Palautetaan blogi tauolta näin vuoden viimeisenä päivänä tällaisella humoristisella hassuttelukirjoituksella. Kuten otsikosta voi lukea, on kirjoituksen pääaiheena Liverpoolin egyptiläinen laitahyökkääjä. Salah on tällä kaudella pelannut valioliigassa 21 ottelua ja tehnyt niissä 17 maalia. Kausi on yli puolen välin ja Salah on kohdannut siis "kaikki joukkueet", joten tämän perusteella voidaan tehdä hieman tasovertailua ja hassutella. Salah pelasi kaksi edellistä kautta Italiassa AS Roman riveissä, joka tuona aikana kuului liigansa top 3-joukkueisiin. Noina kausina Salah pelasi 34 ja 31 ottelua tehden vastaavasti 14 ja 15 maalia. Simppelillä matematiikalla huomaamme, että käynnissä oleva kausi on jo nyt puolen välin kohdilla ollut Salahille maalien muodossa tehokkaampi ja "helpompi".
Seuraavaksi voidaan esittää se nettifoorumien ja -blogien yleinen kysymys - mitä tämä kertoo liigojen välisistä tasoeroista? Jos hassutellaan puhtaasti matemaattisilla faktoilla, niin huomataan, että Italiassa Salah teki pyöristettynä keskimäärin maalin noin joka toisessa pelaamassaan ottelussa eli 0,5 maalia per ottelu. Englannissa tämä luku on vastaavasti nyt siis tässä vaiheessa 17/21 = 0,809 maalia per pelattu ottelu. Vertailulukuja kun suhteutetaan mukavasti 0,8/0,5, niin saadaan vastaukseksi 1,6. Tämä kertoisi siis, että Valioliigassa on Salahin esittämien tehojen perusteella noin 60 % helpompaa tehdä maali kuin Serie A:ssa! Tästä voisi joku hassutella ja hekotella, että Italian liiga olisi tämän esimerkin perusteella noin 60 % tasokkaampi liiga!
Yllä oleva simppeli matematiikka on toki hassuttelua. Lisäksi on hyvä muistaa, ettei yhden pelaajan puolikas kausi ole vedenpitävä mittari eri liigojen tasoista. Toisaalta on myös hyvä muistaa, että viime kauden AS Roma ja tämän kauden Liverpool ovat olleet liigoissaan suhteellisen yhtä vahvoja joukkueita: Roma on Italiassa siellä sijoilla 3-5, kun mietitään joukkueen vahvuutta niin menestyksen, resurssien kuin pelaajalistan mukaan ja vastaavasti Liverpool on Englannissa noin sijoilla 4-6 samoilla mittareilla. Italiassa Roman edellä ovat ainakin Juventus ja Napoli ja Englannissa Liverpoolin edellä ovat Manchesteriläiset ja Chelsea. Molemmat joukkueet ovat myös pääsääntöisesti käyttäneet 4-3-3-ryhmitelmää, joissa Salah on pelannut laitahyökkääjän paikalla, yleensä oikealla puolella. Näiden vertailujen pohjalta voidaan siis todeta, että Salah on pelannut kahdessa noin suunnilleen saman tasoisessa joukkueessa, kun verrataan joukkueiden tasoa, resursseja ja ennakko-odotuksia niiden omissa sisäisissä liigoissa, ja suunnilleen samanlaisissa rooleissa. Englannissa niitä maaleja vaan on syntynyt jo puolen kauden aikana enemmän kuin Italiassa koko kauden aikana. Väkisin tämän takia tekisi mieli sanoa, että Italiassa osataan puolustaa paremmin kuin Englannissa...
Salahia kutsutaan ja on kutsuttu jo aikaisemminkin Italian aikoinaan tuhnuksi, koska hänen luonteeseensa ja tapoihinsa kuuluu ja on kuulunut maalipaikkojen missaaminen. Häntä ei voi sanoa kliiniseksi hyökkääjäksi, joka tekee maalin, kun paikka tulee, vaan usein niitä paikkoja vaaditaan useampia. Häntä myös pidettiin Italian aikana jonkin verran yksiulotteisena pelaajana, vikkeläkinttuisena juoksijana ja harhauttelijana, mutta pelaajana, joka ei ole omimmillaan, kun hänen joukkueensa pitäisi avata "busseja", eli syvällä makaavien vastustajajoukkueiden puolustuslinjoja. Tätä asiaa tuotiin esille myös viime kesänä, kun Salahin siirto Liverpooliin julkistettiin. Esille tuli kysymyksiä ja ihmetyksiä, että auttaako tämä yhtään siihen Liverpoolin viime kauden ongelmaan, joka nimenomaan oli tuo "bussien murtaminen". Noh, tulosta on kuitenkin Englannissa tullut maalien muodossa paremmin jo tässä vaiheessa, vaikka tuhnuilua on tapahtunut Liverpoolissakin. Taas tekisi mieli ihmetellä ja hassutella, että ovatko Italian bussit vaikeampia murtaa ja avata kuin Englannin bussit?
Salah ei kuitenkaan ole ainoa mielenkiintoinen tapaus tämän syksyn Valioliigassa. Pakkohan esille on nostaa myös Josep Guardiolan valmentama ja johtama Manchester City, joka tekaisi kaikkien aikojen voittoputkiennätyksen, on edelleen tappioitta ja pelaa erittäin tyylikästä futista. Tikitaka on tullut toimivana ja kunnolla viilattuna Englantiin ja jälki on tuhoisaa. Guardiolan ja hänen apulaisensa Mikel Artetan opit ovat menneet niin hyvin perille, että jopa Raheem Sterlingistä on saatu voideltua maalitykki ja ratkaisumaalien tekijä. Siinä toinen vikkeläkinttuinen harhauttelija, joka tekee maaleja, kun oikein kunnolla valmennetaan. Vai ovatko Valioliigan puolustajan huonontuneet viime kaudesta niin paljon, että jopa Sterling on nyt tehokas? Todellisuus lienee jotain Guardiolan ja Artetan valmennusnerouden ja Cityn ylivoimaisen materiaalin välistä, joka avaa jopa Sterlingille niin paljon maalipaikkoja, että niitä maaleja nyt vaan on pakko syntyä. Niin tai näin, Guardiolan ja tikitakan kultainen kosketus näkyy niin kentällä kuin myös tuloksissa ja sarjataulukossa. Myöskin liki rajattomilla resursseilla operoivat Chelsea ja ManU ovat jo toistakymmentä pistettä jäljessä ja mestaruus on käytännössä jo Cityn taskussa.
