmapotkussa. Kreikkaa vastaan peli oli hänen osaltaan vielä "ihan ok", koska hän paikkasi ensimmäisellä puolikkaalla tulleen maaliin johtaneen virheensä tekemällä itse Suomen 1-1 tasoituksen. Epäilen, että tuo sinällään hieno maali sokaisi Paatelaisenkin ja sai tämän laittamaan Hurmeen avaukseen Romaniaakin vastaan, missä valinta sitten realisoitui 0-1 maalina ja tilanteena, joka aiheutti Alexander Ringin toisen keltaisen ja sitä kautta punaisen. Puolustuslinjan optimimuoto on omasta mielestäni Uronen - Moisander - Toivio - Arkivuo, Hurmeen taso ei nähtyjen otteiden perusteella siihen riitä. Toinen asia, mitä puolustuksessa mietin, on tuo maalivahtikysymys. Suomi pelaa kuitenkin nykyään rohkeammin pallonhallintaan pohjautuvaa peliä, jolloin maalivahdinkin pitäisi pystyä pelaamaan jalalla suhteellisen luotettavasti. Näin ollen Niki Mäenpään korvaaminen Lukas Hradeckyllä olisi harkittava asia. Mäenpään sijoittumisvirheet olivat osasyynä vastustajan syntyneisiin maaleihin, vaikka eivät maalit toki läheskään kokonaan Mäenpään syyksi mene. Asia on kuitenkin nyt niin, että tolppien välissä seisoo Hollannin divarissa pelaava kassari, kun penkillä istuu nuori ja lupaava Tanskan pääsarjassa erittäin hyviä otteita esittänyt veskari, josta jossain vaiheessa väkisin tulee Suomen seuraava ykkösmaalivahti. Hradecky tuskin olisi näissä peleissä ainakaan huonommin pärjännyt, joten alkaisi olla syytä laittamaan häntäkin jo kentälle.

Keskikentältä ja hyökkäyksestä jäi oikeastaan vieläkin enemmän parjattavaa, jos se vaan on mahdollista. Valmentaja Paatelainen päätti molemmissa otteluissa itsepintaisesti lähteä liikkeelle ryhmityksellä, missä Suomen hyökkäyksellisesti luovin ja paras pelaaja Roman Eremenko olis sijoitettu hyökkäävimpään kolmikkoon. Tämä aiheutti osaltaan sen, että Suomella oli vaikeaa saada pelattua palloa kontrolloidusti ylöspäin, kun Eremenko pelasi niin ylhäällä ja vastustajien linjat olivat organisoituina suhteellisen alas, missä tilaa ei ollut. Valmentaja Paatelainen teki Kreikka-ottelun tauolla onnistuneen muutoksen siirtäessään Eremenkon alemmas rakentamaan peliä, jolloin palloa saatiin hallitummin ja toistuvammin ylemmäs ja jonka seurauksena Suomi teki maalin ja loi muutaman paikan lisääkin. Tästä huolimatta Paatelainen jostain syystä halusi Romaniaa vastaan palata tuohon aikaisempaan ideaan ja peluuttaa Eremenkoa ylempänä, joka kuitenkin oma-aloitteisesti siinä ottelussa tuli monesti hakemaan palloa alempaakin. Itselleni oli ainakin alusta asti selvää, että Romania tulisi vieraspeliin puolustuksen kautta ja odotin, että Paatelainen olisi ymmärtänyt jatkaa Kreikka-ottelun jälkimmäisen puolikkaan linjalla.

Suomen suurin ongelma tämän hetken pelaamisessa on maalipaikkojen luomisen vaikeus ja puute, sekä laitapelin puuttuminen lähes kokonaan. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että Suomen hyökkäyskalusto on liian yksipuolista, tai ainakin se kalusto, joka otteluihin on valittu ja kentälle laitetaan. Kun kentällä samaan aikaan juoksevat Riku Riski, Teemu Pukki ja Kasper Hämäläinen, on vastustajan helppo puolustaa, koska kukaan noista hyökkääjistä ei aiheuta minkäänlaista fyysistä uhkaa maalialueella erikoistilanteissa tai keskityksissä. Vastustajan täytyy ainoastaan pitää linjat tiiviinä ja varmistaa, ettei puolustuksen ja maalin väliin jää tyhjää tilaa pystyjuoksuille ja seurauksena Suomen ainoat aseet ovat Roman Eremenkon kaukolaukaukset. Nekään eivät aiheuta kovin toistuvaa tai jatkuvaa uhkaa.

Mikä sitten ratkaisuksi ongelmiin? Yksinkertaista ja helppoa ratkaisua ei ole, mutta hyökkäykseen olisi pyrittävä luomaan variaatioita, mahdollisuuksia ja yllättävyyttä! Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että ylimpänä pelaavan hyökkääjän paikalle olisi saatava pelaaja, jolla on fysiikkaa ja voimaa taistella vastustajan toppareita vastaan. Tämä käytännössä tarkoittaa sitä, että kärkeen pitäisi laittaa pelaamaan Eero Markkasen tai Berat Sadikin tyylinen pelaaja. Niin siitäkin huolimatta, että heidän näyttönsä ovat vielä tässä vaiheessa aika ohuet, koska nykyinen malli ei selvästikään toimi. Teemu Pukki ja Kasper Hämäläinen voisivat hyvin jatkaa alempina hyökkääjinä, koska heillä on nopeutta ja pallotaitoa ainakin kohtuullisesti. Keskikentän kolmikon porrastaisin niin, että keskimmäisenä pelaava Eremenko saisi pelata hieman ylempänä, jolloin "joulukuusen" malli muuttuisi muotoon 4-2-1-2-1. Tällöin Eremenko olisi alhaalta pelattaessa paremmin pelattavissa ja kuitenkin hyökkäyksen suhteen keskeisellä paikalla ja hänellä olisi useampi syöttösuunta valittavana. Keskustassa voisi hyvin peluuttaa nyt hyvin onnistunutta Tim Sparvia ja Perparim Hetemajta. Penkiltä tuohon olisi sitten vielä vaihtoehtoina Markus Halsti ja Teemu Tainio. Tekisin tämän lisäksi myös puolustuslinjaan muutoksia ja erään ehkä yllättävänkin muutoksen: Jere Uronen vasemmalle, koska laitapelaaminen jää tuossa asetelmassa niin paljon laitapuolustajien kontolle. Hän pystyisi vasenjalkaisena pelaajana tuomaan keskityspelkoa laidalle ja on muutenkin pallon kanssa suhteellisen laadukas pelaaja. Topparipari Niklas Moisander - Joona Toivio ei tarvitse muutoksia, mutta kunhan Alexander Ring vapautuu pelikiellostaan, istuttaisin tai ainakin kokeilisin häntä oikean laitapuolustajan tontilla! Hänellä riittää kestävyyttä ja vauhtia juosta ja hän on keskikentällä osoittanut, että fysiikka on ok. Hänen ongelmakseen on osoittautunut epätarkkuus pelin rakentamisessa maata pitkin, mutta edellisissä otteluissa hänen antamansa erikoistilanteet olivat ihan siedettävällä tasolla. Näin ollen hän oikeana pakkina toisi siltä puolelta keskitysvaaraa enemmän kuin flopannut Jarkko Hurme tai esim. Kari Arkivuo. Laittaisin myös jo seuraavaan peliin Unkaria vastaan Lukas Hradeckyn rohkeasti maaliin.

