"The Dream"

Minulta pyydettiin kirjoituksia tiukemmalla tahdilla, joten tässä tulee nyt ihan äkkinäisen ajatuksen pohjalta pieni koripalloaiheinen juttu eräästä suosikkipelaajastani. Olen täällä jo aikaisemmin jossakin kirjoituksessa maininnut, että oma kaikkien aikojen suosikkikoripalloilijani ja eräänlainen urheiluaiheinen idolini on aina ollut Michael Jordan, mutta en varmaankaan ole puhunut toisesta koripallosuosikistani täällä koskaan.

Suuri määrä virtuaalisia bonuspisteitä niille lukijoille, jotka osasivat yhdistää koripallon ja termin, lempinimen, The Dream, sellaiseen henkilöön ja nimeen kuin Hakeem Olajuwon, yhteen kaikkien aikojen senttereistä. On puhtaasti makuasia, ketä sentteriä kukin pitää kaikkien aikojen kovimpana, kun listalle Olajuwonin kanssa otetaan sellaisia nimiä kuin Wilt Chamberlain, Bill Russell, George Mikan, Shaquille O'Neal, Patrick Ewing, Moses Malone, Kareem Abdul-Jabbar, David Robinson ja niin edelleen, mutta keskusteluissa ollaan hyvin usein liki yksimielisiä siitä, että Hakeem "The Dream" Olajuwon on tähänastisen koripallohistorian taitavin sentteri. Häneen jalkaliikkeensä korin alla ja "the Dream Shake" pallonheristely, joilla hän jätti häntä vartioineet pelaajat joko paikalleen ja karkasi heidän ohitseen nostamaan pallon koriin tai lähetti nämä epäonniset puolustajat ihan väärään suuntaan, olivat sellaisia, joita ei oltu ennen hänen 1980-luvun puolivälissä alkanutta uraansa nähty. Eikä kyseisiä liikkeitä ole hänen jälkeensäkään nähty yhtä sulavina ja toimivina, vaikka niitä on yritetty jäljitellä ja Olajuwon itsekin on niitä yrittänyt opettaa eteenpäin nykyisille pelaajille heidän niin tahtoessaan.

Itse olen aina kaikessa pallopeliurheilussa arvostanut erityisen taitavia pelaajia, sellaisia pelaajia, jotka pystyvät tekemään pelivälineellä monenlaisia erilaisia asioita. Tästä syystä olenkin internetin aikana onneksi pystynyt perehtymään nigerialaissyntyisen koripalloilijan ja sittemmin amerikkalaistuneen legendan uraan. Urasta löytyy läpileikkaus linkin takaa ja lisäksi pelkällä pelaajan nimellä löytyy YouTubesta tuntitolkulla erilaista materiaalia niin haastatteluiden kuin ottelutallenteiden muodossa, mutta mainitaan nyt tässä muutama suurin saavutus. Ensinnäkin The Dream voitti kaksi peräkkäistä NBA-mestaruutta keväinä 1994 ja 1995 Houston Rocketsissa, missä hän myös lähes koko uransa pelasi. Hänet varattiin koko draftin ykkösenä kesällä 1984, samana kesänä erään jo edellä mainitun Michael Jordanin kanssa, joka varattiin silloin kolmantena. Olajuwon voitti myös henkilökohtaisia palkintoja, joista suurimpina mainittakoon mestaruusvuonna 1994 tulleet MVP, finaalien MVP ja DPOY(Defensive Player of the Year). All-Star ottelussa hän pelasi 12 kertaa ja niin edelleen.

The Dream teki urallaan yhden saavutuksen, johon kukaan toinen ei ole vielä uransa aikana pystynyt. Maaliskuussa 1990 hän saavutti kahdessa eri ottelussa ns. "Quadruple Doublen" eli tilastoinnin tehden yhdessä ottelussa neljässä eri kategoriassa kaksinumeroiset luvut. Suomeksi sanottuna hän merkkautti yhdessä ottelussa kaksinumeroisen määrän pisteitä, levypalloja, syöttöjä ja torjuntoja. Hän on koko NBA-historian ainoa pelaaja, joka on tehnyt tuon kahdesti ja ylipäätään vain neljä pelaajaa on pystynyt koko saavutukseen edes yhden kerran. Muut henkilöt ovat olleet Nate Thurmond, Alvin Robertson ja David Robinson. Jos vielä listataan tähän kappaleen loppuun Olajuwonin koko uran saldot, niin mainitaan, että hän viimeisteli 21,8 pistettä, 11,1 levypalloa ja 3,1 torjuntaa ottelua kohden, kun hänen koko uransa lasketaan. Hän on yksi niistä harvoista pelaajista, joka on merkkauttanut koko uransa keskiarvoksi yli 3 torjuntaa per ottelu. Hän kärsi uransa loppuvaiheessa pari viimeistä kautta selkävaivoista, jotka rajoittivat hänen peliään ja peliminuuttejaan, joten ilman noita vaivoja keskiarvot olisivat varmasti olleet hieman korkeammatkin.

Kuten jo aikaisemmin mainitsin ovat useat nykyajankin supertähdet käyneet kesäisin harjoittelemassa The Dreamin opeissa, kuinka toimia tehokkaasti korin läheisyydessä niin, että hyökkäys alkaa "postaten", eli selkä kohti koria, kun hyökkääjä ottaa pallon vastaan. Eräitä suurimpia nimiä vain mainitakseni näitä oppilaita ovat olleet esimerkiksi LeBron James ja Kobe Bryant. Monet muutkin tähdet muistavat aina tasaisin väliajoin kehua ja nostaa Olajuwonia jalustalle. Esimerkiksi nykyään TV-kommentaattorina ja koripallo-ohjelman vakiokasvona työskentelevä Shaquille O'Neal on monesti maininnut, että Olajuwon oli aikanaan yksi niistä harvoista pelaajista, joita hän ei pystynyt "uhkailemaan", "pelottelemaan" tai "dominoimaan" koollaan "eikä päässyt hänen ihonsa alle". Shaq pitää häntä edelleen suuressa arvossa. Kaksikkohan kohtasi toisensa kerran finaaleissa 90-luvun puolivälissä ja Olajuwonin Houston voitti tuon sarjan puhtaasti 4-0. Shaq pelasi tuolloin itse Orlando Magicissa.

Yksi syy, miksi vanhat muistelot hänestä ovat erityisesti heränneet tänä talvena mieleen erityisen kirkkaasti, on eräs videopeli. Koripallofanina tulee käytännössä vuosittain ostettua uusin versio NBA 2K-pelisarjaa ja tänä syksynä on tullut pelattua aika paljonkin. Itse asiassa niin paljon, että pystyin ensimmäistä kertaa pelisarjan historian aikana ostamaan omaan historiajoukkueeseeni juurikin Hakeem Olajuwonin ja olen nyt jonkin verran käynyt joukkueellani netissä kurmottamassa muiden joukkueita. On hyvin hauskaa saada rakennettua joukkue omista kaikkien aikojen suosikeista ja päästä sitten testaamaan, kuinka pärjää muiden joukkueita vastaan. Sitä tuntee saavuttaneensa jotain, kun saa hankittua kalliin legendan omaan joukkueeseensa.

Niille lukijoille, jotka eivät jaksa itse hakea videokuvan muodossa lisätietoa lajin elävästä legendasta, voin tähän laittaa pari esimerkkiä. Ensimmäinen on tallenne toisesta Quadruple Doublesta ja jälkimmäinen tuosta Houstonin mestaruuteen päättyneestä finaalisarjasta Orlandoa vastaan.

                              

Arvontatuloksia

Ennen joulua on ollut tapana pureutua tuoreeltaan heti arvonnan jälkeen seurajoukkuejalkapallon kauneimman ja suurimman turnauksen pudotuspelipareihin, kun alkulohkojen jälkeen jatkoon selvinneet arvotaan muutamien ehtojen mukaisesti vastakkain helmikuun ensimmäisiä pudotuspelejä varten. Tähän mennessä on ollut tapana, että kirjoittelen ihan kohtuu tarkastikin jokaisesta otteluparista ja joukkueesta. Tänä vuonna teen kuitenkin poikkeuksen siksi, ettei keskustelua blogissa ole viime aikoina syntynyt ja sekin vähä, mikä on syntynyt, on pyörinyt kohtuullisen turhanpäiväisen liigavertailun ja yleisen nokittelun ympärillä.

Tästä huolimatta julkaisen kuitenkin totuttuun tapaan otsikon. Meneillään oleva kausi 2016-17 on kuitenkin blogissa totuttuun tapaan aloitettu, joten käsiteltäköön se myös edes jollain tasolla loppuun asti. Katsotaan, jos kevään aikana keskusteluinnokkuus ja kirjoitusinto palaavat takaisin ja pohditaan sitten sen jälkeen, mikä on aikanaan tulevan kesän jälkeen blogin ja ensi kauden tilanne. Jos keskustelua, järkevää ja kehittävää sellaista, syntyy, niin hyvin todennäköisesti blogi saa vielä jatkoa. Pallo on siis tässä kohtaa ihan yhtä lailla teillä lukijoilla ja kommentoijillakin koskien blogin tulevaisuutta!

Mennään tämän enempää synkistelemättä niihin pudotuspeleihin ja luetellaan arvontatulokset. Ensimmisen kierroksen pudotuspeliparit ovat siis seuraavat: Manchester City - AS Monaco, Real Madrid - Napoli, Benfica - Borussia Dortmund, Bayern München - Arsenal, FC Porto - Juventus, Bayer Leverkusen - Atletico Madrid, PSG - FC Barcelona ja Sevilla - Leicester.

Normaalisti tästä kohdasta alkaisi se pitkä litania, jossa käytäisiin läpi jokainen ottelupari niin, että jokaiselle joukkueelle on omistettu vähintään yksi kappale tekstiä. Tällä kertaa tyydyn vain toteamaan, että valtaosassa ottelupareja on selvä tasoero kahden joukkueen kesken ja ennalta kohtuullisen selvät suosikit jatkoon. Lienee sanomattakin selvää, että ennakkoon voi olettaa, että City, Real Madrid, Dortmund, Bayern, Juventus ja Barcelona ovat kohtuullisen selviä ennakkosuosikkeja ja jatkoon menijöitä. PSG - Barca on menneiltä vuosilta toisilleen tuttu pari ja pariisilaiset ovat ainakin paperilla nimilistaltaan vaarallinen joukkio. Barcelona on myös heidän valmentajalleen Unai Emerylle tuttu ennestään, joten ehkä tuo pari sisältää edellä mainituista ennakkoon sen suurimman yllätysmomentin, kuinkas muutenkaan. Barcalle on viime vuosina sattunut ennakkoon niitä vaikeammasta päästä olleita arpoja, joiden jälkeen esim. toissakeväänä triplaan päättyneet voitonjuhlat toki ovat tuntuneet ja maistuneet erittäin makeilta...

Kaksi muuta paria ovatkin sitten sellaisia, joissa on olemassa mielenkiintoista tasaisuutta. Leverkusen ja Atletico tahkosivat edellisellä kerralla pudotuspeleissä kohdatessaan 210 minuuttia maaleitta, kaksi kokonaista ottelua ja jatkoajan, jonka jälkeen Atletico meni jatkoon rankkareilla. Tasaista vääntöä voidaan odottaa siltä pohjalta nytkin. Tosin Atleticon aloitus vieraissa on mielenkiintoinen juttu. Esimerkiksi jokin 0-1 voitto vierasreissulta voisi olla Atleticon puolustuksen tuntien jo aika ratkaiseva juttu.

Viime vuosina europeleissä voittamisen kulttuuria rakennellut Sevilla kohtaa ainakin osittain vielä tuhkimotarinaansa jatkavan Leicesterin, joka varmasti on ainakin neutraaleille katsojille mahdollisesti tämän kierroksen mielenkiintoisin pala. Saadaanpa tästä sitten mahdollisesti lisämateriaalia niihin turhiin liigojen tasovertailuihinkin. Sevilla tietää, kuinka näissä europeleissä voitetaan, sen näyttää kolmen viime kevään historia. Leicester on mukana ensimmäistä ja todennäköisesti ainoata kertaansa ja sen kotimainen liigatilanne näyttää jo nyt siltä, että tähän pariin pistetään kaikki pelimerkit. Arvontatulos oli sille hyvä, koska paljon pahempiakin arpoja oli mahdollista osua kohdalle, kuten vaikkapa Bayern tai Real Madrid. Onneksi esim. Realille ei taas arvottu "vapaalippua" eteenpäin, vaan saatiin ainakin ennakolta mielenkiintoinen pari. Puhtaasti nimiä katsomalla ihannekokoonpanot ovat kohtuu tasaisia ja molemmat todennäköisesti pääsevät pelaamaan kohtuu paljon sillä omalla pelisapluunalla: Sevilla tykkää hyökätä laajalla rintamalla hieman riskilläkin ja Leicester tykkää koittaa onneaan vastahyökkäyksistä ja toivoo samalla, että sen puolustus kestää. Nyt saadaan ihan mukavasti nähtäväksi sitten sellainen pari, jossa "Espanjan keskikastin seura kohtaa Englannin keskikastin seuran". Parempi voittakoon ja tarjotkoon meille materiaalia väittelyihin ja vertailuihin.

