Kirjoittelin noin vuosi sitten FIFA 15-konsolipelistä ja sen yhdestä pelimuodosta, jossa tarkoituksena on kerätä tosimaailman pelaajia "pelikortteina" ja rakennella sillä tavalla oma unelmajoukkueensa, jota voi sitten käyttää muita vastustajia vastaan. Tänä vuonna FIFA jäi hankkimatta ja sen sijaan olen konsolifutikseni pelannut PESsin, eli Pro Evolution Soccerin, puolella. Pelikorttien keräily ei kuitenkaan ole jäänyt tänäkään vuonna kokonaan pois, vaan se siirtyi ainoastaan koripallon puolelle. Olen kohta kymmenkunta vuotta tukenut vuosittain NBA 2K-pelisarjaa, jossa on samanlainen pelimuoto nimeltään MyTeam, jossa siis aloitetaan ihan pohjalta huonoilla pelaajilla ja rakennetaan hiljalleen aina vaan parempaa miehistöä.
Sain juuri eilen suoritettua hyväksytysti lävitse pelimuodon Domination-haasteet, joissa ensin sillä omalla sakilla kohdattiin kaikki tämän vuoden NBA-joukkueet ja sen jälkeen iso kasa erilaisia historiallisia ryhmiä. Esimerkkeinä mainittakoon vaikkapa 1980-luvun Lakers ja Celtics-dynastiat, sekä tietenkin kaikkien aikojen kovimman yksittäisen kauden pelannut 95-96 Chicago Bulls. Loppuvaiheessa vastaan asteli myös muutama tähtisikermä, joissa eri aikojen legendat oli laitettu samaan miehistöön ja juoksutettiin omaa miehistöäni vastaan. Vastustaja piti jokaisessa ottelussa pelimuodon nimen mukaan voittaa riittävän dominoivin esityksin, jotta seuraava vastustaja aukesi pelattavaksi. Voitosta palkittiin pelaajapakalla, josta onnetar sitten arpoi yhden juuri voitetun vastustajan pelaajista minulle lahjaksi ja tätä kautta oma joukkueeni parani jokaisen vastustajan jälkeen. Tietenkin pelissä on myös pelaajamarketti, missä rankalla työllä ansaittua rahaa saattoi käyttää uusiin pelaajiin. Itse en tällaisissa peleissä käytä oikeaa rahaa lainkaan, vaan ainoastaan pelin sisäistä ansaittavaa valuuttaa ja sitä kautta nyt saavuttamani joukkue tuntuu hienolta saavutukselta. Laitan alle simppelin listan siitä, miltä joukkueeni nyt näyttää.
Point Guard: Jason Kidd '99(overall 91) // Tim Hardaway '91(overall 86)
Shooting Guard: Michael Jordan '85(overall 88) // Pete Maravich '71(overall 87)
Small Forward: Scottie Pippen '94(overall 92) // Dominique Wilkins '86(overall 89)
Power Forward: Shawn Kemp '99(overall 86) // Dennis Rodman '96(overall 85)
Center: Dikembe Mutombo '98(overall 89) // Alonzo Mourning '93(overall 85).
Kuten listalta näkee, olen onnistunut kasaamaan melkoisen hienon legendaporukan itselleni. Kidd ja Pippen ovat palkintoja läpäistyistä Dominaatio-pelimuodoista, nykyisestä ja historiallisesta, ja ovat siksi yli 90 kokonaisuuden kortteja. Muista pelaajista Wilkins, Mutombo ja Rodman ovat onnettaren arpomia palkintoja voittopakoista tai niistä harvoista pakoista, joita joskus olen muutaman ostanut. Ovat edelleenkin mukana tässä vaiheessa ja todennäköisesti vielä pitkään!