Viimeisimmissä keskusteluissa on väläytelty jopa Mixu Paatelaisen potkuja ja jopa Jari Litmasen nostamista jonkinlaiseen valmennusvastuuseen. Kaikki kunnia Suomen kaikkien aikojen parhaalle jalkapalloilijalle, mutta ilman mitään valmennuskokemusta ei maajoukkueen vastuutehtävään voida ottaa. Lisäksi seuraava Unkari-ottelu on jo noin kuukauden päässä, joten tässä kohtaa ei vielä ole syytä valmentajaa erottaa. Unkari-ottelusta on kuitenkin tultava jo tulosta, tarkoittaen mieluiten voittoa ja vähintään tasapelia hallitsevalla peliesityksellä. Muussa tapauksessa Paatelaisen aika on ohi. Tappio Unkari-ottelusta tarkoittaisi käytännössä lopputurnaushaaveiden kariutumista, jolloin loput ottelut voisi käyttää uuden valmentajan sisään ajamiseen ja todennäköisen uuden peliryhmityksen ja -taktiikan käyttöön ottamiseen. Se on nyt Mixulla "tulos tai ulos"-ottelu tulossa! Nyt on aika näyttää, että valmentaja pystyy mukautumaan. Nyt on se vastuun ottamisen aika ja paikka, enää ei voi pelin jälkeisissä selittelyissä mennä edes epäsuorasti osoittelemaan ja syyttämään tappiosta Jarkko Hurmetta, kun on itse mennyt vastaavanlaisen pelaajan avaukseen laittamaan.

Hurlumhei

FC Barcelona oli aloittanut liigakautensa huikealla maalierolla 17-0 kotoisessa liigassaan ja lisäksi ensimmäinen UCL-ottelukin oli päättynyt 1-0 voittoon, joten vielä ennen tätä iltaa ei ollut maaleja Katalonialaisten rysään tehty. Vierasreissulla Pariisissa niitä kuitenkin meni sitten 3 kappaletta ja vaikka maailmantähdet Lionel Messi ja Neymar maalitilastoihin pääsivätkin, niin kauden avaustappio oli ja on tosiasia lukemin 3-2 PSG:n vieraana.

Miksi sitten otsikko hurlumhei? No tässä ottelussa siitä uuden valmentaja Luis Enriquen tuomaa organisoitua puolustusta oli hieman normaalia vähemmän nähtävissä, kun muuhun alkukauteen peilaa. Tai toisaalta voitaneen sanoa, että se viime vuosien perisynti Barcelonan puolustuksessa, erikoistilanteet nimittäin, tarvitsee vielä lisää hieromista. PSG:n kolmesta maalista kaksi kun tuli juurikin erikoistilanteista ja kolmaskin hyvin samantyylisestä tilanteesta laitapallosta. Toisaalta taas muissa tilanteissa Barcelonan puolustus tuntui ihan hyvin organisoidulta. Lisäksi päästetyt maalit ovat usein monen asian ja tapahtuman summia.

Miksi Barcelona sitten oikeastaan hävisi? Syitä on varmasti useita, mutta jos halutaan ilmaista asia lyhyesti ja ehkä osin kärjistetysti, niin voidaan sanoa, että PSG sai tai teki kolme maalia käytännössä samalla tavalla: PSG heitti palloa maalille ja ns. "toivoi, että se sattuisi jostain menemään sisälle". Ensimmäisessä maalissa pallo putosi toppari David Luizin jaloille erikoistilanteessa, mistä hän TV-kuvien ja hidastusten perusteella näytti vain sutaisevan palloa kohti maalia ja tällä kertaa se sattui menemään tolpan juureen. Ei lähdetä edes arvioimaan mitään prosenttiosuuksia siitä, kuinka suuri osa koko suorituksesta oli "tuuria" ja kuinka suuri osa "taitoa", koska se on täysin turhaa. PSG:n toinen maali syntyi kulmasta, kun Marco Verratti onnistui puskemaan pallon maaliin takatolpalta, kun pallo leijaili juuri ja juuri yli Verrattia puolustaneen ja häntä suurikokoisemman Ivan Rakiticin pään. Pallo livahti peittämään tulleen maalivahti Marc-Andre ter Stegenin ylös nostetun käden alta maaliin. Jälleen on turha lähteä edes pohtimaan sitä, kuinka suuri osa koko kulmapotkutilanteessa oli tuurilla tai onnella, kun pallo leijaili juuri ja juuri suurikokoisemman Rakiticin yli ja meni maaliin juuri siitä pienehköstä reiästä maalivahdin ja tolpan vierestä. Kolmas maali noudatti PSG:n maalien kohdalla illalta tuttua kaavaa: keskitys laidasta, joka tuli maalille juoksevalle Blaise Matuidille, joka "sijoitti" pallon käytännössä keskelle maalia ja kohti sivuttaisliikkeessä ollutta maalivahti ter Stegeniä, jolla epäonnekseen oli sivuttaisliikkeen takia jalat auki ja pallo meni sisään längistä. Eli tiivistettynä PSG:n kaikki maalit syntyivät tilanteista, joissa vaan toimitettiin palloa maalille laidalta ja toivottiin, että siitä seuraisi jotain hyvää. Erikoistilanteet ovat toki erittäin tärkeä osa jalkapalloa ja käytännössä aina potentiaalisia vaarallisia tilanteita ja nyt PSG onnistui käyttämään ne hyväkseen liki maksimaalisesti. Toki PSG sai riistoja aikaiseksi myös Barcelona-pelaajien ehkä hieman ylimielisen pelaamisen takia, esimerkiksi Daniel Alves ja Sergio Busquets menettivät pari kertaa pallon pahassa paikassa johtuen ehkä hieman yli-itsevarmasta asenteesta.

Barcelona vastaavasti teki kaksi maailmanluokan maalia ja paikkoja tehdä lisääkin oli. Lionel Messi tasoitti ottelun heti PSG:n ensimmäisen jälkeen erittäin näppärällä yhden kosketuksen kuviopelaamisella Andres Iniestan kanssa, jossa Messi pääsi viimeistelemään vasurillaan hallitusti noin 15 metristä kuvion jälkeen oikeaan alakulmaan. Juuri huonommaksi ei toisella puoliajalla jäänyt myöskään Neymar, joka otti pallon keskityksestä hallitusti haltuun pienessä tilassa ja viimeisteli kauniilla ja hallitulla sijoituksella jälleen aivan oikeaan alakulmaan. Tämän lisäksi Andres Iniestalla oli pari laukaisupaikkaa ja aivan ottelun viimeisen 10 minuutin aikana PSG-toppari Marquinhos pelasti käytännössä varman maalin ehtimällä juuri ja juuri Jordi Alban sisään ajon eteen liukumalla. Sama mies blokkasi myös vielä Neymarin laukauksen aivan loppuhetkillä. Lisäksi nuori Munir pääsi esittelemään kovaa vasuriaan ja veto viuhui vain aavistuksen ohi siitä samasta oikeasta alakulmasta. Barcelona teki kaksi todella kaunista maalia ja rakensi paikkoja lisäosumiakin varten, mutta tällä kertaa ne lisämaalit jäivät syntymättä. Kiitos tästä kuuluu PSG:n uhrautuvalle ja jopa hyvin organisoidulle puolustukselle! Tosin tuo hyvin organisoitu puolustus tarkoitti sitä, että Neymarin tekemän 3-2 kavennuksen jälkeen, joka syntyi hieman ennen 60 minuuttia, pääsi taikka joutui Barcelona pelaamaan viimeisen 30 minuuttia niin sanottua bussia vastaan. Toki PSG pääsi muutamiin pistohyökkäyksiin, kun Barcelona otti lopussa suurempia riskejä tasoitusta hakiessaan.

PSG:n voitosta ei sinällään voi, eikä edes tarvitse tai ole syytä, ottaa mitään pois. Joukkue pelasi mahdollisimman organisoidusti ja onnistui käyttämään maalitilanteensa hyvällä tehokkuudella, vaikkeivat maalit ainakaan omaan silmään olleetkaan yhtään niin hienoja ja taidokkaita kuin Barcelonan vastaavat. Jalkapallo on kuitenkin tulosurheilua ja tyylikkäistä ja näppäristä maaleista saa sarakkeeseen sen saman yhden kuin maalin edestä sisään sutaistustakin maalista. Sääli tietenkin näin Barcelonan kannattajana, ettei vierasjoukkue onnistunut hyvistä mahdollisuuksista huolimatta hakemaan ainakin tasapeliä, vaan päätyi päästämään pari epäonnekasta tai huolimatonta maalia liikaa. Toisaalta en ole kuitenkaan huolissani, koska Barcelonalla oli kolmesta päästetystä maalista huolimatta täysi mahdollisuus jopa voittaa PSG sen kotistadionilla, missä isännät eivät ole hävinneet 30 otteluun. Hyökkäys loi jälleen tänään aivan riittävästi paikkoja.