Ovatko säännöt samat kaikille?

Eksytään joukkuelajeista hetkeksi yksilöurheilun puolelle, hiitoon, kun eilen, joidenkin mielestä vihdoin, pamahti Norjan hiihdon suunnalta atomipommin suuruinen pamahdus, kun uutisoitiin, että viime vuosien ylivoimaisin naishiihtäjä Therese Johaug on todistettavasti jäänyt kiinni anabolisista steroideista! Uutisoinnista on kulunut kirjoitushetkellä aika tarkkaan vuorokauden verran ja jo nyt Norjan hiihtoliitto kiertää sääntöjä, joten on ihan aiheellista ottaa esille kysymys, ovatko säännöt, tässä kohta dopingsäännöt ja kiinni jäämisestä johtuvat rangaistukset, samat kaikille?

Muistamme varmaan aikaisemmin tältä vuodelta, kuinka kauden jo loputtua käytiin läpi jo pitkästi aikaisemmin tapahtunut käry Martin Johnsrud Sundbyn kohdalla, joka johti naurettavaan kahden kuukauden(2kk) kilpailukieltoon kesäaikana rikkeestä, joka oli ensinnäkin tapahtunut jo yli vuosi aikaisemmin ja kielletty ainekin taisi olla EPO, tai jokin sen johdannainen. Käytännössä kaverilta siis 'vietiin kasvot', mutta ammattiaan ja rahan ansaitsemista hän saa jatkaa alkavalla kaudella ihan entiseen tapaan. Rikkeestä ristiinnaulittiin hänen valmentajansa ja todettiin vain, että hiihtäjä itse vain naiivisti luotti pitkän linjan ammattilaislääkärinsä ohjeisiin.

Tulee olemaan mielenkiintoista seurata, kuinka Johaugille nyt käy! On jo uutisoitu, että käytetyn aineen johdosta normaalisäännöt määräävät yksiselitteisesti 2-4 vuoden kilpailukiellon! "Lieventävillä asianhaaroilla" 2 vuotta on se minimi, mitä tästä pitäisi seurata. Selkosuomeksi sanottuna siis tilanne on se, että Johaugin pitäisi kärsiä vähintään 2 vuotta, mikäli tämä hänen "huulirasvaselityksensä" menee läpi. Muussa tapauksessa kiellon pitäisi olla vielä pidempi.

Tämä on siis tilanne, kun WADA:n ja FIS:n sääntökirjoja luetaan, mutta on myös tärkeää muistaa kaksi asiaa. Ensinnäkin se, että Johaug on norjalainen ja kyseisten yllä mainittujen hiihtoon liittyvien järjestöjen johto on hyvin paljon norjalaismiehitteistä. Myös Sundbyn tapaus osoittaa käytännössä kiistattomasti sen, millaista vaikutusta pahimmillaan tällä voi olla, kun norjalaisia pyritään kaikin keinoin suosimaan. Toinen asia on raha! Johaug on maastohiihdon valovoimaisin ja ylivoimaisin tähti ainakin naisten puolella, ehkä jopa sukupuolirajojen ylikin. Hän on vetonaula, joka on ainakin tähän asti vetänyt katsojia ja sitä kautta tuottanut FIS:lle rahaa. Hänen leimaantumisensa "täysin tietoiseksi douppariksi" olisi FIS:lle erittäin suuri imagollinen ja etenkin rahallinen tappio, joten siinä toinen syy, miksi tuleva rangaistus voi olla jotain ihan muuta kuin, mitä sääntökirjassa mustalla lukee.

On tietenkin sanomattakin selvää, että kyseinen kauhuskenaario siitä, että rangaistus on luokkaa loppuvuosi tai kevään 2017 Lahden MM-kisojen alkuun asti kestävä, olisi totaalinen maastohiihdon itsemurha imagollisesti ja asettaisi myös dopingkoneiston, tai ainakin sen päättäjät, kyseenalaiseksi. Kaikki alle 2 vuoden kieltoon johtavat rangaistukset käytännössä kertoisivat huutaen sen, että hiihtäjän statuksella ja kotimaalla on suuresti merkitystä silloin, kun doping-rikkeistä rangaistaan. Se asettaisi urheilijat eri asemaan ja tekisi kansainvälisestä maastohiihdosta vielä suurempaa teatteria, kuin mitä se ja nyt on Norjan jatkuvien voittojen kanssa. Kiinnostaisiko muun maalaisia hiihtäjiä ammattitasolla kisaaminen enää sitäkään vähää kuin nykyään Norjan jo voittaessa kaiken, jos näin selvistä doping-rikkeistä päästetään kuin koira veräjästä? Veikkaan, että ainakin venäläiset olisivat aika tulistuneita ja samaan joukkioon voi lisätä suomalaisetkin. Esimerkiksi Aino-Kaisa Saarinen ja Sami Jauhojärvi ehtivät jo eilen mediassa erittäinkin piikikkäät mielipiteensä kuittaamaan! Lisäksi suomalaiset varmasti muistavat edelleen sen surullisen kuuluisan kevään 2001, kun kaikki Lahdessa romahti niskaan ja kuinka "puhtaat norjalaiset" asiasta pilkkasivat, ja kuinka ovat sen jälkeenkin pilkanneet. Nyt on suomalaistenki syytä pitää huoli, että Norjaa kohdellaan samalla tavalla sääntöjen mukaan, vaikka sitten boikotin uhalla!

Lahti tosiaan järjestää keväällä 2017 MM-hiihdot, joten siellä on hyvä paikka pistää norjalaiset kunnon testeillä ruotuun! Lisäksi JOS Johaugin kilpailukielto on jotain huumoriluokkaa, joka mahdollistaisi hänen osallistumisensa kyseisiin kilpailuihin, on syytä hänen olonsa tehdä mahdollisimman epämukavaksi varsinkin yleisön toimesta, ellei hänen boikotoimisensa, eli käytännössä osallistumisensa kieltäminen tai estäminen järjestäjien toimesta, ole mahdollista. Nyt on aika laittaa "rehelliset norjalaiset hiihtoihmiset" oikein kunnon pyöritykseen! Venäjän systemaattinen doping maksoi heille jo kesän olympialaisissa paljon, se olkoon ennakkotapauksena siitä, mikä norjalaisia odottaa, jos edes lähelle samanlaisia asioita todistetusti paljastuu Norjan hiihdosta!

Kupla puhkesi - Torilla ei tavata!

Jääkiekon World Cup turnaus päättyi Suomen Leijonien osalta viime yönä otteluun ja tappioon Venäjää vastaan, joka varmisti sen, että kyseinen turnaus oli tuloksellisesti Suomen heikoin sitten vuoden 1987 Kanada Cupin, eli World Cupin edeltäjän. Suomi siis hävisi turnauksen kaikki kolme alkulohkonsa ottelua ja sijoittui turnauksessa viimeiseksi yhdessä Yhdysvaltojen kanssa. Kaikkiaan Suomen World Cup joukkue pelasi harjoitusotteluineen kuusi(6) koitosta, joista se hävisi viisi(5)!

Suomen heikkojen otteiden ruotiminen ja tutkiminen kuuluvat korkeamman luokan analyytikoille ja sellaisille, jotka muutenkin enemmän jääkiekkoa seuraavat ja analysoivat, mutta otetaan nyt silti tässä esille muutama yleisluontoinen pointti ja asia, jotka näistä otteluista oli huomattavissa. Suomen suurimmat ongelmat ovat yksiselitteisesti kiekollisessa pelaamisessa ja pelaajien yksilötaidossa. Suomen puolustajat eivät ole riittävän hyviä avaamaan peliä, syöttämään riittävän tarkasti, jotta hyökkäyksiin päästäisiin riittävän nopeasti vielä ryhmittymätöntä vastustajaa vastaan. Tästä aiheutuu se, että Suomi joutuu tekemään maalipaikkansa vaikean kautta kovalla painimisella, kulmissa pyörimisellä ja kun lopulta sinne maalipaikkaan päästään, hyökkääjien voimat ja taidot eivät enää siinä silmänräpäyksen kestävässä aikaikkunassa ole riittävän hyviä tämän tason turnauksessa! Sen takia joukkue ei saanut 180 minuutin tehokkaan peliajan aikana aikaiseksi kuin yhden maalin.

Media ja varsinkin nettikommentoijat ovat olleet jo lyttäämässä uutta valmentajaa Lauri Marjamäkeä ja vaatimassa ties mitä ratkaisuja. Vaikka hän ei omasta mielestänikään onnistunut kovin kummoisesti, pitää myös pitää mielessä se, että Suomen materiaali oli suoraan nimiä vertailemalla oman lohkonsa heikointa, korkeintaan tasavahvaa "pohjois-amerikan junnujoukkueen" kanssa. Materiaali ei suoraan vertailtaessa kestä vertailua Ruotsin tai Venäjän vastaaviin. On toki valmentajan työ saada ulosmitattua paras mahdollinen saatavilla olevasta materiaalista, eikä Marjamäki välttämättä siinäkään nyt onnistunut, mutta rajallisesta materiaalista ei millään joka turnauksessa saa irti maksimia. Ensi kevään MM-turnaus näyttänee paremmin suuntaa Marjamäen tasosta valmentajana verrattuna edeltäjiinsä.

Henkilökohtaisesti seurasin Suomen otteluita neutraalisti. Lätkä-ähky on edelleen päällä, joten en sen suuremmin jaksanut syttyä kisoihin, vaikka alkuiltaiset ottelut katsoinkin. Lopputulokset eivät olleet henkilökohtaisesti yllättäviä. Puhuinkin ennen ensimmäistä alkulohkon ottelua kavereideni kanssa, että "Jatkomahdollisuudet määritellään jo tässä pelissä. Jos Suomi ei amerikan junnuja voita, niin jatkopaikka menee, koska Suomi ei sekä Ruotsia että Venäjää voita!" Kyseisen tappion jälkeen maalailin jo silloin "kauhukuvaa" siitä, ettei Suomi välttämättä voita kisoissa yhtään ottelua.

Sinänsä siis Suomen "historiallisen huono" turnaus ei minua harmita tai liikauta mihinkään suuntaan. Olen oikeastaan tyytyväinen, että tämä esitys ainakin osittain nyt puhkaisi ja puhkaisee sitä suomilätkän ympärillä ollutta kuplaa ja ehkä avaa edes muutamien "karjalalippisfanien" katsetta todellisuuteen siitä, ettei Suomi oikeasti ole mikään jääkiekon mahtimaa, vaikka jokakeväisistä MM-kisoista tuleekin usein mitaleja. Ehkä edes osa näistä "karjalalippiksistä" alkaa nyt ymmärtää, millaisia B-C-luokan kisoja nuo jokakeväiset pelit ovat ja ymmärtävät sen, ettei niitä kisoja oteta yltiötosissaan kuin Suomessa. Muualla ne ovat "kivat kauden päättäjäiset" niille, joilta kotimainen kausi jo päättyi tai joiden NHL-joukkue on ulkona niistä tosipeleistä. Elättelen myös toivoa, että ehkä mediakin vähän vähentäisi tätä lätkän tuuppaamista joka suunnasta, mutta se lienee jokseenkin turha toivo. Tulevina viikkoina saamme varmasti lukea monestakin osoitteesta jos vaikka minkälaisia analyysejä siitä, miksi Suomi pärjäsi näin huonosti kuin pärjäsi. Ja kyllähän se MM-rummutus alkaa keväällä heti SM-finaalien jälkeen totuttuun tapaan! Missähän lie ne ensi kevää Skoda Cupin kisat muuten edes pelataan...?

Vähemmän esillä olleita joukkueita mukana alkulohkovaiheessa

Niin se vaan on urheiluntäyteinen kesä kääntymässä kohti syksyä, kun UCL-alkulohkotkin on jo arvottu! Kansalliset sarjat ovat pyörähtäneet käyntiin ja pienehkö maajoukkuetauko on vielä edessä ennen kuin seurajoukkuejalkapallo suurin ja kaunein, UEFA Champions League, pyörähtää käyntiin syyskuun puolivälissä. Tänä vuonna mukana on hieman harvinaisempia joukkueita, kun varsinkin Englannissa ja Venäjällä kansallisessa sarjassa nähtiin viime kaudella yllätyksiä. Leicester, Tottenham ja Rostov eivät ole kovin tavallisia vierailijoita tällä tasolla ja ennakkoon voisikin arvailla, että osalle tästä vierailusta muodostuu ainutkertainen seikkailu!

Erikoisemmat ja erilaiset joukkueet tuovat syyskaudelle varmasti mielenkiintoa, kun kaikki joukkueet eivät ole menneiltä vuosilta tuttuja. Toki osa lohkoista on varmasti kiinnostavampia kuin jotkut muut, mutta ainahan sitä on mukavaa nähdä uusia joukkueita ja pelaajia mukana. Pääsemme tekemään taas kaikenlaisia tasovertailuja ja ihmettelemään uusien joukkueiden tasoja ja pärjäämistä jalkapallon kovimmassa seurajoukkuekilpailussa! Yritetään totuttuun tapaan tarkastella lohko kerrallaan, mitä tänä syksynä voisi olla luvassa ja saada jokaisesta joukkueesta edes jotain sanottua!

