Mitä Leicesterin mestaruus kertoo valioliigasta?

Eilen se sitten varmistui, kaksi kierrosta ennen sarjan loppua. Muutaman viimeisen vuosikymmenen suurin jalkapallopommi, kun "pikkuseura" Leicester City, joukkue joka oli vielä reilu vuosi sitten "käytännössä varmasti" putoamassa liigasta, varmisti sensaatiomaisesti valioliigan mestaruuden mallia 2015-16. Kuten aikaisemmin kyselyihin vastatessani lupasin, aiheesta tulee nyt oma julkaisunsa, jonka kommenteissa tulemme varmasti käymään mielenkiintoista keskustelua ja väittelyä siitä, mistä ja mitä tämä kertoo valioliigan nykytilasta. Kirjoituksessa käydään läpi myös muutamia muita kauden aikana tapahtuneita yllättäviä asioita sensaatiomaisen mestarin lisäksi.

Lähdetään kuitenkin liikkeelle Leicester Citystä ja heidän onnittelustaan, koska sen joukkue on tosiaan ansainnut. Lisäksi samaan henkäykseen mainittakoon, että kyseessä on todella upea ja liki ainutkertainen urheilun tuhkimotarina, joka osoittaa elävästi sen, että kaiken mennessä kohdalleen, raha ei aina lopulta olekaan se kaikista dominoivin tekijä, vaikka viime vuosina jalkapallossa merkit ovat kovasti viitanneet siihen. Eräällä tavalla Leicesterin mestaruutta voisi verrata esimerkiksi Lake Placidin talviolympiaihmeeseen, kun Yhdysvaltojen nuoret yliopistopelaajat kaatoivat aikanaan Neuvostoliiton jääkiekossa ja ottivat kultaa. Samaten 1990-luvun lopulla Saksan Bundesliigan voittoon nousi heti alemmalta sarjatasolta nousunsa jälkeen FC Kaiserslautern. Kovin tavallisia nämä "pikkuseurojen" mestaruudet eivät siis ole. Leicester on minulle ennestään jokseenkin tuttu seura, jonka muistan vuosituhannen alussa taistelleen muutaman kauden oikein kunniakkaasti ylemmässä keskikastissa ja noilta ajoilta itselleni on jäänyt sellaisia seuralegendoja mieleen kuin Robbie Savage ja Muzzy Izzet noin esimerkkeinä, Emile Heskeytä tietenkään unohtamatta!

Niin upea ja urheiluromanttinen asia kuin Leicesterin mestaruus onkin, haluan tarkastella sitä hieman kriittisemminkin pelkän romantiikan ulkopuoleltakin. Kuten kirjoituksen otsikkokin jo kertoo, nostaa tämä mestaruus vähintäänkin jonkinlaisia kysymyksiä ilmoille valioliigan tämänhetkisestä tasosta ja tilanteesta. Kun katsotaan mestarijoukkueen pelaajistoa, valmentajaa ja verrataan heitä pahimpiin kilpailijoihin, katsotaan heidän taustojaan ja mistä he ovat tulleet avainrooleihin tässä mestaruudessa, niin väkisin herää ajatuksia ja kysymyksiä. Ensinnäkin on syytä huomauttaa, että Leicester voittaa nyt mestaruuden käytännössä minimirotaatiota käyttämällä. Jossain oli laskettu, että mestaruus tulee käytännössä 14 pelaajalla, joka on hämmentävän pieni luku. Joskus joku on väittänyt, että "valioliiga on niin ja niin vaativa fyysisesti, että siellä vaaditaan laadukas ja laaja miehistö", mutta viime kaudella Chelsea voitti hyvin vähäisellä rotaatiolla ja nyt Leicester vielä pienemmällä. Toki tämä Leicesterin mestaruus tukee joskus kuultua toista väitettä "valioliigassa kuka tahansa voi voittaa kenet tahansa". Tosin se ei välttämättä kerro kovasta tai laajasta tasosta, vaan ehkä näennäisestä tasaisuudesta, jolloin koko liiga olisi täynnä "keskinkertaista harmaata massaa". Tosin nyt kun kohta päättyvää kautta tässä tarkastelee, niin ensimmäinen mielikuva, joka mieleen herää Leicesterin tuhkimotarinan jälkeen, on lähinnä kuva kilpaa konttaavista huippuresurssein varustetuista joukkueista, joilla käytännössä lähes jokaisella on ollut kauden aikana mahdollisuus mennä kärkeen, mutta ovat kontanneet ja tyrineet mahdollisuuksiaan kilpaa. Rahaa, resursseja, nimellisesti laadukkaita miehistöjä ja huippumahdollisuuksia on käytetty ehkäpä historiallisen huonosti, joka nyt lopulta kulminoituu Leicesterin mestaruuteen ja todennäköisesti Tottenhamin kakkossijaan. Kärkipaikka on ollut vuorollaan niin ManUn, Cityn kuin myös Arsenalin hallussa tai saatavilla, mutta nämä rikkaat huippuresursseilla operoivat seurat ovat kerta toisensa jälkeen vuorotellen möhlineet mahdollisuutensa. Tähän kun lisää vielä Chelsean totaalisen  surkean kauden, niin kaikki oli valmiina tarjottimella. Väkisin sitä alkaa ajatella, että voisiko missään muussa suuressa liigassa, esimerkiksi vaikka Espanjassa, Italiassa tai nykyisessä Saksassa samalla kaudella 3-4 UCL-tason joukkuetta suorittaa niin heikosti, että edellisellä kaudella juuri ja juuri putoamiselta selvinnyt seura voisi tulla ja voittaa mestaruuden. Tuntuu hyvin, hyvin epätodennäköiseltä, että mannereuroopassa voitaisiin nähdä noin kollektiivista alisuorittamista!