Miehistöstä löytyy monelle varmasti tuttuja nimiä ainakin Jordanin, Pippenin ja Rodmanin muodossa, joten en nyt lähde tässä sen tarkemmin heitä esittelemään, mutta muutaman nimen kuitenkin muutamalla lauseella esittelen niille, joille NBA:n historia ei ole niin tuttua. Jos aloitetaan Jason Kiddistä, niin mainittakoon hänestä, että kyseessä on NBA-historian kolmanneksi eniten triplatuplia kirjauttanut pelaaja, yhteensä 107 kappaletta. Hänen edellään ovat ainoastaan Magic Johnson ja Oscar Robertson. Shawn Kemp taas oli yksi 90-luvun atleettisimmista isoista laitureista ja pelasi kerran finaaleissakin keväällä 1996 Seattle paidassa Chicagoa vastaan, kun SuperSonics(nyk. Oklahoma City Thunder) hävisi 4-2. Ura päättyi sittemmin aika aikaisessa vaiheessa kentän ulkopuolisiin sekoiluihin, mutta kovat ottelukohtaiset keskiarvot jäivät silti historiaan. Kuten nimestä arvata saattaa Dikembe Mutombo on kotoisin Afrikasta, tarkalleen Kongon Demokraattisesta Tasavallasta eli entisestä Zairesta. Syntyjään hän on maan pääkaupunginsta Kinshasasta. Uransa parhaat vuodet hän edusti Atlanta Hawksia 90-luvun jälkimmäisellä puolikkaalla ja voitti kauden parhaan puolustavan pelaajan palkinnon peräti neljästi keväinä 1995, -97, -98 ja 2001. Noita palkintoja juhlistaa nimenomaan tuo erikoiskortti, joka keskittyy kauden 1997-98 suorituksiin.
Tim Hardaway taas oli yksi 90-luvun parhaita pelintekijöitä, vaikka varsin pienikokoisena kaverina, vain hieman yli 180 senttisenä, pidettiinkin hieman hentona ja pienenä. Tästä huolimatta hän takoi noin 20 pistettä per peli ja kehitti itselleen siinä vaiheessa kohtuullisen uniikin crossover-liikkeen vastustajien ohittamikseksi, jonka avulla hän hankki itselleen heittotilaa. Sittemmin tuota liikettä on kopioitu esimerkiksi Allen Iversonin toimesta, jonka moni varmasti muistaa. Hardawayn ura 90-luvulla sujui Golden State Warriorsissa ja Miami Heatissa, joista jälkimmäisessä hän muodosti yhden vuosikymmenen kovimmista duoista juurikin Alonzo Mourningin kanssa.
"Pistol Pete" Maravich on joukkiosta ainoa, joka ei enää ole keskuudessamme tällä puolella elämää, hän on jo kuollut. Maravich oli maahanmuuttajaperheen lapsi, jonka isä valmensi koripalloa koulutasolla ja kouli pojastaan jo pienestä lapsesta alkaen koripalloilijaa. Hänestä tulikin yksi kaikkien aikojen parhaista ja puhtaimmista heittäjistä. Hänen uransa jäi kuitenkin vain kymmenen vuoden mittaiseksi vakavan polvivamman vuoksi. Ura kesti kaudesta 1970-71 vuoteen 1980, joiden aikana hän jätti lähtemättömän vaikutuksen Atlanta Hawksin ja Utah Jazzin faneihin. Uran tilastoissa hänen pistekeskiarvokseen jäi yli 24 pistettä per ottelu. Tuota lukua katsottaessa on myös hyvä pitää mielessä se, ettei NBA:ssa ollut vielä 70-luvulla käytössä 3 pisteen viivaa lainkaan, vaan kaikki pelitilannekorit olivat kakkosia. Maravichin erikoisuutena oli se, että vaikka hän pelasikin heittävän takamiehen paikkaa, hän oli myös erittäin hyvä käsittelemään ja syöttämään palloa ja tilastojen valossa merkkautti uransa ajalta syöttöjä ihan samalla tasolla kuin esimerkiksi Michael Jordan ja Kobe Bryant tekivät myöhemmin. Pistol Pete Maravich kuoli vuonna 1988 Kaliforniassa vain 40 vuoden iässä saatuaan sydänkohtauksen ystäviensä kanssa pelatun höntsäkoripallopelin jälkeen.
