Kaikkien aikojen karsintojen antia

Suomen jalkapallomaajoukkueen osalta EM 2016-karsinnat päättyivät eilen kotiottelussa Pohjois-Irlantia vastaan 1-1 tasapeliin ja samalla varmistui se, että väliaikaisvalmentaja Markku Kanervan aikana joukkue ei kärsinyt karsinnoissa yhtäkään tappiota. Siitä innostuneena ajattelin tehdä pienen yhteenvedon näistä neljästä ottelusta ja tarkastella, millaisen muutoksen taktisesti ja myös osin peliesitysten kannalta uusi valmentaja ja uusi peliryhmitys Suomen otteisiin toi. Lisäksi voidaan pohtia, millaisia asioita näistä otteluista voisi ja pitäisi ottaa mukaan tulevaisuuteen, kun ruotsalainen Hans Backe näillä näkymin ottaa joukkueen vastuulleen ensi vuoden puolella. Voidaan myös pohtia, millainen rooli hyvät loppukarsinnat valmentaneelle Markku Kanervalle pitäisi ja voisi tarjota tulevaisuudessa.

Jos nyt lähdetään purkamaan näitä otteluita pelipaikkakohtaisesti ja aloitetaan puolustuksesta ja maalivahtipelistä, niin voidaan heti alkuun todeta, että maalivahtipeli on ja tulee olemaan kunnossa seuraavat 5-10 vuotta kiitos Lukas Hradeckyn, joka osoitti otteluissa olevansa vähintään hyvän luokan maalivahti. Useampi huipputorjunta alleviivaa tätä. Puolustuslinjaan on myös nyt tarjolla selviä toimivia kombinaatioita ja monipuolisuutta kiitos Paulus Arajuuren. Vihdoin joukkueella on se iso ja iljettävän kovaotteinen toppari, jonka lähellä vastustajan hyökkääjillä ei ole mukavaa. Jos hän löytää pallovarmemman Niklas Moisanderin kanssa hyvän yhteissävelen, niin tuossa on hyvä pari käyttöön vielä useammiksikin karsinnoiksi. Myös oikealla laidalla operoiva Ville Jalasto vakuutti minut ennakkoluulottomuudellaan. Toki hän on Kari Arkivuon kanssa erilainen pelaaja, puolustusvoittoisempi ja "romuluisempi", mutta tiettyjä vastustajia vastaan se on vain positiivista. Yleisesti on hyvä, että vaihtoehtoja on, varsinkin eri tyyppisiä. Vasemmalle laidalle Jere Uronen on toki aina ykkösvaihtoehto nykytilanteessa ja toivottavaa olisi, että Jukka Raitala pystyisi nostamaan tasoaan ja haastamaan. Kaiken kaikkiaan puolustuksen tilanne näyttää nyt ihan hyvältä.

Keskikenttä ja hyökkäys menivät aikalailla uusiksi uuden valmentajan alaisuudessa, kun vanha ja neulasensa jo aikoja sitten pudottanut joulukuusi heitettiin vihdoin roskiin ja tilalle otettiin joukkueen ja pelaajien ominaisuuksia paremmin tukeva, osin jopa nostalginen, 4-4-2-ryhmitelmä, joka toikin tuloksia. Keskikentän neljän linja on sellainen, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan toi tuloksia ja lopulta tuntui pelaajillekin sopivammalta. Kun linjaa ajatellaan, niin nyt siihen löytyy ihan hyvin erilaisia mahdollisuuksiakin. Laidoille voi laittaa Kasper Hämäläistä, Alex Ringiä, Perparim Hetemajta, Robin Lodia ja jopa Rasmus Schûlleriä hieman tarpeen ja vastustajan mukaan. Lisäksi keskelle on itse oikeutetusti Roman Eremenko, jota voi tukea esim. Hetemaj, Tim Sparv, Markus Halsti, Thomas Lam ja niin edelleen. Tärkeintä tässä on nyt se, että niitä sopivia laitapelaajia nyt sitten löytyykin, vaikka aikaisemmin oltiin uskossa, ettei niitä ole! Hämäläinen on nopea ja näytti jo, että voi laidaltakin luoda tilanteita, sama pätee Ringiin ja toivottavasti tulevaisuudessa myös Lodiin. Hetemaj on sitten se taistelevampi ja puolustavampi vaihtoehto. Keskikentän keskustaan on myös riittävästi pelaajia luomaan sekä pallollisempia, että puolustavampia vaihtoehtoja tarpeen mukaan.