Samassa lohkossa suomalaisväriä edustaa maajoukkuekapteenimme Niklas Moisander, jonka joukkue Ajax pelasi samaan aikaan vieraissa 1-1 tasapelin kyproslaista APOELia vastaan. Näinollen PSG johtaa lohkoa 4 pisteellä, Barcelonalla on 3, Ajaxilla 2 ja APOELilla 1. Seuraavaksi pelataan tuplakierros, jolloin Barcelona ja Ajax pelaavat kaksi kertaa peräkkäin vastakkain ja vastaavasti PSG ja APOEL samoin. Barcelonalla on siis mahdollisuus varmistaa ikävästä tämän illan tappiosta huolimatta jatkopaikka ajoissa, jos se kaapii 4-6 pistettä seuraavista peleistä Ajaxia vastaan. Tällöin lohkovoiton ratkaisu jäisi päätöskierrokselle, jolloin Barcelona kohtaa kotonaan PSG:n, mikäli ranskalaiset eivät menetä APOELia vastaan pisteitä. Toimikoon tämäniltainen herätyksenä katalonialaisille ja muistutuksena, ettei siihen 17-0 maalieroon voi tuudittautua, koska pallo on pyöreä ja pomppii, jolloin yllättäviä asioita voi tapahtua. Lohkovoitto on edelleen täysin omissa jaloissa ja käsissä.

Kiekkobuumia vaiko ei?

Eurooppalaiset jääkiekkosarjat ovat olleet nyt pari viikkoa käynnissä ja suomalaisittain uutta ja ihmeellistä on ollut Helsingin Jokereiden alkutaival itä-euroopan KHL-liigassa. Samaan aikaan kotimainen Liiga, siis se entinen SM-Liiga, on myöskin pyörähtänyt käyntiin. Monestakin syystä en ole kauheasti viime vuosina enää jaksanut kotimaisesta lätkästä kiinnostua, pääsyihin ovat kuuluneet ns. "lätkä-ähky", jonka sain Suomen edellisen MM-kullan ja sitä seuranneiden kaksien kotikisojen takia. Lätkää tuli joka tuutista ja monessa paikassa sen ylivertaisuutta muihin lajeihin nähden jaksettiin rummuttaa. Etelä-Suomessa näkyi hälyyttävä määrä niin sanottuja "karjala lippiksiä" ja muita vastaavia "urheilufaneja".

Samaan aikaan kotimaisessa Liigassa tapahtui useampikin asia, jotka työnsivät minua vain kauemmas ja kauemmas kotimaisen lätkän piiristä. Vaaralliset ja vahingoittavat taklaukset, Jokereiden ja HIFK:n välillä tapahtunut ylilyönti, kummalliset ja linjattomat rangaistus- ja pelikieltokäytännöt ovat vain niitä pääsyitä siihen, miksei laji juuri jaksanut penkkiurheilumielessä kiinnostaa. Itse toki käytin hyvät talvikelit tehokkaasti hyödyksi luonnon jäillä kavereiden, tuttavien ja tuntemattomienkin kanssa. Liigasta näytti tulleen ja tulevan aina vain pöhöttyneempi ja pöhöttyneempi organisaatio, jossa pukuherrat ja erilaiset kaveriporukat päättävissä asemissa tuntuivat kokevansa olevan jossain "norsunluutornissa", ylempänä kaikkea muuta.

Viime kevät ja tämä syksy on ainakin kotimaisen Liigan puolesta vain vahvistanut tuota käsitystä ja omaa mielenkiinnottomuuttani kyseistä organisaatiota kohtaan. Viime keväinen kabinettipäätös nostaa ilman urheilullisia saavutuksia ja perusteita Vaasan Sport liigakartalle aiheutti omalla kohdallani alkuun ihmetystä ja myöhemmässä vaiheessa vahingoniloa, kun Sport putosi Mestiksen pudotuspeleistä ulos jo ensimmäisellä kierroksella. Liigan päättäjäosasto nostaisi siis täksi syksyksi Liigaan joukkueen, joka sijoittui Mestiksessä sijoille 5-8! Toki näissä nousukysymyksissä on aina pidettävä mielessä ne nousijajoukkueen reaaliteetit "pärjätä" Liigassa, eli pitää olla kunnollinen halli, riittävän suuri alue, josta saada ja hankkia sponsorituloja ja niin edelleen. Olen toki nyt tänä syksynä mediasta päässyt näkemään, kuinka iso juttu Vaasalle Sportin liigapaikka on, mutta siitä huolimatta olen pahoillani siitä, että nousu tapahtui aivan muilla kuin urheilullisilla ansioilla. Muutenkin suljettu sarja on mielestäni huono asia, koska vaaraa pudota ei ole. Tällöin mahdollisuudet pudotuspeleihin menettänyt joukkue voi kaikessa rauhassa myydä parhaat pelaajansa pois sydäntalvella ja pelailla pois ne viimeiset 10-20 kierrosta ilman panosta peleissä. Varmaan on kyseisten joukkueiden kausikorttien ostajilla kivaa, kun peleistä on maksettu ennakkoon ja kentällä esitetty peli on pahimmillaan täysin halutonta ja heikkotasoista. Verrataan tässä kohtaa Ruotsiin, jossa on edelleen avoin sarjajärjestelmä ja viime vuosilta löytyy esimerkkejä siitä, kuinka suuretkin joukkueet ovat joutuneet hakemaan alemmalta tasolta vauhtia. Väitän, että pelin taso pysyy kovempana ja pelaajat kehittyvät paremmin, kun kaikissa otteluissa on panosta, on se sitten pudotuspelipaikkan tavoittelua tai pisteiden keräämistä putoamispeikko perseessä. Katsojillekin otteluiden seuraaminen on varmasti mielekkäämpää, kun otteluissa on panosta kauden loppuun asti.

Tänä syksynä on jälleen ollut esillä tuttu aihe: tuomarit. Viime aikoina on uutisoitu fanien huonosta ja jopa vaarallisesta käytöksestä tuomareita kohtaan ja kummallisista linjoista ja päätöksistä elimissä, jotka tuomarilinjoista, tuomareiden tuomitsemista otteluista ja vastaavista päättävät. Hyviä ja pitkään tuominneita tuomareita on hyllytetty pois tehtävistään sekalaisin perustein mm. ikään vedoten, jotka eivät ole sitten olleet samassa linjassa kaikkien tuomareiden kesken. On tuotu esille väitteitä naamakertoimien vaikutuksista ja muista suosimisista. Olkoot nuo väitteet kuinka tosia tai epätosia, mutta ne kuitenkin osoittavat sen "puuhastelumentaliteetin", jollaista itse olen ollut näkevinäni jo vuosia. Liigassa kyllä rahaa pyörii, sponsoreita on paljon, näkyvyyttä on, mutta tällaisia perusasioita kuin esim. ammattituomarit ja yhtenäiset ja järkevät tuomarointilinjat ja pelikieltoasiat ovat edelleen aivan hatusta vedettyjä. Toki katsojan yleisin syy oman joukkueen tappiolle löytyy kaikkein useimmiten siitä, että "tuomari vihelsi väärin ja antoi vääristä paikoista rangaistuksia", mutta siitä huolimatta on jo vuosia ollut selkeästi nähtävissä, että tuomarointi on melkoista puuhastelua. Siinä jälleen yksi syy sille, miksei oma mielenkiinto kotimaiseen Liigaan ole pysynyt yllä enää vuosiin.

