perjantai 19. tammikuuta 2018

Vuoden Urheilijan valinta herättää keskustelua jälleen kerran

Jokatammikuinen Suomen Urheilugaala pidettiin jälleen eilen, missä jaettiin kaikenlaisia kunnianosoituksia, urapalkintoja ja muita vastaavia monille urheilussa mukana olleille ja oleville. Illan huippuohjelmanumerona oli tietenkin Vuoden Urheilijan valinta, josta päättää urheilutoimittajain liitto omine kriteereineen. Kovin moni tuskin yllättyi, että voittajaksi valittiin viime keväänä Lahden kotikisoissa kaksi mitalia voittanut hiihtäjä Iivo Niskanen.

Valinta ei sinällään yllätä itseänikään, koska viime vuosina on ollut selkeästi nähtävissä, mikä valitsijoiden näkökanta ja kriteerit ovat. En ole perehtynyt jokaiseen äänioikeutettuun, mutta käsitykseni mukaan todella moni äänioikeutettu on jo iäkkäämpi ihminen, jopa eläkeläinen, joten se nyt ei varsinaisesti yllätä, että siellä aika selkeästi pidetään (maasto)hiihtoa ja keihäänheittoa yms. yleisurheilulajeja korkeammassa arvossa kuin muita lajeja. Kärjistäen ja ilkeästi voisi sanoa, että jonkunlainen arvokisamitali hiihdosta tai keihäästä käytännössä takaa sen Vuoden Urheilijan valinnan aika suoraan. Sen verran vanhoillista porukkaa tuntuu valitsijaväki olevan.

Viime vuonna meillä oli muutama muukin todella kovan luokan urheilija, menestynytkin sellainen, jolle olisi voinut tuon tittelin antaa sen sijaan, että taas valittiin hiihtäjä. Puhun tässä tietenkin nyt Lauri Markkasesta ja Henri Kontisesta. Jos Markkasesta aloitetaan, niin hänen aiheuttamansa koripallobuumi, koti EM-kisojen "maskottina" toimiminen ja tietenkin hurjan hieno ja ennätyksiäkin rikkova sisääntulo NBAhan ovat sellaisia juttuja, joiden normaalioloissa pitäisi enemmän kuin riittää Vuoden Urheilijan titteliin. NBA:ssa pelaa 30 organisaatiota, joiden pelaavat kokoonpanot koostuvat noin 12 pelaajasta per joukkue. Markkanen on ollut keskimääräistä parempi pelaaja, erinomainenkin, noin 360 pelaajan joukossa maailman kovimmassa koripalloliigassa! Koripallo on myöskin lajina suuri, maailman top 3 palloilulaji.

Sitten Henri Kontinen, tenniksen nelinpelin jos ei nyt absoluuttisesti maailman paras, niin yksi maailman parhaista, top 5 nyt ainakin. Viime vuonna tuli nelinpelin Grand Slam-voittoa, maailmanlistan ykkössijaa ja niin edelleen. Tennistä harrastetaan ympäri maailman käytännössä melkein jokaisessa maassa jollain tasolla. Eipä tule kovin montaa pientä maata mieleen, missä tenniksen Grand Slam-turnausvoittaja ja maailman listan ykkönen ei kelpaa Vuoden Urheilijaksi.

