Leijonajengi

Jokakeväiset jääkiekon MM-kisat ovat taas ovella, kun kiekko putoaa jäähän ensi viikon loppupuolella. Omat Leijonamme aloittavat kisat perjantaina ottelulla Valko-Venäjää vastaan Pietarissa. Toinen lohko pelataan Moskovassa. Leijonamme saavat tällä kertaa hyökkäykseen kovan kattauksen taitavampia NHL-pelaajia, mutta puolustus ja varsinkin maalivahtiosasto on ehkä totuttua kapeampi ja nimettömämpi. Harjoituspelit ovat menneet tähän mennessä hyvin, kun yhtä Tsekki-tappiota lukuunottamatta muut ottelut on voitettu. Huomionarvoista kaksi peräkkäistä voittoa kisaisäntä Venäjästä menneellä viikolla.

Jokavuotinen poru joukkuevalinnoista on pyörähtänyt käyntiin, kun Leijonien kisajoukkue nimettiin tänään. Henkilökohtaisestikin nimilistassa on joukossa muutamia nimiä, joiden mukanaoloa saa ihmetellä melkein vuodesta toiseen. Jos lähdetään purkamaan listaa maalivahdeista, niin Mikko Koskinen on aavistuksen ailahteleva nimi minusta. Ainakin menneinä vuosina hyvän ja huonon päivän ero on kaverilla ollut hieman turhan iso. Ikämiesosaston ja vähien pelien Niklas Bäckström on myös aavistuksen kyseenalainen valinta. Ehkä parempia ja nimekkäämpiä kavereita ei sitten vain ollut saatavilla tähän hätään? Tietysti NHL-miehillä voi olla pieniä vaivoja ja mahdollisia sopimuskuvioita, jotka ovat johtaneet kieltäytymisiin ilman, että aiheesta on mediassa keskusteltu.

Puolustusosasto on jälleen kerran hyökkäyssuuntaan erittäin kevyt ja kapea, mutta mukana ovat silti jokavuotiset Lasse Kukkonen, Topi Jaakola, Anssi Salmela ja Atte Ohtamaa. Peruspakkia on puolustus täynnä, mutta viivapelotetta ylivoimalle ei nykymiehistöstä käytännössä löydy. Nuorella Esa Lindellillä on todella suuri ruutu täytettävänään sen suhteen ja Juuso Hietaselta vaaditaan huomattavasti tehokkaampia otteita kuin vuosi sitten. Joku varmasti haikailee NHL-peleistä jo pudonneiden Rasmus Ristolaisen ja Sami Vatasen perään, mutta molemmilla päättyivät sopimukset ja uusien sorvaaminen on edessä. Varsinkin Ristolaisen kohdalla sopimusneuvotteluita voidaan kuitenkin pitää ehkä eräänlaisena "kauniina tekosyynä" kieltäytyä kisoista, koska hänhän ei ilmeisesti ole valmentaja Kari Jalosen kanssa kovin hyvää pataa johtuen viime kevään episodista, jolloin Nenä Jalonen ei nähnyt Ristolaiselle käyttöä ja pelaaja lähti leiriltä kesken pois. Tämän kauden otteiden perusteella RR55 olisi varmasti ollut käyttökelpoinen, jos olisi halunnut tulla. Nyt sitten joudutaan menemään puukätisellä pakkikalustolla...

Hyökkäyskalusto on kärkipäästä sitä luokkaa, että pelkkien nimien perusteella pitäisi olla hyvät mahdollisuudet mitalipeleihin. Nimet Jussi Jokinen, Aleksander Barkov jr, Mikko Koivu, Mikael Granlund, Teemu Pulkkinen ovat kaikki hyökkäyssuuntaan huippuvahvistuksia tämän tason kisoihin. Tähän kun lisätään vielä nuoret Sebastian Aho ja Patrik Laine, niin kolmisen kenttää vaarallisia hyökkääjiä on saatu mukaan. Toki perussuomalaiseen tapaan pitää myöskin vähän valittaa ja ihmetellä, mitä jo moneen kertaan nähdyt Antti Pihlström ja Mika Pyörälä tekevät joukkueessa, kun molempien anti hyökkäyssuuntaan on täysi nolla. Toki alivoimapelaajia ja fyysisiä kavereitakin tarvitaan, mutta ilmeisesti parempiakaan kavereita ei sitten mukaan saatu, kun tuo kaksikko on kisoissa mukana. Tietysti molemmat ovat Jaloselle ennestään tuttuja "saunakavereita", jotka varmaan mukisematta pelaavat ne max. 10 minuuttia per peli neloskentässä. Odotettavissa heiltä on kiekkoa päätyyn ja vaihtoon tyylistä peliä.