Tämä syksy on tosin tuonut eräällä tavalla uutta kipinää kiinnostukseen. Syy siihen on ollut Helsingin Jokerit ja joukkueen alkanut taival KHL-liigassa! Olen ennestään Jokerifani, ollut jo parikymmentä vuotta, mutta olin aikanaan tästä KHL-episodista hieman skeptinen, kun asia vuosi sitten tuotiin esille. Ajattelin, että "kuinkahan tuossakin puuhastelussa käy, kun ei kotimaisessakaan Liigassa niitä mestaruuksia ja isompaa menestystä ole juuri tullut". Olin perisuomalainen pessimisti. Vaikka otanta ei olekaan vielä suuren suuri, kautta ei ole KHL:n puolella takana vielä edes kymmentä kierrosta, mutta Jokerit on aloittanut silti hyvin, itse asiassa paremmin kuin moni varmasti osasi odottaa. Jokerit sai kasaan melkoisen laadukkaan joukkueen, jota valmentaa Erkka Westerlund, joka on osoittanut mm. maajoukkueessa pystyvänsä valmentamaan ennakkoon taitotasoltaan hieman heikomman joukkueen pelaamaan vahvuuksillaan ja kitkemään pois vastustajan parhaita vahvuuksia. Tähän kun lisätään joukkueellinen potentiaalisia ja laadukkaita pelaajia, joille tuonkaltainen valmennus on tuttua jo maajoukkueen puolelta, niin tulokset ovat olleet nähtävissä. Ossi Väänänen, Jere Karalahti, Niko Kapanen, Juha-Matti Aaltonen, Niklas Hagman ja muut kumppanit, jotka ovat olleet ainakin EHT-maajoukkuepeleissä mukana ovat olleet erittäin hyviä. Tietysti kausi on pitkä, loukkaantumisia tulee, eikä tällainen "kuherruskuukausi" voi loputtomiin kestää, tappioputkiakin varmasti tulee jossain vaiheessa. Tästä huolimatta Jokereiden avaus on ollut sellainen, että oma mielenkiintoni "kotimaiseen lätkään" on jälleen herännyt. Ei pelkästään positiivisen ja menestyksekkään alun takia, vaan myös siksi, että itse peli, jota Jokerit esittää kaukalossa, on ollut omaan silmään viihdyttävää ja miellyttävää. Kauheasti en ole ehtinyt katsomaan, mutta sen mitä olen ehtinyt, niin ihan erilainen ja paljon miellyttävämpi meininki on ollut aikaisempiin vuosiin verrattuna. Vaikuttaisi siltä, että Jokerit on KHL-missionsa kanssa täysin tosissaan ja hyvä niin!

Vastaavasti samaan aikaan se vähäinenkin jäljellä ollut kiinnostus omaa kotimaista Liigaamme kohtaan on kuolemassa pois. Vaikkei Liiga viime vuosina juuri enää jaksanutkaan kiinnostaa sen suuremmin, tuli tulokset kuitenkin katseltua, mediasta seurattua tapahtumia ja aikaa kulutettua esimerkiksi otteluiden taltiointeja ja parhaita paloja katsellen silloin tällöin. Tällä hetkellä tilanne on se, ettei kotimainen Liiga jaksa kiinnostaa edes sitä vertaa, että tuloksia jaksaisi sen suuremmin seurata. Jokereiden nykyotteita ja potentiaalia seuratessa on tullut sellainen olo, että miksi sitä uhraisi aikaansa tuollaisen pöhöttyneen puuhasteluliigan seuraamiselle, missä pelin taso on omaan silmään laskemaan päin, kun vaihtoehtona on seurata osaavan valmentajan käskyttämiä Jokereita, jonka miehistöstä löytyy maajoukkuetason pelaajia melkein koko kokoonpano ja jotka pelaavat vastaavantasoisia ja jopa parempia maajoukkuetason pelaajia vastaan lähes joka ottelussa. Kiitos Jokereiden kotimainen lätkä kiinnostaa taas, tosin ei kotimaisen Liigan takia, vaan siksi, että Jokerit lähti isompiin ympyröihin pelaamaan isompien kavereiden kanssa ja jätti pöhöttyneet puuhastelijat taakseen.

Syksyn merkit

Suomen kesä oli tänä vuonna epätavallisen helteinen. Lopulta nekin kuitenkin loppuivat, lämpötila laski liki 20 astetta, sateet alkoivat ja nyt puissakin näkyy jo siellä täällä värikkäitä lehtiä. Syksyn merkit ovat selvästi ilmassa. Vieläkin paremmin syksyn saapumisen huomaa kuitenkin siitä, että jalkapallon kansalliset liigat ovat alkaneet keski-euroopassa ja meneillään olevalla viikolla myös eurocupien lohkovaiheisiin selvinneet joukkueet saatiin selville. Suomalaisittain tämä viikko on ollut historiallinen, koska juuri eilen torstaina 28.8. oma kotimainen HJK varmisti ensimmäisenä suomalaisjoukkueena paikan Eurooppaliigan, eli entisen UEFA Cupin, lohkovaiheeseen ja saa tätä vasten loppuvuoden aikana tililleen vielä 6 erittäin kovatasoista euro-ottelua. Tätä kannattaa hieman jo juhlia, koska edellisestä vastaavanlaisesta visiitistä tulee tänä syksynä täyteen 15 vuotta, kun HJK oli mukana UCL-lohkovaiheessa.

UCL:stä puheen ollen alkulohkoihin selvinneet 32 joukkuetta saatiin tosiaan tiistaina ja keskiviikkona selville ja jo eilen illalla arvottiin kahdeksan alkulohkoa. Säännöt ovat varmasti kaikille vanhat tutut: lohkojen kaksi parasta pudotuspeleihin ja lohkokolmoset Eurooppaliigan pudotuspeleihin kevääksi, lohkojumbojen eurokausi päättyy syksyyn 6 alkulohkopelin jälkeen. Tavoilleni uskollisena pieni lohkoennakko on jälleen paikallaan. Käydään lävitse vähän joukkueita, niissä viime kevään jälkeen tapahtuneita muutoksia ja ennakoidaan jatkoon menijöitä. Kommenttiosio on auki ja sinne voi jokainen niin halutessaan omia mietteitään ja ennakoitaan jakaa, kunhan turhat vihapuheet ja perusteettomat huutelut jätetään pois. Seurajoukkuekausi 2014-15 lähtee todenteolla käyntiin tästä!

A-Lohko

A-lohkon nelikko muodostuu joukkueista Atletico Madrid, Juventus, Olympiakos ja Malmö FF. Mukana kolme tässä vaiheessa jatkuvasti mukana olevaa joukkuetta ja ruotsalainen Malmö, joka on ensimmäinen ruotsalainen seurajoukkue UCL-alkulohkossa sitten vuosituhannen vaihteen. Jatkopaikkojen suhteen on suhteellisen helppoa ennakoida, että Atletico ja Juventus ratkovat keskenään lohkovoiton ja kakkosen paikan. Atletico ei kovin paljoa ole viime vuodesta muuttunut, vaikka menettikin huippumaalivahti Thibaut Courtois'n ja huippukärki Diego Costan. Kärkeen tuli tilalle fyysinen ja hyvä targetkärki Mario Mandzukic, jolta voidaan odottaa tehoja. Puolustus ja keskikenttä pysyivät muutoin melkein samoina, joka mahdollistaa saman hyvin organisoidun pelityylin kuin viime kaudellakin. Tuskin näemme samanlaista "päätyyn menemistä" kuin viime kaudella, mutta jatkopaikan kanssa ei pitäisi olla suuria ongelmia. Juventus vastaavasti nojaa totuttuun tapaan tiukkaan puolustamiseen ja hyvään keskikenttäpeliin. Joukkue onnistui pitämään koossa keskikenttänsä kovan kolmikon Andrea Pirlo - Paul Pogba - Arturo Vidal, joista varsinkin kahta viimeistä ollaan huhuttu suurempiin ympyröihin. Juventuksen kohdalla kysymysmerkki löytyy tällä kaudella valmennuksen puolelta, kun monivuotinen luottovalmentaja Antonio Conte, lähti ja tilalle tuli viime kaudella katastrofikauden alun AC Milanissa valmentanut Massimiliano Allegri. Viimeiset vuodet kun eivät ole olleet hänelle kovin ruusuiset ja menestyksekkäät.

