Vuoden urheilija onkin itse asiassa kaksi urheilijaa

Vuoden 2014 urheilija ja muut urheilun muistopalkinnot jaettiin jo totuttuun tapaan YLEn televisioimassa Urheilugaalassa tänään tiistaina 13.1. Itse tilaisuudessa palkittiin monia henkilöitä erilaisista saavutuksista ja urista urheilun saralla, mutta monelle ne kiinnostavimmat palkinnot olivat varmasti vuoden 2014 sykähdyttävin urheiluhetki, jonka sai äänestää koko Suomen kansa ja toki lisäksi Vuoden Urheilijan nimeäminen. Näin toki omallakin kohdalla ja näiden lisäksi itseä kiinnosti kovasti myös vuoden parhaan joukkueen nimeäminen, jonka kautta tällä kertaa valittiin myös vuoden paras valmentaja. Käydään seuraavassa vähän lävitse näitä neljää eri titteliä.

Lähdetään liikkeelle vuoden joukkueesta ja vuoden valmentajasta, jotka osuivat tällä kertaa eräällä tavalla samaan osoitteeseen. Vuoden joukkueeksi valittiin Suomen lentopallomaajoukkue, joka saavutti vuonna 2014 historiallisen 9. sijan MM-kilpailuissa ja tätä kautta joukkueen valmentaja Tuomas Sammelvuo pokkasi vuoden valmentajan palkinnon. Itse en ole käytännössä lainkaan lentopalloihmisiä, joten olisin vuoden joukkueen palkinnon suonut niin ikään historiaa tehneelle HJK:n joukkueelle, joka tarjosi yli 15 vuoden tauon jälkeen jalkapallon eurocupien alkulohko-otteluita koko Suomen kansalle syksyn aikana 6 kappaletta ja hienosti tarjosikin! Muistamme varmasti, kuinka käynnistymisvaikeuksista huolimatta HJK taisteli viimeisessä ottelussaan vielä alkulohkonsa voitosta, mutta jäi lopulta kolmanneksi erittäin tasaisessa lohkossa. Sinällään kyllä ymmärrän lentopallomaajoukkueenkin valinnan, koska se tarjosi korkealaatuista MM-tason palloilua lopputurnauksesta ja menestystä siellä. Lentopallo on myös yksi maailman laajimmalle levinneistä palloilulajeista, joten hyvä menestys sen lajin MM-kisoissa on toki sen arvoinen suoritus, että siitä voi vuoden joukkueen palkinnolla palkita, vaikkei itse laji niin kaikkia kiinnostaisikaan. Itsekin muutaman Suomen MM-ottelun lentopallokisoista katselin ja kyllähän se jännitystä täälläkin suunnassa jonkin verran nostatti. Mitä taas tulee vuoden valmentajan valintaan, ei Tuomas Sammelvuon valintaa juuri voi kritisoida, kun otetaan huomioon, että muut ehdolla olleet olivat jääkiekkovalmentajat Karri Kivi ja Erkka Westerlund. Kumpikin "lätkäjätkä" tykönään sai toki aikaan arvometallisia lopputuloksia, mutta on ymmärrettävää, että historiallisen hyvä menestys lentopallossa, joka maailmanlaajuisesti on jääkiekkoa suurempi laji, toi tällä kertaa vuoden valmentajan maininnan ja palkinnon.