Sinällään Niskasen voitto ei ole väärä, kun tarkastelee hänenkin saavutuksiaan. Kaksi MM-mitalia, varsinkaan se henkilökohtainen sellainen, ei vahingossa tule, ainakaan kovin usein. Tosin Matti Heikkinen sellaisenkin "vahinkomitalin" on pöljänä päivänä todistetusti kerran voittanut. Niskasen voitto on tavallaan perusteltu tietyillä kriteereillä, mutta parempiakin ja "nykyaikaisempiakin" vaihtoehtoja olisi ollut, kuten tuossa listasin. Valitsijaväki hirttäytyy omasta mielestäni aivan liikaa noihin vanhoihin lajeihin ja kriteereihinsä. Heidän pitäisi oikeasti tulla jo tälle vuosituhannelle ja lopettaa se "kun karpaasit räkä poskella hiihtävät niin se on sitä oikeaa urheilua"-ajattelutapa. Hiihto on hieno laji, erittäin hyvä kuntoilulaji, mutta nyt eletään jo kohta 2020-lukua, enää emme ole viime vuosituhannella. Nostan tässä nyt esille jälleen kritiikkiä ja ehdotusta tuota Vuoden Urheilijan valintajärjestelmää kohtaan. Mielestäni on aivan liian pieni otanta, että muutama sata toimittajaa, eläkeläistä, saa tässä ajassa "itsevaltaisesti" päättää omine selkeästi ainakin osin kalkkeutuneine kriteereineen ja arvomaailmoineen näin ison palkinnon kohtalosta. En ole viemässä heiltä äänioikeutta, mutta itse antaisin myös tavalliselle kansalle vaikutusmahdollisuuden. Sosiaalisen median kautta on helppo äänestää, joten miksei esim. annettaisi kansalle 50 % painoarvoa somen kautta äänestämällä ja nykyisille äänioikeutetuille toista 50 %? Taitavat nykyiset äänioikeutetut ja eläkeläiset vaan pelätä oman uskottavuutensa puolesta, jos kansa tulisi omilla prosenteillaan ja muuttaisi heidän oman valintatuloksensa toisenlaiseksi...

Oma valintani olisi ollut Lauri Markkanen. Sitten sijoilla 2-3 jossain järjestyksessä Henri Kontinen ja Iivo Niskanen.

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Ronaldo de Assis Moreira - Kaikki ammattilaisurat päättyvät aikanaan

Tänään on uutisoitu, että Ronaldinho on virallisesti ilmoittanut ammattilaisuransa loppumisesta, mitä jalkapalloon tulee. Muutaman kerran olen mielessäni tätä kirjoitusta valmistellut, kun tämä lopettamisuutinen on kuitenkin ollut tuloillaan jossain vaiheessa jo vuosien ajan, kun kyseessä on kuitenkin pelaaja, joka on syntynyt vuonna 1980 ja yleensä niitä lopettamisuutisia saadaan lueskella, jossain vaiheessa pelaajan ohittaessa sen 35 vuoden ikärajan. Joillain se lopettaminen tulee aiemmin ja joillain myöhemmin noilla kohdilla ikää. Tästä huolimatta olen tässä kohdassa hieman sanaton.

Wikipedia kertoo tilastojen muodossa ja englanniksi tekstinäkin brassitähden urasta ja nuoruudesta, joten en kovin tarkkaa läpikäyntiä ja toistoa ala siitä tekemään. Halukkaat löytävät kyllä tietoa vaikka tuon linkin takaa. Tämän julkaisun kuitenkin aiheesta teen ihan siksi, että kyseessä on ehdottomasti oma tähänastinen kaikkien aikojen suosikkipelaaja ja siksi haluan tällaisen julkaisun laittaa esille.

Suurelle yleisölle, kuin myös toki näin eurooppalaisena myös itselleni, Ronaldinho tuli tutuksi viimeistään MM-kisoissa 2002, jotka pelattiin Japanissa ja Etelä-Koreassa, kuten varmasti muistamme. Nuo kisathan päättyivät Brasilian mestaruuteen, kun finaalissa kaatui Saksa 2-0. Ronaldo ja Rivaldo olivat hyökkäyksellisesti silloin Brasilian isoimmat ja tunnetuimmat nimet, mutta Ronaldinho, jota myös "pikku-Ronaldoksi" tuolloin joissain piireissä muistaakseni kutsuttiin, nousi viimeistään tietoisuuteen. Monet varmasti muistavat sen upean vaparimaalin Englantia vastaan pudotuspeleissä, kun Ronaldinho yllätti David Seamanin aikalailla "housut kintuissa" lähes puolesta kentästä. Voittomaaliksihan tuo jäi ja yhdeksi MM-kisojen legendasuoritukseksi. Linkin takaa löytyy tuokin, niin ei tarvitse kenenkään pidempään etsiä.

