Jalkapallon siirtomarkkinat sulkeutuivat aikaisemmin tällä viikolla ja siirtoikkunan aikana saatiinkin loppujenlopuksi aikaiseksi maailmanennätyssiirto ja muitakin erittäin isosummaisia kauppoja. Mietin jo tuossa aikaisemminkin, että kirjoittaisinko mielipidekirjoituksen siirtomarkkinoista ja niiden kehittymisestä yleisellä tasolla ottamatta kantaa sen suuremmin yksittäisiin siirtoihin ja niiden suuruuksiin. Sain vastaanottaa eräänlaisen "pyynnön", että blogissa voitaisiin keskustella aiheesta, joten päätin nyt edellä mainitun kirjoituksen kirjoittaa, jotta aiheesta päästään kunnolla keskustelemaan.
Kaikille lienee selvää nykyinen maailmanlaajuinen rahamarkkinoiden tilanne. Työttömiä on paljon, monet EU-maat ja Yhdysvallatkin ovat kriisissä, lama on maailmanlaajuinen. Tästä huolimatta jalkapallossa, tuossa maailman laajimmalta levinneessä ja harrastetussa hienossa lajissa, pelaajista maksetut siirtosummat vain jatkavat kasvamistaan. Jalkapallomaailmassa ei köyhyyttä juuri ole nähtävissä. Hullunkurinen tilanne kertakaikkiaan, varsinkin kun tarkastelee sitä, mitä joukkueet sitä rahaa eniten tuhlaavat. Jos otetaan ensimmäinen esimerkki suoraan jäävuoren huipulta, viimeaikaisista maailmanennätyssiirroista, niin suurin "tuhlaaja" on tällä vuosituhannella ollut Real Madrid, jonka nimissä ovat kaikki ME-siirrot vuodesta 2000 alkaen. Joukkue on maksanut isoja summia Luis Figosta, Zinedine Zidanesta, Kakasta, Ronaldosta, Cristiano Ronaldosta ja viimeisimpänä Gareth Balesta. Huomionarvoista tässä on se, että vuosituhannen vaihteessa ennätyssumma Figosta ja Zidanesta oli noin 40 miljoonan luokkaa, josta ennätyssumma on nyt 2,5 kertaistunut 100 miljoonaan. Rahan arvo on toki muuttunut tänä aikana, mutta mittasuhteet ovat kuitenkin ilmankin inflaatiokorjauksia suunnilleen mittakaavassa. Myös oma suosikini Barcelona on samalla aikavälillä maksanut suuria summia pelaajasiirroista. Otin nämä kaksi seuraa esille ensimmäisenä siksi, että Espanjan talous on tällä hetkellä suuressa lamassa ja siitä huolimatta varsinkin Madridilla on rahaa maksaa mielipuolisia määriä rahaa pelaajista, vaikkei tarvetta esim. Balelle käytännössä ollut.
Vaikka jalkapallomaailmassa rahaa edelleen tuntuu olevan ja business pyörii hyvin, niin selvästi on nähtävissä, kuinka paljon raha on niissä ympyröissä menettänyt arvoaan kymmenessä vuodessa. 40 miljoonalla sai kymmenisen vuotta sitten Figon tai Zidanen, nykypäivänä 35-40 miljoonaa riittää Fernandinhon ostamiseen ns. rotaatiomieheksi. 50-70 miljoonaa pitää maksaa Edinson Cavanista tai Neymarista, kun 1990-luvun lopussa tällaisista hyökkääjistä maksettiin esim. Christian Vierin kohdalla ME-summa 32 miljoonaa.
Vain yhtä helppoa syytä ryöpsähtäneelle rahankäytölle on vaikeaa, käytännössä mahdotonta, sanoa, mutta yhtenä suurimpana syynä itse pitäisin isorikkaiden henkilöiden pumppaamaa ns. "öljyrahaa" Euroopan jalkapallomarkkinoille ja sitä kautta "hitaasti" tapahtunutta rahan arvon alenemista. Ensimmäinen tunnetumpi tapaus oli, kun venäläinen teräsrahoilla rikastunut Roman Abramovich osti vuosituhannen alussa Chelsean ja alkoi silloisen mittapuun mukaan isoilla summilla ostaa nimekkäitä pelaajia joukkueeseen. Tätä trendiä seurasivat myöhemmin muut ja viimeisimmät tapaukset ovat olleet esillä Manchester Cityn ja PSGn kohdilla, jotka ovat nyt ehkä vieläkin rikkaampien öljysheikkien omistuksessa, jotka ovat olleet vieläkin valmiimpia pumppaamaan rahaa joukkueisiinsa ja markkinoille saadakseen isoja nimiä joukkueisiinsa. Nämä ovat olleet osasyynä siihen, että myös muut joukkueet ovat joutuneet maksamaan yhä suurempia ja suurempia summia saadakseen vahvistuksia joukkueisiinsa ja maksamaan suurempia ja suurempia palkkoja pystyäkseen pitämään avainpelaajiaan. Tämä on ajanut monet joukkueet rahalliseen ahdinkoon, kun menestystä ei olekaan tullut. Monelle tällaiselle joukkueelle on ollut aivan elintärkeää selvitä vuosittain mukaan UCL-kilpailuun, josta on kilahtanut merkittävä summa rahaa ja jääminen pienempään Eurooppaliigaan on ollut iso pudotus. Tämä eri liigoista saatava iso rahaero on myös yksi suuri syy sille, että joukkueiden välille on syntynyt suuri kuilu.