Kreikassa Olympiakos on ollut viime vuosina melkoinen itsevaltias ja on jälleen mukana lohkovaiheessa. Viime kaudella joukkue selvitti paikkansa pudotuspeleihin asti ja piti Manchester Unitedia melkoisen tiukoilla sielläkin. Täksi kaudeksi joukkue on hieman menettänyt lupaavimpia pelaajiaan, kuten esimerkiksi nuoren maajoukkuetopparin Kostas Manolasin, eikä korvaavien pelaajien tasosta ole oikein tietoa. Toki Kreikka on aina paha paikka vastustajalle vierailla ja Olympiakos varmasti iskee lusikkansa soppaan jatkopaikkoja silmällä pitäen raapien pisteitä itselleen. Tuskin se ihan omaan jatkopaikkaan asti kuitenkaan riittää. Malmö on lohkon mahdollinen yllättäjä ja taistelee varmasti Olympiakoksen kanssa tosissaan siitä kolmospaikasta. Mikään heikko joukkue ei varmasti ole kyseessä ja europelikokemusta löytyy jo ennestään. Suomalaisittain mielenkiintoinen joukkue myös kyseessä, koska keskikentän pohjalla tai puolustuksessa häärii maajoukkuemiehemme Markus Halsti. Lisäksi keski-euroopassa suhteellisen pitkän uran tehnyt hyökkääjä Markus Rosenberg pitäisi olla tuttu nimi monelle.

B-Lohko

B-lohkossa on tarjolla melkoista kahden kerroksen väkeä. Lohkovoitto tuskin tuottanee ylivoimaisella materiaalilla operoivalle Real Madridille suuria ongelmia ja kakkostilan pitäisi mennä suhteellisen vaivattomasti näihin kekkereihin palaavalle Liverpoolille. FC Basel lienee lohkokolmonen ja Suomen Tero Mäntylän edustama Ludogorets lienee nelonen. Real Madrid teki totuttuun tapaan muutamia kauppoja kesällä, päällimäisenä tietenkin MM-kisoissa loistanut Kolumbian James Rodriguez ja lisäksi keskikentälle Toni Kroos. Keskikentän keskusta lienee varsin hyvässä balanssissa kolmikon Kroos - Khedira - Modric pelatessa. Mielenkiintoisinta onkin nähdä, kuinka kaikki suuret hyökkääjätähdet saadaan sopimaan muottiin ja pidettyä tyytyväisinä, Ronaldo, Rodriguez ja Bale tykkäävät kaikki pallosta, joten voi olla hyvin mahdollista, että heidän samanaikainen kentällä olonsa syö toistensa tehoja. Liverpool menetti kesällä Luis Suarezin, olisi itseasiassa menettänyt suurelta osin UCLstä muutenkin pelikiellon takia, mutta osti tilalle leveyttä miehistöönsä, jota paluu UCL-peleihin vaatii. Viimeisin saapuja on värikkään historian omaava Mario Balotelli ja lisäksi hyökkäys leveni myös Rickie Lambertilla ja nuorella ja lupaavalla Lazar Markovicilla, joka saapui Benficasta. Joukkueen valmentaja Brendan Rodgers on yksi Englannin nykyaikaisimmista valmentajista ja hänen ihannoimansa pelityyli on varmasti riittävän hyvä siihen, että normaalioloissa jatkopaikan pitäisi olla saavutettavissa. Riskinä on tietenkin se, että nyt joukkueessa on paljon sellaisia nuoria pelaajia, jotka ovat näissä ympyröissä ensimmäistä kertaa mukana. Toivottavasti mahtipontiset hymnit ja kirkkaat valot eivät häikäise liikaa ja laske pelitasoa.

Basel on jälkimmäisestä kaksikosta se ehkä hieman rutinoituneempi, joka todennäköisesti riittää siivittämään sen vähintään kolmossijalle. Toisaalta joukkueella on viime vuosilta historiaa olla melkoinen isompiensa kiusaaja, varsinkin mitä tulee englantilaisiin joukkueisiin! Muutama vuosi takaperin silloin vielä suuri ja mahtava Mancherster United jäi lohkokolmokseksi Baselin taakse ja viime kaudella Basel voitti Chelsean alkulohkossa kahdesti. Jos historia toistaa itseään ja sanonta "Ei kahta ilman kolmatta." pitää paikkansa, tulee Basel olemaan jälleen ilkea kanto kaskessa Liverpoolin tavoitellessa jatkopaikkaa. Ludogorets vastaavasti on itselle melkoisen uusi tuttavuus Tero Mäntylän ollessa se tutuin nimi joukkueesta. Muistelisin, että joukkue meni viime keväänä Eurooppaliigan puolella pudotuspeleissäkin aika pitkälle, joten mikään heittopussi tuskin on kysessä. Taso ei vaan taida ainakaan jatkopaikoille riittää, vaan se maksimisuoritus lienee se kolmostilan ryövääminen Baselilta.

C-Lohko

Tänä vuonna alkulohkovaiheessa nähdään viime vuosista poiketen aikalailla erityyppinen kuolemanlohko. Viime vuosina vastaavissa lohkoissa on pelannut 3-4 ihan Euroopan kärkeen kuuluvaa joukkuetta, mutta tänä vuonna kuolemanlohkossa on vastakkain 4 hyvin samantasoista joukkuetta siitä kärjen takaa. Tässä lohkossa on mukana Benfica, Pietarin Zenit, Bayer Leverkusen ja AS Monaco. Heti kärkeen on sanottava, että ennakkoon on todella vaikea sanoa, ketkä tästä jatkavat. Benfica on vaikea arvioitava, koska sen UCL-menestys vaihtelee vuosittain, välillä pudotuspeleissä ja välillä heti ulkona. Toisaalta taas tämän lohkon joukkueet ovat Benfican kannalta suunnilleen sitä tasoa, jollaisia vastaan se viime vuonna pelasi onnistuneesti matkallaan Eurooppaliigan finaaliin asti. Tuloksena voi olla Benfican kannalta kaikkea mahdollista lohkovoitosta jumbopaikkaan. Vastaavasti Zenitin kausi kotimaisessa liigassaan on ollut tähän asti varsin hyvä ja peli tuntuu olevan joukkueen uuden valmentajan, Englannissa epäonnistuneen, Andre Villas-Boasin alaisuudessa hyvin organisoitua ja tehokasta. Varsinkin brassijättiläinen Hulk on ollut tehokkaana ja onnistunut karsintapeleissä hyvin. Zenitillä on hyvät mahdollisuudet jatkoon edellisten positiivisten seikkojen pohjalta, mutta Venäjä on aina Venäjä ja toinen ääripää on sitten se, että pelaajat kiukuttelevat keskenään ja se näkyy kentällä.

