Jalkopallon seurajoukkuekausi käy kohti loppuaan, kansalliset liigat ovat enää noin viiden kierroksen päässä päätöksistään ja eurocupeissakin on enää neljä joukkuetta jäljellä. Varsinkin UCL:n puolella välieriin on selvinnyt pari hieman yllättävämpääkin joukkuetta, kun sekä Manchester City sekä Atletico Madrid selvittivät ehkä ennakoista hieman poiketen ja yllättävästi tiensä välieriin. Tosin eipä se tie välieriin vähemmän yllättävillä Real Madridilla ja Bayern Münchenilläkään mikään helpoin ollut, tuloksellisesti ainakaan.
Välierissä nähdään siis pari yllättävämpääki joukkuetta, mutta yllättävää, ainakaan minulle, ei ollut se, miten ne välieräparit rakentuivat tarjolla olevista joukkueista! Kenellekään tulee tuskin viime vuosien arvontojen pohjalta yllätyksenä, että Real Madrid sai taas ennakolta sen helpoimman mahdollisimman vastustajan itselleen ja muut saivat sitten, mitä saivat. Väitänkö tässä, että arvonta olisi järjestetty? No en väitä, mutta aika pieni todellinen todennäköisyyshän siinä on, että Real Madrid saa lähes aina sen ennakkoon helpoimman vastuksen ja sitä tässä nyt ääneen ihmettelen. Toisaalta viime vuonnakin se "ennakkoon helpoin" Juventus oli kuitenkin liian kova vastus, joten pitää ne "helpotkin" vastukset voittaa, jotta menee eteenpäin kisassa. Välierissä siis vastakkain Machester City - Real Madrid ja Atletico Madrid - Bayern München, joista varmaan suurin osa jalkapalloromantikoista toivoisi finaaliin Cityä ja Atleticoa, jotta saataisiin uusi mestari "samojen vanhojen" tilalle. Sitä toivon toki tässä vaiheessa minäkin, kun oma suosikkini sattui jo putoamaan.
Manchester City - Real Madrid
City meni ehkä hieman yllättäen jatkoon PSG:tä vastaan, vaikka moni varmaan ennakoi muuta. Silmiinpistävää oli Cityn kurinalainen tapa pelata, puolustus pysyi organisoituneena ja PSG:n maalit tulivat lähinnä henkilökohtaisista epäonnekkaista virheistä, eikä niinkään koko puolustuksen haahuiluista. Saman menon on jatkuttava nytkin, jos joukkue finaaleihin aikoo päästä. Vastus ehkä hieman kovenee, mutta mahdollisuudet ovat tietenkin olemassa. Samalla hyökkäyksen täytyy tehostua ja varsinkin Sergio Agüeron täytyy alkaa viimeistelemään huomattavasti tehokkaammin, koska Realia vastaan eivät edes Kevin De Bruynen yksilösuoritukset riitä, vaan koko joukkueen on onnistuttava sekä puolustuksessa, että hyökkäyksessä. Cityn otteista on pitkin kevättä ollut nähtävissä selvä heittely tasossa liigapelien ja UCL-otteluiden välillä ja jotenkin tuntuu, että joukkue olisi jotenkin panostanut enemmän UCL-peleihin, varsinkin nyt, kun on ensimmäistä kertaa päästy pidemmälle kisassa. Joukkue varmasti laittaa kaiken peliin tässä vaiheessa, mutta samalla tiukka taistelu ensi vuoden paikasta kisaan käy kuumana kotimaassa, joten vaara avainpelaajien väsymykselle on olemassa ja se valitettavasti voi käydä kohtalokkaaksi näin pienten marginaalien pelissä. Ottelujärjestys suosii vielä lisäksi Realia, joka pääsee aloittamaan vieraissa ja valitettavasti tällöin aina kummittelee se vaara, että Real tekee pari vierasmaalia ja koko ottelupari lässähtää siihen. Jännittävyyden kannalta toivotaan, ettei nyt käy niin.