Ronaldinho oli vuotta ennen noita kisoja siirtynyt Gremiosta, jossa hän ammattilaisuransa aloitti, Pariisiin PSG:n riveihin. Pariisilaiset eivät olleet tuolloin lähellekään sillä tasolla kuin nykypäivänä ja esimerkiksi viimeisin mestaruus oli tullut keväällä 1994, kun Ronaldinho 2001 joukkueeseen siirtyi. Pariisissa vierähti kaksi kautta, yksi molemmin puolin MM-kultaa 2002, ja kesällä 2003 tie vei sitten blaugranan riveihin FC Barcelonaan. Siellä brassitähti vietti 5 kautta, jota voidaan ainakin seurajoukkuetasolla pitää hänen menestyksekkäinpänä aikanaan. Silloin Ronaldinho saavutti suurimmat menestyksensä henkilökohtaisella tasolla ja joukkuetasolla myös. Nuo menestykset löytyvät ja ovat nähtävillä esimerkiksi tuon Wikipedia-linkin takana. Omalla kohdalla hienoimpia noista menestyksistä olivat tietenkin hänen henkilökohtaisella tasolla saavuttamansa parhaan pelaajan palkinnot ja FC Barcelonan johdattaminen ensimmäiseen nykymuotoisen UCL:n voittoon.

Sittemmin Barca siirtyi Ronaldinhon aina niin yllättävästä sambafutiksesta Josep Guardiolan valmentamaan järjestelmällisempään tikitakaan, jota ilmensivät kentällä näkyvimmin tietenkin kolmikko Messi-Xavi-Iniesta, jonka varmasti kaikki muistamme. Ronaldinhon matka jatkui Barcasta eteenpäin AC Milaniin, missä meno ei enää sitten ollutkaan enää ihan niin menestyksekästä, vaikka Ronaldinho toki aina silloin tällöin pilkahduksia menneestä esittikin. Kävipä hän Milanin riveissä pelaamassakin Barcaa vastaan ja sai erittäin suuret suosionosoitukset niin faneilta kuin entisiltä pelikavereiltaankin. Milanosta matka vei sitten takaisin Atlantin yli ja uran loppu sujui Brasiliassa ja lyhyellä reissulla Meksikossa.

Ronaldinhon ura absoluuttisella huipulla oli lyhyehkö, mutta sitäkin näyttävämpi ja menestyksekkäämpi. Varsin tyypilliseen brasilialaiseen tapaan hänen lapsuutensa ei ollut mikään helppo tai varakas. Sittemmin Eurooppaan ammattilaiseksi ja isoihin rahoihin käsiksi pääseminen toki helposti altistaa kiusauksille, makealle elämälle ja bilettämiselle. Niin taisi käydä Ronaldinhollekin, joka sitten joudutti matkaa poispäin Barcasta ja uran hiipumista keskimääräistä nopeammin. Se oli ja on tietenkin ikävämpi asia näin suuren fanin kannalta, mutta silti olen kiitollinen siitä, että olen noin hienoa pelaajaa päässyt seuraamaan ja fanittamaan. Mieluummin ne 5 upeaa ja menestyksekästä kautta Barcassa(+toki kaikki muutkin hänen hienot aikansa Euroopassa ja muuallakin), joista on jäänyt muistoihin rutosti hienoja suorituksia, kuin 10+ kautta keskinkertaisuutta! Kovin moni vierasjoukkueen pelaaja ei ole saanut Santiago Bernabeuta nousemaan suosiosta seisaalleen ja taputtamaan, mutta Ronaldinho on siihen pystynyt. Ei voi kuin ihailla näitä videon suorituksia ja olla kiitollinen, että on päässyt todistamaan niitä!

Barcan nykyinen suurin tähti Lionel Messi on jo ehtinyt kommentoimaan uutista ja kiittämään "oppi-isäänsä" ja kuinka tämä helpotti nuoren teini-ikäisen argentiinalaisen elämää tämän tullessa mukaan Barcan edustusjoukkueeseen. Ronaldinho oli silloin maailman paras ja Messi on ollut sitä hänen jälkeensä. Mantteli on kulkeutunut hienosti eteenpäin pukuhuoneen sisällä sukupolvelta toiselle.