Bayer Leverkusenin positiivinen puoli on siinä, että joukkue ei ole taaskaan kovin paljon muuttunut edellisestä kaudesta. Keskikentältä se menetti Emre Canin Liverpooliin, mutta muuten sen miehistö pysyi likimain samana. Saksassa joukkue menestyi enemmänkin joukkueena, eikä sillä ole ollut viime vuosina sellaisia nousevia tähtiä, jotka olisivat kiinnostaneet esim. Bayern Müncheniä. Tässä kiharaisessa lohkossa joukkueen jatkomahdollisuudet ovat täysin samat kuin kaikilla muillakin ja lopulta se "saksalainen organisointi" voi olla hyvinkin tärkeässä asemassa, kun vastassa on joukkueita, joissa ollaan viime vuosina nähty enemmän ja vähemmän turbulenssia. Yksi tällainen "turbulenttinen" joukkue on lohkon neljäs jatkoon pyrkijä AS Monaco, joka on nyt trendin mukaisesti "namusetäomistuksessa" ja kasannut joukkueeseensa nimekkäitä pelaajia. Tosin tänä kesänä rahahanat ovat olleet aikalailla kiinni ja jotkut puhuvat myös "pajatson tyhjennyksestä". Edellä mainittu James Rodriguez lähti ja myös toista suurta tähteä Radamel Falcao'ta ollaan huhuissa viety Real Madridin suuntaan ja hieman muuallekin. Kovin vankalla pohjalla Monacon toiminta ei ole tällä hetkellä, mutta mikäli Falcao jää ja esim. keskikentän Joao Moutinho pääsee hyvään vireeseen, ei Monacoa voi laskea ulos spekulaatioista. Monacon etuna on myös se, että se voi ehkä muita kilpailijoitaan enemmän lepuuttaa kotimaisessa liigassaan pelaajia, joka voi lopulta olla melko suurikin etu tällaisessa pienten marginaalien lohkossa.

D-Lohko

D-lohkon voiton ratkaisee suurella todennäköisyydellä toisilleen viime vuosilta tuttu taistelupari Arsenal ja Borussia Dortmund. Viime kaudella kaksikko pelasi kuolemanlohkossa ja molemmat selvisivät siitä kuivin jaloin ja jatkoon. Arsenalin päällä tosin leijuu tummia pilviä, koska se menetti juuri ykköshyökkääjänsä Olivier Giroud'n sairastuvalle useammaksi kuukaudeksi ja sen myötä joukkue hakeekin vielä vahvistusta hyökkäykseensä. Myös nopea Theo Walcott on edelleen poissa ja kesän suurhankinta Alexis Sanchez totuttelee vielä joukkueen pelityyliin. Joukkueen topparitilanne ei myöskään ole tällä hetkellä kovin leveä ja keskikentän pohja huutaa vahvistusta Artetan ja Mathieu Flaminin tueksi. Kovin vahvasti ei myöskään sujunut karsintakierros Besiktasia vastaan, vaikka tarvittava voitto tulikin. Dortmundin kesä taas ei ollut mitenkään edellisistä poikkeava, totuttuun tapaan joukkueen suurin tähti, tällä kertaa Robert Lewandowski, vaihtoi Bayern Müncheniin ja tilalle jouduttiin hankkimaan astetta tuntemattomampi korvaaja. Kärkeen tulivat uusina pelaajina jo bundeliigakokemusta omaava Adrian Ramos ja Italiassa viime kaudella tehokkaasti pelannut Ciro Immobile. Muuten joukkue pysyi edelleen hyvin samanlaisena ja valmentaja Jürgen Klopp jatkaa edelleen, joten mitään isompaa syytä sille, miksei jatkopaikka ja vaikka lohkovoittokin, voisi tulla, ei ole.

Omien liigojensa melko suvereenit hallitsijat Turkista ja Belgiasta Galatasarayn ja Anderlechtin muodossa pyrkivät haastamaan suurempia kilpailijoitaan ja fanaattisen kotiyleisönsä tuella Galatasaraylla lienee siihen varsin kohtalaiset mahdollisuudet. Keskikentällä Wesley Sneijder, Felipe Melo ja Selcuk Inan ovat kuitenkin sen tason pelaajia, että maalipaikkoja pitäisi pystyä luomaan. Viime vuosina Galtasaray on kuitenkin näyttänyt, että sillä on potentiaalia. Anderlecht on vastaavasti eräällä tavalla hauska joukkue, se on mukana melkein joka vuosi ja joka vuosi se pystyy muutamissa yksittäisissä otteluissa laittamaan kapuloita isompiensa rattaisiin ja näin ollen hämmentämään jatkopaikkataistelua, vaikkei yleensä itse olekaan siinä kisassa kovin realistisesti mukana. Sama kohtalo lienee edessä tänäkin vuonna.

E-Lohko

Toisilleen tutut vastustajat kohtaavat niinikään E-lohkossa, kun ennakkoon vahvimmat lohkovoitosta kisailevat joukkueet ovat Bayern München ja Manchesterin kunniaa kisassa tänä vuonna yksin kannatteleva City. Bayern eräällä tavalla vahvistui ja heikkeni viime kesän aikana, hyökkäys päivittyi Robert Lewandowskilla, jota voisi pitää monipuolisempana pelaajana lähteneeseen Mario Mandzukiciin verrattuna, mutta vastaavasti keskikentällä on nyt huolia. Toni Kroos lähti ja tilalle on nyt tulossa jo parhaat vuotensa nähnyt Xabi Alonso, lisäksi Javi Martinez ja keskikentän ehkä tärkein pelaaja Bastian Schweinsteiger kärsivät vammoista. Alkulohko on vielä sellainen, ettei Bayerninkaan tasoinen joukkue vain tyylittele siitä jatkoon. Manchester City vastaavasti vietti viime vuosiin peilaten varsin rauhallisen kesän. Joukkue ei kovin paljoa siirtomarkkinoilla rahaa käyttänyt ja keskittyi vain tekemään joitakin rinkiä leventäviä hankintoja. Joukkueen runkomiehistö on niin laadukas varsinkin hyökkäyspäässä, ettei tarvetta välttämättä ollutkaan, toisaalta puolustus olisi ehkä kaivannut pientä vahvistusta. Kapteeni ja luottotoppari Vincent Kompany ei ollut parhaimmillaan viime vuonna ja edelleen näkisin, että Martin Demichelis on liian riskialtis ratkaisu silloin, kun UCL-voitosta unelmoidaan. Maalivahtiosasto toki vahvistui valmentaja Manuel Pellegrinin entisellä luottovahdilla Willy Caballerolla, jonka voi huoletta laittaa kentälle, jos Joe Hartilla homma ei toimi.

Suomalaisväriä lohkoon tuo juuri CSKA Moskovaan siirtynyt Roman Eremenko, joka kentälle päästessää pääseekin nyt kokemaan ihan uudenlaisia haasteita, kun vastaan tulee ihan Euroopan kärjen joukkueita. Moskovalla on kova paikka edessään raivata tiensä edes lohkokolmoseksi, vaikka joukkueesta löytyykin näitä potentiaalisia pelaajia ja "ikuisia lupauksia" kuten Alan Dzagoev, Igor Akinfeev ja Ahmed Musa. Joukkue on ollut nyt useamman kerran peräkkäin mukana, mutta ainakaan vielä ei ole taso riittänyt kovin pitkälle. Moskovan urakkaa vaikeuttaa myös paluun näihin kekkereihin tekevä AS Roma, jolla tosin on kovin kokematon miehistö näissä kekkereissä. Toki seuraikoni Francesco Totti on edelleen mukana ja laatua on myös keskikentällä Daniele DeRossin muodossa, jota tukee uudelle tasolle noussut Kevin Strootman ja hyvän kauden pelannut Miralem Pjanic. Todennäköistä kuitenkin on, että Roman taso ei ole riittävän leveä haastamaan Bayernia ja Cityä jatkopaikoista, mutta astetta organisoidumpi toiminta tekee siitä ehkä suosikin Moskovaa vastaan, kun joukkueet kisaavat paikasta Eurooppaliigan peleihin.