Vuoden sykähdyttävimpiä urheiluhetkiä olivat äänestyksen mukaan Iivo Niskasen ja Sami Jauhojärven tuoma parisprintin olympiavoitto, yleisurheilun EM-kisoista tulleet keihäänheiton kaksi mitalia ja lisäksi jääkiekkouransa viime keväänä päättäneen legenda Teemu Selänteen maalit olympiapronssia tuoneessa ottelussa USA:ta vastaan. Näistä kolmesta eniten ääniä saaneesta vaihtoehdosta eniten ääniä keräsi hiihdon parisprintin olympiavoitto, mikä sinällään on täysin ymmärrettävää. Olympiavoitto on aina olympiavoitto, sen harva saavuttaa ja siihen on mahdollisuudet vain neljän vuoden välein. Tai toisella laskukaavalla joka toinen vuosi, mutta eri urheilijoiden voimin, kun kesä- ja talvikisat vuorottelevat. "Kansanäänestyksellä" valittu sykähdyttävin hetki ei oikeastaan voi edes mennä väärään osoitteeseen ja voin sanoa, että olisin itsekin tuota hetkeä äänestänyt, jos olisin ääneni antanut. Voin siis omasta puolestani sanoa, että oikeaan osoitteeseen meni ja onnittelut vielä kerran olympiavoitosta ja sykähdyttävimmästä hetkestä Iivo Niskaselle ja Sami "Musti" Jauhojärvelle.

Lopulta päästään siihen koko juhlan pääohjelmanumeroon, eli Vuoden Urheilijan valintaan. Tosin tällä kertaa niitä valittiin kaksi, kun sama sprinttikaksikko valittiin myös "asiantuntevan raadin" toimesta Vuoden Urheilijaksi. Itseä tämä hämmensi ja hämmentää kirjoitushetkellä edelleen, kun en pysty ymmärtämään, että kaksikko valitaan Vuoden Urheilijaksi. Toisaalta taas esim. pelkän Iivo Niskasen valinta olisi ollut sekin hullunkurista ja jättänyt Sami Jauhojärven vähemmän arvokkaaseen asemaan, vaikka molemmat olivatkin tasavertaisia jäseniä olympiavoitossa. Toki Niskanen on tänä talvena saavuttanut myös yhden maailmancup osakilpailun voiton ja sitä kautta on kaksikosta "menestyksekkäämpi", mutta kyllähän tuo valinta Vuoden Urheilijoiksi tehtiin puhtaasti olympiavoiton takia, eikä siinä käytännössä annettu yksittäiselle cup osakilpailun voitolle mitään painoarvoa.

Kaiken kaikkiaan olen kummastunut valinnasta ja sitä mieltä, että nyt taisi mennä "vähän väärin" tämä valinta. Kaksikkoa ei voinut erottaa toisistaan olympiavoiton takia, mutta "joukkueen" valinta Vuoden Urheilijaksi on myös eräällä tavalla ennenkuulumatonta. Tarjolla olisi kuitenkin ollut parempiakin vaihtoehtoja, yksittäisiä urheilijoita, eikä tällaista hassutteluvaihtoehtoa: Kaisa Mäkäräinen voitti viime talvena uransa toisen kerran ampumahiihdon maailmancupin ja lisäksi aloitti tämän talven kisat melkoisen ylivoimaisilla otteilla, Mikko Ilonen saavutti golfissa Euroopan kiertueen reikäpelimestaruuden ja sen lisäksi muitakin kärkisijoituksia ihan Major-turnauksissa asti ja lisäksi Antti Ruuskanen toi EM-kultaa keihäänheitosta. Kaikki nuo kolme sijoille 2-4 jäänyttä urheilijavaihtoehtoa olisivat olleet omissa silmissä parempia vaihtoehtoja Vuoden Urheilijaksi. Jos itse olisin ollut äänioikeutettu valinnassa, olisin raapustanut lapulle kärkisijoille kaksikon Mäkäräinen - Ilonen jomminkummin päin ja sijoille 3-4 kaksikon Rukajärvi - Ruuskanen jomminkummin päin. Tällä hetkellä en osaa tuon tarkempaa järjestystä sanoa.