Se Valioliigasta ja hypätään tähän lopuksi Espanjaan ja tarkemmin sanottuna tietenkin Kataloniaan. Myöskään FC Barcelona ei ole tällä kaudella liigassaan, eikä myöskään europeleissään, hävinnyt yhtään ottelua. Ei siitä huolimatta, että kesän tähtihankinta Ousmane Dembele on ollut jo useamman kuukauden jalkavaivaisena poissa. Uusi valmentaja Ernesto Valverde on tehnyt joukkueesta erittäin vaikean voitettavan, kun omiin ei maaleja käytännössä mene ja hyökkäyskalusto Lionel Messin heiluttaessa tahtipuikkoa tekee tarvittavat maalit. Maaliviivateknologian kanssa Barcalla olisi muutama tehty maali ja jopa 4 pistettä enemmän plakkarissa tälläkin hetkellä, mutta ilman niitäkin on johto silti puolivälissä kautta joulutauolla vakuuttavat 9 pistettä ja mikä parasta, on pahin vihollinen Real Madrid jo toista kymmentä pistettä perässä. Joululahjaksikin me Barcan kannattajat saimme upean näytöksen, kun sinipurppurapaidat kävivät hakemassa Madridista hienon 0-3 voiton. Kirsikkana kakun päällä on tietenkin vielä Paulinho, joka on ollut liigassa tehokkaampi kuin Realin Cristiano Ronaldo ja Karim Benzema yhteensä!
Toivottelen tämän kirjoituksen kautta kaikille tämän lukeville hyvää tulevaa vuotta 2018! Kevään europelejä ja varsinkin tulevia kesän MM-kisoja odotellessa.
sunnuntai 31. joulukuuta 2017
maanantai 1. toukokuuta 2017
Kaikkien aikojen kieltäytyjät
Vappu on aina kevään merkki, mutta se on myös aina merkki siitä, että jokavuotiset jääkiekon MM-kisat, tai kavereiden kesken Skoda Cup, on ovella. Näin on tilanne tänäkin vuonna, kun kisat alkavat Suomen osalta perjantaina ottelulla Valko-Venäjää vastaan.
Alkavat kisat ovat Leijonien nykyiselle valmennusryhmälle ja päävalmentaja Lauri Marjamäelle ensimmäiset MM-kisat. Muistamme varmasti, kuinka ryhmältä sujuivat viime syksyn World Cup ja osa varmasti on huomannut, että menneen talven Euro Hockey Tour on myös mennyt tulosten puolesta normaalia heikommin. Suomen joukkue tuleviin kisoihin julkaistiin tänään ja jo muutaman viikon ajan mediasta olemme voineet lukea, kuinka pitkä lista suomalaisia NHL-pelaajia on kieltäytynyt kisoista mitä moninaisimmin syin. On ollut "sopimustilannetta", "väsymystä", "loukkaantumisia" ja "maajoukkueuran lopettamisia". Osalla pelaajista kuten esimerkiksi Patrik Laine nuo syyt ovat olleet ihan perusteltuja, mutta esimerkiksi maalivahtiosastolla esimerkiksi Kari Lehtonen, Antti Niemi, Tuukka Rask ollaan vain todettu, ettei tulla kisoihin. Vastaavasti puolustukseen olisi ollut tarjolla Rasmus Ristolainen, mutta hänkin kieltäytyi. Leo Komarov taas julkisti maajoukkueuransa loppuneen viime syksyn World Cupiin ja Minnesota Wildin hyökkääjäkolmikko jätti myös kokonaisuudessaan tulematta kisoihin eri syiden takia. Mediasta kuuluu puheita taustalta, miksi kieltäytyjien määrä on tällä hetkellä mahdolliseen pelaajamäärään nähden jopa ennätyksellisen suuri ja syyttävä sormi osoittaa aika suoraan päävalmentaja Lauri Marjamäkeen ja hänen tiimiinsä! Onko syynä sitten henkilökemiat vaiko se kuuluisa pelikirja, vai ehkä molemmat? Sille suoraa selitystä voidaan vain arvailla. Toisen linkin takaa löytyy koko Suomen joukkue listattuna.
Kun Suomen joukkuetta kokonaisuudessaan tarkastelee, niin onhan se huolestuttavaa, että mukana ovat jälleen kerran ne samat Lasse Kukkoset, Mika Pyörälät ja kumppanit! Mukana on myös Juhamatti Aaltonen, joka vetäisi keväällä parikymmentä ottelua ilman maalia, eikä mahtunut osassa kevään pudotuspelejä edes kokoonpanoon, kun HIFK päätyi lopputuloksissa neljänneksi! Suomen tilanne pelaajarintamalla on siis tällä hetkellä niin heikko, että tällainen pelaaja joudutaan ottamaan mukaan kisoihin, kun syystä tai toisesta parempiakaan ei ole tarjolla! Minusta tämä on sekä hälyyttävää, että myös säälittävää!
Samaan aikaan rakas naapurimme Ruotsi saa mukaan jopa 16 kovan luokan NHL-pelaajaa! Venäjällä on toki myös mukana laadukas ryhmä, vaikka sielläkin loukkaantumisten takia esimerkiksi Pavel Datsyuk ja Ilya Kovalchuk ovat poissa. Kanada tulee taas mukaan kovilla nimillä ja USAkin on laadukkaan ilkeä, vaikkei esimerkiksi Patrick Kane olekaan mukana. Tsekki on taantunut huippuvuosistaan jo pidempään, mutta silti isoimpia NHL-tähtiä on kuitenkin mukana, kun esimerkiksi Jakub Voracek ja Petr Mrazek on saatu mukaan. Samaan aikaan Suomen "NHL-avut" ovat tasoa Joonas Korpisalo ja Markus Hännikäinen!
Kaikesta tästä huolimatta Suomella on silti mahdollisuus selvitä jopa mitalipeleihin asti, jos joukkue pelaa edes suunnilleen nimilistansa normaalitasolla! Tämä johtuu siitä, että Suomen alkulohkossa pelaavat joukkueet ovat Kanada, Tsekki, Sveitsi, Valko-Venäjä, Norja, Slovenia ja Ranska! "Normaalisuorituksella" Suomi sijoittuu siis alkulohkossaan noin sijoille 3-4 ja menee jatkopeleihin. Pienellä onnella puolivälierissä tulee vastaan joukkue, jonka Suomi voittaa ja selviytyy mitalipeleihin! Minusta olisi aika irvokasta, että tuollainen joukkue voisi saavuttaa kisoissa jopa mitalin! Tietysti kisoissa pelaavat ensisijaisesti ne, jotka ovat motivoituneita ja kisoissa pelataan joukkueena, eikä pelkkänä nimilistana, mutta kuitenkin. Itse näen tässä tilanteessa kaksi erittäin huolestuttavaa asiaa: ensinnäkin kieltäytyjien määrän ja toiseksi mahdollisuuden menestyä kieltäytyjistä ja joukkueen nimilistasta huolimatta.