Dominique " 'Nique " Wilkins muistetaan yhtenä kaikkien aikojen atleettisimmista pelaajista, joka kävi 1980-luvun loppupuoliskolla kovaa kisaa parhaan donkkaajan tittelistä Michael Jordanin kanssa. Kaksikko otti mittaa niin urheilulähetysten parhaissa paloissa kuin myös All Star-viikonloppujen donkkikisoissa. Molemmat voittivat kertaalleen tittelin toisiaan vastaan. Kaksikko oli myös tuon vuosikymmenen loppupuoliskon kaksi eniten pisteitä tehnyttä pelaajaa, Jordan järjestäen voitti, mutta Wilkins otti myös yhden pistekuninkuuden kaudella 1985-86. Unohtumattomimmat vuotensa Wilkins pelasi Atlanta Hawksissa 1982-1994, mutta jäi ilman NBA-mestaruutta. Hänen uransa pistekeskiarvoksi jäi kuitenkin varsin kunnioitettava 24,8 pistettä ottelua kohti.
Tällainen pieni koripallohistoriapläjäys näin sunnuntaiaamun piristykseksi tähän sen takia, kun olo on niin tyytyväinen tuon saavutetun joukkueen takia. Ehkäpä tästä joku jotain oppii tai jollekin herää jotain muistoja vanhoista koripalloajoista.
sunnuntai 24. tammikuuta 2016
keskiviikko 13. tammikuuta 2016
531 äänestäjän Vuoden Urheilija
Eilen illalla pidettiin jo viime vuosilta totuttuun tapaan Urheilugaala, jossa palkittiin pitkän linjan urheilu-uria, uusia läpimurtajia, nuoria urheilijoita, sykähdyttävimpiä urheiluhetkiä ja valittiin tietenkin myös vuoden 2015 urheilija. Itse voin jo tässä kohtaa sanoa, etten edes koko lähetystä katsonut, koska koko Urheilugaala on mielestäni liian "mahtipontinen" ja show-mainen tapahtuma. Toinen syy katsomattomuudelle oli se, että valitettavasti aavistelin etukäteen oikein Vuoden Urheilija-tittelin saajan, joka oli minusta väärä valinta jo etukäteen, oikeastaan monestakin syystä.
Vuoden Urheilijaksi siis valittiin Tero Pitkämäki hänen saavutettuaan MM-pronssia kesällä ja voitettuaan Timanttiliigan kokonaiskilpailun. Sinänsä vaikuttavia saavutuksia kyllä, mutta itselläni oli ihan eri ehdokkaat viime vuoden saavutusten pohjalta. Tittelin voittajan valitsi Urheilutoimittajain Liiton jäsenistö, joka koostuu 1340 jäsenestä. Tosin vain 531 jäsentä vaivautui heistä edes äänestämään. Suomen kansa on yli viisimiljoonainen, joten hyvin pienellä otannalla Suomen Vuoden Urheilija 2015 valittiin. Kun otetaan huomioon, että ehdolla oli myös naispainin MM-hopeamitalisti Petra Olli, uinnin kaksinkertainen EM-kultamitalisti Jenna Laukkanen ja esimerkiksi nyrkkeilyn MM-tittelin voittanut Eva Wahlström, niin kyllähän tuo aika karua kieltä kertoo siitä, millaisia kriteereitä näillä muutamalla äänioikeutetulla ääniensä antamiseksi on. Jo aikaisempinakin vuosina ollaan asiasta puhuttu ja osa kommentoijista on piikikkäästi pitkin eri foorumeita todennut, että näille äänioikeutetuille ei taida ollakaan olemassa muita urheilulajeja kuin pohjoismaiset hiihtolajit ja yleisurheilu. Ne ovat toki Suomen urheiluhistorian perinnelajeja, mutta silti tuntuu, että sen suuremmin perehtymättä äänioikeutetut äänestävät yleisurheilijoita tai hiihtäjiä, jos vain jonkunlainen arvokisamitali on tarkasteluvuodelta ehdokkaalla voitettuna.