Jos puhutaan hetkinen valmentaja Kari Jalosesta, niin on hyvä tässä kohtaa muistuttaa ja mainita, että nämä ovat Nenän viimeiset kisat Leijonien peräsimessä ja ainakin omasta mielestäni onneksi niin. Mikäli Leijonat jäävät näissä kisoissa ilman mitalia, tulee Kari Jalosesta ensimmäinen leijonavalmentaja sitten Rauno Korven aikojen 1986-87, joka jää valmennuskaudellaan ilman arvokisamitalia. Siinäpä on Nenälle painetta kerrakseen! Nyt on joukkueessa onneksi tulivoimaa hyökkäyksessä, jolla on mahdollisuus tuoda se mitali ja säästää Nenä häpeältä. Tosin ihan toinen juttu on sitten se, kuinka hyökkäyksen kärkikaarti sopeutuu nopealla aikataululla pelaamaan Kari Jalosen lätkää, joka eroaa aika tavalla Jukka Jalosen Meidän Pelistä, jonka kovimpia esimerkkejä Mikko Koivu ja kumppanit aikanaan olivat. Nyt kun ollaan palattu enemmän siihen telaketjulätkän tyyliin, jossa puolustus on kaikkein tärkein juttu ja pelit koitetaan ratkaista erikoistilanteista. Enää ei mennä kiekkokontrollin kautta, vaan ajatuksena on enemmän iskeä vastaan nopeasti. Sehän se on ollut Nenän tyyli peluuttaa ja sillä tuli aikanaan Kärpissä ja HIFK:ssa menestystä, tosin ylivoimaisin resurssein ja materiaalein. Leijonilla taas ei tuota materiaaliylivoimaa ole käytettävissään, vaikka hyökkäyksellisesti nimekäs joukkue onkin mukaan saatu.

Leijonat siis pelaavat Pietarissa lohkossa, jossa päävastukset ovat pohjois-amerikkalaiset Kanada ja Yhdysvallat. Kumpikaan edellä mainituista joukkueista ei ole nyt mukana ihan niin nimekkäillä joukkueilla kuin vuosi sitten, joten Leijonilla on yksittäisissä otteluissa kyllä kaikki mahdollisuudet, varsinkin Jenkkejä vastaan. Toki "ennakkoon helpommatkin" täytyy voittaa, eikä esim. Valko-Venäjä ole viime vuosina ollut mikään helppo vastus, mutta lohkokolmosen paikka on ehdottomasti se minimitavoite, jonka joukkueelle voi asettaa! Käytännössä kakkospaikkakin pitäisi olla Kanadan takana täysin otettavissa normisuorituksella. Mikäli toisessa lohkossa ei samaan aikaan tapahdu ihmeitä, sijoilla 2-3 pitäisi välttyä puolivälierien kuolemanottelussa Venäjän kohtaamiselta ja vastaan tulla aavistuksen vähemmän nimekkäillä joukkueilla mukana oleva Ruotsi tai Tsekki. Tällöin paikka mitalipeleihin pitäisi olla jälleen kerran normisuorituksella otettavissa. Ennen noita pelejä on kuitenkin ensin pelattava 7 ottelua alkulohkossa sen suuremmin möhlimättä.

Itsekin aion varmasti kisoja seurailla, koska suurin osa otteluista tuntuisi olevan ainakin alkusarjassa sellaisiin kellonaikoihin, ettei muuta sen ihmeellisempää tekemistä taida olla. Katselen kuitenkin Leijonien pelejä jo menneiltä vuosilta tutulla neutraalilla asenteella taktisesti tarkastellen ilman sen suurempia kisahuumia. Ensi syksyn World Cup on sitten se, missä kaikki parhaat ovat paikalla ja nämä kisat ovat vain sellainen kohtuullisen yhdentekevä tapahtuma, jota kaltaiseni penkkiurheilija ja urheilun suurkuluttaja kuitenkin aikaa kuluttaakseen katselee ihan mielellään.