Tulen kisoja seuraamaan jonkin verran. Mikäli Suomen ottelut sopivat omaan aikatauluuni, tulen niitä ihan uteliaisuudesta ja neutraalilla otteella kriittisesti katsomaan. Tavallaan seuraaminen on ihan mielenkiintoista, vaikkei menestystä tulisikaan, koska silloin ennakkoarvioni "ongelmista" ja joukkueen tasosta kävisi mitä todennäköisimmin toteen. Toisaalta mahdollinen menestys toisi mielenkiintoisia näkökantoja kisojen tasosta kokonaisvaltaisesti! Mahdollistahan toki on, että Suomen pelaajat ylittävät itsensä ja saavuttavat "altavastaajina" menestystä kovatasoisissa kisoissa. Toisaalta mistä se itsensä ylittäminen tällä valmennusjohdolla yhtäkkiä nyt sitten putkahtaisi, kun viime syksyn World Cup, EHT ja kisoja edeltävätkin harjoitusottelut ovat olleet sekä pelillisesti, että tuloksellisesti melkoisen vaisuja?
Alkavat kisat ovat Leijonien nykyiselle valmennusryhmälle ja päävalmentaja Lauri Marjamäelle ensimmäiset MM-kisat. Muistamme varmasti, kuinka ryhmältä sujuivat viime syksyn World Cup ja osa varmasti on huomannut, että menneen talven Euro Hockey Tour on myös mennyt tulosten puolesta normaalia heikommin. Suomen joukkue tuleviin kisoihin julkaistiin tänään ja jo muutaman viikon ajan mediasta olemme voineet lukea, kuinka pitkä lista suomalaisia NHL-pelaajia on kieltäytynyt kisoista mitä moninaisimmin syin. On ollut "sopimustilannetta", "väsymystä", "loukkaantumisia" ja "maajoukkueuran lopettamisia". Osalla pelaajista kuten esimerkiksi Patrik Laine nuo syyt ovat olleet ihan perusteltuja, mutta esimerkiksi maalivahtiosastolla esimerkiksi Kari Lehtonen, Antti Niemi, Tuukka Rask ollaan vain todettu, ettei tulla kisoihin. Vastaavasti puolustukseen olisi ollut tarjolla Rasmus Ristolainen, mutta hänkin kieltäytyi. Leo Komarov taas julkisti maajoukkueuransa loppuneen viime syksyn World Cupiin ja Minnesota Wildin hyökkääjäkolmikko jätti myös kokonaisuudessaan tulematta kisoihin eri syiden takia. Mediasta kuuluu puheita taustalta, miksi kieltäytyjien määrä on tällä hetkellä mahdolliseen pelaajamäärään nähden jopa ennätyksellisen suuri ja syyttävä sormi osoittaa aika suoraan päävalmentaja Lauri Marjamäkeen ja hänen tiimiinsä! Onko syynä sitten henkilökemiat vaiko se kuuluisa pelikirja, vai ehkä molemmat? Sille suoraa selitystä voidaan vain arvailla. Toisen linkin takaa löytyy koko Suomen joukkue listattuna.
Kun Suomen joukkuetta kokonaisuudessaan tarkastelee, niin onhan se huolestuttavaa, että mukana ovat jälleen kerran ne samat Lasse Kukkoset, Mika Pyörälät ja kumppanit! Mukana on myös Juhamatti Aaltonen, joka vetäisi keväällä parikymmentä ottelua ilman maalia, eikä mahtunut osassa kevään pudotuspelejä edes kokoonpanoon, kun HIFK päätyi lopputuloksissa neljänneksi! Suomen tilanne pelaajarintamalla on siis tällä hetkellä niin heikko, että tällainen pelaaja joudutaan ottamaan mukaan kisoihin, kun syystä tai toisesta parempiakaan ei ole tarjolla! Minusta tämä on sekä hälyyttävää, että myös säälittävää!
Samaan aikaan rakas naapurimme Ruotsi saa mukaan jopa 16 kovan luokan NHL-pelaajaa! Venäjällä on toki myös mukana laadukas ryhmä, vaikka sielläkin loukkaantumisten takia esimerkiksi Pavel Datsyuk ja Ilya Kovalchuk ovat poissa. Kanada tulee taas mukaan kovilla nimillä ja USAkin on laadukkaan ilkeä, vaikkei esimerkiksi Patrick Kane olekaan mukana. Tsekki on taantunut huippuvuosistaan jo pidempään, mutta silti isoimpia NHL-tähtiä on kuitenkin mukana, kun esimerkiksi Jakub Voracek ja Petr Mrazek on saatu mukaan. Samaan aikaan Suomen "NHL-avut" ovat tasoa Joonas Korpisalo ja Markus Hännikäinen!
Kaikesta tästä huolimatta Suomella on silti mahdollisuus selvitä jopa mitalipeleihin asti, jos joukkue pelaa edes suunnilleen nimilistansa normaalitasolla! Tämä johtuu siitä, että Suomen alkulohkossa pelaavat joukkueet ovat Kanada, Tsekki, Sveitsi, Valko-Venäjä, Norja, Slovenia ja Ranska! "Normaalisuorituksella" Suomi sijoittuu siis alkulohkossaan noin sijoille 3-4 ja menee jatkopeleihin. Pienellä onnella puolivälierissä tulee vastaan joukkue, jonka Suomi voittaa ja selviytyy mitalipeleihin! Minusta olisi aika irvokasta, että tuollainen joukkue voisi saavuttaa kisoissa jopa mitalin! Tietysti kisoissa pelaavat ensisijaisesti ne, jotka ovat motivoituneita ja kisoissa pelataan joukkueena, eikä pelkkänä nimilistana, mutta kuitenkin. Itse näen tässä tilanteessa kaksi erittäin huolestuttavaa asiaa: ensinnäkin kieltäytyjien määrän ja toiseksi mahdollisuuden menestyä kieltäytyjistä ja joukkueen nimilistasta huolimatta.