Paini on myös yksi perinteisimpiä lajeja, joita Suomessa on aina arvostettu. Ilmeisesti Petra Olli on kuitenkin väärää sukupuolta, eikä naispaini ole tarpeeksi "iso laji" sille, että MM-hopealla voisi olla Vuoden Urheilija. Jos saman painin MM-hopean olisi tuonut joku mies, olisi hänet todennäköisesti valittu. Ilmeisesti lyhyen radan EM-uinnit ovat myös liian pienet kisat siihen, että kahdella EM-kullalla voisi tulla valituksi, koska Jenna Laukkanen jäi valitsematta. Eva Wahlströmin nyrkkeilyn tittelivyö on ilmeisesti myös liian pieni suoritus!
Jos puhutaan hetki voittaja Pitkämäen lajista, keihäänheitosta, koska haluan tuoda esiin muutaman pointin. Moni hänen voittoaan puolustava jaksaa usein mainita sen, että maailmasta löytyy niin ja niin monta kymmentä yli 80 metriä heittänyttä heittäjää edelliseltä vuodelta. Tästä huolimatta siellä MM-finaalissa on kuitenkin ne noin kymmenen miestä, joilla on edes teoreettisia mahdollisuuksia voittaa mitali. Lisäksi muistamme varmaan MM-kultamitalisti Yegon haastattelut viime vuodelta, missä hän kertasi uraansa tähän asti ja mainitsi, että oppi heittämään YouTubesta katsottujen videoiden avulla...Tietenkin MM-kultaan on tarvittu tuon jälkeen ammattimaista valmennusta, joka tuli Suomesta, se on mainittava, mutta kuitenkin. Tuskimpa uinnin, painin tai nyrkkeilyn arvokisamitalia voisi voittaa YouTubesta lajia opettelemalla. Keihäästä mainittakoon myös se, että edelleen hallitseva Olympiavoittaja tulee Karibian saarivaltio Trinidad ja Tobagosta, kun Kelshorn Walcott voitti edelliset Olympialaiset 2012 muutaman vuoden heittokokemuksella.
Pitkämäen saavutukset ovat hienot, valinta ei suoranaisesti ollut väärä, mutta lopulta tullaan siihen faktaan, että hän on vain 531 äänestäjän valitsema Vuoden Urheilija, joka ilmeisesti oli valinnastaan hämillään, mitä olen kommentteja ja tiivistelmiä tapahtumista lukenut. Nuo faktat laskevat tittelin arvostusta silmissäni ja olen edelleen sitä mieltä, että Vuoden Urheilijan valitsee liian pieni, liian pöhöttynyt ja liian vanhoillinen joukkio. Tätä taustaa vasten en pidä tätä uusinta valintaa oikein minään. Olen sitä mieltä, että äänioikeutettuja pitäisi tuleville vuosille lisätä, jotta saataisiin valintaan laajempaa näkökulmaa, niin iällisesti kuin sukupuolellisestikin. En pistäisi pahakseni myöskään avointa koko kansan äänestystä, mutta vähintään pitäisi ottaa askel edes jonkin verran suurempaan määrään äänioikeutettuja. Lisää urheiluvaikuttajia ja urheilutoimittajia äänioikeutetuiksi, jotta saadaan laajempaa mielipidettä valintoihin. Nykyisellään 1340 äänioikeutettua, joista noin puolet edes jaksavat äänestää, on aivan liian vähän. Näin ollen eilen jaetulla pystillä ei ole minulle mitään arvoa, enkä foorumien perusteella tunnu olevan mielipiteeni kanssa edes yksin.