A-Lohko

Ensimmäisessä lohkossa voisi sanoa olevan melkoinen kahden kerroksen väen kokoontuminen, kun suurseurat Paris Saint-Germain ja Arsenal kisaavat keskenään lohkovoitosta ja suotuisammasta arpaonnesta keväälle. Kiusaa näille suurseuroille koittavat tehdä Basel Sveitsistä ja Ludogorets Bulgariasta. Jatkopaikoista ei pitäisi olla sen suurempaa epäselvyyttä, koska tasoero on erittäin suuri kaksikkojen välillä. Pariisilaisporukka on pysynyt suunnilleen samana kuin aikaisempinakin vuosina, ainoastaan Zlatan Ibrahimovicin lähtö on suurempi menetys. Hyökkäysosasto on sitä vasten aavistuksen kapea, koska paikkaamaan tullut Jese ei ole saman tason kaveri. Edinson Cavanilta täytyy tulla tason nostoa edellisiin vuosiin nähden. Keskikenttäosasto on uusiutunut kahdella mielenkiintoisella nimellä, kun Hatem Ben Arfa tuli Nizzasta ja Grzegorz Krychowiak Sevillasta. Laadukas porukka, jos vain hyökkäys saa tehoja aikaiseksi. Arsenalista voidaan sanoa hieman samat sanat, kun kovin paljon ei ole taaskaan joukkue muuttunut! Tietojen mukaan kirjoitushetkellä uutta topparia, vihdoin, ollaan hankkimassa ja huhuissa pyörii Shkodran Mustafi ja hyökkäykseen on tullut espanjalaisvahvistus Lucas Perez. Keskinäiset pelit ratkaissevat lohkovoiton. Tässä kohtaa pitäisin PSG:tä hienoisena suosikkina joukkueen ollessa ajoissa koottu.

Sveitsiläinen Basel on ollut kantona kaskessa aikaisempina vuosina englantilaisille, mutta olisihan se aikamoinen paukku, jos se Arsenalin nyt pudottaisi. Joukkue tuntuu vuosi toisensa jälkeen menettävän parhaat tai ainakin nimekkäimmät pelaajansa, mutta silti se onnistuu olemaan järjestäen europeleissä vaikea vastus, joka roikkuu jatkopaikkojen kannassa päätöskierroksille asti. Nyt sama vaatisi kyllä venymistä. Joukkueen nimilista ei pullistele aivan nimekkäimpiä kavereita, mutta sieltä löytyy kuitenkin esim. kesän EM-kisoissa pelanneita sankareita hyvä määrä. Hyökkäyksestä löytyy mielenkiintoisen erilaisia nimiä nopean ja taitavan Seydou Doumbian muodossa, jota täydentää fyysisempi itävaltalainen Marc Janko. Ludogorets taas on nimiltään enemmänkin kasaus erimaalaisia Balkanin niemimaalla pelaavia kavereita, lähinnä bulgarialaisia ja romanialaisia, joita on höystetty brassivahvistuksilla. Sieltäkin löytyy EM-kisapelaajia, joten lohkokolmosen paikasta käydään varmasti kovaakin kamppailua. Bulgarian vierailu ei välttämättä ole mukavin lohkon suurillekaan.

B-lohko

Toisessa lohkossa näyttäisi ennakolta tulevan eteen kohtuullisen tasaisia joukkueita, vaikka ihan se tasokkain mantereen kärki sieltä puuttuukin. Benfica, Napoli, Kiovan Dynamo ja Besiktas kisaavat kohtuullisen tasaisesti jatkopaikoista. Ennakkoon voisi sanoa, että kaksi ensin mainittua voisivat olla ne kovimmat, mutta varsinkin Benfican tapauksessa täytyy varoa, koska taso on viime vuosina heitellyt. Joukkue menetti Nicolas Gaitanin ja sitä kautta keskikentän luovuus hieman väheni, mutta joukkueessa on silti hyvät maalivahdit ja parhaimmillaan hyvin organisoitu puolustus erilaisilla hyökkäysvariaatioilla, kun on taitavampi Jonas tai fyysisempi Kostas Mitroglou. Napoli taas luottaa pelinrakennusvaiheessa tyylikästä hiusmuotia aina esittelevään Marek Hamsikiin, mutta hyökkäyksestä on viime vuosien maalipyssy Gonzalo Higuain nyt pois ja tilalle on tullut kokemattomampi ja näissä kekkereissä katsomaton kortti Arkadiusz Milik. Hyökkäyksen laidoille on kuitenkin vaihtoehtoja Mertensin, Insingnen ja Gabbiadinin muodossa ja puolustuksessa ainakin vielä on mukana isompiin osoitteisiin haluttu Kalidou Koulibaly.

Kiovan Dynamon rosteri on muodostunut jo vuosia Ukrainan maajoukkueen runkopelaajista ja joukkueen etuna on siis yhteishenki. Vierasreissut Ukrainaan eivät myöskään ole usein isommille niitä mukavimpia ja rennoimpia, joten yllätyspotentiaalia on. Viime kaudella joukkue selvittikin alkulohkovaiheen hienosti! Ehkä sillä kokemuksella tänäkin vuonna taistellaan ainakin lohkokolmoseksi? Besiktas taas on tänä vuonna Turkin edustajana ja miehistöstä löytyykin maajoukkuetason pelimiehiä jokaiselta pelipaikalta. Puolustuksesta Gökhan Gönül, keskikentältä Oguzhan Özyakup ja niin edelleen. Monelle on varmasti tuttu puolustuksen laidalla operoiva Adriano, jolla on pitkä historia Espanjasta ja Barcelonasta. Hyökkäyksessä Ricardo Quaresma lisää yllättävyyttä soppaan! Lohkossa on yllätyspotentiaalia ja käytännössä mikä tahansa joukkue nelikosta voi mennä jatkoon. Napolia pitäisin tässä vaiheessa laadukkaimpana ja laajimman materiaalin omaavana.

C-Lohko

Kolmatta lohkoa voitaisiin kai pitää tämän syksyn "kovatasoisimpana" tai "kuolemanlohkona", kun mukana on joukkueita kolmesta suurimmasta sarjasta. Ennakkosuosikkina FC Barcelona, jonka haastaa joukkueen entisen valmentajan, Josep Guardiolan, uusi joukkue Manchester City, jotka ovat myös tehneet aivan viime päivinä pelaajakauppoja. Pakettiin lisätään vielä Saksasta Borussia Mönchengladbach ja skottilaista lädipalloa Celticin muodossa. Kuolemanlohko-nimestä huolimatta ensin mainittu kaksikko lienee se, joka jatkopaikan ratkaisee, mutta jälkimmäiset ovat myös yllätysvalmiita yksittäisissä peleissä ja voivat sekoittaa kärkitaistelua.

Barcelona on hieman laajentanut miehistöään kesän aikana, joka tuo mukaan erilaisia vaihtoehtoja. Harjoituskaudella Arda Turan on löytänyt itselleen ominaisemman roolin ja on kuin "uusi pelaaja joukkueessa" tuoden MSN-hyökkäyskolmikolle vaihtoehtoja. Sergi Roberto on kotiutunut oikean laitapakin paikalle korvaamaan poistunutta Daniel Alvesia ja lisäksi Denis Suarez näyttäisi sopivan hyvin keskikentälle. Hallittua ja hyvää uudistumista siis on havaittavissa!

Manchester City on ehkä hieman yllättäen uudistunut vähemmän kuin olisi voinut olettaa, kun uusi valmentaja vahvistettiin. Tästä huolimatta joukkueessa on tapahtunut mielenkiintoisia asioita! Viimeisimpänä uusi maalivahtihankinta juurikin Barcelonasta, kun Englannin pitkäaikainen maajoukkuevahti Joe Hart näyttäisi menettävän paikkansa Claudio Bravolle! Tähän lisätään vielä 60 miljoonan topparihankinta John Stones, Ilkay Gündogan, Nolito ja Leroy Sane. Lopulta niitä uusia pelaajia onkin tullut aika monta, nyt kun laskee! Mielenkiintoisia otteluita Barcelonaa vastaan on varmasti tulossa!

Saksalaispoppoo jatkaa pelaajalistan mukaan hyvin paljon samalla miehistöllä kuin vuosikin sitten. Saksalaiseen tyyliin luvassa on varmasti hyvin organisoitua ja riskejä välttevää peliä. Maalivahti- ja puolustuspelaamisen olettaisin olevan hyvin organisoitua, mutta hyökkäysosasto näyttäisi hieman tasapaksulta. Raffael on tekijämies, mutta voi jäädä varsinkin suurempia vastustajia vastaan hieman liian yksin. Skottiseura Celtic taas tuo soppaan mielenkiintoisen mausteen, koska sitä valmentaa hieman epäortodoksisempi englantilaisvalmentaja Brendan Rodgers, joka on aikaisemmissa joukkueissaan luottanut enemmän pallonhallintapeliin kuin perusbrittiläiseen tyyliin. Nyt käsissä oleva miehistö ei vain oikein taida olla ihan omimmillaan sellaiseen peliin ja vastustajatkin tuntuvat sellaisilta, ettei niitä vastaan oikein sellaista peliä pääse pelaamaan. Miehistössä tuntuisi olevan enemmän sitä perusbrittiläistä fysiikkaa kuin pallotaitoa, joten on ihan mielenkiintoista nähdä, kuinka Celtic pelaa. Osaako Rodgers organisoida joukkuettaan pelaamaan sen vahvuuksilla, vai mennäänkö väkisin sitä pallonhallintaa yrittämällä?

D-Lohko

Neljäs nelikko kerää kasaan kaksikon viime kevään välieristä, kun Bayern München lähtee uuden valmentajan, Carlo Ancelottin, opein hakemaan revanssia Diego Simeonen Atletico Madridista. Taustalla vaanii PSV Eindhoven, joka viime syksynä meni jatkoon Manchester Unitedin kustannuksella ja Rostov Venäjältä, jolle seikkailusta taitaa muodostua ainutkertainen elämys. Bayernin ja Atleticon toista kohtaamista on mukava päästä seuraamaan ihan taktisessakin mielessä! On mielenkiintoista nähdä, saako Bayern murrettua uuden valmentajan opein ehkä tiukimman ja parhaiten organisoidun puolustuksen koko Euroopassa. Bayern tuskin tulee pallonhallintafilosofiastaan luopumaan, mutta mahdollisesti pääsemme näkemään jotain uusia vivahteita, ehkä suoraviivaisempaa peliä. Atletico taas tuskin muuttaa mitään viime vuodesta, vaan lähtee pitämään jokaiseen peliin omaa maaliaan puhtaana ja luottaa siihen, että jo isoksi staraksi osoittautunut Antoine Griezmann pystyy hyökkäyksessä taikomaan jotain pisteisiin riittävää. Koke ja Nicolas Gaitan ovat sellaisia pelaajia, jotka voivat tuoda taustalta sitten tukea.

PSV Eindhovenilla on pelaajanimistön perusteella ollut hieman poikkeuksellinen kesä, kun nyt niitä parhaita ei ole tarvinnut myydä eteenpäin. Joukkue on hyvin samankaltainen kuin viime vuonna, joka yhteispelin kautta tuo sille etua. Toisilleen tutut pelaajat ja perihollantilainen 4-3-3 ovat sellainen ase, joka voi yksittäisessä ottelussa riittää jopa Atleticoa vastaan! Mahdollisuudet ovat olemassa, vaikka joukkue ei olekaan suosikki jatkoon, vaan ottamaan UEL-paikan lohkon kolmossijalla. Rostovin taustalla taas tietääkseni häärii Rotenbergin perhe, jolta seura on saanut rahoitusta. Tunnetuin pelaaja rosterissa lienee Christian Noboa keskikentällä.

E-lohko

Viidennen lohkon nelikko on jälleen ennakolta tasainen porukka, joka tuonee lohkoon paljon ristiin pelaamista ja potentiaalisia yllätyksiä. CSKA Moskova, Leverkusen, Tottenham ja Monaco ovat kaikki ennakolta hyvin tasaväkisiä joukkueita ja tässä kohtaa täytyy myöntää, että jatkajien ennakointi on hyvin vaikeaa. Moskovalla on viime vuosilta nelikosta eniten kokemusta, Leverkusenilla saksalaista organisointia ja järjestelmällisyyttä, Tottenhamilla ehkä nimekkäin joukkue, mutta samalla mahdollisuus väsyä tietyilta paikoilta aavistuksen kapean miehistön takia ja Monaco taas, no siinä on joukkue, joka on ehkä ennakolta kaikkein värittömin nelikosta, jolta kukaan ei juuri mitään ihmeellistä tai näyttävää odota.