Tulen kisoja seuraamaan jonkin verran. Mikäli Suomen ottelut sopivat omaan aikatauluuni, tulen niitä ihan uteliaisuudesta ja neutraalilla otteella kriittisesti katsomaan. Tavallaan seuraaminen on ihan mielenkiintoista, vaikkei menestystä tulisikaan, koska silloin ennakkoarvioni "ongelmista" ja joukkueen tasosta kävisi mitä todennäköisimmin toteen. Toisaalta mahdollinen menestys toisi mielenkiintoisia näkökantoja kisojen tasosta kokonaisvaltaisesti! Mahdollistahan toki on, että Suomen pelaajat ylittävät itsensä ja saavuttavat "altavastaajina" menestystä kovatasoisissa kisoissa. Toisaalta mistä se itsensä ylittäminen tällä valmennusjohdolla yhtäkkiä nyt sitten putkahtaisi, kun viime syksyn World Cup, EHT ja kisoja edeltävätkin harjoitusottelut ovat olleet sekä pelillisesti, että tuloksellisesti melkoisen vaisuja?
sunnuntai 30. huhtikuuta 2017
Yhden aikakauden loppu
Pohjois-Lontoossa Englannissa on ollut käynnissä todellinen isoveli-pikkuveli-asetelma useamman vuosikymmenen, kun naapuriseurat Arsenal ja Tottenham ovat kisailleet kaupunginosan herruudesta. 22 vuotta Arsenal oli se sarjataulukon mukaan parempi ja sitä kautta oli asetelman isoveli. Kaikki putket ja aikakaudet kuitenkin päättyvät joskus ja juuri tänään Vapun aattona 2017 tuo putki päättyi. Päättyminen tapahtui kohtuullisen ironisesti juurikin Pohjois-Lontoon derbyssä, jonka kotijoukkue Tottenham voitti 2-0 nykyjoukkueen ikonien Harry Kanen ja Dele Allin maaleilla. Kyseessä oli myös sopivan ironisesti Tottenhamin nykyisen kotistadionin White Hart Lanen viiminen derby. Tämänpäiväinen voitto siis varmisti Tottenhamin sijoittumisen "isoveljensä" edelle ensimmäisen kerran sitten kevään 1995. Samalla alkaa näyttää siltä, että Arsenal jää todellakin UCL-paikkojen ulkopuolelle, jota sitäkään ei ole tapahtunut käsittääkseni tällä vuosituhannella!
Itse en ole virallisesti kummankaan joukkueen fani, mutta olen mielestäni täällä kuitenkin jo joskus blogin alkuaikoina maininnut, että "symppaan" Tottenhamia. Kyseessä on kuitenkin sellainen hienot ja pitkät perinteet omaava seura, jonka riveissä on pelannut 1990-luvulta tähän päivään hienoja pelaajia. Aloitin tosissani seuraamaan jalkapalloa MM-kisojen 1994 aikaan ja jostain syystä silloinen Tottenham oli valioliigaseuroista sellainen, jota tykkäsin jostain syystä katsoa. Niiltä ajoilta päällimmäisinä ovat jääneet mieleen sellaiset seuralegendat kuin Jürgen Klinsmann, Teddy Sheringham, Darren Anderton, David Ginola ja Sol Campbell. Huomasin symppaavani Spursia taas uudelleen viime vuosikymmenen vaihteessa, kun Rafael Van Der Vaart ja Gareth Bale johdattivat joukkueen hienoihin sijoituksiin valioliigassa ja ensimmäisellä UCL-visiitilläkin kahdeksan parhaan joukkoon.
Spursin suunta on ollut viime vuosina ylöspäin nuorten pelaajiensa ansioista. Myös nykyinen valmentaja Mauricio Pocchetino on ollut erinoimainen ja joukkueeseen sopiva käskyttäjä. Nousu ylöspäin toki alkoi jo edellisen valmentajan Harry Redknappin aikana, jonka nimi on syytä tässä mainita. Spurs on siinä mielessä todella piristävä ja esimerkillinen tapaus tämän hetken valioliigassa, että se on noussut kärkikahinoihin ja peräkkäisille UCL-sijoituksille erittäin hyvällä ja systemaattisella työllä suurten rahamäärien ja kulutuksen sijaan. Tällä kaudella näyttäisi tulevan liigassa kakkossija ja taakse näyttäisi jäävän sellaisia isolla rahalla operoivia seuroja kuin Manchester United, Manchester City ja Arsenal. Resurssit on Tottenhamissa siis onnistuttu viime vuosina käyttämään hyvin. Tai ehkä ne on muualla käytetty huomattavasti huonommin. Seuraavaksi Spursia tulee koettelemaan uuden stadionin rakennusurakka ja sen maksaminen. Saa nähdä, pystyykö "tarkan punnan joukkue" siitä huolimatta vakiinnuttamaan paikkansa jokavuotiseksi UCL-seuraksi valioliigan neljän kärkeen.
"Isoveli" Arsenal taas on menossa toiseen suuntaan. Nyt joukkue jää siis pitkästä aikaa "pikkuveli" Spursin taakse ja näyttää todella todennäköiseltä, että pitkä putki UCL-peleissä myös katkeaa. Joukkue on ollut muutenkin jo vuosia pienessä, mutta silti havaittavassa luisussa alaspäin. Tähän mennessä se on kuitenkin muiden isompien joukkueiden myöskin epäonnistuessa riittänyt niihin UCL-paikkoihin, mutta nyt sekin onni näyttäisi olevan loppu. Arsene Wengerin aika alkaa väistämättä olla loppu, vaikka vielä kirjoitushetkellä ei tiedetä, loppuuko se tähän kevääseen. Montaa kautta se ei kuitenkaan enää tule kestämään. Näin neutraalina katsojana Arsenalin kohdalla kiinnostavinta tulee tulevina vuosina olemaan seurata, kuinka vaikeaa tai helppoa joukkueella tulee olemaan, kun väistämättä se uusi valmentaja jossain vaiheessa joukkueen peräsimeen tulee ja useamman vuosikymmenen rupeama päättyy. Muistamme varmasti, kuinka vaikeaa Manchester Unitedilla oli ja on oikeastaan edelleen, kun Sir Alex Ferguson muutamia vuosia sitten eläköityi. ManU kuitenkin sukelsi kohtuullisen yllättävänkin syvälle ja on vasta nyt ihan tosissaan pullahtamassa takaisin, vaikka edelleenkin on pitkä matka siihen, että joukkue taistelisi tosissaan ja ihan oikeasti vuosittain mestaruudesta. Arsenalin kohdalla tulee olemaan aikanaan mielenkiintoista seurata, millaiset "kasvukivut" heillä muodostuu sitten uuden valmentajan kanssa. Tuleeko heillekin sukellus ja millainen se on suhteessa ManUn vastaavaan?
Itse en ole virallisesti kummankaan joukkueen fani, mutta olen mielestäni täällä kuitenkin jo joskus blogin alkuaikoina maininnut, että "symppaan" Tottenhamia. Kyseessä on kuitenkin sellainen hienot ja pitkät perinteet omaava seura, jonka riveissä on pelannut 1990-luvulta tähän päivään hienoja pelaajia. Aloitin tosissani seuraamaan jalkapalloa MM-kisojen 1994 aikaan ja jostain syystä silloinen Tottenham oli valioliigaseuroista sellainen, jota tykkäsin jostain syystä katsoa. Niiltä ajoilta päällimmäisinä ovat jääneet mieleen sellaiset seuralegendat kuin Jürgen Klinsmann, Teddy Sheringham, Darren Anderton, David Ginola ja Sol Campbell. Huomasin symppaavani Spursia taas uudelleen viime vuosikymmenen vaihteessa, kun Rafael Van Der Vaart ja Gareth Bale johdattivat joukkueen hienoihin sijoituksiin valioliigassa ja ensimmäisellä UCL-visiitilläkin kahdeksan parhaan joukkoon.
