Jääkiekon World Cup turnaus päättyi Suomen Leijonien osalta viime yönä otteluun ja tappioon Venäjää vastaan, joka varmisti sen, että kyseinen turnaus oli tuloksellisesti Suomen heikoin sitten vuoden 1987 Kanada Cupin, eli World Cupin edeltäjän. Suomi siis hävisi turnauksen kaikki kolme alkulohkonsa ottelua ja sijoittui turnauksessa viimeiseksi yhdessä Yhdysvaltojen kanssa. Kaikkiaan Suomen World Cup joukkue pelasi harjoitusotteluineen kuusi(6) koitosta, joista se hävisi viisi(5)!
Suomen heikkojen otteiden ruotiminen ja tutkiminen kuuluvat korkeamman luokan analyytikoille ja sellaisille, jotka muutenkin enemmän jääkiekkoa seuraavat ja analysoivat, mutta otetaan nyt silti tässä esille muutama yleisluontoinen pointti ja asia, jotka näistä otteluista oli huomattavissa. Suomen suurimmat ongelmat ovat yksiselitteisesti kiekollisessa pelaamisessa ja pelaajien yksilötaidossa. Suomen puolustajat eivät ole riittävän hyviä avaamaan peliä, syöttämään riittävän tarkasti, jotta hyökkäyksiin päästäisiin riittävän nopeasti vielä ryhmittymätöntä vastustajaa vastaan. Tästä aiheutuu se, että Suomi joutuu tekemään maalipaikkansa vaikean kautta kovalla painimisella, kulmissa pyörimisellä ja kun lopulta sinne maalipaikkaan päästään, hyökkääjien voimat ja taidot eivät enää siinä silmänräpäyksen kestävässä aikaikkunassa ole riittävän hyviä tämän tason turnauksessa! Sen takia joukkue ei saanut 180 minuutin tehokkaan peliajan aikana aikaiseksi kuin yhden maalin.
Media ja varsinkin nettikommentoijat ovat olleet jo lyttäämässä uutta valmentajaa Lauri Marjamäkeä ja vaatimassa ties mitä ratkaisuja. Vaikka hän ei omasta mielestänikään onnistunut kovin kummoisesti, pitää myös pitää mielessä se, että Suomen materiaali oli suoraan nimiä vertailemalla oman lohkonsa heikointa, korkeintaan tasavahvaa "pohjois-amerikan junnujoukkueen" kanssa. Materiaali ei suoraan vertailtaessa kestä vertailua Ruotsin tai Venäjän vastaaviin. On toki valmentajan työ saada ulosmitattua paras mahdollinen saatavilla olevasta materiaalista, eikä Marjamäki välttämättä siinäkään nyt onnistunut, mutta rajallisesta materiaalista ei millään joka turnauksessa saa irti maksimia. Ensi kevään MM-turnaus näyttänee paremmin suuntaa Marjamäen tasosta valmentajana verrattuna edeltäjiinsä.
Henkilökohtaisesti seurasin Suomen otteluita neutraalisti. Lätkä-ähky on edelleen päällä, joten en sen suuremmin jaksanut syttyä kisoihin, vaikka alkuiltaiset ottelut katsoinkin. Lopputulokset eivät olleet henkilökohtaisesti yllättäviä. Puhuinkin ennen ensimmäistä alkulohkon ottelua kavereideni kanssa, että "Jatkomahdollisuudet määritellään jo tässä pelissä. Jos Suomi ei amerikan junnuja voita, niin jatkopaikka menee, koska Suomi ei sekä Ruotsia että Venäjää voita!" Kyseisen tappion jälkeen maalailin jo silloin "kauhukuvaa" siitä, ettei Suomi välttämättä voita kisoissa yhtään ottelua.
Sinänsä siis Suomen "historiallisen huono" turnaus ei minua harmita tai liikauta mihinkään suuntaan. Olen oikeastaan tyytyväinen, että tämä esitys ainakin osittain nyt puhkaisi ja puhkaisee sitä suomilätkän ympärillä ollutta kuplaa ja ehkä avaa edes muutamien "karjalalippisfanien" katsetta todellisuuteen siitä, ettei Suomi oikeasti ole mikään jääkiekon mahtimaa, vaikka jokakeväisistä MM-kisoista tuleekin usein mitaleja. Ehkä edes osa näistä "karjalalippiksistä" alkaa nyt ymmärtää, millaisia B-C-luokan kisoja nuo jokakeväiset pelit ovat ja ymmärtävät sen, ettei niitä kisoja oteta yltiötosissaan kuin Suomessa. Muualla ne ovat "kivat kauden päättäjäiset" niille, joilta kotimainen kausi jo päättyi tai joiden NHL-joukkue on ulkona niistä tosipeleistä. Elättelen myös toivoa, että ehkä mediakin vähän vähentäisi tätä lätkän tuuppaamista joka suunnasta, mutta se lienee jokseenkin turha toivo. Tulevina viikkoina saamme varmasti lukea monestakin osoitteesta jos vaikka minkälaisia analyysejä siitä, miksi Suomi pärjäsi näin huonosti kuin pärjäsi. Ja kyllähän se MM-rummutus alkaa keväällä heti SM-finaalien jälkeen totuttuun tapaan! Missähän lie ne ensi kevää Skoda Cupin kisat muuten edes pelataan...?