Moskovalaisten miehistö muodostuu suurelta osin Venäjän maajoukkueen pelaajista, puolustus on pelannut pitkään yhdessä. Hyökkäyksessä ja luomisessa Alan Dzagoevilla on ennakkoon suurin vastuu ja joskus se vastuu on osoittautunut liian raskaaksi. Roman Eremenko on toki se toinen hyökkäyksen aivoista vastaava pelaaja ja toki suomalaisittain toivotaan, että Moskovalaiset onnistuisivat nappaamaan jatkopaikan. Kotonaan joukkue on yleensä ollut perinteisesti vahva. Leverkusenilla on pääsääntöisesti kohtuu nuoria pelaajia isoissa rooleissa ja tulee olemaan mielenkiintoista seurata, kuinka he paikkansa täyttävät. Puolustuksessa Jonathan Tah ja Tin Jedvaj saavat todennäköisesti roolia ja keskikentällä Julian Brandt on seurattava nimi nuorista. Erikoistilanteet ovat toki joukkueen vahvuus kiitos Hakan Calhanoglun ja hyökkäyksessä Javier Hernandez oli viime kaudella hyvinkin tehokas.

Tottenham palaa muutaman vuoden tauon jälkeen näihin karkeloihin ja tuo joukkueellisen erittäin mielenkiintoista seurattavaa tälle tasolle! Harry Kane on kahdella edellisellä kaudella takonut kovat maalimäärät valioliigassa, joten on mielenkiintoista nähdä, pöllyääkö verkko UCL:n puolella! Dele Alli löi itsensä läpi viime kaudella, mutta kuinka on tason kanssa europeleissä? Puolustus lienee kunnossa belgialaisten topparien kautta ja pelikunnossa ollessaan Hugo Lloris on yksi mantereen parhaita veskareita. Mielenkiinnolla odotan, minkätasoista peliä Spurs pystyy UCL:ssä esittämään!

AS Monaco juoksuttaa kentälle nimiä, jotka ovat ainakin joskus olleet kovia pelaajia. Vai mitä olette mieltä Ricardo Carvalhosta tai Radamel Falcaosta? Vieläkö näillä kavereilla jalka nousee siihen malliin, että jatkopaikasta väännetään ihan tosissaan tässä tasaisessa lohkossa? Toki Joao Moutinho on parhaimmillaan erittäin luova kaveri ja laitapakki Fabinhoa ollaan oltu viemässä hyvinkin suuriin ympyröihin, joten omat vahvuutensa joukkueella on. Viime vuosina puolustus on ollut hyvin organisoitu, joten tällaisessa todennäköisesti paljon ristiinpelaamista sisältävässä lohkossa se voi riittää yllättävänkin pitkälle. 

F-Lohko

Sitten se Real Madridin lohko, josta voi taas ties kuinka monennen kerran peräkkäin sanoa, että sattuipas arpa hyvin kohdalle. Valkopaidat kohtaavat Borussia Dortmundin, Sporting Lissabonin ja Legia Varsovan, jonka paidassa Suomen Kasper Hämäläinen mahdollisesti pääsee haistelemaan Santiago Bernabeu-stadionin tunnelmaa. Kaksi ensin mainittua todennäköisesti kisaavat aikalailla keskenään lohkovoitosta ilman sen suurempia ongelmia. Real oli kesän siirtomarkkinoilla jopa epäkummallisen passiivinen ja rauhallinen, joka väkisin tuo mieleen sen, että onko seurassa toimintatavat muuttumassa, kun mitään isoa megahankintaa ei tänä kesänä tullut? Muutenkin tuleva kausi on joukkueen kohdalla ihan mielenkiintoinen, kun päästään seuraamaan lisää Zinedine Zidanen managerointeja. Viime kevät meni europelien kohdalla aikalailla kuin satukirjasta olisi lukenut, mutta entäs nyt, kun tulee se toinen kausi? Millainen on show seurassa, jos tulee ongelmia ja mahdollisia pettymyksiä...

Dortmund on nimien perusteella vain vahvistunut viime kaudesta! Sen pohjalta onkin mielenkiintoista seurata joukkuetta varsinkin kotoisessa Bundesliigassa, josko mestaruustaistelu olisi tänä vuonna sielläkin hieman tiukempi. Normaalioloissa jatkopaikka tästä lohkosta pitäisi olla läpihuutojuttu ja jopa Realin kiusaaminenkin lohkovoitosta mahdollista. Puolustus on hyvässä kuosissa, johon Raphael Guerreiro tuo vasemmalle nuoruutta ja yllättävyyttä. Keskikentällä Mario Götze palaa takaisin ja on taas yhdessä Shinji Kagawan kanssa. Tähän vielä lisäksi Andre Schürrle, Marco Reus ja Pierre-Emerick Aubameyang, niin hyökkäyskalusto on luova, nopea ja taitava. Jos kaverit pysyvät terveenä, voi Dortmund olla tämän kauden musta hevonen koko kisaa ajatellen.

Portugalista on tänä vuonna alkulohkoissa jopa kolme joukkuetta, joista ehkä Sporting on se vähiten tunnettu. Tuttuja nimiä on toki senkin rosterissa, mutta taso tuskin riittää kuuden ottelun sarjassa Realia ja Dortmundia vastaan. Miehistössä on maajoukkuetason pelaajia, mutta taso ei ole niin laaja, että kovin suurta mahdollisuutta jatkopaikkaan olisi annettavana. Toki miehistö on sen verran laadukas, että lissabonilaiset ovat ennakkosuosikkeja kolmossijaa silmällä pitäen. Puolan sarjaa on tullut sen verran vähän seurattua, ettei Legian joukkueesta kovin paljoa sanottavaa löydy. Toki Kasper Hämäläinen on tuttu nimi ja hänelle toivotaan peliaikaa ja onnistumisia. Varsovalaisten miehistössä näytti olevan myös muutama puolituttu Puolan maajoukkuepelaajan nimi. Toivotaan tasaisia pelejä Sportingia vastaan ja Hämäläiselle jotain vahinkomaalia Madridissa!

G-Lohko

G-lohkon mielenkiintoisin joukkue on ennakolta ehdottomasti viime kaudella sensaatiomaisen valioliigamestaruuden voittanut Leicester City! Nyt viimein pääsemme näkemään, kuinka tämä yllättäjä pärjää europeleissä ja katsomaan sitä joukkueen "todellista tasoa", josta on ollut puhetta käytännössä koko viime kauden, kesän ja alkaneen kauden. Joukkue ei ole viime kaudesta kovin paljoa muuttunut ja se sai pidettyä lähes kaikki avainpelaajansa, joka on hyvä asia. Näin joukkue on riittävän paljon vertailukelpoinen viime kauden joukkueeseen verrattuna! On erittäin mielenkiintoista päästä näkemään, kuinka topparipari Robert Huth - Wes Morgan pärjää tällä tasolla ja siihen lisäksi hyökkäyspelistä vastuussa olevien Riyad Mahrezin ja Jamie Vardyn otteet tällä tasolla!

Leicester voi olla kiitollinen arpaonnestaan, kun vastaan tulevat "vain" Porto, Brügge ja FC Kööpenhamina, koska arpaonni olisi voinut olla paljonkin karumpi! Porto luo varmasti kovan haasteen, kuten jo esim. AS Romaa vastaan nähdyssä parissa joukkue osoitti. Se on organisoitu, kokenut ja miehistöstä löytyy monia maajoukkuetason pelureita, joilla on taitoa, luovuutta ja kykyä haastaa vastustajia. Porto on ehdottomasti jatkopaikkakandidaatti tästä lohkosta.

Brügge ja Kööpenhamina ovat pienemmän kaliiberin seuroja tässä porukassa, mutta organisoituja sellaisia, jotka omaan tuttuun tekemiseensä uskomalla voivat tässä kohtuu heikkotasoisessa lohkossa olla yllätysvalmiita. Belgialainen Gent osoitti viime kaudella hienosti, kuinka järjestelmällisyys, usko ja luotto omaan tekemiseen voi viedä vaikka jatkoon asti. Se lienee hyvä motivaatiotekijä molemmille lohkon pienemmistä joukkueista, koska nekin voivat yhtä hyvin olla tyytyväisiä arpaonneensa. Porto ei ole ylivoimainen voitettava ja Leicester on edelleen sellainen määrittelemätön tapaus, jonka "todellisesta tasosta" ja valmiudesta pelata näitä pelejä ei vielä ennen ensimmäistä kierrosta oikeastaan tiedetä mitään. Kyllähän Porton ja Leicesterin miehistöt ovat lohkon nimekkäimmät, mutta...Niin mutta mitäs, jos Leicester ei edes tämän tasoisesta lohkosta pysty menemään jatkoon?

H-Lohko

Päätetään alkulohkoennakko kolmen kimpalla, joka ratkaisee jatkopaikat. Tässä lohkossa Juventus, Sevilla ja Lyon ovat ne, jotka pelaavat niistä kahdesta jatkopaikasta ja Dynamo Zagreb on se, joka koittaa parhaansa mukaan tehdä kiusaa isommilleen. Juventus teki isoja pelaajakauppoja kesällä ja vaihtoi Paul Pogban Gonzalo Higuainiin ja Miralem Pjaniciin. Nyt on joukkueella ne viimeiset hetken koittaa voittaa UCL ennen kuin pitkään seuraa palvellut puolustusosasto siirtyy kohti eläkevuosia. Alkulohko on tasoltaan sellainen, ettei lohkovoiton pitäisi tuottaa ongelmia ja samalla pitäisi olla aikaa hieman hieroa uusia kuvioita uusien avainpelaajien kanssa.

Sevilla se voitti viime keväänä jälleen kerran UEL-pystin ja on sitä kautta mukana jälleen alkulohkossa. Valmentaja on vaihtunut ja muutamia pelaajia on tullut ja mennyt, mutta alkulohko on sellainen, että jatkopaikka on otettavissa ihan omalla pelillä. Ellei joukkue sitten taktikoi itseään kolmanneksi voittaakseen neljännen peräkkäisen UEL-pokaalin...Uusista pelaajista Ganso ja Franco Vasquez ovat mielenkiintoisia nimiä. Varsinkin Gansosta puhuttiin aikanaan paljonkin, mutta se rantautuminen Eurooppaan kesti ja kesti, mutta nyt kaveri on täällä. Katsotaan, mitä saa aikaan ja pystyykö täyttämään Italiaan lähteneen Ever Banegan saappaat keskikentän keskustan luovana arkkitehtinä. Lyon taas alisuoritti viime kaudella alkulohkossa, mutta on nyt mukana hyvinkin samankaltaisella miehistöllä. Ehkä kasvukivut on nyt kärsitty ja joukkue on vuoden kokeneempana valmis haastamaan paremmin jatkopaikasta? Joukkueessa on kuitenkin taitavia ranskalaisia hyökkääviin rooleihin, joten jos oma pää pysyy kohtuu hyvin tilkittynä, niin mahdollisuuksia on Sevillaakin vastaan, jonka kanssa siitä kakkospaikasta varmasti joukkue kisaa. 

Dynamo Zagreb on jälleen kisassa mukana ja viime kaudella joukkue jopa voitti ainakin yhden ottelun, kun se kaatoi kotonaan Arsenalin! Jatkopaikkaan se ei riittänyt, mutta ehkä se antoi uskoa? Joukkue on edelleen kovin nuori ja koostuu enemmänkin Kroatian maajoukkueen penkkiveikoista ja nuorista lupauksista, joten sitä kautta kovin suuria mahdollisuuksia ei jatkopaikan suhteen uskalla antaa. Ehkäpä joku yksittäinen onnistuminen jälleen kotipelissä kuitenkin joukkueelle antamaan uskoa omiin mahdollisuuksiin ja tekemiseen? Toivottavasti eivät ainakaan ihan nollakerhoon jää...                  

Kaikkien aikojen mahalasku

Rio de Janeiron kesäolympialaiset päättyvät kaikkien lajien puolesta lopullisesti tänään ja näin 2,5 viikon liki ympärivuorokautinen kisarupeama tulee päätökseensä. Suomalaisten osalta kisat päättyivät menneenä yönä, kun miesten keihäänheiton finaali oli ohjelmassa. Kilpailussa Antti Ruuskasen saavuttama 6. sija varmisti sen, että Suomen saaliiksi kisoista jäi yksi vaivainen pronssimitali. Onnittelut siitä toki nyrkkeilijä Mira Potkoselle!

Kilpailujen päättymisen johdosta on aika tehdä pieni yhteenveto, jonka aloitan toteamalla muidenkin medioiden tyyliin, että tämänkertaiset olympiakisat olivat menestyksen puolesta suomalaisittain kaikkien aikojen epäonnistuminen ja mahalasku! Kuten jo todettua, ihan ilman mitaleita ei jääty, mutta onhan "yksi hikinen pronssi" kuitenkin Suomen kaltaiselle maalle ihan hävyttömän surkea suoritus! Toki mitään mitalisadetta ei ollut odotettavissa, mutta Suomella oli kuitenkin edustusta jälleen sellaisissa lajeissa, joista mitaleita on tälläkin vuosituhannella tullut ja tätä taustaa vasten enemmän kuin yksi pronssi olisi ollut odotettavissa. Suomella oli edustusta ammunnassa, purjehduksessa, kamppailulajeissa(nyrkkeily, paini, taekwondo) ja yleisurheilussa, joista olisi nappionnistumisilla, omilla normaalitason suorituksilla ja kauden parhailla ollut otettavissa 2-3 mitalia yhteensä!