Spursin suunta on ollut viime vuosina ylöspäin nuorten pelaajiensa ansioista. Myös nykyinen valmentaja Mauricio Pocchetino on ollut erinoimainen ja joukkueeseen sopiva käskyttäjä. Nousu ylöspäin toki alkoi jo edellisen valmentajan Harry Redknappin aikana, jonka nimi on syytä tässä mainita. Spurs on siinä mielessä todella piristävä ja esimerkillinen tapaus tämän hetken valioliigassa, että se on noussut kärkikahinoihin ja peräkkäisille UCL-sijoituksille erittäin hyvällä ja systemaattisella työllä suurten rahamäärien ja kulutuksen sijaan. Tällä kaudella näyttäisi tulevan liigassa kakkossija ja taakse näyttäisi jäävän sellaisia isolla rahalla operoivia seuroja kuin Manchester United, Manchester City ja Arsenal. Resurssit on Tottenhamissa siis onnistuttu viime vuosina käyttämään hyvin. Tai ehkä ne on muualla käytetty huomattavasti huonommin. Seuraavaksi Spursia tulee koettelemaan uuden stadionin rakennusurakka ja sen maksaminen. Saa nähdä, pystyykö "tarkan punnan joukkue" siitä huolimatta vakiinnuttamaan paikkansa jokavuotiseksi UCL-seuraksi valioliigan neljän kärkeen.
"Isoveli" Arsenal taas on menossa toiseen suuntaan. Nyt joukkue jää siis pitkästä aikaa "pikkuveli" Spursin taakse ja näyttää todella todennäköiseltä, että pitkä putki UCL-peleissä myös katkeaa. Joukkue on ollut muutenkin jo vuosia pienessä, mutta silti havaittavassa luisussa alaspäin. Tähän mennessä se on kuitenkin muiden isompien joukkueiden myöskin epäonnistuessa riittänyt niihin UCL-paikkoihin, mutta nyt sekin onni näyttäisi olevan loppu. Arsene Wengerin aika alkaa väistämättä olla loppu, vaikka vielä kirjoitushetkellä ei tiedetä, loppuuko se tähän kevääseen. Montaa kautta se ei kuitenkaan enää tule kestämään. Näin neutraalina katsojana Arsenalin kohdalla kiinnostavinta tulee tulevina vuosina olemaan seurata, kuinka vaikeaa tai helppoa joukkueella tulee olemaan, kun väistämättä se uusi valmentaja jossain vaiheessa joukkueen peräsimeen tulee ja useamman vuosikymmenen rupeama päättyy. Muistamme varmasti, kuinka vaikeaa Manchester Unitedilla oli ja on oikeastaan edelleen, kun Sir Alex Ferguson muutamia vuosia sitten eläköityi. ManU kuitenkin sukelsi kohtuullisen yllättävänkin syvälle ja on vasta nyt ihan tosissaan pullahtamassa takaisin, vaikka edelleenkin on pitkä matka siihen, että joukkue taistelisi tosissaan ja ihan oikeasti vuosittain mestaruudesta. Arsenalin kohdalla tulee olemaan aikanaan mielenkiintoista seurata, millaiset "kasvukivut" heillä muodostuu sitten uuden valmentajan kanssa. Tuleeko heillekin sukellus ja millainen se on suhteessa ManUn vastaavaan?
perjantai 21. huhtikuuta 2017
Symppisjoukkue matkalla finaaliin?
AS Monaco on varmasti ollut koko UCL-kauden positiivisin ja suurin yllättäjä ja nyt joukkue pelaa jo välierissä ja arvontatuloksen perusteella kolkuttelee ja omaa täydet mahdollisuudet finaaliin asti! Joukkue pelasi syksyllä koko alulohkokierroksen tasaisimmassa ja laajatasoisimmassa lohkossa voittaen sen ja matkalla välieriin se on jo pudottanut nimekkäämmät Manchester Cityn ja Borussia Dortmundin. Joukkueen peli on ollut iloisen hyökkäävää ja erittäin maalirikasta usein molempiin päätyihin, joka on aina neutraalille katsojalle erittäin viihdyttävää katsottavaa. Joukkueen avainpelaajat ovat nuoria ja lisänä miehistössä on myös erittäin kokeneita sotaratsuja, joille nämä pelit voidaan olettaa olevan uran viimeisiä. Joukkue tuskin pysyy nykyisessä muodossaan enää kovin pitkään, koska ökyseurat ovat varmasti yrittämässä ostaa nuoria huippukauden pelanneita ruhtinaskuntalaisia jo tulevana kesänä, jos vain mahdollisuus on tarjolla. Siltä pohjalta voitaneen ja jouduttaneen sanoa, että tämä on Monacolle, tai ainakin sen nykyiselle joukkueelle ja miehistölle, ainutkertainen juttu.
Monaco kohtaa pohjois-italian ja Torinon ylpeyden Juventuksen, jolla on hieman samanlainen ainutkertainen tilanne. Joukkueen selkärankana toimiva puolustus ja etenkin maalivahti Gianluigi "Gigi" Buffon on jo sen ikäinen, ettei näitä mahdollisuuksia enää taida montaa tulla. Varsinkin Buffon on pelaaja, joka on jo kaiken muun voittanut niin seura- kuin myös maajoukkuetasolla, joten UCL on se ainoa ja viimeinen, joka puuttuu ja joka hienon uran kruunaisi. Ottelupari tullee olemaan mielenkiintoinen, kun nuoruuden innolla ja tähän asti erittäin tehokkaasti pelannut Monaco pyrkii avaamaan Juventuksen tunnetusti tiukasti organisoitua puolustusta. Samalla Monacon pitäisi kuitenkin pystyä pysymään organisoituna ja varovaisena Juventuksen vastahyökkäysten ja erikoistilanteiden varalta. Luvassa lienee melkoisen klassinen hyökkäys vastaan puolustus asetelma, jossa avausottelu ruhtinaskunnassa todennäköisesti näyttelee suurta roolia. Jos kotiyleisönsä edessä pelaava Monaco onnistuu ottamaan johdon, joutunee Juventuskin väkisin pelaamaan pallollisesti aktiivisemmin. Otteluparin kannalta olisi ehkä ikävintä, jos Juventus tekee aikaisessa vaiheessa vierasmaalin ja sen jälkeen vain keskittyy johtonsa tai maalillisen tasapelin suojelemiseen.