Real Madrid taas selvisi edellisellä kierroksella rimaa hipoen Wolfsburgista, eikä se ensimmäisen kierroksen tuloksekkaasti hyvä Roma-sarjakaan pelillisesti jättänyt mitään hurraahuutoja. Nyt alkaa olla tosi kyseessä ja pelin tason pitäisi Realillakin nousta, jos finaaliin aikoo. Cityn hyvin toiminut puolustus PSG:tä vastaan tuo kyllä tähänkin pariin mielenkiintoa ja vaikka Real varmasti saaneekin pitää enemmän palloa, tällä kaudella tavaramerkiksi tulleet hieman suuret välimatkat joukkuee linjojen välissä ja aavistuksen heikommin organisoitu systeemi luonee Citylle kyllä vastahyökkäyspaikkoja. Real on ehdottomasti suosikki, mutta vieläkö se tässä vaiheessa riittää, että Zinedine Zidane "tsemppaa" tähtensä vireeseen ja sitä kautta pyritään eteenpäin? Tässä parissa Realilla ei ole enää varaa pelata vain puoliksi tai tosissaan vain toista ottelua. Joukkueelta vaaditaan tason nostamista finaalipaikkaa varten. Tosin myös Realilla tämä on käytännössä ainoa pokaali, johon on tällä kaudella enää mahdollisuuksia, eikä omassa liigassa kolmossijan suhteen ole olemassa vaaraa, joten varmasti motivaatio ja keskittyminen on kohdallaan. Tai ainakin pitäisi olla. Normaalioloissa Real on toki ennakkosuosikki, mutta City voi yllättää. Eikä se Real tosiaan niin vakuuttavasti ole pelannut, kuin nimilista antaa ymmärtää.
Atletico Madrid - FC Bayern München
Atletico onnistui pudottamaan Barcelonan ja vastustajat jatkuvat samantyylisinä, kun toinen pallonhallintaan pelinsä uskova joukkue tulee vastaan. Edellisestä parista voi siis hakea hyviä tärppejä tähän pariin, jos sellaisia tarvitsee. Euroopan sarjojen paras puolustus vastaan yksi parhaista hyökkäyksistä osa kaksi. Jollain tavalla Atleticolle tämän parin voisi jopa kokea "helpommaksi" kuin Barcelonan, koska Bayernin hyökkäyskalusto ei ehkä ole niin monipuolinen tai yllättävä kuin Barcan MSN-trio parhaimmillaan on. Samanlaista puolustamista joukkue joutuu harrastamaan nytkin kuin Barcaa vastaan, pallonhallintaprosentit eivät juuri muutu miksikään, mutta Bayernin hyökkääjät Robert Lewandowski, Thomas Müller ja niin edelleen eivät mielestäni ole niin pallonäppäriä ja yllättäviä kuin Barcan vastaavat. Täydellistä onnistumista Atleticolta toki tässäkin vaaditaan ja niistä vähistä paikoista täytyisi sitten tehdä muutama maali. Antoine Griezmann kyllä pystyy hyvin viimeistelemään, mutta pieneenkään ruudin kosteuteen ei ole tässä nyt varaa. Lewandowski ja Müller ovat toki ehkä Barcan vastaavia vaarallisempia fyysiseltä puoleltaan pääpalloissa ja vastaavissa, mutta Diego Godin pystynee nekin kyllä hoitamaan, kunhan sattuu normaali päivä kohdalle.