Kilpailu on toki kovaa, kovempaa jokaisissa kisoissa, kun ajassa mennään eteenpäin, mutta siltikään en pidä ylempää mainintaa 2-3 mitalista mitenkään epärealistisena! Satu Mäkelä-Nummela, Tuuli Petäjä-Siren, Tuula Tenkanen, Mira Potkonen, Petra Olli, Suvi Mikkonen, Tero Pitkämäki ja Antti Ruuskanen on sellainen nimilista urheilijoita, jotka normaalitasollaan taistelevat lajeissaan mitaleista. Toki marginaalit ovat pienet varsinkin purjehduksessa ja ammunnassa, joissa pari hutia tai jopa yksittäinen huono lähtö voivat pilata ne mitalimahdollisuudet nopeastikin. Tästä huolimatta näissä lajeissa mitalitta jääminen on ehdoton pettymys ja alisuoritus!

Suomen piti saavuttaa liki "varma" mitali naisten painissa, kun Petra Olli oli ennakkokaavailuissa sarjansa selkästi toiseksi vahvin ottelija. EM-kultia ja MM-hopeita oli jo tullut toistuvasti, joten mitalia, finaalipaikkaa odotettiin, mutta ilman jäätiin. En sen enempää halua Ollia tässä enää murjoa enkä syylistää, koska hänen itkuinen haastattelunsa tappion jälkeen kertoi kyllä kaiken ja kaikista pettynein hän on varmasti itse. Kylmä fakta on kuitenkin se, että jääminen mitaliotteluiden ulkopuolelle oli aikaisemmat suoritukset huomioon ottaen suuri pettymys ja epäonnistuminen.

Suomen paraatilajeihin on kuulunut liki ikuisuuden miesten keihäänheitto. Näihinkin kisoihin suurimmat optimistit lähtivät jopa kahta keihäsmitalia odottaen, kun viivalle oli laittaa moninkertaiset arvokisamitalistit Tero Pitkämäki ja Antti Ruuskanen ja siihen lisäksi vielä "yllätysvalmis" Ari Mannio. Lopputuloksena vain Ruuskanen finaaliin ja siellä 6. sija, vaikka sellaisella "perus 86 metrisellä" olisi ollut otettavissa "ronssi Antille" pronssia. Pitkämäeltä totaalinen mahalasku jäämällä karsintaan. Tällä kertaa edes se perinteinen keihäs ei pelastanut Suomen kunniaa ja urheilupäättäjien mainetta ja naamoja. Keihäästä vielä sellainen maininta, että hopealle 88 metrisellä heittäneestä Kenian Julius Yegosta on nyt kisan jälkeen ollut esillä huhuja, että kaverilla on tällä kaudella makea elämä maistunut ja kroppaan kertynyt sen perusteella ihan puhdasta "läskiä" ja ylipainoa. Tästä huolimatta kaveri nakkasi 88 metriä kesän tärkeimmässä kisassa! Heikosti menee Suomen keihäällä, jos kenialainen makeasta elämästä nauttiva tulee olympialaisissa ja heittää 88 metriä, eikä suomalaisilla ole mitään sanottavaa. Tähän vielä loppuun maininta suomalaisten tekniikkamurheista, koska kyllähän kavereilla ruutia ranteessa olisi heittää niitä ysikymppisiä, jos vaan pysyisivät pystyssä! Pitkämäki ja Ruuskanen vaan ovat aina turvallaan heiton jälkeen ja tehot menee hukkaan...Pitäisikö heidänkin ottaa YouTube kätöseen ja katsoa, kuinka keihästä heitetään, kuten Yego aikoinaan heittämään opetteli? Yegolla on kuitenkin tuoreempia ja kirkkaampia mitaleita kuin Suomen pojilla...

Uinnista ei mitaleita realistisesti voinut odotellakaan, vaan ehkä yhtä taikka kahta finaalipaikkaa. Jenna Laukkanen uiskenteli mielestäni ihan omalla tasollaan, mutta "4 vuotta töitä vain Rion olympiakulta mielessä" tehnyt Matti Mattsson jäi siinä paraatilajissaan välierien viimeiseksi, eli sijoitus oli 16. Ihan hieno sijoitushan tuo oli kaikkinensa, mutta kun tasaisin väliajoin tässä edeltäneen olympiadin aikana tuo "kohti Rion kultaa tässä mennään ja treenataan"-tyyliset tavoitelausunnot ovat olleet mediassa esillä, niin siihen nähdenhän tuo oli pettymys. Totuuden nimissä täytyy myöntää, etten hänen otteitaan niin tarkasti ole seurannut, että voisin sanoa tarkasti, kuinka realistinen tavoite tuo oli. Vähän kuitenkin tuntuu, että osuvin kommentti tähän kohtaan olisi vanha sanonta "Se, joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa!".

Jalkapalloihmisenä loppuun haluan vielä todeta, että hienosti miehissä kisaisäntä Brasilia onnistui viimein kaappaamaan sen puuttuvan olympiakullan! Nyt siis maalla löytyy voitot niin MM-kisoista, maanosansa mestaruusturnauksista Copa Americasta ja myös Olympialaisista! Finaalissa Brasilia pääsi maksamaan potut pottuina Saksaa vastaan. Finaali ratkesi rangaistuspotkuilla, kun oma suosikkini ja todennäköisesti kisojen paras pelaajakin Neymar Jr pääsi upottamaan ratkaisevan rankkarin. Siinä sivussa Brasilian jalkapallon kultapoika tekaisi monta hienoa ja tärkeää maalia turnauksen aikana. Hieno juttu, että maajoukkuejalkapallon menestynein maa palasi vihdoin jälleen arvokisavoittajaksi ja varsinkin kotikisoissa! Toivottavasti Neymarin maalivire jatkuu myös seurajoukkuepeleissä, kun hän palannee ensi viikolla FC Barcelonan vahvuuteen.

Olympialaiset ovat nyt siis maratoneja ja muutamia palloilupelejä vaille valmiit, joten voimme kääntää katseet kohti tulevia arvoturnauksia. Syyskuussa on sitten ohjelmassa jääkiekon World Cup Kanadassa, jalkapallon Mestareiden Liiga eli UCL alkaa myös piakkoin, eikä niihin seuraaviin Koreassa järjestettäviin olympialaisiinkaan ole enää aikaa kuin puolisentoista vuotta!

Napoli voitti, Juventus ja ManU hävisivät

Nyt lienee aika palata takaisin pieneltä kesätauolta, kun jalkapallon eurosarjat ovat alkamassa ja uusi siirtoennätyskin saatiin rikottua. Alkuviikosta uutisoitiin, että se kauan jahkattu Paul Pogban siirto takaisin Manchester Unitediin on vihdoin taputeltu maailmanennätyshintaan, joka on siis läähteestä riippuen jotain hieman yli sadan miljoonan. Melkoinen määrä rahaa...Ja tietysti heti samaan hengenvetoon täytyy sanoa, että saipa Juventus hyvät kasvattirahat neljältä vuodelta! Pogbahan tosiaan ei saanut ManUssa käytännössä mitään mahdollisuutta parikymppisenä ja lähti sitten ilmaiseksi Torinoon, mistä sitten neljän vuoden jälkeen sadalla miljoonalla takaisin. Simppeli matematiikka kertoo, paljonko ManU joutui neljän vuoden kasvatustyöstä Juventukselle maksamaan. Aika hauska tapaus!

Toki täytyy sanoa, ettei se Juventuskaan ihan onnistunut rahojensa käytössä, kun ajattelee, että he joutuvat kahden vuoden aikana maksamaan noin 90 miljoonaa Napolille Gonzalo Higuainista. Toki argo tekaisi viime kaudella Serie A:n uuden maaliennätyksen, mutta silti 90 miljoonaa liki kolmekymppisestä ja kohtuu yksipuolisesta kaverista on hävytön hinta. Varsinkin, kun viime vuodet ovat näyttäneet, ettei kaverin pää ole sitä kestävintä sorttia ratkaisupaikoissa. Maajoukkueessa ei ole hyvistäkään paikoista huolimatta finaaleissa osunut. Ratkaisijaksihan Higuain on tietysti hankittu, kun nyt Juventuksella alkaa olla ne viimeiset hetket nykyisellä avainpelaajarungolla voittaa se pitkään himoittu UCL-pokaali. Gigi Buffon ei pelaa enää montaa vuotta, eikä puolustuslinjakaan enää nuorene. Tätä taustaa vastaan Higuainin osto on todella kaksiteräinen miekka, hän oli toki paras saatavilla oleva, mutta ei välttämättä riittävän hyvä. Toki Juventus osti myös AS Romasta Miralem Pjanicin noin suunnilleen Pogbasta saaduilla rahoilla suoraan korvaamaan ranskalaista, mutta silti Higuainista maksettu summa painaa kesän siirtoikkunan Juventuksenkin kohdalla negatiiviseksi, kun pelkkää rahaa katsotaan. Toki jos Juventus ensi kaudella UCL:n vie ja Higuain tekee ratkaisevia maaleja, niin silloinhan homma muuttaa täysin. Tosin kovin suuri todennäköisyys sille voitolle ei kyllä ole...Napolin kaverit ovat tässä kohdassa ne, jotka kävelevät tästä Pogba-Higuain-casesta nauraen pankkiin.

Muutenkin pelaajasiirroista maksetut hinnat ovat jälleen muuttuneet aavistuksen päättömämmiksi tänä kesänä. Viime kesänä Raheem Sterlingistä maksettiin kuutisenkymmentä miljoonaa, mutta tänä kesänä sama summa maksetaan toppari John Stonesista! Siis John Stonesista, Evertonin läditopparista! Toki hinnassa on päällä lädilisää, kun Cityn on pakko joukkueeseensa saada riittävä määrä brittipelaajia sääntöjen takia, mutta silti hävytön hinta kaverin tasoon nähden. Hyvä pelaaja, tasonsa liigassa todistanut, mutta hinnassa silti noin puolet liikaa! Futiksessa rahan inflaatio on maailman kovinta...

Toki ManUn pelaaja- ja managerihankinnat ovat tehneet siitä kertaheitolla alkavan kauden mielenkiintoisimman valioliigaseuran. Zlatan Ibrahimovicin ja Jose Mourinhon egot, lausunnot ja persoonat tekevät joukkueesta varmasti erittäin mielenkiintoisen seurattavan. Siihen vielä lisäksi tosiaan ME-mies Paul Pogba hurjien paineidensa kanssa, niin nähtävää kyllä riittää. Miten käy, jos ja kun tulee pettymyksiä, tappioita ja vastoinkäymisiä? Kuinka kauan Moukan kasetti kestää, ennen kuin mediasta pääsemme näkemään niitä kummallisia lausuntoja, jos peli ei tuloksellisesti toimi? Zlatan on tietysti mielenkiintoinen myös, 34 vuotias "jäähdyttelijä"! Mitä jos kaveri tekaisee parikymmentä liigamaalia "jäähdytellessään vanhoilla päivillään" ja saattaa lausunnot "kivikovasta valioliigasta" kyseenalaisiksi?

Tässäpä tällainen ex tempore-kirjoitus siirtomarkkinoita koskien. Saa kommentoida ja ottaa esille muitakin siirtoja. Eiköhän se loppukuun UCL-ennakkokin jossain vaiheessa vielä internetin eetteriin sitten putkahda...

Se puuttuva EM-ennakko

Huomenna perjantaina alkavat monien odottamat jalkapallon EM-kisat. Moni varmasti odotti, että tässä blogissa käytäisiin ainakin lohkotasolla läpi noita kisoja, ja alunperin se olikin tarkoitus, mutta olen valitettavasti ollut viimeiset pari viikkoa niin kiireinen, etten ole ehtinyt riittävällä tasolla perehtymään kaikkiin joukkueisiin, jotta voisin itseäni ja lukijoita tyydyttävällä tavalla ennakkoa nyt kirjoittaa.

Tiedostan kuitenkin, että kisojen aikana varmasti tulee vastaan yllättäviä tuloksia ja tilanteita, joista syntyy keskustelua. Sitä varten tämä otsikko on nyt avattu, että keskustelua voidaan käydä, jos ja kun sitä syntyy. Ennakoita löydätte varmasti niin netistä kuin myös painettunakin tekstinä.

Mainittakoon sen verran, että itsellä on tällä hetkellä sellainen tuntu ja toive, että nuori ja taitava Belgia voisi pärjätä näissä kisoissa hyvin, ehkä jopa mitalipeleihin asti. Toisaalta henkilökohtaisesti täytyy sympata pientä Islantia ja toivoa sille menestystä.

Muhammad Ali 1942 - 2016

Urheilu- ja nyrkkeilymaailma sai tänään vastaanottaa suru-uutisen, kun yksi kaikkien aikojen suurimmista nyrkkeilijöistä, ellei jopa suurin, Muhammad Ali(alkup. Cassius Clay) menehtyi eilen 3.6. Parkinsonin taudin oireisiin 74-vuoden iässä. Urheilusaavutuksista voidaan mainita nyrkkeilyn keskiraskaan sarjan olympiakulta 1960 ja sen jälkeen ammattilaisena kolmeen eri otteeseen saavutettu raskaan sarjan tittelivyö. Aktiiviura Alilla päättyi 1981 ja lopulta kuolemaksi koituneeseen Parkinsonin tautiin nyrkkeilytähti sairastui vuonna 1984.