Toisessa parissa pelataan sitten viime vuosilta hyvin tutuksi muodostunut Madridin paikallispeli, joka näin UCL:n puolella on poikkeuksetta päättynyt Realin hyväksi, vaikka kotoisen liigan puolella Atletico onkin ollut erittäin ikävä ja välillä voitokaskin vastustaja. Real oli sekä Napolia, että varsinkin Bayernia vastaan vaikeuksissa, mutta onnistui kuitenkin selvittämään tiensä jatkoon, osin onnella, osin tuomareiden ratkaisuilla, mutta selvittipä kuitenkin. Tuomarilinja tullee tässäkin parissa näyttelemään aika suurta roolia, koska vastustaja Atletico tunnetusti tykkää pelata fyysisesti ja vastustajansa kannalta ikävästi. Vaarana toki on, että linja on tässä parissa ns. "yltiötiukka", jolloin lähes jokainen Realin pelaajan kaatuminen vihelletään vapariksi. On mielenkiintoista nähdä, millaiset tuomarivalinnat UEFA tähän pariin tekee ja millaiset "ohjeet" tuomarit saavat. "Riskinä" kuitenkin on, että finaaliin voisivat päätyä kaksi "tylsää ja puolustavaa" jalkapalloa pelaavaa joukkuetta Atleticon ja Juventuksen muodossa. Otteluparin ottelujärjestyshän on sinänsä mielenkiintoinen, kun ensimmäinen osa pelataan Santiago Bernaneulla. Atleticon onnistuessa hakemaan edes maalillisen tasapelin saataisiin pariin todellista jännitettä myös toiseen osaan. Toisaalta vaarana on tietenkin se, että tuomaristo "paskoo housuunsa" yhtä pahasti kuin mennellä viikolla unkarilaistuomaristo teki Realin ja Bayernin kohtaamisessa ja joudumme näkemään jonkun todella halvan Realille vihelletyn pilkun, paitsiomaalin tai Atleticon pelaajan ulosajon.
Välierissä nähdään kolme ihan sympaattista ja kivaa joukkuetta, jotka eivät ole tätä kisaa voittaneet joko koskaan tai useampaan vuosikymmeneen. Toivoa sopii, että joku näistä kolmesta myös kisan voittaa. Atletico toivottavasti selvittää tiensä finaaliin. Mestaruuden suo mieluusti mille tahansa muulle joukkueelle paitsi tuomarien suosimalle Realille, jonka ei välttämättä edes pitäisi olla mukana enää näissä välierissä.
Monaco kohtaa pohjois-italian ja Torinon ylpeyden Juventuksen, jolla on hieman samanlainen ainutkertainen tilanne. Joukkueen selkärankana toimiva puolustus ja etenkin maalivahti Gianluigi "Gigi" Buffon on jo sen ikäinen, ettei näitä mahdollisuuksia enää taida montaa tulla. Varsinkin Buffon on pelaaja, joka on jo kaiken muun voittanut niin seura- kuin myös maajoukkuetasolla, joten UCL on se ainoa ja viimeinen, joka puuttuu ja joka hienon uran kruunaisi. Ottelupari tullee olemaan mielenkiintoinen, kun nuoruuden innolla ja tähän asti erittäin tehokkaasti pelannut Monaco pyrkii avaamaan Juventuksen tunnetusti tiukasti organisoitua puolustusta. Samalla Monacon pitäisi kuitenkin pystyä pysymään organisoituna ja varovaisena Juventuksen vastahyökkäysten ja erikoistilanteiden varalta. Luvassa lienee melkoisen klassinen hyökkäys vastaan puolustus asetelma, jossa avausottelu ruhtinaskunnassa todennäköisesti näyttelee suurta roolia. Jos kotiyleisönsä edessä pelaava Monaco onnistuu ottamaan johdon, joutunee Juventuskin väkisin pelaamaan pallollisesti aktiivisemmin. Otteluparin kannalta olisi ehkä ikävintä, jos Juventus tekee aikaisessa vaiheessa vierasmaalin ja sen jälkeen vain keskittyy johtonsa tai maalillisen tasapelin suojelemiseen.
Toisessa parissa pelataan sitten viime vuosilta hyvin tutuksi muodostunut Madridin paikallispeli, joka näin UCL:n puolella on poikkeuksetta päättynyt Realin hyväksi, vaikka kotoisen liigan puolella Atletico onkin ollut erittäin ikävä ja välillä voitokaskin vastustaja. Real oli sekä Napolia, että varsinkin Bayernia vastaan vaikeuksissa, mutta onnistui kuitenkin selvittämään tiensä jatkoon, osin onnella, osin tuomareiden ratkaisuilla, mutta selvittipä kuitenkin. Tuomarilinja tullee tässäkin parissa näyttelemään aika suurta roolia, koska vastustaja Atletico tunnetusti tykkää pelata fyysisesti ja vastustajansa kannalta ikävästi. Vaarana toki on, että linja on tässä parissa ns. "yltiötiukka", jolloin lähes jokainen Realin pelaajan kaatuminen vihelletään vapariksi. On mielenkiintoista nähdä, millaiset tuomarivalinnat UEFA tähän pariin tekee ja millaiset "ohjeet" tuomarit saavat. "Riskinä" kuitenkin on, että finaaliin voisivat päätyä kaksi "tylsää ja puolustavaa" jalkapalloa pelaavaa joukkuetta Atleticon ja Juventuksen muodossa. Otteluparin ottelujärjestyshän on sinänsä mielenkiintoinen, kun ensimmäinen osa pelataan Santiago Bernaneulla. Atleticon onnistuessa hakemaan edes maalillisen tasapelin saataisiin pariin todellista jännitettä myös toiseen osaan. Toisaalta vaarana on tietenkin se, että tuomaristo "paskoo housuunsa" yhtä pahasti kuin mennellä viikolla unkarilaistuomaristo teki Realin ja Bayernin kohtaamisessa ja joudumme näkemään jonkun todella halvan Realille vihelletyn pilkun, paitsiomaalin tai Atleticon pelaajan ulosajon.