F-Lohko

F-lohkossa on jälleen luvassa kahden kerroksen väkeä. Lohkovoitto lienee täysin Barcelonan ja PSGn välinen kisa, josta voikin tulla melkoisen tasaväkinen. Barcelona uudisti miehistöään rankalla kädellä viime kesän aikana, kun maalivahdeista lähtien tuli uutta miestä sisään. Claudio Bravo ja Marc-Andre Ter-Stegen kisaavat tasapäisesti peliajasta. Puolustukseen tuli kaksi uutta isompaa nimeä, kun Jeremy Mathieu ja Thomas Vermaelen tulivat uusina toppareina sisään seuralegenda Carles Puyolin joutuessa lopettamaan uransa. Keskikentän Ivan Racitic tuo leveyttä ja huiliaikaa toiselle seuralegenda Xaville ja hyökkäustrioon tuli päivitystä Luis Suarezin muodossa, joka tosin pääsee kentälle vasta myöhemmin pelikieltonsa takia. Hyökkäyksen osalta Barcelonaan pätevät aikalailla samat sanat kuin Real Madridiinkin, paljon on kovia nimiä, mutta kuinka homma toimii yhteen, kun ketällä on samaan aikaan Lionel Messi, Neymar ja Suarez. PSG vietti myös Cityn tavoin suhteellisen hiljaisen kesän, kun ainoa suurempi hankinta oli isolla rahalla toppariksi hankittu David Luiz, jonka topparitaidoista voidaan toki olla montaa mieltä. Muuten PSGn miehistö onkin jo laaja ja tasokas, joten se varmasti pystyy haastamaan tosissaan uudistuneen Barcelonan lohkovoitosta. 

Alemmassa kastissa kisaavat Ajax ja APOEL, joista valitettavasti ei taida resurssipulan takia olla haastamaan kahta suurta. Ajaxin ongelmana on viime vuosina ollut keskikentän luovuus. Christian Eriksenin lähdettyä pelistä on tullut melkoista puskemista ja se perinteinen hollantilainen peli on ollut aika kaukana ainakin eurocupeissa. Suomalaisväriä tuo toki Niklas Moisander ja kesän MM-kisoissa hyvin esiintyivät maalivahti Jesper Cillesen ja monikäyttöinen toisen polven vasuri Daley Blind. Tästä huolimatta materiaali on liian tasapaksua taisteluun jatkopaikasta. Ajax ottanee jonkun yllätysvoiton jommasta kummasta suuresta ja varmistelee sillä paikkaansa kolmantena APOELin edellä.

G-Lohko

G-lohko on ehkä epätasaisin ja heikkotasoisin alkulohkoista. Chelsea vienee lohkon voiton ilman suurempia ongelmia. Joukkue vahvistui kauttaaltaan kesän aikana Espanjassa pelanneilla ja oppinsa saaneilla pelaajilla, kun Thibaut Courtois palasi pitkiltä lainapesteiltään todennäköiseksi ykkösveskariksi ja kärkeä vahvistettiin vahvan viime kauden pelanneella Diego Costalla. Keskikenttää pyörittää oppinsa Barcelonassa ja Arsenalissa saanut Cesc Fabregas. Schalke haastanee nimellisesti Chelsean lohkovoitosta viime vuoden tapaan, mutta keskinäisissä peleissä Chelsean oletettavasti varmistaa lohkovoittonsa. Schalken materiaali lienee tarpeeksi laadukas ja leveä selvittämään lohkovaiheen, Klaas-Jan Huntelaar on terveenä maailmanluokan maalintekijä ja tukea tarjoavat Kevin-Prince Boateng, Julian Draxler, Sidney Sam ja Jefferson Farfan. Ilman loukkaantumisia joukkueen jatkopaikka pitäisi olla melkoisen todennäköinen.

Portugalista on tänä syksynä melko poikkeuksellisestikin mukana kolme joukkuetta lohkovaiheessa, kun Sporting tekee pienen tauon jälkeen paluun mukaan. Joukkueen miehistö ei portugalilaiseen tapaan ole kovinkaan tunnettu nimien puolesta näin suomalaisittain, mutta toki maajoukkuevahti Rui Patricio on tuttu nimi ja Englannin kentilläkin pelannut Pedro Mendes on toinen. Todennäköinen kohtalo joukkueella on kolmossija ja toivottavasti samalla noista tuntemattomammistakin nimistä joku nousee tunnetummaksi samassa prosessissa. Slovenian Maribor on astetta harvinaisempi vierailija tällä tasolla ja karsintapeli Celticiä vastaan oli mukavan valaiseva mahdollisuus nähdä muuten hieman tuntemattomampaa miehistöä. Joukkue pelasi ainakin suunnilleen omantasoistaan vastustajaa vastaan ihailtavan yrittelijäästi ja mieleen jäi varsinkin tämän nuoren 18 vuotiaan laitapuolustaja Stojanovicin kypsät otteet. Hänestä varmaan kuullaan vielä isommissakin ympyröissä ja toivotaan toki, että "sympaattinen Maribor" saisi lohkovaiheessa jonkun onnistumisenkin aikaan vaikka kotikentällä.

H-Lohko

Viimeinen alkulohko tarjoaa ainakin ennakoiden perusteella hyvän kattauksen ja tiukan taistelun jatkopaikoista. Oikeastaan kyseessä on toinen alkulohko, jossa periaatteessa mikä joukkue tahansa nelikosta Porto, Shakhtar Donetsk, Athletic Bilbao ja BATE Borisov voivat yltää jatkoon. Porto on näissä kekkereissä tuttu kävijä ja miehistöstä löytyy tutumpaakin nimeä, MM-kisoissa hyvin pelanneita ovat esimerkiksi Hector Herrera, Jackson Martinez, Juan Quintero ja uusi hankinta Bruno Martins-Indi. Toki Ricardo Quaresma pitäisi myös monen tuntea. Athletic Club Bilbao taas nojaa täysin baskitaustaisiin pelaajiin ja on erittäin uniikki ja piristävä poikkeus nykyjalkapallossa. Periaatteessa voisi puhua joukkueesta, joka pelaa täysin omista kasvateista koostuvalla joukkueella, tai ainakin lähes. Ranskalaisbaski Laporte on ollut monen suurseurankin kiikarissa, Aritz Aduriz on täyttänyt hyvin vuosi sitten lähteneen Fernando Llorenten paikan kärjessä ja keskikentällä peliä tekee maajoukkuerinkiinkin huhuttu Benat.

Eräänlaista naapurimaiden vastakkainasettelua tähän lohkoon tuovat Ukrainan Shakhtar ja Valko-Venäjän BATE, joilla kokemusta näistä kekkereistä on molemmilla. Shakhtar on ollut pari kertaa ihan pudotuspeleissäkin asti ja BATE yllätti Bayernin muutama vuosi takaperin, joten molemmilla on kyllä potentiaalia. Tuskin telkkarista saamme tätä välien selvittelyä nähdä, mutta paikallisille lienee ihan jännittävä kokemus. Shakhtarilla lienee historiaa peilaten paremmat mahdollisuudet jatkoon, mutta BATE voi yllättää sekin.                

Aaaaaauuuuuuuuuuuu

Oli pakko laittaa tuo otsikko! Eli siis sitä Suomen koripallomaajoukkuetta olisi tarkoitus käsitellä, jota Susijengiksikin kutsutaan. Jostain syystä noita eläinviittauksia näissä yhteyksissä on näkynyt viime aikoina, kun jalkapallomaajoukkuettakin kutsutaan Huuhkajiksi ja jääkiekon puolella on tietysti Leijonat. Mutta siis blogi palaa nyt pieneltä kesälomalta ja lähdetään ennakoimaan hieman noita reilun viikon kuluttua alkavia koripallon MM-kisoja! Sanomattakin lienee selvää, että mikäli aihe tai laji ei kiinnosta, niin kommenttiosioon on turha tulla puhumaan mukahauskoja juttuja "koripelleilyistä" tai "puudelijengeistä".