Bayern taas jahtaa sitä, mikä Pep Guardiolan ajalta siltä vielä puuttuu ja joka monelle fanille määrittää sen, onnistuiko valmentaja vaiko ei, eli UCL-pytty puuttuu vielä. Kotimaassa on hajurakoa ja varaa lepuuttaa pelaajia on jonkin verran. Loukkaantumistilannekin hieman jo helpottaa, joten hyvät mahdollisuudet on sille, että pari tosiaan esittää meille sen "paras puolustus vastaan paras hyökkäys"-tyylisen tarjoilun. Bayern pitää toki palloa ja pyrkii sitä kautta puhkomaan Atleticon sumpun ja on ennakkosuosikki, mutta varmasti Barcan putoaminen toimii sillekin varoittavana esimerkkinä, kuinka vaikeaa se puhkominen voi pahimmillaan olla. Lisäksi niitä vastahyökkäyksiä ja erikoistilanteita tulee varoa, koska tappiolle jääminen voi olla tässä parissa tuhoksi. Toisaalta ottelujärjestys suosii Bayernia, jos Guardiola on päässyt vieraspelipeikostaan eroon. Maalillinen tasapelikin olisi iso askel kohti finaalia Bayernille ensimmäisessä osassa ja isompia riskejä joukkue tuskin ottaa. Jos Bayern saa vierasmaalin, niin sitä varmasti turvataan vaikka omalla alueella syöttelemällä viimeiseen asti ensimmäisessä osassa. Vaikka aikaisemmin sanoinkin, että Bayern voisi olla Atleticolle "helpompi" vastus kuin Barcelona oli, siitä huolimatta epäilen, että kestääkö se Atleticon sumppu toista samanlaista höykytystä yhtä hyvin ja saadaanko ne maalit samalla tehtyä. Mikään yllätys Atleticon finaalipaikka ei sinällään toki olisi, mutta väkisin tulee mieleen, ettei se bussi ikuisuuksia kestä ja jossain kohtaa joku pomppu napsahtaa sopivasti sieltä lävitse. Haiskahtaa siis kovasti Bayern - Real finaalilta, jos yllätyksiä ei nähdä.
perjantai 15. huhtikuuta 2016
keskiviikko 13. huhtikuuta 2016
Perinnefinaalisarja
Tässä blogissa ei vuosien saatossa kauheasti ole jääkiekkoaiheita käsitelty, mutta nyt siihen tulee ainakin hetkellinen poikkeus johtuen SM-finaaleista, joiden molemmat joukkueet saatiin selville eilen, kun Tampereen Tappara kaatoi ratkaisevassa seitsemännessä välierässä vieraissa Oulun Kärpät ja etenee näin ollen finaalisarjaan Helsingin IFK:ta(HIFK) vastaan. Tämän kirjoituksen takana on oikeastaan kaksi syytä, joista toisen voinee arvata jo otsikosta, kun finaaleissa kohtaa kaksi suomikiekon todellista perinneseuraa. Toinen syy kirjotoituksen julkaisemiselle on se henkilökohtainen mieltymys Oulun Kärppien putoamiselle jatkosta. Tästä toisesta syystä hieman tuonnempana lisää.
Ensin kuitenkin käsitellään lyhykäisesti finaaliparia, tai ennemminkin toistetaan jo aikaisemmin mainittu toteamus joukkueiden pitkästä ja perinteisestä historiasta suomikiekossa. HIFK on toki myös yksi Suomen suurimmista monipuolisuusseuroista, jolla on edustustoimintaa niin käsipallossa, jääpallossa, jalkapallossa, jääkiekossa ja niin edelleen. Tappara taas on jääkiekkoseura, mutta samalla myös yksi Suomen menestyneimmistä sellaisista, joten perinteitä tosiaan löytyy molemmilta. Ei mennä kuitenkaan sen syvemmälle historiaan, eikä aleta ruotimaan joukkueiden pelikirjoja sen tarkemmin, koska voin ihan rehellisesti myöntää, ettei tällä kaudella ole tullut kovinkaan montaa kotimaisen lätkäliigan ottelua nähtyä. Todetaan silti, että median perusteella varsinkin HIFK olisi luonut nahkaansa uudestaan nykyisen valmentajansa, entisen Jokeri-legenda Antti Törmäsen johdolla, ja siirtynyt kauemmas siitä joukkueen historiallisesta "brändikiekosta", jota voisi ehkä jonkin verran agitaattorilätkäksikin kutsua. Nykyään HIFK pelaa käsitykseni mukaan enemmän kiekkokontrollin kuin fysiikan kautta ja se on tietenkin nykyisenä jääkiekkoaikana hieno asia ja tulokset ovat selkeästi nähtävillä, kun finaaleihin asti on jo tie auennut. Finaalit kun eivät ole joukkueelle mitään kovin yleisiä. Tappara taas käsitykseni mukaan pelaa suurella sydämellä ja taisteluilmeellä, joka varmasti tuo mukavan vivahteen finaalisarjaan. Sarjan seuratuin pelaaja on varmasti vuodenvaihteen nuorten MM-mestari Patrik Laine, joka on nyt ratkaisupeleissä ollut todella hurjassa vireessä. Rightilta ruoskamaisesti laukova Laine tuo todellakin mieleen nuoren Teemu Selänteen tai Alexander Ovechkinin. Kyseessä on hyvin epätavallinen suomalaismaalintekijä, jollaisia ei olla viime vuosina sitten Selänteen ja Jari Kurrin jälkeen juuri nähty.