Tyytyväisin olen kuitenkin siihen, että hyökkäykseen löydettiin vihdoin sellainen miehitys, joka saa aikaiseksi paikkoja ja pystyy myös viimeistelemään! Teemu Pukkia ollaan ruoskittu pitkin karsintoja käytännössä koko ajan, osin ihan syystäkin, mutta eihän se yksinäisen kärjen rooli sopinut hänelle yhtään, kun vastassa oli alhaalla makaava puolustuslinja. Nyt kahdella kärjellä pelattaessa Pukilla on vierellä lähempänä toisia pelaajia, jotka tukevat hänen omia ominaisuuksiaan. Joel Pohjanpalo on aavistuksen fyysisempi tapaus kuin Pukki ja he yhdessä voivat muodostaa suuremman uhan vastustajan keskustaan. Toki kun Suomi muutenkin pelaa aavistuksen passiivisemmin ja enemmän vastahyökkäyksien kautta kuin ennen, avaa se Pukille enemmän tilaa pystyjuoksuihin puolustuksen taakse, joissa hän on parhaimmillaan. Pohjanpalo taas on kunnostautunut hyvässä viimeistelyssä ns. "räkämaaleissa", jollaisia jokainen voittava joukkue tasaisin väliajoin tarvitsee. Tähän kun vielä lisää fyysisen mahdollisuuden Berat Sadikin, niin hyökkäyksessäkin on pitkästä aikaa särmää ja vaarallisuutta.

Suomen peliryhmitys ja pelityyli siis muuttuivat kohtuullisen dramaattisesti Markku Kanervan alaisuudessa. Joukkue jätti sen pallon pyörittämisen ja hieromisen vähemmälle, johon rehellisesti sanottuna sillä ei oikein realistisia edellytyksiä edes ollut, ja siirtyi enemmänkin reagoimaan vastustajan tekemisiin ja iskemään vastaan. Jälkiviisaana on toki helppo sanoa, että mielestäni se oli oikea ratkaisu, koska aikaisempi tyyli ei toiminut. Tapaan joskus sanoa, että "ei pidä pelata Barca-peliä, jos ei ole Barcan tasoisia pelaajia". Lopulta tämä uusi pelityylihän ei ollut mitään kaunista, oikeastaan päin vastoin, ja samalla näimme monta kertaa, kuinka Suomen puolustus oli pinteessä, kun vastustajat pääsivät keskittämään ja iskemään Suomen puolustukseen. On kuitenkin hyvä muistaa, että nyt se puolustus oli paljon paremmin organisoitu ja vaikka vastustaja paikoille pääsikin ja muutamia maaleja tekikin, niin puolustaminen ei ollut sellaista sekaista räpellystä, kuin aikaisemmin. Siihen on vain myönnyttävä, että väkisin vastustaja joskus maaleja onnistuu tekemään. Nyt ollaan kuitenkin oltu tällä tyylillä siinä tilanteessa, että vaikka vastustaja on pystynyt maaleja tekemään, niin on pystynyt myös Suomikin. Aikaisemmin tilanne oli se, että vastustaja teki, mutta Suomi ei näennäisellä hallinnallaan saanut niitä tehtyä. Nykyinen peli on siis ulkoisesti enemmän "selviytymistaistelun" näköistä, mutta tuloksellisesti paljon parempaa...

Neljä ottelua on kuitenkin vain neljä ottelua ja on hyvä muistaa, että Suomi pääsi taikka joutui pelaamaan ne paineettomasti, kun realistiset jatkomahdollisuudet olivat jo kaikonneet. Vaikka loppu sujuikin hyvin, niin ihan sokeasti ei sovi luottaa siihen, että jatko on yhtä ruusuinen. Monessa ottelussa Suomi pelastui huipputorjunnan tai tolpan kautta. Toisaalta ehkä Suomi pystyy tulevaisuudessa pitämään palloa paremmin itsekin, kun Roman Eremenko palaa keskikentälle ja ottaa sen keskustan haltuunsa. Kaiken kaikkiaan olen sitä mieltä, että tämä "uusi 4-4-2" on osoittautunut nyt sellaiseksi, että se sopii suurelle osalle pelaajia varsin hyvin ja sillä pystytään eliminoimaan vastustajia suhteellisen onnistuneesti. Siksi oma henkilökohtainen toiveeni onkin, että tuleva valmentaja Hans Backe jatkaisi tällä linjalla viilaten sitä omien näkemystensä mukaan. Samaten olisi toki toivottavaa, että Markku Kanerva jatkaisi valmennusryhmässä ja toisi sitä kautta jatkuvuutta näistä hyvin onnistuneista otteluista. Seuraavien MM-karsintojen lohko on niin kova, että realistisia MM-haaveita ei kauheasti kannata elätellä, mutta reilun kahden vuoden päästä alkavat taas EM-karsinnat, joiden lopputurnaukseen kelpuutetaan taas 24 joukkuetta. Nyt Suomella näyttäisi olevan sellainen miehitys ja sellainen pelisysteemi, joilla unelma niistä kisoista 2020 voisi olla ihan mahdollinen. Eteenpäin on kuitenkin taas menty...