Sprinttijoukkueen valinta antaa ainakin omiin silmiin sellaisen viestin, että jonain oikein menestysköyhänä vuonna voimme vielä nähdä Vuoden Urheilijana vaikkapa suunnistuksen viestijoukkueen tai MM-menestystä tuoneen jääkiekon maajoukkueen, joka on minusta täysin väärä suuntaus. Vuoden Joukkue-titteli ja Vuoden Sykähdyttävin Urheiluhetki-titteli on luotu juuri sitä varten, että voidaan valita nimensä mukaan vuoden paras joukkue ja hienoin hetki, kun Vuoden Urheilija on yksittäinen urheilija. Tämän vuoden valinnassa haiskahtaa jälleen se, että haluttiin valita se kirkkaimman mitalin tuoja, tai tällä kertaa tuojat, eikä sen suuremmin mietitty valinnan järkevyyttä. Tällainen logiikka ei sinällään ole viime vuosilta kovinkaan uutta tai ihmeellistä, kun edellisenä olympiavuonna 2012 Vuoden Urheilijaksi valittiin olympiahopeaa purjehtinut Tuuli Petäjä-Siren, jonka purehdusluokka oli kisojen jälkeen kaiken lisäksi vielä menettämäisillään olympialuokituksen. 2012 valittiin siis kirkkaimman mitalin tuoja, vaikka lajina oli "marginaalilajin marginaalialaluokka", jos oikein ilkeästi halutaan sanoa. Kun palataan vielä tähän vuoteen, niin ajatellaanpa mahdollisuutta, että olympiakultaa olisikin tullut naisten hiihtoviestistä ja nykyinen kultakaksikko olisi tuonut hopeaa. Silloin sama äänestysraati olisi varmaankin valinnut neljä vuoden urheilijaa, siis koko kultaa tuoneen viestinelikon...

Sinällään minulle itselleni ei ole käytännössä mitään merkitystä, kuka tai ketkä Vuoden Urheilijan tittelin saa tai saivat. Itselleni tuo titteli on vaan aina ollut henkilökohtainen palkinto ja tämän vuotinen valinta sai minut ajattelemaan, että valitsijaraati on väkisinkin "vanhanaikaista". Kun talviolympialaisista tuli hiihtomenestystä, oli heidän logiikkansa mukaan pakko valita Vuoden Urheilijaksi hiihtäjä ja koska kultaa voitti kaksikko, oli käytännössä tasapuolisuussyistä pakko valita molemmat. Näin siitäkin syystä, että tarjolla olisi ollut parempiakin yksittäisiä vaihtoehtoja, kuten Mäkäräinen ja Ilonen. Sykähdyttävin hetki-palkinto kultakaksikolle ja Vuoden Urheilija-palkinto vuoden parhaalle yksittäiselle urheilijalle. Itse uskon, että nykyiseen ratkaisuun päädyttiin siksi, että Mäkäräinen ei mitalia onnistunut olympialaisista tuomaan ja lisäksi "vanhoillinen raati" ei uskaltanut tosissaan äänestää Mikko Ilosta ohi hiihtolajien. Osa varmasti ajatteli ja pohti vielä kysymystä "Onko golf oikeaa urheilua?" omia äänestyslappuja täyttäessään.

Jännittävää jäädä seuraamaan, syntyykö tästä toteutuneesta valinnasta jälkipuinteja ja jos syntyy, niin kuinka paljon. Muistamme varmasti monet vielä juurikin tuon vuoden 2012, jolloin tosiaan purjehtija Petäjä-Siren voitti Vuoden Urheilijan palkinnon ohi ratakelaaja Leo-Pekka Tähden, joka toi suurempaa olympiamenestystä, tosin "vain" paraolympialaisista, eli vammaisurheilukisoista, joka nosti melkoisen metelin puolesta ja vastaan, kun osa kansalaisista halusi lokeroida vammaisurheilijat omaan lokeroonsa erikseen palkittaviksi. Ainakin itse seuraan mielenkiinnolla, herääkö tästä valinnasta samantyylistä keskustelua juurikin tuon kaksikolle annetun palkinnon takia ja herääkö golfin asemasta urheilulajina mahdollista keskustelua.