Itse olen vielä niin nuori, etten Alin saavutuksia ja nyrkkeilyotteita ole nähnyt kuin tallenteina ja dokumentteina, dokumenttielokuvina, mutta siitä huolimatta hän on ollut sellainen henkilö, joka on aina kiinnostanut. Itsekin olen aikanaan harrastanut kamppailulajeja yhteensä 14 vuoden ajan, en tosin nyrkkeilyä, joten eräällä tavalla hieman samanlaista urheilutaustaa on olemassa. Lisäksi on toki tärkeää muistaa, että Ali oli paljon muutakin kuin urheilija! Hänet muistetaan tosiaan niin muslimiksi kääntymisestään, kieltäytymisestään ottaa osaa Vietnamin sotaan, joka maksoi hänelle tittelivyön, mutta ei kuitenkaan hänen vapauttaan. Alin kieltäytyminen asepalveluksesta sodan aikana oli aikanaan suuri globaali asia, joka varmasti vaikutti siihen, että hän sai takuita vastaan olla vapaana, vaikka alunperin hänelle langetettiinkin viiden vuoden vankeustuomio. Lisäksi Ali oli myös voimakas ja äänekäs vähemmistöjen puolestapuhuja. Voitaneen sanoa, että Muhammad Ali oli varmasti yksi 1900-luvun vaikutusvaltaisimpia urheilijoita, kun katsotaan mahdollisuuksia ja kykyä vaikuttaa asioihin urheilun ulkopuolella.

Omat tarkimmat muistot Alista ovat jo hänen lopetettuaan nyrkkeilyuransa. Muistissani on edelleen elävänä näky vuodelta 1996, kun Ali kädet tärisevänä otti vastaan olympiasoihdun Atlantan olympiastadionilla ja sytytti kisojen olympiatulen. Olin tuolloin itse 10-vuotias ja tuolloin heräsi se kipinä kohti Muhammad Alia, näin silloin jo pikkunaskalina, että tuossa miehessä oli jotain vaikuttavaa, vaikka hänen fyysinen kuntonsa olikin jo heikohko. Sen jälkeen tuli jonkin verran perehdyttyä hänen uraansa ja on tosiaan tullut katseltua dokumentteja ja vanhoja tallennuksia hänen otteluistaan. Erityisesti mieleen muistuvat ne 70-luvun MM-ottelut, -74 lokakuussa ottelu George Foremania vastaan Afrikassa, Zairen pääkaupungissa Kinshasassa, jota kutsutaan yleisesti lempinimellä Rumble In The Jungle. Toinen tunnettu ottelu on tietenkin -75 lokakuussa käyty titteliottelu Joe Frazieria vastaan Filippiinien pääkaupungissa Manilassa, joka kulkee edelleenkin nimellä Thrilla In Manila.

Tässä oli nyt tällainen todella, todella pieni ja lyhyt yhteenveto yhden kaikkien aikojen suurimman nyrkkeilijän elämästä, jonka vaikutus poliittisesti ja yhteiskunnallisestikin on ollut häkellyttävän suuri. Alin kunnosta on raportoitu mediassa viime vuosina useammankin kerran ja aina uutiset ovat olleet negatiivisia, on kerrottu hänen voivan aina vain huonommin ja huonommin. Tätä taustaa vasten mestarin poismeno ei pitäisi olla mikään yllätys, mutta kyllä se silti iski syvästi ja pistävästi tänä aamuna, kun asiasta kuulin. Muutkin suuret mestarit Mike Tysonista ja kilpakumppani George Foremanista alkaen ovat jo ehtineet esittää median kautta osanottonsa Alin poismenon puolesta, joten olkoon tämä kirjoitus oma korteni tuohon kekoon. Kepeitä multia ehkä kaikkien aikojen kovimmalle nyrkkeilijälle ja yhdelle kovimmista urheilijoista koskaan. Olkoon hänen olonsa nyt kivuton ja vaivaton, minkänimisen jumalan tykönä onkaan.

Laitetaan loppuun vielä kaunis tallenne tuosta vuoden 1996 Atlantan olympiatulen sytyttämisestä.

Espanjalaiset vievät taas kaikki europytyt

Lauantaina päättyy jalkapallon eurokausi 2015-16, kun UCL-finaalissa kohtaavat madridilaiset paikallisvastustajat Atletico ja Real. Viikko sitten UEL-pokaali matkusti kolmatta kertaa peräkkäin Sevillaan, joten jälleen kerran tällä kaudella jalkapallon europokaalit matkustavat Espanjaan.

Tuleva UCL-finaali ei sinänsä varmaan tule tarjoamaan taktisesti mitään sen suurempaa yllätystä. Molemmat joukkueet tulevat pelaamaan niille ominaisilla taktiikoilla ja pelityyleillä, eli Real pitänee palloa ja koittaa taitavien yksilöidensä kautta luoda maalipaikkoja, kun Atletico taas perustaa pelinsä koko Euroopan tiukimpaan ja organisoiduimpaan puolustukseen, fyysisyyteen ja tarkoin suunniteltuihin vastahyökkäyksiin ja erikoistilanteisiin.

Jos otteluun haluaa jotain ennakkosuosikkia miettiä, niin toki pelkkiä nimilistoja katsomalla Realin voisi sellaiseksi nimetä. Toisaalta Atleticon puolustus on kevään aikana onnistunut tylsyttämään jo FC Barcelonan ja Bayern Münchenin hyökkäykset, joten miksei se levänneenä pystyisi tylsyttämään Real Madridinkin hyökkäystä, kun otetaan huomioon, että Cristiano Ronaldo ja Karim Benzema ovat kärsineet loukkaantumisista ja heidän pelituntumansa on vähintään pieni kysymysmerkki tässä vaiheessa. Atletico oli yhden onnistuneen kulmapotkun puolustamisen päässä voitosta jo kaksi vuotta sitten, kun nämä joukkueet edellisen kerran tässä vaiheessa kilpailua kohtasivat ja viime kaudellakin pudotuspeleissä Real voitti 180 minuutin jälkeen vain yhdellä maalilla ja meni jatkoon, joten ehkä kolmas kerta sanoo nyt Atleticon kohdalla toden, toivottavasti ainakin.

Joukkueilla on siis ollut finaaliin hyvin erilaiset matkat. Real Madrid kohtasi AS Roman, Wolfsburgin ja Manchester Cityn pudotuspeleissä, eikä ollut kovin vakuuttava yhtäkään vastaan. Toki tarvittavat maalit se sai tehtyä, mutta sen puolustus oli helisemässä jopa AS Roman Mohamed Salahia vastaan. Wolfsburg voitti kotonaan 2-0 ja Citykin taipui vain 1-0 kokonaistuloksella, vaikka oli vähintäänkin jonkun verran loukkaantumisista kärsivä. Vastaavasti Atletico on kohdannut kaksi maailman top 3-joukkuetta jo ennen selviytymistään finaaliin ja huomionarvoista on, että molemmissa pareissa pystynyt nousemaan tappiotilanteista jatkoon. Voidaan siis sanoa, että Atleticon matka finaaliin on ollut vaativampi ja osin vakuuttavampikin, vaikkei peli välttämättä sitä kauneinta olekaan ollut. Jos, ja toivottavasti kun, Atletico vie finaalin, voi sen sanoa ansainneen mestaruutensa päihittämällä matkalla siis Barcelonan, Bayernin ja Realin.

Yleisesti olen yleensä itse lähes aina hyökkäävän ja luovemman pelityylin puolella ja kannattaja, mutta tässä tapauksessa on pakko sympata ja toivoa Atleticon voittoa. Ensinnäkin joukkueen tiivis puolustus on ollut tällä kaudella jotain todella poikkeuksellisen hienoa ja toisekseen voitto olisi hieno huipennus Diego Simeonen projektille Atleticon peräsimessä, vaikkei mies kai ole välttämättä tuloksesta riippumatta mihinkään joukkueen peräsimestä lähdössä. Tietysti loppuun on todettava, että FC Barcelonan kannattajana sitä aina toivoo voittoa Real Madridin vastustajalle, mutta se onkin sitten jo ihan oma tarinansa, josta pitäisi kirjoittaa ihan oma artikkelinsa. Toivotaan lauantaille tiukkaa ja viihdyttävää ottelua ja pidetään mielessä, että tämä on vain "välipala" matkalla kohti kesäkuussa alkavia EM-kisoja, jotka sitten tulevat tarjoamaan liki päivittäin huippufutista penkkiurheilijoiden huviksi ja viihteeksi. Niitä odotellessa lauantain Madridin derby käy ihan hyvästä lämmittelystä.

Mitä Leicesterin mestaruus kertoo valioliigasta?

Eilen se sitten varmistui, kaksi kierrosta ennen sarjan loppua. Muutaman viimeisen vuosikymmenen suurin jalkapallopommi, kun "pikkuseura" Leicester City, joukkue joka oli vielä reilu vuosi sitten "käytännössä varmasti" putoamassa liigasta, varmisti sensaatiomaisesti valioliigan mestaruuden mallia 2015-16. Kuten aikaisemmin kyselyihin vastatessani lupasin, aiheesta tulee nyt oma julkaisunsa, jonka kommenteissa tulemme varmasti käymään mielenkiintoista keskustelua ja väittelyä siitä, mistä ja mitä tämä kertoo valioliigan nykytilasta. Kirjoituksessa käydään läpi myös muutamia muita kauden aikana tapahtuneita yllättäviä asioita sensaatiomaisen mestarin lisäksi.

Lähdetään kuitenkin liikkeelle Leicester Citystä ja heidän onnittelustaan, koska sen joukkue on tosiaan ansainnut. Lisäksi samaan henkäykseen mainittakoon, että kyseessä on todella upea ja liki ainutkertainen urheilun tuhkimotarina, joka osoittaa elävästi sen, että kaiken mennessä kohdalleen, raha ei aina lopulta olekaan se kaikista dominoivin tekijä, vaikka viime vuosina jalkapallossa merkit ovat kovasti viitanneet siihen. Eräällä tavalla Leicesterin mestaruutta voisi verrata esimerkiksi Lake Placidin talviolympiaihmeeseen, kun Yhdysvaltojen nuoret yliopistopelaajat kaatoivat aikanaan Neuvostoliiton jääkiekossa ja ottivat kultaa. Samaten 1990-luvun lopulla Saksan Bundesliigan voittoon nousi heti alemmalta sarjatasolta nousunsa jälkeen FC Kaiserslautern. Kovin tavallisia nämä "pikkuseurojen" mestaruudet eivät siis ole. Leicester on minulle ennestään jokseenkin tuttu seura, jonka muistan vuosituhannen alussa taistelleen muutaman kauden oikein kunniakkaasti ylemmässä keskikastissa ja noilta ajoilta itselleni on jäänyt sellaisia seuralegendoja mieleen kuin Robbie Savage ja Muzzy Izzet noin esimerkkeinä, Emile Heskeytä tietenkään unohtamatta!

Niin upea ja urheiluromanttinen asia kuin Leicesterin mestaruus onkin, haluan tarkastella sitä hieman kriittisemminkin pelkän romantiikan ulkopuoleltakin. Kuten kirjoituksen otsikkokin jo kertoo, nostaa tämä mestaruus vähintäänkin jonkinlaisia kysymyksiä ilmoille valioliigan tämänhetkisestä tasosta ja tilanteesta. Kun katsotaan mestarijoukkueen pelaajistoa, valmentajaa ja verrataan heitä pahimpiin kilpailijoihin, katsotaan heidän taustojaan ja mistä he ovat tulleet avainrooleihin tässä mestaruudessa, niin väkisin herää ajatuksia ja kysymyksiä. Ensinnäkin on syytä huomauttaa, että Leicester voittaa nyt mestaruuden käytännössä minimirotaatiota käyttämällä. Jossain oli laskettu, että mestaruus tulee käytännössä 14 pelaajalla, joka on hämmentävän pieni luku. Joskus joku on väittänyt, että "valioliiga on niin ja niin vaativa fyysisesti, että siellä vaaditaan laadukas ja laaja miehistö", mutta viime kaudella Chelsea voitti hyvin vähäisellä rotaatiolla ja nyt Leicester vielä pienemmällä. Toki tämä Leicesterin mestaruus tukee joskus kuultua toista väitettä "valioliigassa kuka tahansa voi voittaa kenet tahansa". Tosin se ei välttämättä kerro kovasta tai laajasta tasosta, vaan ehkä näennäisestä tasaisuudesta, jolloin koko liiga olisi täynnä "keskinkertaista harmaata massaa". Tosin nyt kun kohta päättyvää kautta tässä tarkastelee, niin ensimmäinen mielikuva, joka mieleen herää Leicesterin tuhkimotarinan jälkeen, on lähinnä kuva kilpaa konttaavista huippuresurssein varustetuista joukkueista, joilla käytännössä lähes jokaisella on ollut kauden aikana mahdollisuus mennä kärkeen, mutta ovat kontanneet ja tyrineet mahdollisuuksiaan kilpaa. Rahaa, resursseja, nimellisesti laadukkaita miehistöjä ja huippumahdollisuuksia on käytetty ehkäpä historiallisen huonosti, joka nyt lopulta kulminoituu Leicesterin mestaruuteen ja todennäköisesti Tottenhamin kakkossijaan. Kärkipaikka on ollut vuorollaan niin ManUn, Cityn kuin myös Arsenalin hallussa tai saatavilla, mutta nämä rikkaat huippuresursseilla operoivat seurat ovat kerta toisensa jälkeen vuorotellen möhlineet mahdollisuutensa. Tähän kun lisää vielä Chelsean totaalisen  surkean kauden, niin kaikki oli valmiina tarjottimella. Väkisin sitä alkaa ajatella, että voisiko missään muussa suuressa liigassa, esimerkiksi vaikka Espanjassa, Italiassa tai nykyisessä Saksassa samalla kaudella 3-4 UCL-tason joukkuetta suorittaa niin heikosti, että edellisellä kaudella juuri ja juuri putoamiselta selvinnyt seura voisi tulla ja voittaa mestaruuden. Tuntuu hyvin, hyvin epätodennäköiseltä, että mannereuroopassa voitaisiin nähdä noin kollektiivista alisuorittamista!