Vuoden Urheilijaksi siis valittiin Tero Pitkämäki hänen saavutettuaan MM-pronssia kesällä ja voitettuaan Timanttiliigan kokonaiskilpailun. Sinänsä vaikuttavia saavutuksia kyllä, mutta itselläni oli ihan eri ehdokkaat viime vuoden saavutusten pohjalta. Tittelin voittajan valitsi Urheilutoimittajain Liiton jäsenistö, joka koostuu 1340 jäsenestä. Tosin vain 531 jäsentä vaivautui heistä edes äänestämään. Suomen kansa on yli viisimiljoonainen, joten hyvin pienellä otannalla Suomen Vuoden Urheilija 2015 valittiin. Kun otetaan huomioon, että ehdolla oli myös naispainin MM-hopeamitalisti Petra Olli, uinnin kaksinkertainen EM-kultamitalisti Jenna Laukkanen ja esimerkiksi nyrkkeilyn MM-tittelin voittanut Eva Wahlström, niin kyllähän tuo aika karua kieltä kertoo siitä, millaisia kriteereitä näillä muutamalla äänioikeutetulla ääniensä antamiseksi on. Jo aikaisempinakin vuosina ollaan asiasta puhuttu ja osa kommentoijista on piikikkäästi pitkin eri foorumeita todennut, että näille äänioikeutetuille ei taida ollakaan olemassa muita urheilulajeja kuin pohjoismaiset hiihtolajit ja yleisurheilu. Ne ovat toki Suomen urheiluhistorian perinnelajeja, mutta silti tuntuu, että sen suuremmin perehtymättä äänioikeutetut äänestävät yleisurheilijoita tai hiihtäjiä, jos vain jonkunlainen arvokisamitali on tarkasteluvuodelta ehdokkaalla voitettuna.
Paini on myös yksi perinteisimpiä lajeja, joita Suomessa on aina arvostettu. Ilmeisesti Petra Olli on kuitenkin väärää sukupuolta, eikä naispaini ole tarpeeksi "iso laji" sille, että MM-hopealla voisi olla Vuoden Urheilija. Jos saman painin MM-hopean olisi tuonut joku mies, olisi hänet todennäköisesti valittu. Ilmeisesti lyhyen radan EM-uinnit ovat myös liian pienet kisat siihen, että kahdella EM-kullalla voisi tulla valituksi, koska Jenna Laukkanen jäi valitsematta. Eva Wahlströmin nyrkkeilyn tittelivyö on ilmeisesti myös liian pieni suoritus!
Jos puhutaan hetki voittaja Pitkämäen lajista, keihäänheitosta, koska haluan tuoda esiin muutaman pointin. Moni hänen voittoaan puolustava jaksaa usein mainita sen, että maailmasta löytyy niin ja niin monta kymmentä yli 80 metriä heittänyttä heittäjää edelliseltä vuodelta. Tästä huolimatta siellä MM-finaalissa on kuitenkin ne noin kymmenen miestä, joilla on edes teoreettisia mahdollisuuksia voittaa mitali. Lisäksi muistamme varmaan MM-kultamitalisti Yegon haastattelut viime vuodelta, missä hän kertasi uraansa tähän asti ja mainitsi, että oppi heittämään YouTubesta katsottujen videoiden avulla...Tietenkin MM-kultaan on tarvittu tuon jälkeen ammattimaista valmennusta, joka tuli Suomesta, se on mainittava, mutta kuitenkin. Tuskimpa uinnin, painin tai nyrkkeilyn arvokisamitalia voisi voittaa YouTubesta lajia opettelemalla. Keihäästä mainittakoon myös se, että edelleen hallitseva Olympiavoittaja tulee Karibian saarivaltio Trinidad ja Tobagosta, kun Kelshorn Walcott voitti edelliset Olympialaiset 2012 muutaman vuoden heittokokemuksella.
Pitkämäen saavutukset ovat hienot, valinta ei suoranaisesti ollut väärä, mutta lopulta tullaan siihen faktaan, että hän on vain 531 äänestäjän valitsema Vuoden Urheilija, joka ilmeisesti oli valinnastaan hämillään, mitä olen kommentteja ja tiivistelmiä tapahtumista lukenut. Nuo faktat laskevat tittelin arvostusta silmissäni ja olen edelleen sitä mieltä, että Vuoden Urheilijan valitsee liian pieni, liian pöhöttynyt ja liian vanhoillinen joukkio. Tätä taustaa vasten en pidä tätä uusinta valintaa oikein minään. Olen sitä mieltä, että äänioikeutettuja pitäisi tuleville vuosille lisätä, jotta saataisiin valintaan laajempaa näkökulmaa, niin iällisesti kuin sukupuolellisestikin. En pistäisi pahakseni myöskään avointa koko kansan äänestystä, mutta vähintään pitäisi ottaa askel edes jonkin verran suurempaan määrään äänioikeutettuja. Lisää urheiluvaikuttajia ja urheilutoimittajia äänioikeutetuiksi, jotta saadaan laajempaa mielipidettä valintoihin. Nykyisellään 1340 äänioikeutettua, joista noin puolet edes jaksavat äänestää, on aivan liian vähän. Näin ollen eilen jaetulla pystillä ei ole minulle mitään arvoa, enkä foorumien perusteella tunnu olevan mielipiteeni kanssa edes yksin.