Haluan myös ottaa esille Leicesterin tämän kauden muutamat suurimmat avainpelaajat. Jos lähdetään liikkeelle puolustuksen keskustasta toppariparista Robert Huth - Wes Morgan, niin nähdään heti, että kyseessä eivät ole ne taitavimmat tai nopeimmat pelaajat, vaan enemmänkin entisaikojen isoja ja fyysisiä brittitoppareita muistuttava pari. He toki sopivat Leicesterin puolustuspeliin ja vastahyökkäyksiin pohjautuvaan pelitapaan erittäin hyvin, mutta väkisin sitä pohtii, voisiko mannereuroopassa voittaa samalla tavalla tuollaiset ominaisuudet omaavilla toppareilla. Nykyää kun huipputoppareiltakin odotetaan ainakin jonkinasteista kysyä pelata jalalla. Kun siirrytään keskikentälle, niin tullaan kolmikkoon Daniel Drinkwater - N'Golo Kante - Riyad Mahrez, joka onkin erittäin mielenkiintoinen. Kolmikosta löytyy perinteinen 4-4-2-pelityyliin sopiva lädi, sekä pienikokoinen mutta terrierimäinen ranskalainen ja afrikkalaista taituruutta. Huomionarvoista kolmikossa on jälkimmäinen kaksikko! Kante tuli muutamalla miljoonalla joukkueeseen pari viikkoa ennen kauden alkua Ranskan Caenista ja oli keskikentän keskustan tärkein pelaaja läpi kauden saaden myös henkilökohtaista gloriaa erilaisten mainintojen muodossa. Mahrez tuli niinikään Ranskasta vuotta aikaisemmin, pikkurahalla hänkin, ja voitti nyt päättyvällä kaudella valioliigan parhaan pelaajan palkinnon. Aivan oma tarinansa on tietenkin hyökkääjä Jamie Vardy, jonka maalit ovat olleet vauhdittamassa matkaa mestaruuteen. Kyseessä on kohta kolmekymppinen "alasarjajyrä", joka on pelanut nyt vasta kaksi kautta pääsarjatasolla ja nyt toisella kaudellaan taistelee jopa maalikuninkuudesta. Kaunis tarina hänelläkin, eräänlainen "ryysyistä rikkauksiin", mutta kuinka kolmekymppisestä kohtuu nopeasta alasarjajyrästä voi tulla 2010-luvulla valioliigan tasoisen sarjan ratkaisija ja tuollainen maalitykki? Ei varmasti onnistuisi mannereuroopassa...Loppuun voidaan vielä mainita, ettei Saksasta tullut kaksikko Christian Fuchs - Shinji Okazaki ollut lähtömaassaan mitenkään avainroolissa joukkueissaan, mutta olivat kuitenkin sitä nyt Leicesterissä.