Haluan myös ottaa esille Leicesterin tämän kauden muutamat suurimmat avainpelaajat. Jos lähdetään liikkeelle puolustuksen keskustasta toppariparista Robert Huth - Wes Morgan, niin nähdään heti, että kyseessä eivät ole ne taitavimmat tai nopeimmat pelaajat, vaan enemmänkin entisaikojen isoja ja fyysisiä brittitoppareita muistuttava pari. He toki sopivat Leicesterin puolustuspeliin ja vastahyökkäyksiin pohjautuvaan pelitapaan erittäin hyvin, mutta väkisin sitä pohtii, voisiko mannereuroopassa voittaa samalla tavalla tuollaiset ominaisuudet omaavilla toppareilla. Nykyää kun huipputoppareiltakin odotetaan ainakin jonkinasteista kysyä pelata jalalla. Kun siirrytään keskikentälle, niin tullaan kolmikkoon Daniel Drinkwater - N'Golo Kante - Riyad Mahrez, joka onkin erittäin mielenkiintoinen. Kolmikosta löytyy perinteinen 4-4-2-pelityyliin sopiva lädi, sekä pienikokoinen mutta terrierimäinen ranskalainen ja afrikkalaista taituruutta. Huomionarvoista kolmikossa on jälkimmäinen kaksikko! Kante tuli muutamalla miljoonalla joukkueeseen pari viikkoa ennen kauden alkua Ranskan Caenista ja oli keskikentän keskustan tärkein pelaaja läpi kauden saaden myös henkilökohtaista gloriaa erilaisten mainintojen muodossa. Mahrez tuli niinikään Ranskasta vuotta aikaisemmin, pikkurahalla hänkin, ja voitti nyt päättyvällä kaudella valioliigan parhaan pelaajan palkinnon. Aivan oma tarinansa on tietenkin hyökkääjä Jamie Vardy, jonka maalit ovat olleet vauhdittamassa matkaa mestaruuteen. Kyseessä on kohta kolmekymppinen "alasarjajyrä", joka on pelanut nyt vasta kaksi kautta pääsarjatasolla ja nyt toisella kaudellaan taistelee jopa maalikuninkuudesta. Kaunis tarina hänelläkin, eräänlainen "ryysyistä rikkauksiin", mutta kuinka kolmekymppisestä kohtuu nopeasta alasarjajyrästä voi tulla 2010-luvulla valioliigan tasoisen sarjan ratkaisija ja tuollainen maalitykki? Ei varmasti onnistuisi mannereuroopassa...Loppuun voidaan vielä mainita, ettei Saksasta tullut kaksikko Christian Fuchs - Shinji Okazaki ollut lähtömaassaan mitenkään avainroolissa joukkueissaan, mutta olivat kuitenkin sitä nyt Leicesterissä.

Omistetaan oma kappale myös Leicesterin mestaruuteen luotsaavalle Claudio Ranierille, koska ensinnäkin hän on tosiaan oman kappaleensa ansainnut. Toisaalta hänen valmentamansa mestaruus on hieman irvokaskin valioliigalle. Kun katsotaan Ranierin uraa taaksepäin, on hänestä jäänyt sellainen "ikuinen kakkonen"-tyylinen kuva. Hän on valmentanut monia suurjoukkueita, Englannissakin Chelseaa ennen Jose Mourinhoa, ja monia Espanjalaisia ja Italialaisia joukkueita, mutta useimmiten pesti on päättynyt epäonnistumiseen resursseihin nähden. Nyt hän tuli pieneen Leicesteriin täksi kaudeksi ja teki eräänlaiset "Julius Caesarit", eli tuli, näki ja voitti. Kun kaikki palaset loksahtivat paikoilleen, pystyi Ranieri Englannissa Leicesterin peräsimessä siihen, mihin hän ei Espanjassa, Ranskassa tai Italiassa pystynyt edes huomattavasti paljon paremmilla tai ylivoimaisemmilla resursseilla. Sitten hän tuli Englantiin ja vei tiukalla puolustuksella ja vastahyökkäyspelillä Leicester Cityn sarjan mestaruuteen, kun huomattavasti suuremmat resurssit omaavat joukkueet möhlivät kilpaa. Olen vilpittömän onnellinen Ranierin puolesta, koska hän on tosiaan vihdoin mestaruuden ansainnut, mutta väkisin tulee mieleen ajatus, miten tämän on mahdollista. Se kun ei onnistunut mannereuroopassa...

Mainitaan vielä omassa kappaleessaan kaksi muuta positiivisesti kauden aikana yllättänyttä seuraa, eli Tottenham Hotspur ja West Ham United! Jälleen kerran isompien pupeltaessa vuoronperään, nousi hyvää ja tehokastakin jalkapalloa pelaava Tottenham jopa mestaruustaisteluun, joka nyt lopulta sitten huipentuu useamman vuoden tauon jälkeen UCL-paikkaan! Tosin joukkueen kohdalla on hyvä ja tärkeää mainita ja muistuttaa, että sekin selvisi noille sijoille kohtuullisen kapealla miehistöllä, ainakin tietyillä pelipaikoilla. Joukkue pelasi koko sarjakauden käytännössä yhdellä hyökkääjällä, kun joukkueen oma poika Harry Kane pelasi liki kaikki ottelut ja on kirjoitushetkellä kiinni maalikuninkuudessa. Todella hieno asia joukkueen kannalta, mutta jälleen kyseenalaistaan joitain aikaisemmin esitettyjä väitteitä! Lisäksi kukaan ei varmasti pysty kiistämään sitä, että Tottenhamin nousu UCL-paikoille vain alleviivaa entistä vahvemmin suurempien joukkueiden liki kollektiivista alisuorittamista. West Ham on vastaavasti kirjoitushetkellä vielä mukana taistelussa liigan neljännestä sijasta, joka oikeuttaisi syksyksi UCL-karsintoihin ja on ottamassa ainakin paikan UEL:n puolelle näillä otteillaan. West Hamin nousu henkilöityy jälleen yhteen Ranskasta tulleeseen pelaajaan, kun Dmitri Payet on ollut koko kauden joukkueen hyökkäyksen tärkein pelaaja. Kyseessä on 29-vuotias hyökkäävä keskikenttäpelaaja, joka tuli Ranskan Marseillesta ja nosti heti ensimmäisellä kaudellaan West Hamin "harmaasta keskikastin massasta" ylemmäs ja teki joukkueesta värikkäämmän.

Kirjoituksen ei ole missään tapauksessa tarkoitus olla mikään valioliigaa vähättelevä. Tässä tuodaan vain esille havaintoja ja faktoja, joita kauden aikana on tullut eteen. Ne osoittavat tämän kauden osalta sen, että suurilla ja liki rajattomilla resursseilla operoivat joukkueet ovat lähes poikkeuksetta alisuorittaneet rajusti, se osoittaa, että niitä resursseja ei ainakaan tällä kaudella ole osattu käyttää kovin hyvin. Herää ajatus siitä, onko raha sokaissut tietyt seurat ja onko sitä heillä liikaa. Vaikka Leicesterin mestaruus ja Tottenhamin nousu UCL-joukkueeksi ensin kaudelle ovatkin todella hienoja asioita ja osoittavat, että pelit ratkaistaan edelleenkin kentällä, eikä sillä, kenellä on kalleimmat pelaajat, osoittaa se silti karusti sen, kuinka heikosti isot joukkueet ovat kokonaisuudessaan tällä kaudella suoriutuneet. Loppukaneetiksi voisi sanoa, että Leicester City on mestari ja Tottenham todennäköinen kakkonen siksi, että ne olivat vähiten huonoja, ei siksi, että ne olisivat olleet parhaita.

Leijonajengi

Jokakeväiset jääkiekon MM-kisat ovat taas ovella, kun kiekko putoaa jäähän ensi viikon loppupuolella. Omat Leijonamme aloittavat kisat perjantaina ottelulla Valko-Venäjää vastaan Pietarissa. Toinen lohko pelataan Moskovassa. Leijonamme saavat tällä kertaa hyökkäykseen kovan kattauksen taitavampia NHL-pelaajia, mutta puolustus ja varsinkin maalivahtiosasto on ehkä totuttua kapeampi ja nimettömämpi. Harjoituspelit ovat menneet tähän mennessä hyvin, kun yhtä Tsekki-tappiota lukuunottamatta muut ottelut on voitettu. Huomionarvoista kaksi peräkkäistä voittoa kisaisäntä Venäjästä menneellä viikolla.

Jokavuotinen poru joukkuevalinnoista on pyörähtänyt käyntiin, kun Leijonien kisajoukkue nimettiin tänään. Henkilökohtaisestikin nimilistassa on joukossa muutamia nimiä, joiden mukanaoloa saa ihmetellä melkein vuodesta toiseen. Jos lähdetään purkamaan listaa maalivahdeista, niin Mikko Koskinen on aavistuksen ailahteleva nimi minusta. Ainakin menneinä vuosina hyvän ja huonon päivän ero on kaverilla ollut hieman turhan iso. Ikämiesosaston ja vähien pelien Niklas Bäckström on myös aavistuksen kyseenalainen valinta. Ehkä parempia ja nimekkäämpiä kavereita ei sitten vain ollut saatavilla tähän hätään? Tietysti NHL-miehillä voi olla pieniä vaivoja ja mahdollisia sopimuskuvioita, jotka ovat johtaneet kieltäytymisiin ilman, että aiheesta on mediassa keskusteltu.

Puolustusosasto on jälleen kerran hyökkäyssuuntaan erittäin kevyt ja kapea, mutta mukana ovat silti jokavuotiset Lasse Kukkonen, Topi Jaakola, Anssi Salmela ja Atte Ohtamaa. Peruspakkia on puolustus täynnä, mutta viivapelotetta ylivoimalle ei nykymiehistöstä käytännössä löydy. Nuorella Esa Lindellillä on todella suuri ruutu täytettävänään sen suhteen ja Juuso Hietaselta vaaditaan huomattavasti tehokkaampia otteita kuin vuosi sitten. Joku varmasti haikailee NHL-peleistä jo pudonneiden Rasmus Ristolaisen ja Sami Vatasen perään, mutta molemmilla päättyivät sopimukset ja uusien sorvaaminen on edessä. Varsinkin Ristolaisen kohdalla sopimusneuvotteluita voidaan kuitenkin pitää ehkä eräänlaisena "kauniina tekosyynä" kieltäytyä kisoista, koska hänhän ei ilmeisesti ole valmentaja Kari Jalosen kanssa kovin hyvää pataa johtuen viime kevään episodista, jolloin Nenä Jalonen ei nähnyt Ristolaiselle käyttöä ja pelaaja lähti leiriltä kesken pois. Tämän kauden otteiden perusteella RR55 olisi varmasti ollut käyttökelpoinen, jos olisi halunnut tulla. Nyt sitten joudutaan menemään puukätisellä pakkikalustolla...

Hyökkäyskalusto on kärkipäästä sitä luokkaa, että pelkkien nimien perusteella pitäisi olla hyvät mahdollisuudet mitalipeleihin. Nimet Jussi Jokinen, Aleksander Barkov jr, Mikko Koivu, Mikael Granlund, Teemu Pulkkinen ovat kaikki hyökkäyssuuntaan huippuvahvistuksia tämän tason kisoihin. Tähän kun lisätään vielä nuoret Sebastian Aho ja Patrik Laine, niin kolmisen kenttää vaarallisia hyökkääjiä on saatu mukaan. Toki perussuomalaiseen tapaan pitää myöskin vähän valittaa ja ihmetellä, mitä jo moneen kertaan nähdyt Antti Pihlström ja Mika Pyörälä tekevät joukkueessa, kun molempien anti hyökkäyssuuntaan on täysi nolla. Toki alivoimapelaajia ja fyysisiä kavereitakin tarvitaan, mutta ilmeisesti parempiakaan kavereita ei sitten mukaan saatu, kun tuo kaksikko on kisoissa mukana. Tietysti molemmat ovat Jaloselle ennestään tuttuja "saunakavereita", jotka varmaan mukisematta pelaavat ne max. 10 minuuttia per peli neloskentässä. Odotettavissa heiltä on kiekkoa päätyyn ja vaihtoon tyylistä peliä.