maanantai 11. tammikuuta 2016
Numero viisi on päivän sana
Aloitellaan uusi vuosi kirjoitusten osalta totututtuun tapaan julkaisulla koskien jalkapallon edellisen kalenterivuoden palkintogaalan yhteenvedolla, koska aihe on yleensä aiheuttanut keskustelua. Tilaisuushan pidettiin tänään totuttuun tapaan Zürichissä Sveitsissä, missä palkittiin viime vuoden parhaat pelaajat ja valittiin viime vuoden unelmajoukkue.
Jos alkuun palautellaan mieliin hieman viime vuotta ja avataan siinä samalla hieman otsikonkin ideaa, niin tullaan siihen faktaan, että keväällä tosiaan, kuten kaikki varmasti muistavat, FC Barcelona tyhjensi palkintopöydän triplalla vieden niin kotimaisen La Ligan ja Copa Del Reyn mestaruudet kuin myös sen kaikkein kauneimman, eli UEFA Champions Leaguen pystin. Matkalla siihen voittoon se päihitti muiden liigojen hallitsevat mestarit. Noiden kolmen pokaalin lisäksi syksymmällä ja alkutalvesta tarttui myös palkintokaappiin kaksi pokaalia lisää, kun joukkue voitti UEFA Super Cupin, eli päihitti viime kevään UEL:n mestarijoukkue Sevillan Georgian Tbilisissä pelatussa ottelussa. Lisäksi mukaan tarttui joulukuussa Japanissa pelatun FIFA:n järjestämän seurajoukkueiden maailmanmestaruusturnauksen voitto. Yksinkertaisella laskutoimituksella FC Barcelona voitti siis joukkueena vuoden 2015 aikana viisi pokaalia tai mestaruutta.
Upean vuoden saattelemana joukkueen suurin tähti Lionel Messi nappasi myös viidennen kerran urallaan Ballon d'Or-pokaalin, eli maailman parhaaksi pelaajaksi äänestetyn pelaajan palkinnon. Ennätys luokkaansa sekin, jota vasta 28-vuotias argentiinalainen voi vielä tulevaisuudessa komistaa entisestään. Pokaali palaa nyt siis Messin hoteisiin muutaman vuoden tauon jälkeen. Valinta oli lopullisten äänimäärien perusteella melkoisen selvä ja meni oikeaan osoitteeseen noin kaikkinensa. Kakkoseksi äänestyksessä sijoittui kahden edellisen vuoden voittaja Cristiano Ronaldo ja kolmanneksi oma suosikkini Neymar, joka täydensi hienosti kolmikossa FC Barcelonaa.
Samassa yhteydessä valittiin totuttuun tapaan myös viime vuoden unelmajoukkue, joka viime vuosilta totuttuun tapaan noudattaa jonkinlaista 4-3-3-muodostelmaa. Maalivahdiksi valittiin ilman suurempia yllätyksiä FC Bayern Münchenin Manuel Neuer, puolustuslinjaan tulivat valituiksi vasemmalta oikealle Marcelo(Real Madrid), Thiago Silva(PSG), Sergio Ramos(Real Madrid) ja Daniel Alves(FC Barcelona). Keskikentän kolmikko muodostuu Andres Iniestasta(FC Barcelona), Paul Pogbasta(Juventus) ja Luka Modricista(Real Madrid). Hyökkäyskolmikko on sama kuin Ballon d'Or-kärkikolmikko, eli Lionel Messi(FC Barcelona), Cristiano Ronaldo(Real Madrid) ja Neymar(FC Barcelona). Sinällään vuoden joukkueessa ei ole mitään kummallista, mutta itse jäin ihmettelemään Sergio Busquetsin ja osin myös Gerard Piquen puuttumista. Varsinkin ensin mainittu Busquets oli äärimmäisen tärkeässä roolissa pelin rytmittäjänä ja tärkeänä linkkinä puolustuksen ja hyökkäävämpien pelaajien välissä keväällä, kun Barcelona marssi triplaan. Busquets on ollut myös syksyn aikana liki korvaamaton ja ei liene liioittelua sanoa, että hän on ehkä maailman paras pelaaja pelipaikallaan pivotena, puolustavana keskikenttäpelaajana. Toisaalta ymmärrän kuitenkin Paul Pogban valinnan, koska ehkä hän on kuitenkin jonkin verran "seksikkäämpi" ja näyttävämpi pelaaja, jollaisia tällaisiin miehistöihin kuitenkin yleensä enemmän ja helpommin valitaan.