Välierissä nähdään kolme ihan sympaattista ja kivaa joukkuetta, jotka eivät ole tätä kisaa voittaneet joko koskaan tai useampaan vuosikymmeneen. Toivoa sopii, että joku näistä kolmesta myös kisan voittaa. Atletico toivottavasti selvittää tiensä finaaliin. Mestaruuden suo mieluusti mille tahansa muulle joukkueelle paitsi tuomarien suosimalle Realille, jonka ei välttämättä edes pitäisi olla mukana enää näissä välierissä.
perjantai 17. maaliskuuta 2017
Elämää pohdintatauon jälkeen
Kuten osa ehkä huomasi, oli blogin kommenttiosio hetken aikaa ns. säpissä eli kiinni johtuen kommenttien vähäisestä määrästä ja etenkin niiden tasosta. Turhanpäiväinen ilkkuminen ja yhden joukkueen ja kaiken siihen liittyvän vihaaminen ei ole blogin eikä sen kommenttiosion tarkoitus, kun samalla mistään muusta ei oikein keskustelua syntynyt. Tämän oli nyt tarkoituksena toimia eräänlaisena varoituksena ja mietintätaukona ihan jokaiselle osallistuvalle lukijalle ja kommentoijalle. Ehkä saitte tästä varoittamattomasta tapahtumasta nyt omiinkin mieliinne vähän ajatusta siitä, kuinka käyttäytyä ja kommentoida.
Tasapuolisuuden vuoksi jätin kommenttiosion kiinni myös sen erään historiallisen jatkopaikkaan nousemisen jälkeen, vaikka mahdollisuus olisi ollut kirjoittaa vaikka millainen julkaisu vihaajien pään menoksi. Pitäydyin kuitenkin hymyilemään itsekseni ja suurimmalta osin sisään päin ja samalla pohdin, avaanko kommenttiosiota enää ollenkaan ja julkaisenko enää tekstejä. Tänään kuitenkin päätin, että menkööt ja "annetaan vielä yksi mahdollisuus asiallisen keskustelun syntymiselle", joten tässä tämä perinteinen höpinä tulevista UCL-pudotuspelipareista sitten tulee. Muistutan kuitenkin, että nyt olisi syytä keskittyä niihin tuleviin juttuihin, eikä enää palata niihin vanhoihin, vaikka ne kuinka ketäkin fania tai vihaajaa edelleen kutkuttaisivat. Se on varma keino saada kommenttiosio jälleen kiinni ja sitten lopullisesti kiinni.
UCL-puolivälieräparit tosiaan arvottiin tänään pari tuntia sitten ja otetaan ne nyt tähän esille. Ensimmäisessä parissa kohtaavat Atletico Madrid - Leicester City, eli luvassa lienee kahden puolustavan ja ns. reaktiivisen joukkueen taistelu. Madridilaiset ovat kuitenkin luokkaa tai paria taitavampia noin kokonaisuutena, mutta ei sen vastustajan puolustusmuurin puhkominen tule helppoa olemaan. Ellei sitten Antoine Griezmann räväytä heti avausosassa paria maalia ja ratkaise hommaa. Leicesterin mahdollisuus lienee siinä, että heidän puolustusmuurinsa kestää ja jostain vastahyökkäyksestä tai erikoistilanteesta onnistuvat jonkun maalin tekemään. Pomppaako pallo toistamiseen Wes Morganin säärisuojaan suotuisasti...?
Borussia Dortmund - AS Monaco lienee erittäin vauhdikas pari, kun molemmilla joukkueilla riittää etenemisnopeutta pallon kanssa. Saksalaisilla on ehkä nimekkäämpi miehistö, mutta eivät ne "tuntemattomat nimet" toisaalta paljon vaakakupissa painaneet, kun ruhtinaskuntalaiset etenivät Manchester Cityn kustannuksella jatkoon. On myös hyvä muistaa, että Monaco johtaa Ranskan liigaa ja on tehnyt jo tässä vaiheessa kautta kunnioitettavat 80+ liigamaalia, vaikkei joukkueen nimilista pullistelekaan seksikkäitä nimiä. Erittäin kiinnostava ja jännittävä pari tässä ja ennakkoon aika fifty-fifty. Monaco on vahvoilla, jos se onnistuu vierasmaalin tai pari tekemään avausosassa. Tapahtumia varmaan ainakin riittää.
Kerrankin UEFA:n arvonnoissa "pallojen lämmitys" epäonnistui tässä vaiheessa kisaa, kun Bayern München - Real Madrid sattui kohdalle! Menneiden vuosien perusteella hekoteltiin, että Leicester on varattu Realille vapaalipuksi välieriin kun Bayern arvottaisiin Barcaa vastaan ja niin edelleen, mutta nyt "arvonta epäonnistui". Eittämättä se ehkä isolle yleisölle odotetuin pari, jossa kaksi megajoukkuetta iskee yhteen ja joka voi päättyä miten vain. Voisi miettiä, että Realilla on etu, kun se saa aloittaa vieraissa, mutta ei se Allianz Arena helppo paikka ole tehdä vierasmaalia tai kahta ja samalla pitää Bayernin kliinistä Robert Lewandowskia kurissa. Bayernilla kuitenkin tuota tulitukea on. Molemmat joukkueet tykkäävät pitää palloa, joten on ihan mielenkiintoista nähdä, kumpi joukkue mukautuu vähempään pallokontrolliin. Real on Zidanen aikana pelannut reaktiivisemminkin, mutta jo Napoli-parissa nähtiin, ettei se joukkueen puolustuslinja ole sitä ihan varminta mahdollista. Sergio Ramos tekee tärkeitä maaleja, mutta voi myös kovassa paikassa aiheuttaa vastustajalle pilkun...
Juventus - FC Barcelona viimeistelee kattauksen ja toimii myös YLE:n ensimmäisenä televisio-otteluna tässä vaiheessa kisaa. Pari vuotta sitten pari kohtasi finaalissa, jonka Barca vei, mutta italialaisilla oli siinäkin ottelussa omat hetkensä. Vaikka joukkue yleensä palloa hallitseekin, niin sillä löytyy puolustuksesta sitä italialaista organisointia ja malttia pelata myös tuloksesta reaktiivisesti. Prässipelikin siltä onnistuu ja kotona aloittaessaan Juventus tuskin ihan vetäytymäänkään alkaa. Silloin Barcalla on liikaa aikaa ja tilaa toimittaa palloa MSN-hyökkäyskolmikolle, joka väkisin tuottanee tulosta jossain vaiheessa. Kovalla ja oikein ajoitetulla prässillä lienee Juventuksen kannalta ne parhaat mahdollisuudet. Toisaalta Barca on varmaan ottanut edellisestä parista opikseen, mitä voi pahimmillaan tapahtua sillä ns. "houkuttelutaktiikalla", jossa palloa kierrätellään alhaalla ihan maalivahti Marc-Andre Ter Stegenin kautta. Barcallakin on ässä hihassaan, kun se voi ottaa käyttöön myös tämän uudemman 3-4-3-systeemin, jossa Lionel Messi pelaakin oikean laidan sijasta kärjen takana lähempänä Neymaria, jolloin nuo kaksi pallon kanssa äärimmäisen taitavaa kaveria pystyvät pelaamaan enemmän yhteen jo rakenteluvaiheessa. Ensimmäinen osa kertoo ottelujärjestyksen takia jo paljon: jos Barca pääsee pelaamaan mukavuusalueellaan ja tekemään vierasmaalin tai kaksi, on sillä jatkopaikka lähellä, vaikka omiinkin menisi jokunen. Juventuksen täytynee voittaa kotonaan, jos aikoo jatkoon.