Tällainen edellä mainittu suuri "eriarvoistuminen" on ollut suurimpana syynä siihen, että Eurooppaan on syntynyt suurempia ja suurempia kuiluja joukkueiden välille jopa pääsarjoissa. Raha on liian suuri tekijä nykypäivänä ja kilpailu joukkueiden välillä on vääristynyttä, on syntynyt ns. "kasteja", joiden välillä on liian suuri ero, jotta joukkueet voisivat siirtyä kastista toiseen tai kilpailla keskenään. Esimerkiksi Englannin valioliigassa keskikastin joukkueilla ei ole käytännönmahdollisuuksia kilpailla suurten kanssa UCL-paikoista. Sama pätee myös Espanjassa osittain, mutta siellä suuria joukkueita on vain kaksi, jolloin UCL-paikkoja on jaossa tällä hetkellä toiset kaksi myös muillekin. Toki myös Espanjassa tilanne tulee nykyisellä menolla muuttumaan ikävämpään suuntaan jatkossa, erot kasvamaan ja kahden suuren takana pelaavien joukkueiden rahatilanne mitä todennäköisimmin huononemaan. Tästä oli nyt jo merkkejä näkyvissä, kun Espanjan keskikastin joukkueet joutuivat myymään suurimpia tähtiään valioliigan suuntaan.
Kaikenkaikkiaan raha näyttelee aivan liian suurta osaa eurooppalaisessa ja kansainvälisessä jalkapallossa nykyään. Tilanne on mennyt nopeaa tahtia huonompaan suuntaan ja muuttunut rajusti esimerkiksi vuosituhannen vaihteesta, jolloin esim. UCL-pudotuspeleissä nähtiin paljon suurempaan vaihtuvuutta kuin nykyään. Tähän asiaan on ottanut jo mm. Sepp Blatterkin kantaa tänäkin kesänä ja tuonut esille ehdotuksia markkinoiden tervehdyttämiseksi. Ideoita ns. "palkkakatosta" on esitetty ja tuotu esiin ehdotuksia, että joukkueiden pitäisi pystyä toimimaan terveemmältä talouspohjalta ja rahoittaa toimintaansa itse tuottamallaan rahalla, eikä ulkoapäin hankitulla velalla tai omistajakunnan rikkauksilla. Velkarahan käyttö sinällään ei ole niin paha asia, koska velkaa yleensä maksetaan takaisinpäin ennakkoon tehtyjen suunnitelmien mukaan, mutta siihenkin tulisi olla jokin rajoitus. Joukkueella ei saisi olla määräänsä enempää velkaa, vain tietty prosenttisumma sen rahaliikenteestä ja käyttämästä rahasta saisi olla velkaa ja suurin osa pitäisi olla joukkueen itsensä liiketoiminnalla tuottamaa. Ulkopuolinen raha, joka tulee isorikkaiden pumppaamana, on ehkä se suurempi ja epäterveempi ongelma ja ilmiö, koska maailman nykytilanteesta johtuen öljyn omistajilla raha vain tuntuu lisääntyvän ja sen pumppaaminen jalkapallomarkkinoille vääristää kilpailutilannetta entisestään, lisää "kastien" eroja ja pienentää pienempien seurojen mahdollisuuksia menestyä. Tähänkin toivottavasti luodaan rajoituksia, joiden avulla kontrolloidaan sitä rahamäärää, jonka isorikas omistaja voisi vuosittain joukkueeseensa käyttää. Myöskään palkkakatto ei olisi huono ratkaisu, voitaisiin määrittää summa, jonka joukkue saisi vuosittain palkkoihinsa käyttää, joka olisi jälleen riippuvainen siitä, kuinka paljon joukkue pystyy vuoden aikana rahaa tuottamaan terveellä rahapolitiikalla jättäen siis velkarahat ja isorikkaiden omistajien joukkueeseen pumppaamat rahat tuon laskennan ulkopuolelle.
Lajin ja sen kilpailullisuuden kannalta olisi kaikkein parasta, että rahamarkkinoita säädeltäisiin tiukemmin ja joukkueiden rahoitusta tarkasteltaisiin tarkemmin. Tämä ei johdu pelkästään nykyisestä maailmanlaajuisesta taloustilanteesta, vaan ainakin itselläni on ihan aito huoli rakkaan lajin puolesta. Ketään ei palvele se, että rahamarkkinoiden hallitsemattomuuden takia voitaisiin joka syksy ennakkoon nimetä ehkä 6-8 joukkuetta, joista UCL-mestari täysin varmasti tulee ja mitkä joukkueet mistäkin liigasta selviävät seuraavaksi kaudeksi mihinkin eurocupiin mukaan. Nykyisellä holtittomalla menolla tuo päivä tulee lähemmäksi nopeammin ja nopeammin, mutta oikeanlaisella kontrollilla kilpailullisuus voidaan vielä pelastaa ja palauttaa sille tasolle, missä se oli kymmenen vuotta sitten ja saada urheilullisuus ja businessmaailma jalkapallossa tasapainoon. Toivottavasti asioista jalkapallon kattojärjestöissä päättävät henkilöt ovat hereille ja oikeasti huolissaan, koska ilman jopa joidenkin mielestä radikaaleja keinoja ja päätöksiä jalkapallo kulkee rahan takia kohti kilpailullisuuden ja urheilullisuuden tuhoa. Sama tilanne oli näköpiirissä NHLssä ennen säätelyä ja palkkakattoaikaa ja siellä tehdyt päätökset ovat tervehdyttäneet kilpailua siellä. Toivottavasti sama on vielä tehtävissä jalkapallon puolella.