Kiitos sinulle Ronaldinho Gaucho kaikista menneistä vuosista, iloista ja suruista. Kiitos, että olit suuri osa teini-ikääni ja varhaisaikuisuuttani. Kiitos siitä satumaisesta illasta alkukesästä 2006, kun olit johdattamassa FC Barcelonaa UCL:n voittoon. Yli kymmenen vuotta vanha ja nuhraantunut fanipaitasi on edelleen oma aarteeni ja kunniapaikalla seinälläni. Olkoot eläkevuotesi iloiset, rauhaisat ja nautinnolliset.

sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Bayern München - Liian hyvä tekee huonoksi

Bayern on historiansa kautta eteläisen Saksan ja melkeinpä koko Saksan ylpeys. Sitä rakastetaan ja joissain piireissä sitä vihataan, mutta menestynyt se on. Viime vuosien perusteella voisi sanoa, että se on jopa liian menestynyt. Organisaatio on vienyt viimeiset Saksan Bundesliigan mestaruudet niin pitkältä ajalta, etten kirjoitushetkellä jaksanut edes tarkistaa tarkkaa lukumäärää. Bundesliigan kilpailullisuus on rapistunut viimeisen noin viiden vuoden aikana rajusti, kun käytännössä jo ennen kauden alkua tiedetään, mille organisaatiolle lopulta mestaruudesta jaettava "salaattilautanen" seuraavana toukokuuna annetaan. Ilkeästi sanottuna Saksan Bundesliiga on muuttunut samanlaiseksi kuin Skotlannin Valioliiga. Kyseessä on ns. "yhden joukkueen liiga", jossa kilpailullisuus ja jännitys on rapistunut. Se vaikuttaa niin liigan sisäisesti kuin myös saksalaisjoukkueiden euromenestyksellisesti.

Bayernin voidaan sanoa olevan tähän suurin yksittäinen syyllinen. Tarkemmin sanottuna syypää on Bayernin pelaajapolitiikka siirtomarkkinoilla. Tällä vuosikymmenellä organisaatiosta on tullut ns. "ryöstökalastaja" tai melkeinpä joissain tapauksissa jopa "täysi ryöstäjä" tai suoranainen "rosvo". Bayern ottaa tai ostaa haluamansa pelaajat muista Saksan kärkipään organisaatioista, joka rapauttaa rankasti liigan kilpailullisuutta ja laskee liigan yleistä tasoa. Tuorein nimi spekulaatioissa on Schalken ja Saksan maajoukkueen keskikenttätähti Leon Goretzka, jota ollaan viemässä näillä puheilla viimeistään kesällä Bayernin riveihin. Käsittääkseni pelaajan sopimus on kesällä katkolla, joten hän siirtyisi silloin Müncheniin ilmaiseksi ns. Bosman-siirtona. Käytännössä Bayern siis "ryöstäisi" yhdeltä isoimmista kilpailijoistaan pelaajan ilmaiseksi. Goretzkasta tulisi yksi lisänimi pelaajalistalle, jolla on jo sellaisia isoja tähtiä kuin Robert Lewandowski, Mario Götze, Mats Hummels, Manuel Neuer, Joshua Kimmich ja niin edelleen. Käytännössä joka kesä Bayern on ostanut tai ryöstänyt vähintään yhden pelaajan muista Saksan kärkipään seuroista itselleen ja hiljalleen rapauttanut Saksan Bundesliigan tasoa. Rapautuminen on nähtävissä myös monen saksalaisjoukkueen heikkoina otteina europeleissä, niin UCL:n kuin myös UEL:n puolella.

