Perinnefinaalisarja

Tässä blogissa ei vuosien saatossa kauheasti ole jääkiekkoaiheita käsitelty, mutta nyt siihen tulee ainakin hetkellinen poikkeus johtuen SM-finaaleista, joiden molemmat joukkueet saatiin selville eilen, kun Tampereen Tappara kaatoi ratkaisevassa seitsemännessä välierässä vieraissa Oulun Kärpät ja etenee näin ollen finaalisarjaan Helsingin IFK:ta(HIFK) vastaan. Tämän kirjoituksen takana on oikeastaan kaksi syytä, joista toisen voinee arvata jo otsikosta, kun finaaleissa kohtaa kaksi suomikiekon todellista perinneseuraa. Toinen syy kirjotoituksen julkaisemiselle on se henkilökohtainen mieltymys Oulun Kärppien putoamiselle jatkosta. Tästä toisesta syystä hieman tuonnempana lisää.

Ensin kuitenkin käsitellään lyhykäisesti finaaliparia, tai ennemminkin toistetaan jo aikaisemmin mainittu toteamus joukkueiden pitkästä ja perinteisestä historiasta suomikiekossa. HIFK on toki myös yksi Suomen suurimmista monipuolisuusseuroista, jolla on edustustoimintaa niin käsipallossa, jääpallossa, jalkapallossa, jääkiekossa ja niin edelleen. Tappara taas on jääkiekkoseura, mutta samalla myös yksi Suomen menestyneimmistä sellaisista, joten perinteitä tosiaan löytyy molemmilta. Ei mennä kuitenkaan sen syvemmälle historiaan, eikä aleta ruotimaan joukkueiden pelikirjoja sen tarkemmin, koska voin ihan rehellisesti myöntää, ettei tällä kaudella ole tullut kovinkaan montaa kotimaisen lätkäliigan ottelua nähtyä. Todetaan silti, että median perusteella varsinkin HIFK olisi luonut nahkaansa uudestaan nykyisen valmentajansa, entisen Jokeri-legenda Antti Törmäsen johdolla, ja siirtynyt kauemmas siitä joukkueen historiallisesta "brändikiekosta", jota voisi ehkä jonkin verran agitaattorilätkäksikin kutsua. Nykyään HIFK pelaa käsitykseni mukaan enemmän kiekkokontrollin kuin fysiikan kautta ja se on tietenkin nykyisenä jääkiekkoaikana hieno asia ja tulokset ovat selkeästi nähtävillä, kun finaaleihin asti on jo tie auennut. Finaalit kun eivät ole joukkueelle mitään kovin yleisiä. Tappara taas käsitykseni mukaan pelaa suurella sydämellä ja taisteluilmeellä, joka varmasti tuo mukavan vivahteen finaalisarjaan. Sarjan seuratuin pelaaja on varmasti vuodenvaihteen nuorten MM-mestari Patrik Laine, joka on nyt ratkaisupeleissä ollut todella hurjassa vireessä. Rightilta ruoskamaisesti laukova Laine tuo todellakin mieleen nuoren Teemu Selänteen tai Alexander Ovechkinin. Kyseessä on hyvin epätavallinen suomalaismaalintekijä, jollaisia ei olla viime vuosina sitten Selänteen ja Jari Kurrin jälkeen juuri nähty.