Suomi aloittaa ottelunsa ei enempää eikä vähempää kuin USAta vastaan 30. elokuuta. Muut C-alkulohkossa pelaavat joukkueet ovat tämän kaksikon lisäksi Ukraina, Turkki, Dominikaaninen Tasavalta ja Uusi-Seelanti. Alkulohkosta selviää neljä parasta joukkuetta seuraavalle kierrokselle. Turkista Suomella onkin jo kokemusta viime vuoden EM-kisoista, missä joukkueemme ansiokkaasti ottikin vastustajastaan voiton ja eteni alkulohkostaan jatkoon. Tälläkin kertaa samaan on hyvät mahdollisuudet ja käytännössä lohkon kakkospaikkakin on ihan omissa käsissä. USA varmasti tyylittelee lohkovoittoon ylivoimaisen materiaalinsa takia, mutta noin muuten on varmasti Suomellakin hyvät mahdollisuudet.

Suomen 12 pelaajan MM-joukkue julkaistiin tänään ja seuraavaksi voisimme katsoa hieman läpi, ketä joukkueesta löytyy. Pelin tekemisestä takamiehen paikalla vastaavat totutusti monelle tutut Petteri Koponen ja Teemu Rannikko. Koponen tarjoaa hieman suurikokoisemman vaihtoehdon ja enemmän mahdollisuuksia omiin ratkaisuihin ja vastaavasti Rannikkoa on usein tituleerattu "koripallotietokoneeksi". Hänellä on hieman iän karttuessa jalka hidastunut, mutta syötöt ovat edelleen mallikkaita ja heittäminenkin onnistuu. Koponen varmasti pelaa enemmän, mutta Rannikko on tärkeä "tuuraaja", eikä hänenkään kentällä ollessa taso juuri laske. Samalle paikalle on toki tarjolla myös kotimaisen korisliigan viime kauden parhaimpiin pelaajiin kuulunut ja maajoukkueessa tuore kasvo Antero Lehto.

Kaukoheittovoimaa heittävän takamiehen ja pienen laitahyökkääjän paikoille tuovat vastaavasti sitten Sasu Salin, Shawn Huff ja Mikko Koivisto. Salin on kolmikosta paras puolustuspäässä ja tullut tunnetuksi varsinaisena takiaisena vastustajan takamiesten kiusaamisessa. Koivisto taas on varsinainen kolmospommittaja ja Huff vastaavasti ehkä kolmikon monipuolisin pelaaja ainakin hyökkäyksessä. Salin ja Huff todennäköisesti pelaavat kolmikosta avauksessa ja eniten minuutteja. Myös Kimmo Muurinen pystyy tuuraamaan ainakin laitahyökkääjän tontilla ja lisäksi myös Matti Nuutinen löytyy miehistöstä.

Korinaluspeli on ollut aina se, joka tuottaa Suomelle suurimpia vaikeuksia johtuen siitä, että meillä ei ole vastustajiin verrattuna niin fyysisiä, isoja ja atleettisia pelaajia. Tätä heikkoutta on valmentaja Henrik Dettmann pyrkinyt liikkuvalla ja aktiivisella pelityylillä paikkaamaan ja se onkin nyt tuottanut menestystä ja arvokisapaikkoja. Tästä huolimatta Suomelta löytyy ihan taitavia pelaajia ison laitahyökkääjänkin paikalle, mutta heistä joku joutuu myös pelaamaan sentterinä korin alla hieman alikokoisena. Tämä pelaaja on viime aikoina ollut Gerald Lee jr, joka on kuitenkin pystynyt olemaan tehokas hyökkäyksessä. Häneltä löytyy hyviä ja vikkeliä liikkeitä korin alta, joilla voi saada vastustajien aavistuksen kankeampia korinaluspelaajia virhevaikeuksiin. Isoa laitahyökkääjää pelaavat enimmäkseen iän karttuessa hieman kauemmas heittämään yleensä siirtyvä Hanno Möttölä ja suomalaisia sukujuuria omaava ja viime kauden Chicago Bullsin NBA-miehistön mukana ollut Erik Murphy. Jälkimmäinen on kuin nuorempi painos Möttölästä ja pystyy heittämään ja operoimaan myös korin lähistöllä. Erittäin tärkeä vahvistus joukkueeseen. Myös jo aikaisemmin mainittu Kimmo Muurinen pystyy pelaamaan tällä pelipaikalla.

Harjoituspelit sujuivat Suomelta kirjoitushetkelle asti hieman kaksijakoisesti. Suurin syy oli todennäköisesti se, että joukkueen tärkein hyökkäyspelaaja Petteri Koponen oli poissa vamman takia. Koposesta on puhuttu aika paljon, hän on ollut aina hyvä ja hänen NBA-mahdollisuuksistaan on myös ollut keskustelua, koska häneltä varaus löytyy. Tähän NBA-kysymykseen saadaan nyt hieman lisää materiaalia, koska Suomi tosiaan kohtaa avauspelissään USAn, jonka miehistö on luonnollisesti täynnä NBA-miehiä. Itse ottelussa Suomen voittomahdollisuudet ovat erittäin pienet johtuen todella suuresta materiaaliedusta USAn puolella, mutta itse kiinnittäisin huomiota Petteri Koposen pelaamiseen häntä puolustavia takamiehiä vastaan ja kuinka hyvin hän pystyy vastaavasti puolustamaan heitä. Tässä kohtaa USA ei ole vielä julkaissut omaa lopullista miehistöään, joten otetaan esille kaikki heidän tässä vaiheessa mukana olevat pelintekijät ja esitellään heitä vähän. Tällä hetkellä mukana on vielä kolme pelintekijää: Kyrie Irving, Stephen Curry ja Damian Lillard. Irving on kolmikon nimekkäin, muutaman vuoden takainen ykkösvaraus ja Cleveland Cavaliersin ykköstähti menneillä vuosina. Taitava pallon kanssa ja pystyy viimeistelemään mistä vain. Varsin atleettinen pelaaja, mutta ei juurikaan esim. Koposta suurempikokoinen. Curry on toisen polven NBA-palloilija, isänsä Dell Curry oli 90-luvulla yksi kovimmista ja tehokkaimmista kolmospommittajista. Nuorempi Curry tekikin tuossa kolmoskategoriassa ennätyksen kaudella 2012-13 upottaessaan ennätykselliset noin 270 kolmosta runkosarjan aikana kovilla prosenteilla. Curryn "uskomatonta" heittoa on myös analysoitu ja todettu, että se lähtee käytännössä optimaalisimmasta kulmasta onnistumisen kannalta, video linkin takana aiheesta. Lillard taas on ehkä tuntemattomin kolmikosta, mutta hänkin on kauden 2012-13 NBAn paras tulokas. Häneen pätevät aikalailla samat sanat kuin Irvingiinkin, mutta hänen ominaisuutensa eivät ehkä vielä ole aivan yhtä järisyttävän kovat. Ehta ammattilainen toki kyseessä ilman muuta.

USAlla on toki muillakin pelipaikoilla sellaista väkeä, joita kannattaa seurata. Moninkertainen pistekuningas Kevin Durant on tietysti ehkä nimekkäin ja vasenkätinen heittävä takamies ja Durantin entinen joukkuekaveri James Harden on toinen. Korin alla levypallorohmu Kenneth Faried ja myöskin entinen ykkösvaraus Anthony Davis ovat sellaisia, joita kannattaa katsoa. DeMar DeRozan on myös sellainen nimi, joka kannattaa painaa mieleen! Kyseessä on erittäin, erittäin atleettinen heittävä takamies/pieni laituri, jolta voidaan odottaa tilanteen tullessa tyylikkäitä donkkeja.

Huippukoripalloa ei kauhean paljon yleensä ole telkkarissa tarjolla, joten nyt kannattaa lajia vähemmänkin seuraavien nautiskella! Kannattaa jättää ne lajivertailut sikseen ja olla Susijengimme tukena, kun arvokisoissa kerran ollaan mukana. Tätä herkkua ei välttämättä taas lähitulevaisuudessa ole enää niin paljon luvassa, joten nyt kaikki kannustamaan ja katsomaan kisoja! Kommenttiosio on totutusti auki asialliselle keskustelulle ja mietteille. Yritetään pysyä koripallossa ja välttää niitä "mikä laji on kovin"-juttuja.