Palataan kuitenkin hetkeksi finaaliparista takaisin niihin Oulun Kärppiin, koska haluan joukkueesta muutaman sanan sanoa. Jos mennään suoraan asiaan, niin sanon suoraan, että kyseessä on henkilökohtaisesti minulle koko jääkiekkomaailman inhokkiporukka, useammastakin syystä. Rehellisesti sanottuna minulle ei ole mitään väliä, kuka voittaa, kunhan Kärpät häviävät. Syitä löytyy monia, mutta mainitaan tässä nyt muutama lyhykäisesti. Lähdetään liikkeelle siitä, että joukkue on ensinnäkin voittanut viimeisen reilun vuosikymmenen aikana jo ihan liikaa ja tästä johtuen joukkueen fanikunnasta, tai ainakin sen äänekkäimmästä osasta, on tullut hyvin ylimielistä väkeä. Tämän huomaa niin median kommenttipalstoilla kuin myös ihan tosielämässäkin silloin, kun suomikiekosta tulee puhe. Ollaan niin ylimielistä sorttia ja pidetään itseään parempina kuin muut! Tähän lisättynä vielä nämä ainakin omasta mielestäni surulliset "etäkärpät", joita voisi kai paremminkin sanoa ihan suoraan gloryhuntereiksi. Itse seurasin kovastikin suomikiekkoa vielä viime vuosikymmenellä, kun suomikiekko ei ollut vielä ihan sellaista puuhastelua kuin se nykyään on. Lisäksi opiskelin Helsingissä ja kaveriporukasta löytyi muitakin Jokerifaneja, joten luentopäivien jälkeen tuli käytyä mukavassa porukassa kohtuullisen useinkin Hartwall Areenan piippuhyllyllä matseissa. Siihen aikaan tuttavapiireissä alkoi pilkahtaa esiin näitä "aloin taas seuraamaan lätkää pienen tauon jälkeen ja mun mielestä toi Kärpät on niin kiva jengi"-tyylisiä henkilöitä, jotka aiheuttivat myötähäpeää ja pahaa oloa, kun ykskaks oltiin niin fania, kun joukkue voitti. Siihen lisänä vielä se ylimielisyys ja kykenemättömyys keskustella lajista taktisessa mielessä, niin väkisin sitä alkoi vihaamaan koko "puolen Suomen Kärppiä" ja sen faneja ihan "tosissaan". Toinen syy joukkueen tappioiden toivomiselle on löytynyt pitkään joukkueen valmennuksesta, koska niin Kari Jalonen kuin myös Lauri Marjamäki ovat ainakin mediassa onnistuneet luomaan itsestään sellaiset vinkujan ja valittajan kuvat toimiessaan Oulun Kärppien valmentajina. Aina löytyi syytä haukkua tuomareita, vastustajia ja etsiä tekosyitä milloin mistäkin, kun ei pystytty myöntämään, että vastustaja oli parempi tai että itse oltaisiin tehty virheitä. Tuomareista päästään hyvin sitten tähän kevääseen, kun mediassakin Oulun Kärpät on joissain kirjoituksissa nimetty "Liigan Pyhäksi Lehmäksi", jonka tietä tuomarit pyrkisivät tasoittelemaan. Ehkä kyseinen väite on vain "kateellisten panettelua", mutta väkisin tulee mieleen, että jotain totuuttakin on takana, kun katsotaan, millaisia rangaistuksia ja pelikieltoja tänä keväänä sekä TPS:n, että Tapparan pelaajat ovat saaneet taklauksistaan ja nujakoinneistaan Kärppäpelaajia vastaan. Jäävuoren huippuna omalla kohdalla toimi Tappara-sarjassa tuomittu 5+20 minuuttia + 3 ottelua Tapparan Stephen Dixonille siitä, kun kärppäpelaaja, jonka nimeä en edes muista, luistelee pää kyyryssä häntä päin ja jää jäähän makaamaan. Ehkä "vihalasini" värittävät mielipidettäni tässä, mutta tilanteesta ei olisi pitänyt missään tapauksessa jakaa mitään 5+20 minuuttisen lisäksi, pelikielto oli täysin ylimitoitettu. Olen jopa sitä mieltä, että tilanne olisi ollut korkeintaan 2 minuuttinen. Noh se siitä, pääasia on, että Tappara meni finaaleihin ja Kärpät jäi ylimielisine faneineen ulkopuolelle! Ehkä se opettaa vähän nöyryyttä nyt heillekin.