Tasapuolisuuden vuoksi jätin kommenttiosion kiinni myös sen erään historiallisen jatkopaikkaan nousemisen jälkeen, vaikka mahdollisuus olisi ollut kirjoittaa vaikka millainen julkaisu vihaajien pään menoksi. Pitäydyin kuitenkin hymyilemään itsekseni ja suurimmalta osin sisään päin ja samalla pohdin, avaanko kommenttiosiota enää ollenkaan ja julkaisenko enää tekstejä. Tänään kuitenkin päätin, että menkööt ja "annetaan vielä yksi mahdollisuus asiallisen keskustelun syntymiselle", joten tässä tämä perinteinen höpinä tulevista UCL-pudotuspelipareista sitten tulee. Muistutan kuitenkin, että nyt olisi syytä keskittyä niihin tuleviin juttuihin, eikä enää palata niihin vanhoihin, vaikka ne kuinka ketäkin fania tai vihaajaa edelleen kutkuttaisivat. Se on varma keino saada kommenttiosio jälleen kiinni ja sitten lopullisesti kiinni.
UCL-puolivälieräparit tosiaan arvottiin tänään pari tuntia sitten ja otetaan ne nyt tähän esille. Ensimmäisessä parissa kohtaavat Atletico Madrid - Leicester City, eli luvassa lienee kahden puolustavan ja ns. reaktiivisen joukkueen taistelu. Madridilaiset ovat kuitenkin luokkaa tai paria taitavampia noin kokonaisuutena, mutta ei sen vastustajan puolustusmuurin puhkominen tule helppoa olemaan. Ellei sitten Antoine Griezmann räväytä heti avausosassa paria maalia ja ratkaise hommaa. Leicesterin mahdollisuus lienee siinä, että heidän puolustusmuurinsa kestää ja jostain vastahyökkäyksestä tai erikoistilanteesta onnistuvat jonkun maalin tekemään. Pomppaako pallo toistamiseen Wes Morganin säärisuojaan suotuisasti...?
Borussia Dortmund - AS Monaco lienee erittäin vauhdikas pari, kun molemmilla joukkueilla riittää etenemisnopeutta pallon kanssa. Saksalaisilla on ehkä nimekkäämpi miehistö, mutta eivät ne "tuntemattomat nimet" toisaalta paljon vaakakupissa painaneet, kun ruhtinaskuntalaiset etenivät Manchester Cityn kustannuksella jatkoon. On myös hyvä muistaa, että Monaco johtaa Ranskan liigaa ja on tehnyt jo tässä vaiheessa kautta kunnioitettavat 80+ liigamaalia, vaikkei joukkueen nimilista pullistelekaan seksikkäitä nimiä. Erittäin kiinnostava ja jännittävä pari tässä ja ennakkoon aika fifty-fifty. Monaco on vahvoilla, jos se onnistuu vierasmaalin tai pari tekemään avausosassa. Tapahtumia varmaan ainakin riittää.
Kerrankin UEFA:n arvonnoissa "pallojen lämmitys" epäonnistui tässä vaiheessa kisaa, kun Bayern München - Real Madrid sattui kohdalle! Menneiden vuosien perusteella hekoteltiin, että Leicester on varattu Realille vapaalipuksi välieriin kun Bayern arvottaisiin Barcaa vastaan ja niin edelleen, mutta nyt "arvonta epäonnistui". Eittämättä se ehkä isolle yleisölle odotetuin pari, jossa kaksi megajoukkuetta iskee yhteen ja joka voi päättyä miten vain. Voisi miettiä, että Realilla on etu, kun se saa aloittaa vieraissa, mutta ei se Allianz Arena helppo paikka ole tehdä vierasmaalia tai kahta ja samalla pitää Bayernin kliinistä Robert Lewandowskia kurissa. Bayernilla kuitenkin tuota tulitukea on. Molemmat joukkueet tykkäävät pitää palloa, joten on ihan mielenkiintoista nähdä, kumpi joukkue mukautuu vähempään pallokontrolliin. Real on Zidanen aikana pelannut reaktiivisemminkin, mutta jo Napoli-parissa nähtiin, ettei se joukkueen puolustuslinja ole sitä ihan varminta mahdollista. Sergio Ramos tekee tärkeitä maaleja, mutta voi myös kovassa paikassa aiheuttaa vastustajalle pilkun...
Juventus - FC Barcelona viimeistelee kattauksen ja toimii myös YLE:n ensimmäisenä televisio-otteluna tässä vaiheessa kisaa. Pari vuotta sitten pari kohtasi finaalissa, jonka Barca vei, mutta italialaisilla oli siinäkin ottelussa omat hetkensä. Vaikka joukkue yleensä palloa hallitseekin, niin sillä löytyy puolustuksesta sitä italialaista organisointia ja malttia pelata myös tuloksesta reaktiivisesti. Prässipelikin siltä onnistuu ja kotona aloittaessaan Juventus tuskin ihan vetäytymäänkään alkaa. Silloin Barcalla on liikaa aikaa ja tilaa toimittaa palloa MSN-hyökkäyskolmikolle, joka väkisin tuottanee tulosta jossain vaiheessa. Kovalla ja oikein ajoitetulla prässillä lienee Juventuksen kannalta ne parhaat mahdollisuudet. Toisaalta Barca on varmaan ottanut edellisestä parista opikseen, mitä voi pahimmillaan tapahtua sillä ns. "houkuttelutaktiikalla", jossa palloa kierrätellään alhaalla ihan maalivahti Marc-Andre Ter Stegenin kautta. Barcallakin on ässä hihassaan, kun se voi ottaa käyttöön myös tämän uudemman 3-4-3-systeemin, jossa Lionel Messi pelaakin oikean laidan sijasta kärjen takana lähempänä Neymaria, jolloin nuo kaksi pallon kanssa äärimmäisen taitavaa kaveria pystyvät pelaamaan enemmän yhteen jo rakenteluvaiheessa. Ensimmäinen osa kertoo ottelujärjestyksen takia jo paljon: jos Barca pääsee pelaamaan mukavuusalueellaan ja tekemään vierasmaalin tai kaksi, on sillä jatkopaikka lähellä, vaikka omiinkin menisi jokunen. Juventuksen täytynee voittaa kotonaan, jos aikoo jatkoon.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)