Gaalassa palkittiin totuttuun tapaan toki myös valmentajia ja yleensä jalkapallon puolella vähemmälle huomiolle jääviä naispelaajia. Parhaan miesvalmentajan tunnustuksen sai täysin oikeutetusti FC Barcelonaa valmentava Luis Enrique, jonka viime vuoden saavutukset onkin tuossa yllä jo listattu, ne viisi voitettua pokaalia siis, vieläpä ensimmäisellä kaudellaan joukkueen ohjaksissa. Naisten palkinnot menivät Yhdysvaltoihin, jonka naisjoukkue voitti viime vuonna MM-kultaa. Parhaan pelaajan palkinto meni keskikenttäpelaaja Carli Lloydille ja parhaan valmentajan palkinto Yhdysvaltojen maajoukkueen mestarivalmentaja Jill Ellisille.
Kaikki palkintoja voittaneet, finaaliäänestyksiin asti selvinneet ja mainintoja tai vuoden joukkueeseen saaneet ansaitsevat toki onnittelut ja hatunnostot upeasta vuodesta 2015! Nyt voimme jalkapallon osalta viimeistään paketoida historiallisen upean jalkapallovuoden 2015 ja siirtää katseemme tulevan kevään europeleihin, kesän EM-lopputurnaukseen ja Olympiajalkapalloon. Viime vuoden valinnoista tuskin kovin monella on juuri mitään valitettavaa, valinnat menivät käytännössä kaikki kohdilleen. Onnisttelut vielä kerran Messille upeasta viidennestä voitosta ja koko sinipurppuraiselle FC Barcelonan joukkueelle upean menestyksekkäästä viime vuodesta. Toivottavasti alkanut vuosi on edes puoliksi yhtä onnistunut!
Jos alkuun palautellaan mieliin hieman viime vuotta ja avataan siinä samalla hieman otsikonkin ideaa, niin tullaan siihen faktaan, että keväällä tosiaan, kuten kaikki varmasti muistavat, FC Barcelona tyhjensi palkintopöydän triplalla vieden niin kotimaisen La Ligan ja Copa Del Reyn mestaruudet kuin myös sen kaikkein kauneimman, eli UEFA Champions Leaguen pystin. Matkalla siihen voittoon se päihitti muiden liigojen hallitsevat mestarit. Noiden kolmen pokaalin lisäksi syksymmällä ja alkutalvesta tarttui myös palkintokaappiin kaksi pokaalia lisää, kun joukkue voitti UEFA Super Cupin, eli päihitti viime kevään UEL:n mestarijoukkue Sevillan Georgian Tbilisissä pelatussa ottelussa. Lisäksi mukaan tarttui joulukuussa Japanissa pelatun FIFA:n järjestämän seurajoukkueiden maailmanmestaruusturnauksen voitto. Yksinkertaisella laskutoimituksella FC Barcelona voitti siis joukkueena vuoden 2015 aikana viisi pokaalia tai mestaruutta.