Jos hetkeksi palataan vielä finaalisarjaan, niin tavallaan molemmilla joukkueilla on minullekin tavallaan merkitystä, vaikka sinällään en välitäkään siitä, kumpi nyt sitten mestaruuden voittaa. Vaikka itse olenkin Jokerifani, ovat molemmat vanhempani juuri HIFK:n ja Tapparan "kannattajia". Nyt jo edesmennyt isäni kannatti pikkupojasta asti HIFK:ta ja hänen kanssaan tuli naskalina käytyä niitäkin matseja jokunen katsomassa ja aikuisena sitten käytiin yhdessä paikallispeleissäkin. Vaikka kyseessä onkin tietysti "verivihollinen", niin ei minulla koskaan ole HIFK:ta vastaan ollut mitään, jote ehkä kyseessä onkin ns. "rakas vihollinen". Äitini taas oli nuorempana kovakin Tapparan kannattaja ja tarinoiden mukaan kävivät ennen minun syntymääni isäni kanssa bussimatkoilla Tampereella asti juurikin näissä Tappara - HIFK-otteluissa tuttavaporukoissa. Sittemmin äitini on jättäytynyt jääkiekon saralla enemmänkin olympiakiekon seuraajaksi, koska hänen Tappara-suosikkinsa Janne Ojanen ja varsinkin Timo Jutila ovat jo aikoja sitten lopettaneet. Puhumattakaan Teemu Selänteestä, jota minä ja varsinkin äitini kovasti fanitimme useamman vuosikymmenen. Tuleva finaalisarja on siis tavallaan itsellekin sellainen eräällä tavalla nostalginen, joka tuo mieleen monia muistoja menneisyydestä jo nyt, kun asiaa ajattelee. Varmasti tässä finaalien aikana kuulen taas useammankin vanhan tarinan menneistä ajoista, kun äitini ja/tai isäni vanhat tuttavat herkeävät muistelemaan niitä reissuja Tampereelle arki-iltoina katsomaan, kun Tappara ja HIFK ottivat yhteen vanhoina hyvinä aikoina. No se nostalgiasta ja todetaan loppukaneetiksi, että toivottavasti saamme nyt nähdä hienon, tasaisen ja pitkäkestoisen finaalisarjan, joka on täynnä tunnetta, mutta selviää ilman loukkaantumisia ja ylilyöntejä. Sellainen olisi ihan oikea perinnefinaalisarja!