Jos puhutaan hetkinen valmentaja Kari Jalosesta, niin on hyvä tässä kohtaa muistuttaa ja mainita, että nämä ovat Nenän viimeiset kisat Leijonien peräsimessä ja ainakin omasta mielestäni onneksi niin. Mikäli Leijonat jäävät näissä kisoissa ilman mitalia, tulee Kari Jalosesta ensimmäinen leijonavalmentaja sitten Rauno Korven aikojen 1986-87, joka jää valmennuskaudellaan ilman arvokisamitalia. Siinäpä on Nenälle painetta kerrakseen! Nyt on joukkueessa onneksi tulivoimaa hyökkäyksessä, jolla on mahdollisuus tuoda se mitali ja säästää Nenä häpeältä. Tosin ihan toinen juttu on sitten se, kuinka hyökkäyksen kärkikaarti sopeutuu nopealla aikataululla pelaamaan Kari Jalosen lätkää, joka eroaa aika tavalla Jukka Jalosen Meidän Pelistä, jonka kovimpia esimerkkejä Mikko Koivu ja kumppanit aikanaan olivat. Nyt kun ollaan palattu enemmän siihen telaketjulätkän tyyliin, jossa puolustus on kaikkein tärkein juttu ja pelit koitetaan ratkaista erikoistilanteista. Enää ei mennä kiekkokontrollin kautta, vaan ajatuksena on enemmän iskeä vastaan nopeasti. Sehän se on ollut Nenän tyyli peluuttaa ja sillä tuli aikanaan Kärpissä ja HIFK:ssa menestystä, tosin ylivoimaisin resurssein ja materiaalein. Leijonilla taas ei tuota materiaaliylivoimaa ole käytettävissään, vaikka hyökkäyksellisesti nimekäs joukkue onkin mukaan saatu.

Leijonat siis pelaavat Pietarissa lohkossa, jossa päävastukset ovat pohjois-amerikkalaiset Kanada ja Yhdysvallat. Kumpikaan edellä mainituista joukkueista ei ole nyt mukana ihan niin nimekkäillä joukkueilla kuin vuosi sitten, joten Leijonilla on yksittäisissä otteluissa kyllä kaikki mahdollisuudet, varsinkin Jenkkejä vastaan. Toki "ennakkoon helpommatkin" täytyy voittaa, eikä esim. Valko-Venäjä ole viime vuosina ollut mikään helppo vastus, mutta lohkokolmosen paikka on ehdottomasti se minimitavoite, jonka joukkueelle voi asettaa! Käytännössä kakkospaikkakin pitäisi olla Kanadan takana täysin otettavissa normisuorituksella. Mikäli toisessa lohkossa ei samaan aikaan tapahdu ihmeitä, sijoilla 2-3 pitäisi välttyä puolivälierien kuolemanottelussa Venäjän kohtaamiselta ja vastaan tulla aavistuksen vähemmän nimekkäillä joukkueilla mukana oleva Ruotsi tai Tsekki. Tällöin paikka mitalipeleihin pitäisi olla jälleen kerran normisuorituksella otettavissa. Ennen noita pelejä on kuitenkin ensin pelattava 7 ottelua alkulohkossa sen suuremmin möhlimättä.

Itsekin aion varmasti kisoja seurailla, koska suurin osa otteluista tuntuisi olevan ainakin alkusarjassa sellaisiin kellonaikoihin, ettei muuta sen ihmeellisempää tekemistä taida olla. Katselen kuitenkin Leijonien pelejä jo menneiltä vuosilta tutulla neutraalilla asenteella taktisesti tarkastellen ilman sen suurempia kisahuumia. Ensi syksyn World Cup on sitten se, missä kaikki parhaat ovat paikalla ja nämä kisat ovat vain sellainen kohtuullisen yhdentekevä tapahtuma, jota kaltaiseni penkkiurheilija ja urheilun suurkuluttaja kuitenkin aikaa kuluttaakseen katselee ihan mielellään.

Ei ehkä niin yllättävät välieräparit

Jalkopallon seurajoukkuekausi käy kohti loppuaan, kansalliset liigat ovat enää noin viiden kierroksen päässä päätöksistään ja eurocupeissakin on enää neljä joukkuetta jäljellä. Varsinkin UCL:n puolella välieriin on selvinnyt pari hieman yllättävämpääkin joukkuetta, kun sekä Manchester City sekä Atletico Madrid selvittivät ehkä ennakoista hieman poiketen ja yllättävästi tiensä välieriin. Tosin eipä se tie välieriin vähemmän yllättävillä Real Madridilla ja Bayern Münchenilläkään mikään helpoin ollut, tuloksellisesti ainakaan.

Välierissä nähdään siis pari yllättävämpääki joukkuetta, mutta yllättävää, ainakaan minulle, ei ollut se, miten ne välieräparit rakentuivat tarjolla olevista joukkueista! Kenellekään tulee tuskin viime vuosien arvontojen pohjalta yllätyksenä, että Real Madrid sai taas ennakolta sen helpoimman mahdollisimman vastustajan itselleen ja muut saivat sitten, mitä saivat. Väitänkö tässä, että arvonta olisi järjestetty? No en väitä, mutta aika pieni todellinen todennäköisyyshän siinä on, että Real Madrid saa lähes aina sen ennakkoon helpoimman vastuksen ja sitä tässä nyt ääneen ihmettelen. Toisaalta viime vuonnakin se "ennakkoon helpoin" Juventus oli kuitenkin liian kova vastus, joten pitää ne "helpotkin" vastukset voittaa, jotta menee eteenpäin kisassa. Välierissä siis vastakkain Machester City - Real Madrid ja Atletico Madrid - Bayern München, joista varmaan suurin osa jalkapalloromantikoista toivoisi finaaliin Cityä ja Atleticoa, jotta saataisiin uusi mestari "samojen vanhojen" tilalle. Sitä toivon toki tässä vaiheessa minäkin, kun oma suosikkini sattui jo putoamaan.

Manchester City - Real Madrid

City meni ehkä hieman yllättäen jatkoon PSG:tä vastaan, vaikka moni varmaan ennakoi muuta. Silmiinpistävää oli Cityn kurinalainen tapa pelata, puolustus pysyi organisoituneena ja PSG:n maalit tulivat lähinnä henkilökohtaisista epäonnekkaista virheistä, eikä niinkään koko puolustuksen haahuiluista. Saman menon on jatkuttava nytkin, jos joukkue finaaleihin aikoo päästä. Vastus ehkä hieman kovenee, mutta mahdollisuudet ovat tietenkin olemassa. Samalla hyökkäyksen täytyy tehostua ja varsinkin Sergio Agüeron täytyy alkaa viimeistelemään huomattavasti tehokkaammin, koska Realia vastaan eivät edes Kevin De Bruynen yksilösuoritukset riitä, vaan koko joukkueen on onnistuttava sekä puolustuksessa, että hyökkäyksessä. Cityn otteista on pitkin kevättä ollut nähtävissä selvä heittely tasossa liigapelien ja UCL-otteluiden välillä ja jotenkin tuntuu, että joukkue olisi jotenkin panostanut enemmän UCL-peleihin, varsinkin nyt, kun on ensimmäistä kertaa päästy pidemmälle kisassa. Joukkue varmasti laittaa kaiken peliin tässä vaiheessa, mutta samalla tiukka taistelu ensi vuoden paikasta kisaan käy kuumana kotimaassa, joten vaara avainpelaajien väsymykselle on olemassa ja se valitettavasti voi käydä kohtalokkaaksi näin pienten marginaalien pelissä. Ottelujärjestys suosii vielä lisäksi Realia, joka pääsee aloittamaan vieraissa ja valitettavasti tällöin aina kummittelee se vaara, että Real tekee pari vierasmaalia ja koko ottelupari lässähtää siihen. Jännittävyyden kannalta toivotaan, ettei nyt käy niin.

Real Madrid taas selvisi edellisellä kierroksella rimaa hipoen Wolfsburgista, eikä se ensimmäisen kierroksen tuloksekkaasti hyvä Roma-sarjakaan pelillisesti jättänyt mitään hurraahuutoja. Nyt alkaa olla tosi kyseessä ja pelin tason pitäisi Realillakin nousta, jos finaaliin aikoo. Cityn hyvin toiminut puolustus PSG:tä vastaan tuo kyllä tähänkin pariin mielenkiintoa ja vaikka Real varmasti saaneekin pitää enemmän palloa, tällä kaudella tavaramerkiksi tulleet hieman suuret välimatkat joukkuee linjojen välissä ja aavistuksen heikommin organisoitu systeemi luonee Citylle kyllä vastahyökkäyspaikkoja. Real on ehdottomasti suosikki, mutta vieläkö se tässä vaiheessa riittää, että Zinedine Zidane "tsemppaa" tähtensä vireeseen ja sitä kautta pyritään eteenpäin? Tässä parissa Realilla ei ole enää varaa pelata vain puoliksi tai tosissaan vain toista ottelua. Joukkueelta vaaditaan tason nostamista finaalipaikkaa varten. Tosin myös Realilla tämä on käytännössä ainoa pokaali, johon on tällä kaudella enää mahdollisuuksia, eikä omassa liigassa kolmossijan suhteen ole olemassa vaaraa, joten varmasti motivaatio ja keskittyminen on kohdallaan. Tai ainakin pitäisi olla. Normaalioloissa Real on toki ennakkosuosikki, mutta City voi yllättää. Eikä se Real tosiaan niin vakuuttavasti ole pelannut, kuin nimilista antaa ymmärtää.

Atletico Madrid - FC Bayern München

Atletico onnistui pudottamaan Barcelonan ja vastustajat jatkuvat samantyylisinä, kun toinen pallonhallintaan pelinsä uskova joukkue tulee vastaan. Edellisestä parista voi siis hakea hyviä tärppejä tähän pariin, jos sellaisia tarvitsee. Euroopan sarjojen paras puolustus vastaan yksi parhaista hyökkäyksistä osa kaksi. Jollain tavalla Atleticolle tämän parin voisi jopa kokea "helpommaksi" kuin Barcelonan, koska Bayernin hyökkäyskalusto ei ehkä ole niin monipuolinen tai yllättävä kuin Barcan MSN-trio parhaimmillaan on. Samanlaista puolustamista joukkue joutuu harrastamaan nytkin kuin Barcaa vastaan, pallonhallintaprosentit eivät juuri muutu miksikään, mutta Bayernin hyökkääjät Robert Lewandowski, Thomas Müller ja niin edelleen eivät mielestäni ole niin pallonäppäriä ja yllättäviä kuin Barcan vastaavat. Täydellistä onnistumista Atleticolta toki tässäkin vaaditaan ja niistä vähistä paikoista täytyisi sitten tehdä muutama maali. Antoine Griezmann kyllä pystyy hyvin viimeistelemään, mutta pieneenkään ruudin kosteuteen ei ole tässä nyt varaa. Lewandowski ja Müller ovat toki ehkä Barcan vastaavia vaarallisempia fyysiseltä puoleltaan pääpalloissa ja vastaavissa, mutta Diego Godin pystynee nekin kyllä hoitamaan, kunhan sattuu normaali päivä kohdalle.

Bayern taas jahtaa sitä, mikä Pep Guardiolan ajalta siltä vielä puuttuu ja joka monelle fanille määrittää sen, onnistuiko valmentaja vaiko ei, eli UCL-pytty puuttuu vielä. Kotimaassa on hajurakoa ja varaa lepuuttaa pelaajia on jonkin verran. Loukkaantumistilannekin hieman jo helpottaa, joten hyvät mahdollisuudet on sille, että pari tosiaan esittää meille sen "paras puolustus vastaan paras hyökkäys"-tyylisen tarjoilun. Bayern pitää toki palloa ja pyrkii sitä kautta puhkomaan Atleticon sumpun ja on ennakkosuosikki, mutta varmasti Barcan putoaminen toimii sillekin varoittavana esimerkkinä, kuinka vaikeaa se puhkominen voi pahimmillaan olla. Lisäksi niitä vastahyökkäyksiä ja erikoistilanteita tulee varoa, koska tappiolle jääminen voi olla tässä parissa tuhoksi. Toisaalta ottelujärjestys suosii Bayernia, jos Guardiola on päässyt vieraspelipeikostaan eroon. Maalillinen tasapelikin olisi iso askel kohti finaalia Bayernille ensimmäisessä osassa ja isompia riskejä joukkue tuskin ottaa. Jos Bayern saa vierasmaalin, niin sitä varmasti turvataan vaikka omalla alueella syöttelemällä viimeiseen asti ensimmäisessä osassa. Vaikka aikaisemmin sanoinkin, että Bayern voisi olla Atleticolle "helpompi" vastus kuin Barcelona oli, siitä huolimatta epäilen, että kestääkö se Atleticon sumppu toista samanlaista höykytystä yhtä hyvin ja saadaanko ne maalit samalla tehtyä. Mikään yllätys Atleticon finaalipaikka ei sinällään toki olisi, mutta väkisin tulee mieleen, ettei se bussi ikuisuuksia kestä ja jossain kohtaa joku pomppu napsahtaa sopivasti sieltä lävitse. Haiskahtaa siis kovasti Bayern - Real finaalilta, jos yllätyksiä ei nähdä.