Upean vuoden saattelemana joukkueen suurin tähti Lionel Messi nappasi myös viidennen kerran urallaan Ballon d'Or-pokaalin, eli maailman parhaaksi pelaajaksi äänestetyn pelaajan palkinnon. Ennätys luokkaansa sekin, jota vasta 28-vuotias argentiinalainen voi vielä tulevaisuudessa komistaa entisestään. Pokaali palaa nyt siis Messin hoteisiin muutaman vuoden tauon jälkeen. Valinta oli lopullisten äänimäärien perusteella melkoisen selvä ja meni oikeaan osoitteeseen noin kaikkinensa. Kakkoseksi äänestyksessä sijoittui kahden edellisen vuoden voittaja Cristiano Ronaldo ja kolmanneksi oma suosikkini Neymar, joka täydensi hienosti kolmikossa FC Barcelonaa.
Samassa yhteydessä valittiin totuttuun tapaan myös viime vuoden unelmajoukkue, joka viime vuosilta totuttuun tapaan noudattaa jonkinlaista 4-3-3-muodostelmaa. Maalivahdiksi valittiin ilman suurempia yllätyksiä FC Bayern Münchenin Manuel Neuer, puolustuslinjaan tulivat valituiksi vasemmalta oikealle Marcelo(Real Madrid), Thiago Silva(PSG), Sergio Ramos(Real Madrid) ja Daniel Alves(FC Barcelona). Keskikentän kolmikko muodostuu Andres Iniestasta(FC Barcelona), Paul Pogbasta(Juventus) ja Luka Modricista(Real Madrid). Hyökkäyskolmikko on sama kuin Ballon d'Or-kärkikolmikko, eli Lionel Messi(FC Barcelona), Cristiano Ronaldo(Real Madrid) ja Neymar(FC Barcelona). Sinällään vuoden joukkueessa ei ole mitään kummallista, mutta itse jäin ihmettelemään Sergio Busquetsin ja osin myös Gerard Piquen puuttumista. Varsinkin ensin mainittu Busquets oli äärimmäisen tärkeässä roolissa pelin rytmittäjänä ja tärkeänä linkkinä puolustuksen ja hyökkäävämpien pelaajien välissä keväällä, kun Barcelona marssi triplaan. Busquets on ollut myös syksyn aikana liki korvaamaton ja ei liene liioittelua sanoa, että hän on ehkä maailman paras pelaaja pelipaikallaan pivotena, puolustavana keskikenttäpelaajana. Toisaalta ymmärrän kuitenkin Paul Pogban valinnan, koska ehkä hän on kuitenkin jonkin verran "seksikkäämpi" ja näyttävämpi pelaaja, jollaisia tällaisiin miehistöihin kuitenkin yleensä enemmän ja helpommin valitaan.
Gaalassa palkittiin totuttuun tapaan toki myös valmentajia ja yleensä jalkapallon puolella vähemmälle huomiolle jääviä naispelaajia. Parhaan miesvalmentajan tunnustuksen sai täysin oikeutetusti FC Barcelonaa valmentava Luis Enrique, jonka viime vuoden saavutukset onkin tuossa yllä jo listattu, ne viisi voitettua pokaalia siis, vieläpä ensimmäisellä kaudellaan joukkueen ohjaksissa. Naisten palkinnot menivät Yhdysvaltoihin, jonka naisjoukkue voitti viime vuonna MM-kultaa. Parhaan pelaajan palkinto meni keskikenttäpelaaja Carli Lloydille ja parhaan valmentajan palkinto Yhdysvaltojen maajoukkueen mestarivalmentaja Jill Ellisille.
Kaikki palkintoja voittaneet, finaaliäänestyksiin asti selvinneet ja mainintoja tai vuoden joukkueeseen saaneet ansaitsevat toki onnittelut ja hatunnostot upeasta vuodesta 2015! Nyt voimme jalkapallon osalta viimeistään paketoida historiallisen upean jalkapallovuoden 2015 ja siirtää katseemme tulevan kevään europeleihin, kesän EM-lopputurnaukseen ja Olympiajalkapalloon. Viime vuoden valinnoista tuskin kovin monella on juuri mitään valitettavaa, valinnat menivät käytännössä kaikki kohdilleen. Onnisttelut vielä kerran Messille upeasta viidennestä voitosta ja koko sinipurppuraiselle FC Barcelonan joukkueelle upean menestyksekkäästä viime vuodesta. Toivottavasti alkanut vuosi on edes puoliksi yhtä onnistunut!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)