Ensin kuitenkin käsitellään lyhykäisesti finaaliparia, tai ennemminkin toistetaan jo aikaisemmin mainittu toteamus joukkueiden pitkästä ja perinteisestä historiasta suomikiekossa. HIFK on toki myös yksi Suomen suurimmista monipuolisuusseuroista, jolla on edustustoimintaa niin käsipallossa, jääpallossa, jalkapallossa, jääkiekossa ja niin edelleen. Tappara taas on jääkiekkoseura, mutta samalla myös yksi Suomen menestyneimmistä sellaisista, joten perinteitä tosiaan löytyy molemmilta. Ei mennä kuitenkaan sen syvemmälle historiaan, eikä aleta ruotimaan joukkueiden pelikirjoja sen tarkemmin, koska voin ihan rehellisesti myöntää, ettei tällä kaudella ole tullut kovinkaan montaa kotimaisen lätkäliigan ottelua nähtyä. Todetaan silti, että median perusteella varsinkin HIFK olisi luonut nahkaansa uudestaan nykyisen valmentajansa, entisen Jokeri-legenda Antti Törmäsen johdolla, ja siirtynyt kauemmas siitä joukkueen historiallisesta "brändikiekosta", jota voisi ehkä jonkin verran agitaattorilätkäksikin kutsua. Nykyään HIFK pelaa käsitykseni mukaan enemmän kiekkokontrollin kuin fysiikan kautta ja se on tietenkin nykyisenä jääkiekkoaikana hieno asia ja tulokset ovat selkeästi nähtävillä, kun finaaleihin asti on jo tie auennut. Finaalit kun eivät ole joukkueelle mitään kovin yleisiä. Tappara taas käsitykseni mukaan pelaa suurella sydämellä ja taisteluilmeellä, joka varmasti tuo mukavan vivahteen finaalisarjaan. Sarjan seuratuin pelaaja on varmasti vuodenvaihteen nuorten MM-mestari Patrik Laine, joka on nyt ratkaisupeleissä ollut todella hurjassa vireessä. Rightilta ruoskamaisesti laukova Laine tuo todellakin mieleen nuoren Teemu Selänteen tai Alexander Ovechkinin. Kyseessä on hyvin epätavallinen suomalaismaalintekijä, jollaisia ei olla viime vuosina sitten Selänteen ja Jari Kurrin jälkeen juuri nähty.
Palataan kuitenkin hetkeksi finaaliparista takaisin niihin Oulun Kärppiin, koska haluan joukkueesta muutaman sanan sanoa. Jos mennään suoraan asiaan, niin sanon suoraan, että kyseessä on henkilökohtaisesti minulle koko jääkiekkomaailman inhokkiporukka, useammastakin syystä. Rehellisesti sanottuna minulle ei ole mitään väliä, kuka voittaa, kunhan Kärpät häviävät. Syitä löytyy monia, mutta mainitaan tässä nyt muutama lyhykäisesti. Lähdetään liikkeelle siitä, että joukkue on ensinnäkin voittanut viimeisen reilun vuosikymmenen aikana jo ihan liikaa ja tästä johtuen joukkueen fanikunnasta, tai ainakin sen äänekkäimmästä osasta, on tullut hyvin ylimielistä väkeä. Tämän huomaa niin median kommenttipalstoilla kuin myös ihan tosielämässäkin silloin, kun suomikiekosta tulee puhe. Ollaan niin ylimielistä sorttia ja pidetään itseään parempina kuin muut! Tähän lisättynä vielä nämä ainakin omasta mielestäni surulliset "etäkärpät", joita voisi kai paremminkin sanoa ihan suoraan gloryhuntereiksi. Itse seurasin kovastikin suomikiekkoa vielä viime vuosikymmenellä, kun suomikiekko ei ollut vielä ihan sellaista puuhastelua kuin se nykyään on. Lisäksi opiskelin Helsingissä ja kaveriporukasta löytyi muitakin Jokerifaneja, joten luentopäivien jälkeen tuli käytyä mukavassa porukassa kohtuullisen useinkin Hartwall Areenan piippuhyllyllä matseissa. Siihen aikaan tuttavapiireissä alkoi pilkahtaa esiin näitä "aloin taas seuraamaan lätkää pienen tauon jälkeen ja mun mielestä toi Kärpät on niin kiva jengi"-tyylisiä henkilöitä, jotka aiheuttivat myötähäpeää ja pahaa oloa, kun ykskaks oltiin niin fania, kun joukkue voitti. Siihen lisänä vielä se ylimielisyys ja kykenemättömyys keskustella lajista taktisessa mielessä, niin väkisin sitä