Palataan kuitenkin hetkeksi finaaliparista takaisin niihin Oulun Kärppiin, koska haluan joukkueesta muutaman sanan sanoa. Jos mennään suoraan asiaan, niin sanon suoraan, että kyseessä on henkilökohtaisesti minulle koko jääkiekkomaailman inhokkiporukka, useammastakin syystä. Rehellisesti sanottuna minulle ei ole mitään väliä, kuka voittaa, kunhan Kärpät häviävät. Syitä löytyy monia, mutta mainitaan tässä nyt muutama lyhykäisesti. Lähdetään liikkeelle siitä, että joukkue on ensinnäkin voittanut viimeisen reilun vuosikymmenen aikana jo ihan liikaa ja tästä johtuen joukkueen fanikunnasta, tai ainakin sen äänekkäimmästä osasta, on tullut hyvin ylimielistä väkeä. Tämän huomaa niin median kommenttipalstoilla kuin myös ihan tosielämässäkin silloin, kun suomikiekosta tulee puhe. Ollaan niin ylimielistä sorttia ja pidetään itseään parempina kuin muut! Tähän lisättynä vielä nämä ainakin omasta mielestäni surulliset "etäkärpät", joita voisi kai paremminkin sanoa ihan suoraan gloryhuntereiksi. Itse seurasin kovastikin suomikiekkoa vielä viime vuosikymmenellä, kun suomikiekko ei ollut vielä ihan sellaista puuhastelua kuin se nykyään on. Lisäksi opiskelin Helsingissä ja kaveriporukasta löytyi muitakin Jokerifaneja, joten luentopäivien jälkeen tuli käytyä mukavassa porukassa kohtuullisen useinkin Hartwall Areenan piippuhyllyllä matseissa. Siihen aikaan tuttavapiireissä alkoi pilkahtaa esiin näitä "aloin taas seuraamaan lätkää pienen tauon jälkeen ja mun mielestä toi Kärpät on niin kiva jengi"-tyylisiä henkilöitä, jotka aiheuttivat myötähäpeää ja pahaa oloa, kun ykskaks oltiin niin fania, kun joukkue voitti. Siihen lisänä vielä se ylimielisyys ja kykenemättömyys keskustella lajista taktisessa mielessä, niin väkisin sitä alkoi vihaamaan koko "puolen Suomen Kärppiä" ja sen faneja ihan "tosissaan". Toinen syy joukkueen tappioiden toivomiselle on löytynyt pitkään joukkueen valmennuksesta, koska niin Kari Jalonen kuin myös Lauri Marjamäki ovat ainakin mediassa onnistuneet luomaan itsestään sellaiset vinkujan ja valittajan kuvat toimiessaan Oulun Kärppien valmentajina. Aina löytyi syytä haukkua tuomareita, vastustajia ja etsiä tekosyitä milloin mistäkin, kun ei pystytty myöntämään, että vastustaja oli parempi tai että itse oltaisiin tehty virheitä. Tuomareista päästään hyvin sitten tähän kevääseen, kun mediassakin Oulun Kärpät on joissain kirjoituksissa nimetty "Liigan Pyhäksi Lehmäksi", jonka tietä tuomarit pyrkisivät tasoittelemaan. Ehkä kyseinen väite on vain "kateellisten panettelua", mutta väkisin tulee mieleen, että jotain totuuttakin on takana, kun katsotaan, millaisia rangaistuksia ja pelikieltoja tänä keväänä sekä TPS:n, että Tapparan pelaajat ovat saaneet taklauksistaan ja nujakoinneistaan Kärppäpelaajia vastaan. Jäävuoren huippuna omalla kohdalla toimi Tappara-sarjassa tuomittu 5+20 minuuttia + 3 ottelua Tapparan Stephen Dixonille siitä, kun kärppäpelaaja, jonka nimeä en edes muista, luistelee pää kyyryssä häntä päin ja jää jäähän makaamaan. Ehkä "vihalasini" värittävät mielipidettäni tässä, mutta tilanteesta ei olisi pitänyt missään tapauksessa jakaa mitään 5+20 minuuttisen lisäksi, pelikielto oli täysin ylimitoitettu. Olen jopa sitä mieltä, että tilanne olisi ollut korkeintaan 2 minuuttinen. Noh se siitä, pääasia on, että Tappara meni finaaleihin ja Kärpät jäi ylimielisine faneineen ulkopuolelle! Ehkä se opettaa vähän nöyryyttä nyt heillekin.

Jos hetkeksi palataan vielä finaalisarjaan, niin tavallaan molemmilla joukkueilla on minullekin tavallaan merkitystä, vaikka sinällään en välitäkään siitä, kumpi nyt sitten mestaruuden voittaa. Vaikka itse olenkin Jokerifani, ovat molemmat vanhempani juuri HIFK:n ja Tapparan "kannattajia". Nyt jo edesmennyt isäni kannatti pikkupojasta asti HIFK:ta ja hänen kanssaan tuli naskalina käytyä niitäkin matseja jokunen katsomassa ja aikuisena sitten käytiin yhdessä paikallispeleissäkin. Vaikka kyseessä onkin tietysti "verivihollinen", niin ei minulla koskaan ole HIFK:ta vastaan ollut mitään, jote ehkä kyseessä onkin ns. "rakas vihollinen". Äitini taas oli nuorempana kovakin Tapparan kannattaja ja tarinoiden mukaan kävivät ennen minun syntymääni isäni kanssa bussimatkoilla Tampereella asti juurikin näissä Tappara - HIFK-otteluissa tuttavaporukoissa. Sittemmin äitini on jättäytynyt jääkiekon saralla enemmänkin olympiakiekon seuraajaksi, koska hänen Tappara-suosikkinsa Janne Ojanen ja varsinkin Timo Jutila ovat jo aikoja sitten lopettaneet. Puhumattakaan Teemu Selänteestä, jota minä ja varsinkin äitini kovasti fanitimme useamman vuosikymmenen. Tuleva finaalisarja on siis tavallaan itsellekin sellainen eräällä tavalla nostalginen, joka tuo mieleen monia muistoja menneisyydestä jo nyt, kun asiaa ajattelee. Varmasti tässä finaalien aikana kuulen taas useammankin vanhan tarinan menneistä ajoista, kun äitini ja/tai isäni vanhat tuttavat herkeävät muistelemaan niitä reissuja Tampereelle arki-iltoina katsomaan, kun Tappara ja HIFK ottivat yhteen vanhoina hyvinä aikoina. No se nostalgiasta ja todetaan loppukaneetiksi, että toivottavasti saamme nyt nähdä hienon, tasaisen ja pitkäkestoisen finaalisarjan, joka on täynnä tunnetta, mutta selviää ilman loukkaantumisia ja ylilyöntejä. Sellainen olisi ihan oikea perinnefinaalisarja!