Toki pelaajien täytyy itse haluta Bayerniin, eikä sinne ketään väkisin pakoteta. Toki pelaajat haluavat pelata Saksan suurimmassa ja "parhaassa" organisaatiossa ja taistella joka vuosi euromenestyksestä. Pitkässä juoksussa yllä mainittu politiikka ja toiminta ikävästi vaan heikentää yleistä tasoa. Tästä aiheutuu se, että Bayern ei enää joudu "tosissaan" pelaamaan omassa liigassaan saavuttaakseen jokakeväisen mestaruuden, joka tulee melkein itsestään. Tämä näyttäisi "turruttavan" pelaajia ja sitten kun keväällä tulevatkin eteen ne kovemmat europelit, joissa kohdataan muiden maiden ehdotonta huippua, ei joukkueen peli enää näytäkään niin hyvältä, eikä voittoja enää tule. Monta vuotta peräkkäin joukkue on syystä tai toisesta saanut selkäänsä lähinnä espanjalaisilta joukkueilta ja esim. Juventustakin vastaan sillä on ollut vaikeaa. Väkisin hiipii mieleen, että "helpolla" tulleet voitot kotimaassa ovat turruttaneet pelaajat, eivätkä he enää sitten saakaan itsestään parhaita suorituksia irti, kun se "tosipaikka" tuleekin eteen. Vähän samaa oli nähtävissä myös Saksan maajoukkueella 2016 kesällä EM-kisoissa. Toinen syy voi olla myös "pelituntuman puute": Saksassa pelataan muutenkin "vain" 34 kierrosta kaudessa ja lisäksi on pitkä joulutauko. Tähän kun lisätään se, että Bayernilla on paljon kovia nimiä listoillaan, niin kaikkien pitäminen peliajallisesti tyytyväisinä ja hyvässä pelituntumassa voi olla yllättävänkin vaikeaa.

Bayernin toiminnan aiheuttama rapautuminen on hyvin selvästi nähtävissä, kun katsotaan esimerkiksi meneillään olevaa kautta, joka on nyt Saksassa puolivälissä. Bayernilla oli sen omalle tasolleen suhteutettuna heikko syksy: Se vaihtoi epätyypillisesti valmentajansa Carlo Ancelottista Jupp Heynckesiin kesken syksyn. Joukkue kärsi tappioita niin omassa liigassaan kuin europeleissä. Jälkimmäisissä selkään tuli rumasti juurikin tällaisessa "kovassa pelissä" PSGtä vastaan. Näistä heikoista otteista huolimatta Bayern johtaa nyt Bundesliigaa 13 pisteellä! Itselleen heikon syksyn jälkeen Bayernilla on 13 pisteen johto! Lisäksi on hyvä muistuttaa, että nykyinen valmentaja Heynckess oli ennen tätä "hätätilapestiään" kirjaimellisesti eläkkeellä jalkapallovalmennuksesta useamman vuoden! Sieltä vaan eläkkeeltä takaisin hommiin ja rapautuneessa Saksan liigassa parissa kuukaudessa tuollaiseen johtoon. Toki on hyvä muistaa, että muillakin joukkueilla on ollut ongelmia, etupäässä Dortmundilla asiat ovat hyvinkin sekaisin. Tästä huolimatta heikosti syksyllä pelanneen Bayernin johto on liigan kilpailullisuutta ja yleistä tasoa ajatellen hälyyttävän suuri.

Bayernin politiikassa on sinällään sellainen hyväkin puoli, ettei seura ole lähtenyt siirtomarkkinoilla polttamaan käsittämättömiä määriä rahaa, kuten Valioliigassa ja Espanjan kärkipään seuroissa on viime vuosina tapahtunut suurenevassa määrin. Bayernin kulurakenne on varmasti terveellä pohjalla. Ikävästi vaan tämä on aiheuttanut edellä mainitun ongelman ja rapautumisen saksalaiseen jalkapalloon ja sen ylimmälle liigatasolle. Peruskatsojan silmin liiga ei ole enää kovinkaan mielenkiintoinen kilpailullisesta näkökulmasta. Toki Bundesliigan pelejä on edelleen futisfanina mukava katsoa, kun sellaisia sattuu kohdalle, mutta väkisin ensimmäinen mieleen hiipivä ajatus on luokkaa "niin se on se liiga, jossa jo etukäteen tiedetään, että Bayern voittaa", kun tulee puhe Saksan Bundesliigasta.

Uusi vuosi alkoi nyt tällaisella pohdinnalla. Lisäksi tämä on nyt sitten se sadas blogin teksti, eli saatiin nyt tämä merkkipaalu saavutettua. Mitä Saksassa pitäisi tehdä kilpailullisuuden pelauttamiseksi ja rapautumisen korjaamiseksi, tai ainakin hidastamiseksi?