alkoi vihaamaan koko "puolen Suomen Kärppiä" ja sen faneja ihan "tosissaan". Toinen syy joukkueen tappioiden toivomiselle on löytynyt pitkään joukkueen valmennuksesta, koska niin Kari Jalonen kuin myös Lauri Marjamäki ovat ainakin mediassa onnistuneet luomaan itsestään sellaiset vinkujan ja valittajan kuvat toimiessaan Oulun Kärppien valmentajina. Aina löytyi syytä haukkua tuomareita, vastustajia ja etsiä tekosyitä milloin mistäkin, kun ei pystytty myöntämään, että vastustaja oli parempi tai että itse oltaisiin tehty virheitä. Tuomareista päästään hyvin sitten tähän kevääseen, kun mediassakin Oulun Kärpät on joissain kirjoituksissa nimetty "Liigan Pyhäksi Lehmäksi", jonka tietä tuomarit pyrkisivät tasoittelemaan. Ehkä kyseinen väite on vain "kateellisten panettelua", mutta väkisin tulee mieleen, että jotain totuuttakin on takana, kun katsotaan, millaisia rangaistuksia ja pelikieltoja tänä keväänä sekä TPS:n, että Tapparan pelaajat ovat saaneet taklauksistaan ja nujakoinneistaan Kärppäpelaajia vastaan. Jäävuoren huippuna omalla kohdalla toimi Tappara-sarjassa tuomittu 5+20 minuuttia + 3 ottelua Tapparan Stephen Dixonille siitä, kun kärppäpelaaja, jonka nimeä en edes muista, luistelee pää kyyryssä häntä päin ja jää jäähän makaamaan. Ehkä "vihalasini" värittävät mielipidettäni tässä, mutta tilanteesta ei olisi pitänyt missään tapauksessa jakaa mitään 5+20 minuuttisen lisäksi, pelikielto oli täysin ylimitoitettu. Olen jopa sitä mieltä, että tilanne olisi ollut korkeintaan 2 minuuttinen. Noh se siitä, pääasia on, että Tappara meni finaaleihin ja Kärpät jäi ylimielisine faneineen ulkopuolelle! Ehkä se opettaa vähän nöyryyttä nyt heillekin.
Jos hetkeksi palataan vielä finaalisarjaan, niin tavallaan molemmilla joukkueilla on minullekin tavallaan merkitystä, vaikka sinällään en välitäkään siitä, kumpi nyt sitten mestaruuden voittaa. Vaikka itse olenkin Jokerifani, ovat molemmat vanhempani juuri HIFK:n ja Tapparan "kannattajia". Nyt jo edesmennyt isäni kannatti pikkupojasta asti HIFK:ta ja hänen kanssaan tuli naskalina käytyä niitäkin matseja jokunen katsomassa ja aikuisena sitten käytiin yhdessä paikallispeleissäkin. Vaikka kyseessä onkin tietysti "verivihollinen", niin ei minulla koskaan ole HIFK:ta vastaan ollut mitään, jote ehkä kyseessä onkin ns. "rakas vihollinen". Äitini taas oli nuorempana kovakin Tapparan kannattaja ja tarinoiden mukaan kävivät ennen minun syntymääni isäni kanssa bussimatkoilla Tampereella asti juurikin näissä Tappara - HIFK-otteluissa tuttavaporukoissa. Sittemmin äitini on jättäytynyt jääkiekon saralla enemmänkin olympiakiekon seuraajaksi, koska hänen Tappara-suosikkinsa Janne Ojanen ja varsinkin Timo Jutila ovat jo aikoja sitten lopettaneet. Puhumattakaan Teemu Selänteestä, jota minä ja varsinkin äitini kovasti fanitimme useamman vuosikymmenen. Tuleva finaalisarja on siis tavallaan itsellekin sellainen eräällä tavalla nostalginen, joka tuo mieleen monia muistoja menneisyydestä jo nyt, kun asiaa ajattelee. Varmasti tässä finaalien aikana kuulen taas useammankin vanhan tarinan menneistä ajoista, kun äitini ja/tai isäni vanhat tuttavat herkeävät muistelemaan niitä reissuja Tampereelle arki-iltoina katsomaan, kun Tappara ja HIFK ottivat yhteen vanhoina hyvinä aikoina. No se nostalgiasta ja todetaan loppukaneetiksi, että toivottavasti saamme nyt nähdä hienon, tasaisen ja pitkäkestoisen finaalisarjan, joka on täynnä tunnetta, mutta selviää ilman loukkaantumisia ja ylilyöntejä. Sellainen olisi ihan oikea perinnefinaalisarja!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)