Omistetaan oma kappale myös Leicesterin mestaruuteen luotsaavalle Claudio Ranierille, koska ensinnäkin hän on tosiaan oman kappaleensa ansainnut. Toisaalta hänen valmentamansa mestaruus on hieman irvokaskin valioliigalle. Kun katsotaan Ranierin uraa taaksepäin, on hänestä jäänyt sellainen "ikuinen kakkonen"-tyylinen kuva. Hän on valmentanut monia suurjoukkueita, Englannissakin Chelseaa ennen Jose Mourinhoa, ja monia Espanjalaisia ja Italialaisia joukkueita, mutta useimmiten pesti on päättynyt epäonnistumiseen resursseihin nähden. Nyt hän tuli pieneen Leicesteriin täksi kaudeksi ja teki eräänlaiset "Julius Caesarit", eli tuli, näki ja voitti. Kun kaikki palaset loksahtivat paikoilleen, pystyi Ranieri Englannissa Leicesterin peräsimessä siihen, mihin hän ei Espanjassa, Ranskassa tai Italiassa pystynyt edes huomattavasti paljon paremmilla tai ylivoimaisemmilla resursseilla. Sitten hän tuli Englantiin ja vei tiukalla puolustuksella ja vastahyökkäyspelillä Leicester Cityn sarjan mestaruuteen, kun huomattavasti suuremmat resurssit omaavat joukkueet möhlivät kilpaa. Olen vilpittömän onnellinen Ranierin puolesta, koska hän on tosiaan vihdoin mestaruuden ansainnut, mutta väkisin tulee mieleen ajatus, miten tämän on mahdollista. Se kun ei onnistunut mannereuroopassa...

Mainitaan vielä omassa kappaleessaan kaksi muuta positiivisesti kauden aikana yllättänyttä seuraa, eli Tottenham Hotspur ja West Ham United! Jälleen kerran isompien pupeltaessa vuoronperään, nousi hyvää ja tehokastakin jalkapalloa pelaava Tottenham jopa mestaruustaisteluun, joka nyt lopulta sitten huipentuu useamman vuoden tauon jälkeen UCL-paikkaan! Tosin joukkueen kohdalla on hyvä ja tärkeää mainita ja muistuttaa, että sekin selvisi noille sijoille kohtuullisen kapealla miehistöllä, ainakin tietyillä pelipaikoilla. Joukkue pelasi koko sarjakauden käytännössä yhdellä hyökkääjällä, kun joukkueen oma poika Harry Kane pelasi liki kaikki ottelut ja on kirjoitushetkellä kiinni maalikuninkuudessa. Todella hieno asia joukkueen kannalta, mutta jälleen kyseenalaistaan joitain aikaisemmin esitettyjä väitteitä! Lisäksi kukaan ei varmasti pysty kiistämään sitä, että Tottenhamin nousu UCL-paikoille vain alleviivaa entistä vahvemmin suurempien joukkueiden liki kollektiivista alisuorittamista. West Ham on vastaavasti kirjoitushetkellä vielä mukana taistelussa liigan neljännestä sijasta, joka oikeuttaisi syksyksi UCL-karsintoihin ja on ottamassa ainakin paikan UEL:n puolelle näillä otteillaan. West Hamin nousu henkilöityy jälleen yhteen Ranskasta tulleeseen pelaajaan, kun Dmitri Payet on ollut koko kauden joukkueen hyökkäyksen tärkein pelaaja. Kyseessä on 29-vuotias hyökkäävä keskikenttäpelaaja, joka tuli Ranskan Marseillesta ja nosti heti ensimmäisellä kaudellaan West Hamin "harmaasta keskikastin massasta" ylemmäs ja teki joukkueesta värikkäämmän.

Kirjoituksen ei ole missään tapauksessa tarkoitus olla mikään valioliigaa vähättelevä. Tässä tuodaan vain esille havaintoja ja faktoja, joita kauden aikana on tullut eteen. Ne osoittavat tämän kauden osalta sen, että suurilla ja liki rajattomilla resursseilla operoivat joukkueet ovat lähes poikkeuksetta alisuorittaneet rajusti, se osoittaa, että niitä resursseja ei ainakaan tällä kaudella ole osattu käyttää kovin hyvin. Herää ajatus siitä, onko raha sokaissut tietyt seurat ja onko sitä heillä liikaa. Vaikka Leicesterin mestaruus ja Tottenhamin nousu UCL-joukkueeksi ensin kaudelle ovatkin todella hienoja asioita ja osoittavat, että pelit ratkaistaan edelleenkin kentällä, eikä sillä, kenellä on kalleimmat pelaajat, osoittaa se silti karusti sen, kuinka heikosti isot joukkueet ovat kokonaisuudessaan tällä kaudella suoriutuneet. Loppukaneetiksi voisi sanoa, että Leicester City on mestari ja Tottenham todennäköinen kakkonen siksi, että ne olivat vähiten huonoja, ei siksi, että ne olisivat olleet parhaita.